Mainos

Hakutulokset

  1. S

    Mitä sähköä?

    Kuinkas luottavaisia Oomin asiakkaita täällä on muita? Itsellä sieltä vielä viime vuoden halpa soppari vuoden päähän voimassa, mutta en voi väittää, etteikö viime aikojen uutiset olisi saaneet miettimään, millä tavoin tässä taloudessa voisi sähkönkulutusta hillitä, jos jostain syystä yhtiö alkaa...
  2. S

    Kuolema

    Kiitokset jälleen kaikille. Osanottoni isäsi johdosta, @Alamummo sekä kiitos viisaista sanoista. Samoin myös sinulle @BOL - keskustelimme eilen vanhempieni kanssa juuri tuosta, kuinka voimme ylläpitää suhteita edesmenneen veljeni perheeseen. Ajan kanssa myös oma roolini varmasti muovautuu ja...
  3. S

    Kuolema

    Kiitokset jälleen kaikille päivän aikana tulleista viesteistä sekä peukuista. Yllättävän paljon merkitsee niinkin pieni asia. Mietin kylläkin jonkin aikaa, haluanko julkistaa näin yksityistä ja lopullista asiaa täällä, ja toisaalta koin sen jotenkin ylimieliseksi, koska kuten edeltä voi lukea...
  4. S

    Kuolema

    Kiitokset kaikille. Huomenna menen moikkaamaan veljeä ruumishuoneelle ja korkkaan kaljan hänelle jossain paikallisessa. Perheen ja suvun kesken on juteltu ja itse olen hakenut myös ammattiapua. Ehkä tämä suru vielä muuntuu haikeaksi, mutta kauniiksi muistoksi.
  5. S

    Kuolema

    Kuulin aamulla, että veljessarjamme kolmas on kuollut, sydän lakannut lyömästä kesken yöunien. Tuli kyllä ihan helvetillisen puskista. Tai no, kai se aina, mutta siis kolmekymppinen isä ja puoliso. Välillä tekisi mieleni hakata seinään reikä, välillä taas ajatus jäsentyy selkeäksi, välillä...
  6. S

    Sähköautoilu

    Harri Salo porukoineen järjesti keväällä kulutustestin isolle joukolle sähkäreitä ja mukana oli myös Model 3 kuomullisella kärryllä. Ilman kärryä viileän kelin kulutus 17 kWh/100 km, kärryllä vaille 24. Tyhjä kärry, mutta ilmanvastus vaikuttaa enemmän kuin massa. Jos nyt kuitenkin ajatellaan...
  7. S

    Sähköautoilu

    Itse ajelen yleensä 120-130 motarilla (vakkarin muistissa 3% ylitys eli 124). Pari kertaa on tullut eteen tilanne, että mieluummin ajelin kotiin säästellen satasta kuin jäänyt lataamaan edes sitä viittä minuuttia matkalle, mutta perusajossa duuniin yms. ajelen samoin kuin polttiksellakin. Ei...
  8. S

    Sähköautoilu

    Joo, kaveri kävi koeajamassa omaani ja tykkäsi kyllä, mutta totesi saman, että Volkkari on hänen juttunsa. Tosin asiaan vaikutti myös se, että heitä on viisi ja sikälikin ID4, jonka tilasi, on perustellumpi. Itsekin pitäisin fyysisistä nappuloista esim. ilmastoinnin osalta enemmän, mutta...
  9. S

    Sotarikokset ja niiden historia

    Myönnän kyllä itsekin ihailevani ukrainalaisten vastarintaa tai ainakin vahvasti symppaavani. Ei se kuitenkaan tarkoita kritiikitöntä palvomista tai sokeutta ukrainalaisten mahdollisille raakuuksille. Vaikka lännen portinvartioinnista puhuminen on himppasen pateettista, tähän kontekstiin se...
  10. S

    Aleksi Valavuori – urheilupersoona

    Näköjään meno ei ole hirveästi muuttunut. Mutta olen kuitenkin kätellyt Aleksia!
  11. S

    Sotarikokset ja niiden historia

    Ei kai Ukrainan joukkoja ole sen kummemmin glorifioitu, vaan pyritty vain ymmärtämään, että edes pääosin organisoitu ja tunnemaailmaltaan tasapainoinen joukkio ei todennäköisesti syyllisty samassa määrin raakuuksiin kuin ei niin hyvin organisoitu, propagandalla pehmitetty ja käsittääkseni...
  12. S

    Sotarikokset ja niiden historia

    Totta kai ovat. Et silti varmaan voi kiistää sitä, että Ukrainan joukoissa miehistössä taistelee enemmän "kaltaisiamme" kuin Venäjän. Enkä tarkoita mitään etnistä ylemmyyttä, vaan eri yhteiskuntaluokkia ja koulutustaustoja. Tietenkin se vaikuttaa joukkojen toimintaan, jos iso osa kykenee...
  13. S

    Sotarikokset ja niiden historia

    Ukrainassa puolustussotaa käy armeija, joka koostuu suurinpiirtein yhteiskunnan miesvoittoisesta läpileikkauksesta. Sen jäsenillä - tavallisilla insinööreillä, opettajilla, palomiehillä, leipureilla ja muilla perusjannuilla - noin keskimäärin on mielen suojakerroksia enemmän kuin hyökkäyssotaan...
  14. S

    Matkailu ja matkakohteet Suomessa

    @Jeffrey Vanha Vääksy on hieno paikka sekä luonnon että muun miljöön puolesta. Ranskalainen kyläpuoti, Kanavan Panimo ja Metsälinnan kahvila, miksei vähän pitäjän ulkolaidalla sijaitseva Vintage Rusty Cafe myös. Tai Kanavan Helmi, josta saa hyvät jäätelöt (myös koirille omat annoksensa). Kolme...
  15. S

    Matkailu ja matkakohteet Suomessa

    Jos pääteiltä hiukan poikkeaa, niin varsinkin kesäaikaan on tarjolla kahvien saralta paljon vaihtoehtoja. Eikä tartte aina edes poiketa pääteiltä, kun pysähtyy johonkin, tsekkaa mapsista hakusanalla "kahvila" osumat ja suuntaa niiden mukaan. Lounaan ja illallisen osalta ehkä joutuu ajamaan...
  16. S

    Matkailu ja matkakohteet Suomessa

    Arght, tuhoat tehokkaasti hyväksi muodostuneen mielikuvani vireästä ja vehreässä Joensuusta. Kai 60's Palaver ja Another Doggy ovat ensi kesään mennessä muuttuneet S-ryhmän paikoiksi : ) Tätä taustaa vasten Filipoffin talon pelastanut yrittäjä teki kulttuuriteon. Hieno talo ja tyylillä...
  17. S

    Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

    Käytös ei kuulu tähän, mutta veikkaisin, ettei Teemu ole liiemmin harjoittanut kirjallisia kykyjään ja niiden myötä omien ajatusten ja tuntemusten sanoittaminen ontuu. Mukana voi olla myös luki- ja hahmotushäiriöitä tekstiasun perusteella. Lukivaikeus helposti saa aikaan sen fiiliksen "ettei...
  18. S

    Matkailu ja matkakohteet Suomessa

    Keskikokoista suomalaisesta kaupungista ja pääteiden varsilta löytyy aivan varmasti hyvää safkaa, mutta täytyy vain tajuta se, että harvaanasutuilla seuduilla ei voi odottaa ilotulitusta kymmenen kilometrin välein. Jos jätät kotimaassa matkustamisen väliin siksi, ettei huoltoasemilla tai...
  19. S

    Matkailu ja matkakohteet Suomessa

    Kieltämättä erikoista ja harmillista, jos näin on. Tietysti realismia lienee, ettei talousalue itsessään kannata, kun kotonasyöminen on pitkälti suomalainen juttu ja turistivirrat isommissa määrin suuntaavat ohitse. Voisi kuvitella kuitenkin, että ainakin kesäaikaan löytyisi kysyntää hyvin...
  20. S

    Matkailu ja matkakohteet Suomessa

    Kiitokset jälleen näistä, Möhkö olikin jo kiikarissa ja luonto tuolla tosiaan tarjoaa parastaan. Lataus hoitunee leirintäalueilta, julkisia asemia siellä ei tosiaan näytä Tuupovaaran, Joensuun, Lieksan ja rajan välisellä alueella toistaiseksi olevan.
Ylös