Hakutulokset

  1. T

    Ihmettelyketju

    Arvelisin kaikkien kriisiapuryhmiä työkseen vetävien ymmärtävän, että jokaista eteen tulevaa "ongelmaa" ei voi ratkaista. Osaan tilanteista ei voi millään tapaa vaikuttaa ja on vain sopeuduttava, opittava elämään asian kanssa. Oltava armollinen itselleen ja ymmärrettävä, että syyttelyyn, vihaan...
  2. T

    Ihmettelyketju

    Tarkoitan lähinnä sitä, että entä jos apua ei olekaan saatavilla tai sitä ei osata hakea, kun ensimmäinen oikea vastoinkäyminen kohtaa vaikka 35-vuotiaana. Siinä voi mennä työpaikka, puoliso, perhe ja asuntolaina, jos minkäänlaisia valmiuksia ruohonjuuritason kriisinhallintaan ei ole. Toki osa...
  3. T

    Ihmettelyketju

    Lähipiirissäni oli tehty kaksi itsemurhaa siihen mennessä, kun hädin tuskin aloittelin yläastetta. Toinen heistä oli niinkin läheinen kuin oma isäni. Itse ja yksin piti myös opetella käsittelemään nämä, mutta olen lähinnä hyvin pahoillani niiden ihmisten puolesta, joilla elämät suuremmat...
  4. T

    Ihmettelyketju

    Mikäli elämä ei olisi jo ajat sitten opettanut kriisinhallintaa henkilökohtaisella tasolla, osallistuisin todella mielelläni vaikkapa kuunteluoppilaana jonkin kriisiapuryhmän tapaamiseen. Vaikkei akuuttia tarvetta tämän tapauksen johdosta yksilötasolla välttämättä olisikaan, jokaiselle...
  5. T

    Ihmettelyketju

    Aika moni bodari tai muuten kovaa treenaava laskee kaloreita ja makroja varmistaakseen saavansa riittävästi proteiinia, hyviä rasvoja jne. Itse lasken, jotta syön varmasti riittävästi. Ei se lihas kasva, jos se ei saa tarpeeksi ravintoa. Punaisessa maidossa muuten ei ole mitään vikaa, paitsi...
  6. T

    Ihmettelyketju

    Ihmettelen kuvaa, joka joillakin on Leonista. Ihan harmiton heppu, mitä nyt välillä käy huomauttamassa väärässä olevia ihmisiä. Ravintolakeskusteluun sen verran, että makuaistia oppii harjoittamaan ja "oon syöny kerran tai kaksi, ei se niin ihmeellistä ollu" ei ole validi perustelu. Pelkkiä...
  7. T

    Ihmettelyketju

    Miksi miehet eivät meikkaa ja käytä hajuvettä? Koska ne ovat rumia ja haisevat pahalle, eivätkä edes välitä siitä.
  8. T

    Ihmettelyketju

    Eläintarhan henkilökunta ei varmaan pakottanut ketään katselemaan? Eläintarhan tärkein tehtävä on opettaa, ja luonnosta vieraantuneille niin lapsille kuin aikuisillekin tämä oli mielestäni mainio mahdollisuus muistuttaa mieliin, että mikään liha ei tosiaan ilmesty tyhjästä, vaan liha on alun...
  9. T

    Ihmettelyketju

    Miksei? Onko sinulla muuten lapsia? Annatko heidän vaikkapa irrottaa ahvenen ongenkoukusta ja katsoa, kuinka kala fileoidaan? Saavatko he syödä lihaa ja kerrotko, mistä liha tulee? Vai valehteletko, että jauhelihakastike kasvaa puissa?
  10. T

    Ihmettelyketju

    Säästän aikaa ja luettelen pikaisesti kaikki ne asiat, mitä kepulaisissa ei ole vikana: kommunistinen arvomaailma ja ajattelutapa. Mikään ei ole niin hyödyllistä kuin väitellä mielipiteistä ja arvoista, mutta valitsen silti kutsuvan vuoteen. Hyvää yötä :)
  11. T

    Ihmettelyketju

    Säästän aikaa ja luettelen pikaisesti kaikki ne asiat, mitä kommareissa ei ole vikana: kepulaisuus.
  12. T

    Ihmettelyketju

    Yksikin on liikaa. Ihmettelen, miten tätä piti edes kysyä.
  13. T

    Ihmettelyketju

    Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä - kyllä paska on hyvää!
  14. T

    Ihmettelyketju

    En ymmärtänyt boldatusta kohdasta sanaakaan, mutta mikäli se on saavutus, josta voi olla ylpeä ja jonka eteen tarvitsee treenata vuosia, niin emme paheksu vaan kannatamme ajatusta.
  15. T

    Ihmettelyketju

    Tunnen yhden miehen, jolla on seinällään kuva itsestään erään urheilusuorituksen jälkeen. Saavutus on sellainen, johon ei ihan kuka tahansa pysty ja ymmärrän kyllä, että kuva on seinällä koska siitä ollaan ylpeitä ja koska se muistuttaa siitä, miten rankka treenaaminen ja sinnikkyys palkittiin...
  16. T

    Ihmettelyketju

    Tuomiolauselman perusteella entinen työkaverisi on siis puolustanut itseään tavalla, josta hän on tiennyt tai hänen on pitänyt tietää, että seurauksena on kuolema. Tällainen voisi olla esimerkiksi sitä, että potkitaan takaraivo rikki kun hyökkääjä on jo maassa tai ammutaan päähän henkilöä, joka...
  17. T

    Ihmettelyketju

    Tappaja on tappoon syyllistynyt henkilö. Pystyt parempaan, älä ala keksiä uusia merkityksiä sanoille, joilla on jo kaikille selkeä merkityksensä. Sinä olet ainoa, joka on sotkenut itsepuolustuksen yhteydessä tapahtuneen kuolemantuottamuksen tappoon. Olisit nyt ottanut edes erilaiset tapot...
  18. T

    Ihmettelyketju

    Nussin nyt pilkkua, koska nussiminen on kivaa. Juridiikan näkökulmasta tappo on aina tahallinen, ts. tekijä on tiennyt tai hänen on pitänyt tietää, että hänen tekoaan seuraa toisen henkilön kuolema. Mikäli teko on tahaton tai vahinko eikä tekijällä ole ollut tappamistarkoitusta (esim...
  19. T

    Ihmettelyketju

    Tuskin tulisi tuomiota taposta, ennemminkin (kenties törkeästä?) hätävarjelun liioittelusta ja (kenties törkeästä?) kuolemantuottamuksesta.
  20. T

    Ihmettelyketju

    Rohkea ulostulo mieheltä, arvostan. Turhan usein unohdetaan, että myös poika / mies voi olla uhri. Pieni poikalapsi on ihan yhtä puolustuskyvytön, peloissaan ja herkkä kuin tyttökin silloin, kun aikuinen käy käsiksi. Tsemppiä! Ja on muuten paljon helpompaa polttaa syyllisiä roviolla kuin...
Ylös