Mainos

Ärrä Cup 30.-31.8

  • 54 692
  • 411

TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jotta etääntyisimme aiheesta R-Cup yhä kauemmaksi, täytyy minun todeta, että tämän otsikon alla käyty keskustelu jullittelusta, narrittelusta, ughittelusta ja suomettumisesta on ollut rakentavinta ja mielenkiintoisinta, jota täältä on katsomokulttuuriin liittyen pitkään aikaan saanut lukea.

On erinomaisen hienoa havaita, että henki huutelojen ym. hallikäyttäytymisen suhteen alkaa muuttua yhä järkevämmäksi täällä Jatkoajassa, ja miksei koko Stadissakin. Ottamatta mitenkään kantaa siihen, mikä nyt on järkevintä käytöstä, niin tärkeintä mielestäni nimenomaan on, että hallissa hallin tavalla, ja järjettömät hyökkäykset faniryhmiä vastaan täällä ovat täysin turhia.

Jullit narritelkoon Jokereita omassa hallissaan, tehkööt Bin Peltonen -julisteita, huudelkoon Hjalliksen Huoraa kenelle tahtovat, ja me narrit vastavuoroisesti jullitellaan IFK:laisia, ughitellaan Marekkia, ja huudellaan mitä huudellaan omassa hallissamme.

Niin sen kuuluu mennä, ja se on mielestäni sitä katsomokulttuuria, että kun matkaa ratikalla Jaffalasta DDR-pyhättöön tai toisinpäin, niin on kuin toiseen maailmaan tulisi. Edelleenkään ottamatta mitään kantaa siihen, kumpi atmosfääreistä mahdollisesti on absoluuttisesti parempi.

On todellakin ollut ilo havaita tämän mielestäni oikeansuuntaisen tuntemuksien kehityksen lisäksi myös se, että sekä Jullit että Narrit voivat rakentavasti jopa keskustella näiden erinlaisten fanikulttuuriin liittyvien asioiden alkuperistä, kuten tässä tapauksessa tapaus Tuomisto.

Ja on tietysti joltain kantilta mahdollista nähdä tämä keskustelu täysin otsikon viitoittamasta aiheesta poikkeavana, mutta tässä yhteydessä en lähtisi mitenkään ehdottomasti tuomitsemaan sitä, koska keskustelu on ainakin säilynyt varsin hyvätasoisena. Useimmiten aiheesta harhautuminen vie myös keskustelun tason mukanaan sivuraiteelle.

Ugh Jullit!

-TommyT-
 
Ärrä Cupin huutelut:

Ärrä Cupissa huudellut asiat ja niiden puinti, sekä kommentointi todellakin kuuluvat tähän ketjuun ja vain tähän ketjuun. Kunhan niistä vain ei tulisi ketjun pääasiallinen tarkoitus.

On turhaa lähteä hajauttamaan keskustelua vapaaseen keskusteluun.
 
Carlos

Jäsen
Vaikken paikalla ollutkaan, ihmettelen että mitä hemmettiä pelle-leirissä on huudeltu ugh, ugh Marekille, kun äijä ei ole edes maassa! Noo.. ei kai sitä voi vaatia että pelle-fanit ymmärtäisivät jotain itse pelistäkin..

Jännää on muuten tuo "Julli" ja "Tryffeli" -nimittely, en minäkään ole oikein ikinä päässyt niihin sisään. Jos vertaa vaikkapa narri -nimitykseen, niin sehän se mikä niissä paidan rintamuksissa komeilee, narri, joka taannoin mm. hoveissa viihdytti kuninkaallisia. Eli se ei ole edes mikään haukkumanimitys, vaan ihan vaan sitä ihtiään. Nämä "julli" ja "tryffeli" taasen kuulostavat lähinnä tämmöisiltä sarjassamme "Isi, mä haluun kans ku naapurin veskullakin on" -nimityksiltä, eli kun oikein mitään ei ole ollut mielessä, jotain on väkisin täytynyt keksiä.

Julli nimestä minulle tulee mieleen vain vanha kansanlaulu "Ja sen poijan nimi oli Julli, ja sill' oli hirmunen kul-, kul, kultakello..." Sinänsä muuten huvittavaa että opin joskus snadina ko. laulun äidiltäni, joka on kotoisin pohjois-pohjanmaalta. Eli kai tämä vahvistaa käsitystämme että jokerit on näiden "maahanmuuttajien" suosikkijoukkue. :) Tai sitten ko. laulu kertoo jotain meistä Hifk-kannattajista, eli "julleista". Meillä kaikilla on kultakello.

Tryffeli? Tryffelithän ovat tunnetusti kalliita, ja herrojen herkkua, joten luulen tämän tulevan ihan puhtaasti siitä. Aikoinaan kun Hifk oli se "herrajoukkue", ja Jokerit se "työläis-joukkue", silloin kai tämä kumpusi. Tosin en aivan ymmärrä tätä, sillä tietääkseni Töölökään ei nyt aivan niitä köyhimpiä paikkoja ollut, mutta mitäpä näistä. Nykyään homma ei ole enää juurikaan näin päin, mutta kuten sanoin, kaikkea ei voi vaatia.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Mitäs ne jullit mesoaa!

Minulle tämän ketjun sivujuonteiden lukeminen on ollut yllätyksellinen ja varsin mielenkiintoinen kokemus. Yhtä ketjua lukemalla oppii yllättäviä asioita paikallisesta - minulle vielä suht uudesta - fanikulttuurista. On ollut myös todella mielenkiintoista seurata eritoten yhden sanan, "julli", kääntelyä, merkityksen etsimistä että sen historian tonkimista. Minulle, jota suomen kieli jossain määrin omista rajoituksistani huolimatta kiinnostaa, tällainen sanoille merkityksen etsiminen ja sopivan arvolatauksen löytäminen on varsin miellyttävä harrastus. Samoin siihen liittyvien pohdiskelujen lukeminen on hyvinkin mielenkiintoista.

Minulla on lapsuudesta kokemuksia julli sanan käytöstä, sanaan ei missään määrin liittynyt negatiivista arvolatausta vaan annemminkin positiivista. Isäni sekä naapuruston miehet saattoivat meille nappuloille tuumata "Mitäs ne jullit oikein touhuaa", ja meistä se tuntui jotenkin hienolta. Nimitettiinhän meitä julleiksi eikä miksikään pojiksi tai kakaroiksi. Julli miellettiin aikuiseksi, isoksi ja jopa vahvaksikin, eli lasten korvissa sillä oli selkeän positiivinen arvolataus toisin kuin sanalla kakara, (tai narri).

Vanhemmiten jullin positiivinen arvolataus on hivenen haihtunut mutta en edelleenkään pitäisi sitä negatiivisena nimityksenä vaan positiivissävytteisenä. Tämä vain omaan kokemusperääni pohjautuen.

Jullit, olkaa ylpeitä itsestänne!

vlad#16.
 
Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Viestin lähetti JHag
PS. Kuka keksii nimen Blues-faneille?

Faneista en osaa sanoa, mutta voiko sitä vääntää tästä: Espoon Blues = Espoon alakuloiset...

Ärrä meni kohtuullisesti kaikilta joukkueilta, paitsi siltä Tampereen porukalta jolta puuttui syke ja liike. Kärpät hyötyivät tästä saatuaan helpohkon perjantain alle. Voiton he jokatapauksessa turnauksesta ansaitsivat. Jokerit pelasivat ailahtelevasti, välillä väläytellen. Lehtonen oli maaginen, mutta Helasella on vielä parannettavaa. Finaalissa meidän liike oli todella nihkeää.

Turnauksen paras ottelu oli perjantain paikalliskohtaaminen, jossa Hifk osoitti olevansa vahvistunut viime kauteen nähden. No viimekautisestahan pitäisi olla helppo parantaa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli riittämiin, mutta nimettömästä (paidat) porukasta ei yksittäisiä huippuja kohonnut. Draper jatkaa siitä mihin viimekaudella jäi.
 
Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Viestin lähetti Carlos
Vaikken paikalla ollutkaan, ihmettelen että mitä hemmettiä pelle-leirissä on huudeltu ugh, ugh Marekille, kun äijä ei ole edes maassa! Noo.. ei kai sitä voi vaatia että pelle-fanit ymmärtäisivät jotain itse pelistäkin..

Eihän siellä Marekille huudettukaan, mutta aivan varmasti olisi huudettu jos mies olisi kehissä ollut !! Hymiö.
TommyT oli kyllä aivan oikeassa siinä asiassa, että omassa hallissa saa huutaa ihan mitä haluaa ja kenelläkään ei pitäisi olla mukisemista siihen. Kommentoida saa tietenkin, se on asia erikseen.

Laajennetaan vähän. Möys vierasjoukkueen fanit saavat huutaa ihan mitä tahansa. Pääasia että on meteliä!

17.9: Ugh ugh ugh!!!
 
bull

Jäsen
Kaikki sanottava peleistä on sanottu, mut IFK tulee vielä lujaa ja niin tulee Jokeritkin kunhan saavat kuviot kuntoon (ja Lehtosen kunnon kestämään), Kärpät ei vakuuttanut perjantain pelissä ja Tappara vielä vähemmän.

Ja vielä huutelusta. Itseäni ei vituta huudot kunhan eivät henkilökohtaisuuksiin mene, mutta niiden "suomi, suomi"-huutojen ajankohta nauratti. Huomasiko kukaan juuri ennen huutoja katsoa taululle missä näytettiin kuvaa aitiosta ja teksti meni jotenkin näin: "Jokerit kiittää iki-jokeria! Iki-Jokeri Niklas Sundblad (tms ruotsinkielinen nimi)!"

Ja sit huudetaan suomelle... :D
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Hyviä huutoja

...vuosien varrella ovat olleet myös joihinkin pelaajiin kohdistuvat henkilökohtaiset herjat. No, Jere saa esimerkiksi kuulla peliuransa loppuun asti näitä juttuja. Parhaita narreihin kohdistuneita ovat mielestäni olleet Otto Janecky -jutut. Kun Leena Harkimo puhui Otolle vielä yhden jatkovuoden Narripaidassa, sai Otto jatkuvasti kuulla "Soita Leenalle", "Otto missä Leena" -tyyppistä mättöä varsinkin meidän hallissa. Ja kun Oton nivunen yllättäen paukkui EHL-matsin HIFK-Jokerit lämmittelyn jälkeen (?), saatiin siitä hyvä teema loppukeväälle: "Otto, mites nivunen?" "Varo nivusia Otto". Ja tokihan Raipe Helminenkin on saanut kuulla monta kertaa: "Raipe, maksa veros!".
 
harva

Jäsen
Jullit

Eikös jullit ole rento käännös sanalle kamraterna? Eikö sekä ruotsissa että suomessa käytetä sanaa siten? Vai oonko ihan mettässä?

Irrallisena jullit kuulostaa mun korvaan hyvin myönteiseltä, asiayhteyksissä joskus taas toki kielteiseltäkin muun sanotun sisällön ja sävyn mukaan. Ei muille porukoille ole yhtä hyviä nimityksiä. Narreissa on jo väkisinkin kielteistä sävyä hivenen mukana (pelleissä tietysti vielä enemmän), mutta myönteisessä asiayhteydessä se toki peittyy.
 
Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siitä huolimatta, että olen sukupolven verran matseja seurannut, kuulen 'jullit' -nimityksen nyt ensimmäistä kertaa. En tästä ketjusta ole vielä löytänyt varmaa mielipidettä nimittelyn historiasta. Kun miettii 70-80-lukujen IFK:ta, jotenkin uskoisin tuohon 'jätkät' -mielleyhtymään.

Kyllä huutoa, ughittelua ja nimittelyjä halleihin mahtuu. Ainoat, joita pidän mmm... ei kovin hyvinä, on 'tapa se' -tyyppiset. Makuasioita.

Huuteleista tuli mieleen 70-luvulta legendaarinen, lämäreistään tunnettu Harri Linnonmaa, joka oli jonkun minua lähellä istuvan kanssakannattajan hampaissa (Brewer?). Usein kun Harri sai kiekon punaviinan kieppeillä, tämä hemmo huusi täysillä: HARRI LÄMÄÄ! Lämättyään punaviivalta muutaman kerran sopivasti, naurut oli lähipiirissä remakat. IFK-katsomoissa taitaa muutenkin olla paljon huutelua ja irvistelyä myös 'omille', tosin tuskin B2:ssa.
 
OldTimeHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Bayern München, Deutschland
Re: Hyviä huutoja

Viestin lähetti JHag
...vuosien varrella ovat olleet myös joihinkin pelaajiin kohdistuvat henkilökohtaiset herjat. No, Jere saa esimerkiksi kuulla peliuransa loppuun asti näitä juttuja. Parhaita narreihin kohdistuneita ovat mielestäni olleet Otto Janecky -jutut. Kun Leena Harkimo puhui Otolle vielä yhden jatkovuoden Narripaidassa, sai Otto jatkuvasti kuulla "Soita Leenalle", "Otto missä Leena" -tyyppistä mättöä varsinkin meidän hallissa. Ja kun Oton nivunen yllättäen paukkui EHL-matsin HIFK-Jokerit lämmittelyn jälkeen (?), saatiin siitä hyvä teema loppukeväälle: "Otto, mites nivunen?" "Varo nivusia Otto". Ja tokihan Raipe Helminenkin on saanut kuulla monta kertaa: "Raipe, maksa veros!".
Parin vuoden takaisessa Ärrässä kuultua: "Törmänen hei, mullakin on mopo".
 
Tinde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bajen, NY Rangers, Arsenal
Tryffelistä...

Aivan tarkka "suomennos" on homo, joten sitä tuskin ihan neutraalina kohteliaisuutena voitanee pitää. Miksi, no eiks kaikki ruåtsalaiset oo homoja? Joten erittäin mielikuvituksellinen ja aikuismainen nimitys siis.

Mutta kuten täällä jo moneen kertaan todettu: kukin tyylillään.

EDIT: pienenä yksityiskohtana vielä, että tryffeli-nimitys tulee Ruotsista, missä se on aivan yleisesti käytetty. Pakko nauraa, sori!
 
Viimeksi muokattu:

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Älkää vetäkö hernettä nenään, mutta yksi "hyvä" on myös: Sakke pitää, Kölli nai, iiäfkoo!
Ehkä menee vähän jo yli, mutta joskus provosointimielessä ihan hyvä.
Huutohan juontaa juurensa 90-luvulle....ja tarinoita on joka lähtöön joista ei sen enempää....
 
bull

Jäsen
En tiedä kiinnittikö asiaan moni huomiota, mutta perjantain paikallispelissä jokerien katsomon alakulmaan oli mennyt n. 5-10 hiukan känniläistä ifk-fania, jotka kannustivat ifk:ta kovaa huutamalla. Meni jokunen hetki niin siellä oli pari järkkäriä juttelemassa ja muutama hetki siitä ni ifk:laisia heivattiin ulos...

Mikäköhän mahtoi olla peruste? Ifk:n huutaminen jokeri-päädyssä... :D Vai haluttiinkohan välttää mahdollinen kärhämä...
 
Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti bull

Huomasin saman. Minusta heitä ei kolmea enempää ollut. Puolen tusinaa järkkäreitä kävi heitä noutamassa ja Jokeri-aktiivit kuittailivat kavereiden kävellessä ja uhotessa mennessään pois. Lauantaina oli sitten ilmaantunut paperiset laput ulko-oviin ja joidenkin katsomoiden sisäänkäynteihin: ''IFK-fanit katsomo 113''.

Tuskin siellä mitään 'myllyjä' kehittyi, leppoisa tunnelma oli kaikenkaikkiaan. Ei ole tainnut fanienkaan 'koneet' vielä käynnistyä. Eipä silti, pidän fanien tappeluita turhina. Eiköhän pidetä ne jalkapallon puolella ja ulkomailla siinäkin.
 
bull

Jäsen
Viestin lähetti Senior

En meinannutkaan et nyt myllyjä kehkeytyi, oli täällä vaan puhetta et viime kaudella ois ollut jotain nahinaa jokerien fanikatsomossa ja nyt järkkärit halus ehkäistä sen...

Totta, tappelut ei kuulu fanikulttuuriin!
 
Cimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Gold Kings
Joo, ei siellä mitään käsirysyjä syntynyt.
Järkkärit olivat saaneet ohjeiksi, että HIFK-faneja ei päästetä fanikatsomon välittömään läheisyyteen.
Ihan vaan varmuuden välttämiseksi järkkärit sitten katsoivat hetken aikaa huutelua kunnes fanit rupesivat huutelemaan toisilleen. Tässä vaiheessa järkkärit toimivat moitteettomasti ja poistivat kohteliaasti HIFK-fanit toiseen katsomoon.

Pientä leikkimielistä uhoa suuntaan jos toiseenkin oli havaittavissa.

Senior, kyllä ne laput olivat siellä jo perjantaina.
 
Peltsi

Jäsen
Viestin lähetti bull

En meinannutkaan et nyt myllyjä kehkeytyi, oli täällä vaan puhetta et viime kaudella ois ollut jotain nahinaa jokerien fanikatsomossa ja nyt järkkärit halus ehkäistä sen...

Totta, tappelut ei kuulu fanikulttuuriin!

Me sanottiin siinä poistamista edeltävänä erätauolla näille järjestyksenvalvojille niistä kavereista. Kun heille tärkeämpää oli provosoida Jokereiden fanikatsomoa kuin kannustaa omaa joukkueettaan. Myös viime vuonna tapahtui samanlainen episodi. Tällöin nämä "fanit" tulivat sen verran ajoissa että pääsivät keskelle fanikatsomoa.
 
bull

Jäsen
Viestin lähetti Peltsi

Itse en provoa havainnut, tosin se johtuu siitä kun oli peli mitä seurata... :) Aina kun sinne katsoin niin oli menossa armoton kannustus... :D Mut hyvä et toimitaan tapeluiden välttämiseksi, ja jos provotaan toisen fanikatsomossa niin siihen pitänee puuttua.
 
Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Ainakin ruotsissa on käyty, hata hata IFK kaikui Suomi-huutojen välissä 8-). Ilmeisesti 116pojilta on otettu mallia ainakin tällä saralla, toivottavasti ei "haastamisen" osalta.

Mutta hyvää huutokilpailua, taisi olla ensimmäinen kunnon skaba kahden naapurin välillä areenalla.
 
Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kierosilmä

Viestin lähetti bull

Itse en provoa havainnut, tosin se johtuu siitä kun oli peli mitä seurata... :) Aina kun sinne katsoin niin oli menossa armoton kannustus... :D Mut hyvä et toimitaan tapeluiden välttämiseksi, ja jos provotaan toisen fanikatsomossa niin siihen pitänee puuttua.

Provoaminen jatkui vielä erätauolla... Kaiken kukkuraksi sama aikuinen mies kävi kävi tönimässä jotain junioria! Fiksua toimintaa! Tais äijällä silmät olla niin kierossa, ettei tajunnut mitä teki.
Ihan turhaa tulla toisten fanikatsomoon aukomaan päätänsä. Siitä ei ikinä mitään hyvää seuraa!
 
Carlos

Jäsen
Re: Kierosilmä

Viestin lähetti Ilmala

Kaiken kukkuraksi sama aikuinen mies kävi kävi tönimässä jotain junioria! Fiksua toimintaa! Tais äijällä silmät olla niin kierossa, ettei tajunnut mitä teki.
Ihan turhaa tulla toisten fanikatsomoon aukomaan päätänsä. Siitä ei ikinä mitään hyvää seuraa!

Olin taannoin katsomassa legendaarista Bogo-cuppia Helsingin Jäähallissa, kun ns. Hifk-fanikatsomon keskelle istahti kaksi noin nelikymppistä jokerifania, jotka kirjaimellisesti vittuilivat koko peli(e)n ajan meille punapaidoille. Koko kirjo mitä vaan äijiltä löytyi (ei kauhean tasokasta läppää) kaadettiin siinä fanien niskaan. Mutta hyvä tuuri "pojilla" kävi ettei ollut paikalla ketään niin kuumaveristä että olisi käynyt oikein käsiksi. Useimmat vain tyytyivät voivottelemaan miten on tyhjäpäistä sakkia.

Onhan se typerää provosoida toisten fanikatsomoa, mutta ihan oikeasti kyllä nostan hattua ko. tyyppisille henkilöille, varsinkin jos tekevät sen kaksin tai kolmin = pienellä porukalla. Jokaisella ei meinaan ole "munaa" tehdä samaa.

Ja mitäs sitten jos "omassa" katsomossa on muutama vihollinen? Loppuuko elämä? Eikös tämä ole edelleenkin vapaa maa, ja jääkiekko kivaa? Sehän vain lisää tunnelmaa kun joku vähän aukoo päätään siinä vieressä. Todella ärsyttävää se on, mutta lisää tunnelmaa. Että mielestäni ei tarvitsisi olla niin ryppyotsaisia siellä katsomossakaan kuin monet ovat.

Ja yksi parhaista "kuiteista" mitä olen nähnyt oli vuosia sitten kun Porin Isomäestä sammui valot kesken pelin. Seuraavan kerran Isomäkeen tullessaan Raumalaisilla oli kaivoskypärät + taskulamput päässä. Silloin tapaus aiheutti jonkun verran käsirysyä, mutta omasta mielestäni se oli aivan hulvattoman hauska.

Ja vielä sivuhuomautuksena, jos ei ole nähnyt 80-luvun lopun ja 90-luvun alun Pori-Rauma tunnelmaa, ei tiedä vielä paikallisvastuksesta mitään. Meillä Helsingissä on sentään aina ollut kohtalaisen hillitty (ja veretön) meininki.. ;-)
 
Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Viestin lähetti bull
...n. 5-10 hiukan känniläistä ifk-fania, jotka kannustivat ifk:ta kovaa huutamalla. .. ifk:laisia heivattiin ulos...

Huomasin tuon joukkion kun istuin vaimon kanssa kaarteessa. Todella hienoa käytöstä miekkoset osoittivat sille 7-8 -vuotiaalle pikkupojalle, jonka lippuun piti niistää nenänsä. Pojalla kyllä loppui lipun heilutus siihen paikkaan. Kannustushuudot ei sinällään häirinneet...
 
Peltsi

Jäsen
Re: Re: Kierosilmä

Viestin lähetti Carlos

Onhan se typerää provosoida toisten fanikatsomoa, mutta ihan oikeasti kyllä nostan hattua ko. tyyppisille henkilöille, varsinkin jos tekevät sen kaksin tai kolmin = pienellä porukalla. Jokaisella ei meinaan ole "munaa" tehdä samaa.

Ja mitäs sitten jos "omassa" katsomossa on muutama vihollinen? Loppuuko elämä? Eikös tämä ole edelleenkin vapaa maa, ja jääkiekko kivaa? Sehän vain lisää tunnelmaa kun joku vähän aukoo päätään siinä vieressä. Todella ärsyttävää se on, mutta lisää tunnelmaa. Että mielestäni ei tarvitsisi olla niin ryppyotsaisia siellä katsomossakaan kuin monet ovat.

Tämä sitten selvittääkin sinun mielihalusi. Siitä vaan kaikki haastetta viemään fanikatsomoon. Saadaan sitten kunnon joukkomyllyt aikaan.

Hei haloo. Oman joukkueen kannustaminen on vähän eri asia kun ison joukon provosointi tarkoituksenmukaisesti. Jos tällaisia asióita tunnistaa etukäteen ja ne pystyy jopa ennalta välttämään, niin siihen kannattaa pyrkiä. Oli ne sitten omia tai vieraita. Ehkä tässä sitten ollaan ryppyotsaisia.
 
Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Peltsi

Me sanottiin siinä poistamista edeltävänä erätauolla näille järjestyksenvalvojille niistä kavereista. Kun heille tärkeämpää oli provosoida Jokereiden fanikatsomoa kuin kannustaa omaa joukkueettaan. Myös viime vuonna tapahtui samanlainen episodi. Tällöin nämä "fanit" tulivat sen verran ajoissa että pääsivät keskelle fanikatsomoa.

Hmm toisaalta millä perusteella järkkärit poistavat fanit, jos tilaa on ja lippu on "numeroimaton". Asian voisi viedä pidemmällekin ja saada jotain mukavaa ;)

Pihalla Jokeri "fanit" paidoissaan opettivat lapsia laulamaan "hifk on paska" ja "haista vittu HiFK", joten kyllä Ilmalassakin osataan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös