Hakutulokset

  1. C

    Porvoon poliisiampumiset

    Myös se, että näyttivät naamataulunsa kun ampuivat poliiseja Porvoossa on outo yksityiskohta. Aseeseen on voinut tulla myös häiriö tässä ampuma tilanteessa. Siis, jos mietitään näillä tiedoilla. Veljekset ovat olleet 2kk motellissa Porvoossa ja olleet "töissä". Ovatko siis olleet ns...
  2. C

    Porvoon poliisiampumiset

    Erittäin hämärä keissi. Itselle tullut jo pari päivää mieleen se vitsi, kun helikopteri oli putoamassa ja lentäjä tunki ohjainsauvan perseeseensä ja toinen sitä kyselemään, että miksi näin. Siihen lentäjä vastasi, että onpahan onnettomuuden tutkijoilla ihmettelemistä. Siis erittäin outo kuvio...
  3. C

    Porvoon poliisiampumiset

    Iltalehdessä juttua, että ase olisi ollut toisen poliisin ohimolla, mutta huhuilla mennään vieläkin. Yksi asia on kuitenkin varmaa, eli oma mielipiteeni siitä, että tällaiset poliisiteloittajat ja ihan tavallisten ihmistenkin teloittajat saisivat istua vähintään sen 30 vuotta pimeydessä...
  4. C

    Porvoon poliisiampumiset

    Ja varsinkin kun ampuminen on tapahtunut pimeässä / -hämärässä. Vaatii oikean ammattitason sotilaan / -tappajan, että kykenee vain haavoittamaan noissa olosuhteissa. Ja tietysti sen mukaiset välineetkin. Tämän ammattilaisenkin tekemänä kuoleman todennäköisyys on suuri. Tässä on nyt kyseessä...
  5. C

    Porvoon poliisiampumiset

    No nyt pääsee sitten kirjoittamaan lisää rikollisten elämänkertoja. Ehkä tässä tapahtumasarjassa haettiinkin maksimaalista kirjojen myyntiä isukille?
  6. C

    Porvoon poliisiampumiset

    Kommentoin viestiäsi, jossa sanoit, ettei tiedotustilaisuudessa voida sanoa oikein mitään, ettei paljasteta ampujille, niin kyllä voidaan. Jos poliisilla on tietoa ja niistä asioista, mitkä ampujilla on jo ennestään omasta takaa tilanteesta. Jostain syystä näitä tietoja ei jaeta ja miksi ei...
  7. C

    Porvoon poliisiampumiset

    Poliisijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan väkivalta poliisia kohtaan on kaksinkertaistunut tällä vuosikymmenellä.
  8. C

    Porvoon poliisiampumiset

    Tosiaan Forenomin "hostellissa" pitää majapaikkaansa Koneistajantiellä paljon ulkomaalaisia. Toki kun ei ole mitään tiedotettu, niin menee tällaiseksi oman elämänsä salapoliisi hommaksi. Google mapsissa on kuva elokuulta yhteisruokailusta, olisiko ampujat tässä joukossa, mene ja tiedä? Edelleen...
  9. C

    Porvoon poliisiampumiset

    Aina siellä voi sanoa sen, minkä nämä ampujat jo tietävätkin. Minkä näköisiä, oloisia, mistä kotoisin, oliko kotimaista- vai ulkomaista tuotantoa, minkätyyppisillä aseilla on ammuttu ja niin edelleen. Vai onko niin, että ampujat ei itsekään tiedä miltä näyttää tai kuulostaa ja millä aseilla tuli...
Ylös