Hakutulokset

  1. S

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Kuten parikin kertaa totesin, on myös maatalouden tukijärjestelmää varmasti syytä tarkastella. Sitten toinen juttu. En saanut nopealla vilkaisulla kaivettua itselleni sellaista tietoa, josta selviäisi mikä on maatalousyrittäjien tulojen ja menojen suhde. Lopulta kyse ei ole siitä, kuinka paljon...
  2. S

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Kuten sanoin, en ole viljelijä. En ole kauhean hyvin perillä siitä, mitä tukia ja millä perusteilla Suomessa jaetaan viljelijöille. Se on kuitenkin selvää, että tukea tuolle alalle on jaettava, mikäli se halutaan pitää hengissä. Tukien myöntämisperusteille ja määrille on varmasti paikallaan...
  3. S

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Tässä on hieman asian ydintä siihen miksi Suomessakin harjoitetaan maa- ja metsätaloutta. Kyllä valtiolla pitää olla jonkinlainen omavaraisuusaste, mitä raaka-aineiden tuotantoon tulee. Koska Suomen olosuhteet ovat mitä ovat, niin valtion on tuettava tätäkin teollisuuden haaraa, ettei tuonnin...
  4. S

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Tuohon voisi jatkumona heittää vielä: "Enemmän työssä käyviä, jäsenmaksua maksavia jäseniä." Onko PAMilla jäseniä, jotka eivät ole töissä ja maksavatko he jäsenmaksua vai ei?
  5. S

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Tuo PAMin lakkokortin heiluttelu ei oikein aukea minulle. Perustelevat lakkoa muunmuassa kauppojen aukioloaikojen vapauttamisaikeilla. Eikö nuo aukioloaikojen vapauttamiset nimenomaan toisi lisää töitä juuri PAMin edustamalle alalle? Nykyisellään työajat ovat sen verran hyvin säänneltyjä, ettei...
  6. S

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Yritys siis hyvää hyvyyttään ei ota tuota veroa hinnoittelussaan huomioon? Jos kuitenkin ottaa, niin eikö silloin se asiakas sen vero oikeasti maksa? Mistä polttoaineen hinta bensamittarilta ostettaessa koostuu? Polttoaineen hinta vaikuttaa Suomessa kaikkien kulutushyödykkeiden hintoihin. Osa...
  7. S

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Olen maksanut sen polttoaineveron sille yrittäjälle, joka on sitten maksanut sen suoraan tai epäsuorasti valmistajalle, joka tilittää sen valtiolle. Voi olla, että myyjä tilittää polttoaineveron itse valtiolle. En tiedä varmaksi, kun en ole polttoainetta koskaan myynyt. Tuo on todella...
  8. S

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Noista veroista ja niiden määristä voidaan väitellä puolin ja toisin maailman tappiin asti. Haluan kuitenkin kysyä, että millä huoltoasemalla käyt tankkaamassa autosi? Minä tulen myös tankkaamaan sinne, koska siellä on ylivoimaisesti halvin polttoaine Suomessa. Myyjä maksaa asiakkaan puolesta...
  9. S

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Kuten sanoin, olen osittain kanssasi samaa mieltä. Nämä olymiatason urheiljat ovat asia erikseen ja nimenomaan heidän funktiotaan PV:ssä en oikein ymmärrä. Urheiluvalmennettavat pitävät sisällään toki muitakin ja heidän osaltaan tuo työhön osallistuminen on hieman parempaa. Tämä on kuitenkin...
  10. S

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Olen osasta asioista kanssasi samaa mieltä. Välillä itsekin ihmettelen näiden urheiluvalmennettavien funktiota organisaatiossa. Tuo pari kk töissä on tosin vahvaa liioittelua. Muistaakseni näillä urheiljoilla on n 100vrk vuodessa mahdollisuus saada harjoittelua ja kilpailua varten vapaata. Voin...
Ylös