Hakutulokset

  1. H

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    Onkohan se maalaisten aina mainostama stadilaisten ylimielisyys sittenkin enemmän, kuin huonosta itsetunnosta kumpuava urbaanilegenda (vai metsäläislegenda?). Olin melkein 10 vuotta seuraamatta jääkiekkoa, mutta ei ole kyllä mikään muuttunut auringon alla ja maailman kauneimman kaupungin...
  2. H

    Positiivisuusketju

    Haluan korostaa, että en ole itsekään erityisen pahoillani, ehkä jopa hieman häkellyin siitä, että lopulta tää tuntui aika yhdentekevältä.
  3. H

    Positiivisuusketju

    Yritin lyödä IFK:ta fanittavan ystäväni kanssa viskipullosta vetoa siitä, kumpi voittaa aiemmin seuraavan Suomen mestaruutensa, Jokerit vai HIFK. Ei hannannut, koska ”IFK ei sitä ainakaan tällä vuosikymmenellä voita”. Hymyilytti. Oikeasti en jaksa Jokereiden aidosti heikon puolivälieräesityksen...
  4. H

    Pudotuspelit kaudella 2023–2024

    Mitä kirjoitettuna pelistä löysin, niin nimenomaan ei saatu, vaan ilmeisesti IPK ajanut ihan samaan miinaan. Tuota laukausmäärää tuskin ovat päässeet ihan parhailta maalintekosektoreilta latomaan. Hermes myös ilmeisesti pimentänyt iisalmelaisten pelätyn ykkösvitjan aivan totaalisesti.
  5. H

    Positiivisuusketju

    Ei nyt varsinaisesti posiketjun kamaa, koskapa Iisalmi ei varsinaisesti alkanut mitenkään ärsyttää kauden aikana, vaikka meille iso peikko olikin. Laitan silti tänne, että näemmä Hermes jatkaa IPK:n kanssa siitä, mihin Jokereiden kanssa jäi; ryöstivät tänään kotiedun kaatamalla...
  6. H

    Helsingin Jokerit – tunteiden vuoristorata

    Odotin, että kauden päättyminen ”ajoissa” olisi aiheuttanut paljon suuremman sarven kasvamista otsalohkoon. Eilen toki harmitti, mutta isoin harmitus on kyllä tänään jo hälvennyt. Positiivinen yleisfiilis paluukaudesta, merkitykselliset hetket katsomossa ja sen ulkopuolella, voitonjuhlat ja...
  7. H

    Positiivisuusketju

    Ja jos HIFKin pelin taso on tällä hetkellä parempi, niin myös tää lainaamani kohta on ihan objektiivinen fakta, johon ei kukaan voi väittää vastaan. Toki jos tykkää istua hiljaisessa hallissa kädet ristissä rinnalla…
  8. H

    Nyt vituttaa!

    Ja näin.
  9. H

    Positiivisuusketju

    Kuoleman partaalta takaisin ja mukaan peliin. Huomenna tulee vaikeaa ja se on lopulta se ja sama, millä kolmen tolpan ja Santeri Sulun perseen kautta pomppaavalla räkärillä voitto tulee, kunhan tulee. Jos tässä kaikkien vaikeuksien jälkeen noustaan tasoihin, niin seiskapeliä ei sitten enää hävitä.
  10. H

    Nyt vituttaa!

    Puolueellisuus mua ei haittaa, haluaisin itsekin, että Jokereiden pelejä selostaisi joku oikein Jokereiden mies. Olisi ihan helvetin cool, jos joka seuralla olisi ns. Hoviselostaja, joka saisi ihan rehellisesti olla aina oman jengin puolella. Toki täydellisessä maailmassa voisi sitten valita...
  11. H

    Positiivisuusketju

    Torstaisin itsellä aina duunia kasin tietämille. Ei pitänyt pokka odottaa himaan ja tsekata jälkilähetystä, vaan laskin, että kolmannen erän ehtis ehkä dösässä katsoa. Luurit päähän, Maikkari auki puhelimesta ja ekana näen, että taululla Hermekselle 2–1, selostaja huutaa että tähän ratkeaa...
  12. H

    Jokerien pääsylippujen varaussysteemi

    Älä huoli, Kerhon nykymeiningillä pääsette kaverin kanssa kyllä näkemään niitä paljon lisää lähitulevaisuudessa! Sori, oli pakko. Oikeasti, hienoa, että Jokerit ja Mestis kiinnostaa ja hatunnosto, että jaksatte suoriutua paikalle peliin. Hauskaa reissua ja toivottavasti viihdytte matsissa.
  13. H

    Nyt vituttaa!

    Säikäytin kissan hyppäämällä sohvalta ja huutamalla Jokerien tasoittaessa pelin. Hermeksen johtobyyrin kohdalla ei sitten enää tullut kuin syvää epätoivoa. On tää synkkää, perkele. Kevät oli just vuosikaudet toivon ja riemun aikaa, päivät pitenee ja lumet sulaa ja tuli pitkän talven jälkeen...
  14. H

    Jokerien mediaketju

    Poliiseilta painavaa puhetta Jokerien pelaajille – ”Joukossa tyhmyys tiivistyy” Aikamoinen klikkiotsikko. Itse juttuhan on hyvä ja kertoo jälleen pelkkää positiivista nykytoimistosta ja seuran suunnasta. Ottaa hattuun toi Iltalehden tapa antaa ymmärtää, että jengi olisi jotain perseillyt, kun...
  15. H

    Positiivisuusketju

    HIFKihän tunnetusti ei ole mitenkään ylimielinen seura, reagoi tällaisiin juttuihin nopeasti ja positiivisesti, ja niiden toimisto on tunnettu katsojaystävällisyydestä ja hyvästä pelisilmästä. Heh. Samaan hengenvetoon totean, että toki saman voisi kirjoittaa Jokereistakin - ainakin...
  16. H

    Peliesitykset kaudella 2023–2024

    Katselin tän aamukahvin kanssa, ja meni edelleen kylmät väreet ratkaisuhetkillä. Hauska oli myös nähdä, miten rehellisen innoissaan kaveri oli Jokereista, ja miksipä ei olisi ollut. Hyvän pelin valitsi olla paikalla… ”This is fun hockey!”, ja ”The NHL should really allow ultras”, niinpä...
  17. H

    Fanitoiminta- ja matkat kaudella 2023–2024

    Hallissahan oli tänään aivan mieletön fiilis, ja paikoittain viiden tuhannen ihmisen mökä kuulosti loppuunmyydyn hallin mökältä.
  18. H

    Peliesitykset kaudella 2023–2024

    Näin se käy! Ei ollut kaunista, mutta en mä kaunista tilannutkaan, tilasin voiton. Lemberg päätti hypätä mukaan tähän sarjaan ns. Yhdennellätoista hetkellä. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. YV täytyy saada parempaan kondikseen ja aloituksia olis kiva alkaa napsia. Ihan liian monta...
  19. H

    Positiivisuusketju

    Ja sit kohti Nordista. Tänään voitetaan.
  20. H

    Pudotuspelit kaudella 2023–2024

    Ei kato kun tää on just näin. Stadilainen palloilukulttuuri on tätä poislukien HJK. Tän vuosituhannen puolella Jokerit, IFK ja Seagulls on voittaneet kukin yhden mestaruuden. Ja jokainen skulaa joka vuosi oman sarjan kärkiresursseilla. Syitä voi miettiä analyyttisemmin jokainen, joka ei ole yhtä...
Ylös