Tietysti on selvää että nyky-yhteiskunta on karu: maallistuminen on rapauttanut kristilliseen etiikkaan perustuvat ei-materialistiset arvot eikä niihin pohjautuvalla humanistisella, sekulaarisella etiikallakaan kovin hyvin mene. Kaikki tuotteistuu ja kaupallistuu kasvavalla vauhdilla, ainoa kestävä, mitattava ja reaalinen arvo on raha. Yhä enemmän esteitä katoaa tämän esineellistävän ääri-materialismin tieltä: kansalaisista tulee kuluttajia, kysynnästä ja tarjonnasta ylin perustuslaki. Kuka sitten tietää minne tämä kaikki johtaa? Ehkä teknologia kehittyy kasvun myötä, mutta ellei, niin sitten meillä on edessä äkkipysäys: kulutamme pian nykyiset resurssit loppuun, siinä sivussa voimme myös murentaa elinympäristömme kantokykyä niin pahasti, ettei tämä monimutkaisen työnjaon teknologinen sivilisaatio voikaan jatkua. Jos tälläiset synkät skenaariot toteutuvat ja muutaman sukupolven päässä odottaakin verinen kaaos niin kuka sitten on ollut idealistinen taivaanrannan maalari ja kuka inhorealistinen ihmiskunnan pelastaja? Eli ei kannata kiiruhtaa ratkaisemaan tätä kysymystä vain tämän päivän ymmärryksen varassa.
Mutta vastustaminen on helppoa. Ei toistaiseksi ole löytynyt mitään tapaa hallita yhteiskunnallista muutosta: asiat tapahtuvat kaoottisesti, tehdään lyhyen tähtäimen päätöksiä pystymättä mitenkään arvioimaan niiden pitkän tähtäimen seurauksia. Kaikki yritykset hallintaan ovat johtaneet verisiin pakkovaltoihin, jotka eivät ole mitenkään parantaneet tilannetta. Perimmäinen asiaintila on se, että lajin tasolla emme juurikaan poikkea muista eläimistä. Mennään sokean ahneesti eteenpäin, ja jos on tuuria niin maailma on jatkossakin turvallinen schollin tapaisten shoppailla, insinöörien suunnitella viihdeteollisuus-sovelluksia ja mainostoimistojen suoltaa kulutus-propagandaansa. Eli se ettei ole kestäviä arvoja voi olla enemmänkin seuraus alennustilastamme (ihmisluonnosta) kuin syy siihen. Jotenkin oma myötätunto on näiden puunhalaajien puolella niin surkuhupaisen vähäpätöisiä kuin heidän tutkainta vastaan potkinnat yleensä ovatkin.
