Avalanche palasi vuoden tauon jälkeen toisen kierroksen joukkueeksi, vaikka runkosarja oli heikompi kuin hetkeen ja kotietu jäi saamatta ensimmäiselle kierroskelle. Viime kesän epäonnistunut kakkossentterikokeilu ja kapteenin pitkittyvä sairausloma olivat runkosarjan osalta tulosta heikentänyt...
Stanley Cupin jälkeinen kausi päättyi pettymykseen, kun Avalanche divisioonavoitosta huolimatta putosi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella seitsemännessä ottelussa Krakenia vastaan. Kyseessä oli viiteen vuoteen ensimmäinen kerta, kun Avalanche putoaa ennen toista kierrosta. Lisäksi kyseessä...
Vaikkei nyt mitään kirjoittelua minulta taivukaan, niin pakko vähitellen on avata uudelle kaudelle ketju. Kesäkuussa päättyi 21 vuoden odotus ja Avalanche voitti kolmannen Stanley Cupinsa. Kova joukkue pääsi neljännellä yrittämällä toisesta kierroksesta eteenpäin ja lopulta päätyyn asti...
Avataan perinteinen leikkimielinen playoffs-veikkaus tällekin kaudelle. Ensimmäisen kierroksen ensimmäinen ottelu alkaa tiistaina 3.5. kello 02:00, joten sinne asti on aikaa veikata. Alla säännöt ja pisteytys kopioituna aiemmilta vuosilta:
Lihavoi joukkue, jonka ennustat kyseisen sarjan...
Siellä pelataan jo.
20:00 Sabres - Avalanche
23:00 Jets - Oilers
02:00 Senators - Bruins
02:00 Maple Leafs - Blues
04:00 Coyotes - Kings
05:00 Canucks - Ducks
05:00 Flames - Kraken
Maple Leafsin ja Bluesin kohtaaminen lienee kierroksen herkkupala sekä Mark Giordanon paluu Calgaryyn...
Tänään olisi fiilistä otteluseurantaan, mutta onko muilla? Kymmenen ottelua pelataan, joista seitsemässä eri konferenssin joukkueet kohtaavat.
02:00 Canadiens vs. Avalanche
02:00 Capitals vs. Blackhawks
02:00 Hurricanes vs. Senators
02:00 Lightning vs. Blues
02:00 Panthers vs. Sabres
02:30...
Iso kierros luvassa taas viikonloppuna.
20:30 Predators vs. Islanders
23:00 Kings vs. Canandiens
02:00 Bruins vs. Panthers
02:00 Maple Leafs vs. Red Wings
02:00 Penguins vs. Devils
02:00 Sharks vs. Jets
03:00 Blues vs. Blackhawks
03:00 Avalanche vs. Wild (ei ala samaan aikaan ylläolevan ottelun...
NHL:ssä viikonloppuiltana/-yönä 13 ottelun kierros. Kierros huipentuu viimeisenä alkavaan otteluun, joka on Krakenin historian ensimmäinen kotiottelu ja vastassa heti naapurista Canucks. Ennen sitä mm. Flames harvinaisempana näkynä iltapäiväottelussa Capitalsin vieraana ja herkkupalaksi voidaan...
Uusi kausi, uudet kujeet jne.
HC Jortikka (ReiskaJones)
HC Kilys (Kily)
Kilimanjaro Athletics Club (Mängimies)
Läski Byfuglien (Linjatuomari)
Northern Lights (JMT)
Nuppulinna Rangers (Romppanen)
Otaniemi Oxen (Frostburn)
Ralphie´s Ballclub (Ralph)
Team Tykki5 (jjoni)
Temps Reglement (Trojan)...
Avalanchen historian kolmanteen President’s Trophyyn päättyneen runkosarjan jälkeen odotukset pudotuspeleihin olivat tynkäkaudella kovat ja alkukin oli kova, mutta pudotus sen jälkeen raju. Ensimmäisellä kierroksella Blues jäi Avalanchen jalkoihin suoraan neljässä ottelussa ja toisella...
Ensimmäiset kaksi ottelusarjaa on katkolla.
21:30 Predators vs. Hurricanes (otteluvoitot 1-2)
- Predators hakee toista kotivoittoa ja ottelusarjan tasoittamista. Hurricanes voitolla pääsisi todella lähelle jatkopaikkaa, sillä kolme peräkkäistä voittoa altavastaajana ja niistä kaksi vieraissa...
28 joukkuetta hyppää lauteille ja osa viimeistä kertaa tällä kaudella.
22:00 Bruins - Rangers
22:00 Penguins - Sabres
02:00 Blue Jackets - Red Wings
02:00 Capitals - Flyers
02:00 Islanders - Devils
02:00 Jets - Senators
02:00 Maple Leafs - Canadiens
02:00 Panthers - Lightning
03:00 Predators -...
Ensinnäkin iso kiitos Linjatuomarille uuden kauden valmistelusta! Näyttää siltä, että drafti suoritetaan 10. tammikuuta alkaen kello 18. Joukkuemäärä putoaa nyt parilla eli se on tällä kaudella 16. Viisi manageria lähtee ja kolme uutta tulee tilalle.
Tynkäkausi ja koronan tuomat epävarmuudet...
Koronan takia pitkäksi venynyt päättynyt kausi 2019-20 oli Juventuksen historiallisen dynastian toistaiseksi heikoin. Serie A:ssa mestaruusputki venyi yhdeksään otteluun, mutta muutoin pystejä ei tullut. Supercoppassa tuli tappio Laziolle, Coppa Italian finaalissa Napolille ja Mestarien liigassa...
Avalanchen kausi päättyi melkolailla samaan pisteeseen kuin vuosi sitten, mutta vielä vähän lähemmäs. Hyvältä näyttää, mutta ei tarpeeksi hyvältä kuitenkaan, sillä kausi päättyi pudotuspelien toiselle kierrokselle. Tietenkin olisi ollut kiva nähdä jengi terveenä ratkaisupeleissä. Runko on...