Jos tästä pelipaita-asiasta jo päästäisiin eteenpäin. Huumoriahan tuosta on revitty. Hieman sama kuin, jos Janne Ojanen vetäisi ylleen Ilves-paidan tai Erik Hämäläisen Ässä-paidan. Ehkä Tappara- tai Lukkofanista se tuntuisi kovin kivalta, mutta luultavasti kuitenkin pelaajat itse tietävät mikä joukkue palkan maksaa, vaikkei rinnassa olisikaan tällä kertaa oikeaa logoa.
Mutta sitten asiaan eli noihin suomalaisiin jengeihin. Jotain tuli kirjattua ylös jokaisesta. Tietysti Lukosta enemmän kuin muista.
Bluesista sen verran, että joukkue pelasi molemmat ottelunsa hyvin, vaikka takkiin niistä tulikin. Maalivahtipeli on ainakin kuosissa kun vielä Ari Ahonen palailee maajoukkuekuvioista.
Puolustuksesta jäi parhaiten mieleen Kimmo Pikkarainen, jolla on ihan kohtuullisen vaarallinen siniviivakuti. Mikael Kurjen bongasin pari kertaa ainakin Samuli Suhosen rinnalla ja jäi mieleen hyvinluisteleva jannu. Samuli Suhonen osui luonnollisesti silmiin, mutta melko tasapaksuesitys, kuten koko loppupakistolla. Tuomas Eskeliseltä varmaan sopisi odottaa enemmän. Ei jäänyt kyllä pahasti mieleen.
Hyökkäyksessä ykköskenttä tuntuu kohtuulliselta. Kohnin paikka kentässä on selvä. Martin Kariyan merkillisten päänliikkeiden lisäksi hänestä jäi mieleen vikkelät kintut ja aika surkea laukaus. Tulin miettineeksi, että onko ykköskenttä kanukille ihan oikea paikka. Semir Ben-Amor oli kentän kolmas lenkki ja en oikein keksinyt, miksi hän siellä pelasi. Hienon maalin Semir teki ensimmäisessä ottelussa kyllä, mutta siitä voi kiittää hieman vastustajan maalivahtiakin. Ehdottomasti ehein kokonaisuus oli Bluesin kakkonen. Hurme ja Kalto erityisesti. Jari Tolsan tulin huomanneeksi luistelutyylistään. Hänen otteensa kiekkoon ei ole mitenkään erikoinen ja maalitilanteissa häntä harvemmin huomasi. Yksittäisistä pelaajista kahdessa viimeisessä kentässä jäivät mieleen Tero Koskiranta, joka otettiin kentälle kun Blues pelasi ilman maalivahtia ja Nöyränen, joka pyrki jatkuvasti vastustajan pakkien iholle ja kiekonriistoihin. Kokonaisuudesta on vaikea nähdyn perusteella tehdä kun joukkueesta puuttui kuitenkin Uhlbäck, Viitaluoma, Rajamäki, Peltonen, Laatikainen, Korhonen, Heiskanen ja maalivahti Ahonen.
Ässistä on paha sanoa mitään. Olivat selvästi janoisempia Lukkoa vastaan ja iskivät maaleja Lukon pienistä virheistä. Lisäksi Markus Korhonen oli aika pahasti unessa tuossa ottelussa. Loppuottelusta jäi sitten vielä vähemmän käteen, koska Ässiä ei tuntunut kiinnostavan pätkääkään - oliko se sitten niiden kettunuttujen syytä vai jonkun muun.
Matti Kaltiainen on nähdyn perusteella kyllä aika selvä ykkönen. Eero Kilpeläinen vaikutti junnupelaajalta, jolla kiekko poltti hanskassa, suojuksissa ja lavassa. Lisää rauhallisuutta Eerolle niin eiköhän se siitä lähde. Kaltiainen sen sijaan nappasi ainakin Lukkoa vastaan pari ratkaisevaa koppia.
Puolustajista jäi parhaiten mieleen Peter Aston, muttei hänkään mitenkään erityisen kummallisesti. Tehomerkintöjä hänelle ei tullut, joten paha sanoa oikestaan sen enempää. Tero Konttista en kentällä nähnyt - oliko hän siellä vai ei? Muista pakeista sitten jäi mieleen Iikka Törnvall ykköspakkiparissa ja Tapio Sammalkangas, joka sai lahjamaalin Pardubicea vastaan. Yleisesti ilme oli kuitenkin taisteleva. Ei viime kaudellakaan kovin kummallista olisi voinut odottaa ennen kautta, mutta niin vain joukkue pelasi finaalissa kauden lopussa.
Hyökkääjistä jäi aika selkeästi mieleen Brandon BJ Crombeen. Hänestä on Ässille paljon iloa kauden mittaan, jos mies samalla tasolla pelaa. Lukkoa hän pöllytti oikein urakalla, mutta Pardubicea vastaan hän oli todella näkymätön. Ville Hirvonen vaikuttaa hyvältä kaappaukselta. Jesse Joensuu pääsi tekemään maalin, mutta pääasiassa jannu lähinnä kurvaili. Muista kentällisistä jäivät mieleen taistelunsa takia Matti Kuparinen ja Mika Halava. Aika tasainen porukka Ässillä on ja täytyy muistaa, että Raumalta olivat hyökkääjistä pois matkasta Marko Kivenmäki, Tom Wandell, Kristian Kuusela ja Toni Häppölä.
Joku kyseli Niko Palosen otteista. Näin hänen pari kertaa numerolla 3 ensin jäähyllä, myöhemmin pari kertaa hyökkäyspäässä, mutta enpä saanut kovinkaan kummoista kuvaa pelitaidoista. Siellä se meni muiden joukossa.
Lukosta voisi sanoa ensimmäisen ottelun perusteella, että Lukolla saattaa olla maalivahtiongelma. Toinen ottelu sitten osoitti, että kyllä joukkueella ainakin yksi mielenkiintoinen maalivahti on. Ehkä Markus Korhosella vain oli huono päivä Ässiä vastaan. Hän pelasi eleettömästi, mutta päästi kyllä aika helposti pari maalia. Häkkinen sen sijaan otti ne, mitä otettavissa oli ja pari haamupelastusta kaupan päälle. Katsotaan nyt, mitä tulee.
Puolustuksessa peluutettin aika paljon nuoria. Jan Platil tykkää taklata ja useamman kerran pyrki taklaamaan perse edellä. Melkoisia niittejä on luvassa, jos vain osuu kohdalle. Pari kertaa hän pääsi laukomaan, mutta niistä ei mitään erikoisia tilanteita syntynyt. Kari Martikaisesta jäi mieleen ensimmäisessä ottelussa se, että teki pari pientä virhettä, joiden johdosta jäi useamman potkun hyökkääjän jälkeen ja joutui ottamaan jäähyjä. Fiksua peliä, mutta liike ei ainakaan tässä turnauksessa purrut. Tuukka Mäkelä ja Ilkka Heikkinen saivat paljon peliaikaa ja mielestäni hoitivat homman hyvin. Erik Hämäläisen liike ei ehkä ole enää aivan liigan huippua, mutta teki turnauksessa kaksi maalia. Siinä on pohdittavaa, miten Eepiä tulisi peluuttaa. Petri Tähtisalo, Otto Honkaheimo ja Markus Nordlund saivat mukavasti peliaikaa hekin, mutta luulen, että Hunkesin ja Viitasen palattua maajoukkuekutsulta, nämä miehet saavat vuorollaan hakea vauhtia Forssasta.
Hyökkäyksen ykköskenttä oli koko turnauksen kovin. Positiivisimmin kentällisen miehistä jäi mieleen Toni Dahlman, jolla on poweria luistimissaan ja hän ainakin tuntui viihtyvän erityisen hyvin Martikaisen kanssa juonimassa lähellä siniviivaa. Syötöt osuivat oikealle miehelle ihan hyvällä prosentilla ja, vaikkei Toni maaleja tehnyt niin hyvältä näytti. Josef Straka sen sijaan on juuri sellainen pelaaja, jota on odoteltu. Straka tulee keräämään mukavat pisteet. Silti hänestä jäi päällimmäisenä muistiin taklaus. Kuinka moni tshekkiläinen keskushyökkääjä taklaa? Ketjun kolmas lenkki oli Toporowski, joka pelaa juuri niin ja sillä tasolla kuin odotetaan.
Pekka Saarenheimon johtaman viisikon viipyessä ulkomailla kakkoskentässä pelasivat Petri Lammassaari, Jarkko Kauvosaari ja Marko Luomala. Lammassaari on vaikea pidettävä ja laukaukset ovat kohtuullisen teräviä, mutta vielä kaipaisi ehkä pienen lisän tarkkuuteen ja fyysisyyteen, niin alkaisi paukkua. Kauvosaarella on käsiä, mutta jotain pientä lisää tarvitsisi hänkin. Ehkä nimenomaan kovuutta ja röyhkeyttä. Luomala jäi tästä kentällisestä itseasiassa vähiten mieleen, mutta silti vaikuttaa ihan kohtuulliselta lisältä joukkueeseen. Käyttöä löytyy varmasti.
Kahdesta viimeisestä ketjusta jäivät mieleen Tommi Hannuksen yritteliäisyys, napakat laukaukset ja taklaukset. Ossipekka Lehtosen ennakkoluulottomuus ja Henrik Juntusen fyysisyys. Ville-Vesa Vainiola kaipaisi tällä hetkellä miesten pelejä ja tehoja alle. Hän on taitava käsistään, mutta joutui usein vastustajan syliin, eikä siellä enää ollut mitään tehtävissä.
Kiintoisa huomio voi olla sekin, että Lukon pelaajien koko saattaa tuottaa joillekin vastustajille ongelmia. Tuukka Mäkelä on yksi mies, joka puskee menemään melko hyvin. Jan Platil painoi kerran keskeltä Bluesin puolustajien välistä maalille, eikä häntä oikein saatu pysäytettyä. Vastaavasti hyökkääjistössä Miikka Tuomaista yritettiin kerran pysäyttää hyökkäyspäässä, mutta Blues-puolustus tuntui todella kevyeltä. Tuomainen kiersi maalin taakse, vaikka pelaaja yritti roikkua kiinni. Vastapainoksi Petri Lammassaari näytti pienestä koostaan huolimatta, ettei koko kaikkea merkitse. Pete lähti suunnilleen omalta maaliviivalta kohti Bluesin päätyä, kiersi yhden, toisen ja sitten vielä harhautti itsensä kahden Bluesin pelaajan välistä vetopaikkaan, laukoi päin Brückleriä ja ehti vielä olla itse ensimmäisenä paluukiekossa. Hieno maali olisi ollut, jos olisi ollut.
Mitä turnaukseen ja joukkueiden tasoon tulee, niin tuntui melkein oikeusmurhalta, että Lukko tippui loppuottelusta. Se vain on jääkiekon ja tällaisten häviäjä putoaa-systeemien luonne.
Voinpa pari sanaa sanoa vielä turnauksen ulkomaalaisvahvistuksesta, Pardubicesta. Joukkueen maalivahtipeli tuntuu olevan aika sekavaa. Ensimmäisessä ottelussa torjunut Koutsky tuntui ensialkuun hyvältä, mutta toisessa matsissa imurilta. Martin Ruzicka vaihdettiin hänen tilalleen toiseen otteluun ja hoiti homman mallikkaasti.
Puolustajista jäi mieleen Petr Caslava. Ulottuvat pelaaja, joka pelasi yli- ja alivoimat. Ehti jäähyillä ihan kohtuullisesti, mutta ehti vähän tehojakin hommata. Hyökkääjistä kovimmilta vaikuttivat Jan Caloun, fyysinen ja romuluinen Frantisek Mrazek (otti painiottelun Crombeenia vastaan), vikkeläkinttuiset ja taitavat Jan Kolar ja Petr Koukal, sekä energisesti esiintynyt ja verkkojakin pöllytellyt Zdenek Ondrej.