Jaha editoit tekstiäsi. Kyllä Lapuan liike oli rikollinen, osittain antidemokraattinen (aika nopeasti kyllä palasi demokratian tielle ilman verenvuodatusta) ja väkivaltainen. Fasismista olen eriävää mieltä. Pitäisi jokaisen olla, ellei Lapuan liike itse kutsunut itseänsä fasistiseksi ja en ole moiseen törmännyt. Lisäksi Lapuan Liike syntyi vähän liian aikaisin ja fasismi on muutenkin terminä todella huono käytettäväksi yhtään mistään. Olen aina inhonnut sitä kun sitä käytetään. Varsinkin kun sitä aletaan käyttämään lyömäaseena tai täältä 2000-luvulta leimailemaan aikalaisiaan fasisteiksi ilman lähdeviitteitä. Suosittelen lukemaan esim. tämän artikelin asiasta.
Gilbert Allardyce, What Fascism Is Not: Thoughts on the Deflation of a Concept, The American Historical Review, Vol. 84, No. 2 (Apr., 1979), pp. 367-388
www.jstor.org
Joo, editoin. Kirjoitin alunperin, että Lapuan liike
oli fasistinen, kun oikeammin olisi ollut sanoa, että se
kehittyi semmoiseksi. Alunpitäen liike oli tosiaan lähinnä antikommunistinen ja siihen kuului sekalaista seurakuntaa liberaaleista monarkistiseen äärioikeistoon. Se on totta, että liikkeen alkuvaiheissa fasistinen äärioikeistolaisuus ei vielä ollut varsinaisesti muotia varsinkaan Suomessa.
Alkuperäisen tavoitteen saavuttamisen eli kommunistilakien säätämisen jälkeen liike ei kuitenkaan hiipunut, vaan radikalisoitui. Maltilliset elementit poistuivat varsin nopeasti kelkasta, äärioikea laita säilyi ja vahvistui, ja liike radikalisoitui sekä muutti kokonaisuudessaan antitasavaltalaiseksi. Samaan aikaan fasismi alkoi saavuttaa jalansijaa Euroopassa ja Suomessa. Kun Lapuan liike Mäntsälän kapinan jälkeen lakkautettiin, sen toimintaa jatkoi IKL, joka jo avoimesti tunnusti fasismia. Siellä vaikutti kuitenkin hyvinkin pitkälti samat naamat. Eivät he yhdessä hetkessä IKL:ää perustettaessa muuttuneet fasisteiksi.
***
Kommunistilaeista vielä: Sisällissodan jälkeen kommunismin pelko oli erittäin inhimillistä ja ymmärrettävää. Todellista ja suurta sisäistä uhkaa se ei kuitenkaan nuorelle tasavallalle enää muodostanut, koska pahimmat kommunistiset höyrypäät olivat joko Venäjällä tai mullassa maan. Vankileireillä ja vankiloissa oli lähinnä punaisten vähäisempiä tekijöitä ja rivimiehiä.
Arvostan erittäin paljon sisällissodan jälkeisiä laillisuuden ja tasavallan puolustajia (esimerkiksi K.J. Ståhlberg ja Heikki Ritavuori), jotka itseään säästämättä ja pelotta kävivät niin vasemman kuin oikeankin laidan ääriaineksia vastaan. Oikean laidan kanssa heillä oli kuitenkin enemmän tekemistä, koska sisällissodan voittajaosapuolen antidemokraattisia ja antitasavaltalisia vaikuttajia oli korkeissa asemissa järjestyspoliisissa, Etsivässä Keskuspoliisissa, armeijassa, suojeluskunnassa, (tuolloin vaikutusvaltaisen) kirkon piirissä, liike-elämässä ja politiikassa. Liberaalit laillisuuden puolustajat eivät tosiaankaan säästyneet vihalta. Ritavuori maksoi liberaalin demokratian puolustamisesta hengellään ja Ståhlbergkin joutui myöhemmin lapualaisten poliittisen terrorin kohteeksi.