Mainos

Hakutulokset

  1. T

    Ex-Kerholaiset

    Näin vähän olin tulkitsevani. Siis henkilökohtainen syy jäädä vielä Suomeen.
  2. T

    Ex-Kerholaiset

    Tähän tihkunut kaksi huhua (toisistaan riippumatta). Eka on ettei ole lähdössä ensi kaudeksi pois Liigasta ja toisen mukaan on motivoitunut pelaamaan Liigaa ja keskittyy ensi kauteen HIFK:ssa. Vuoden päästä amerikoihin?
  3. T

    HIFK kaudella 2019–2020

    Sellainen haalea, mutta kahdesta suunnasta tullut huhu kertoo, että Turunen on eri syistä motivoitunut ja keskittyy ensi kauteen HIFK:ssa.
  4. T

    Liigan palkinnot

    Hyvä kattaus. Luulisi mestarin voittavan. Mestarin.
  5. T

    Liigan varmistuneet siirrot

    Onhan nämä tavallaan haasteellisia, mutta näissähän on paljon liikkuvia osia, pelaaja pelipaikalle, toinen pelaaja samalle pelipaikalle ja seuran odotukset ja joustavuus jne. Sitten tuleekin uusi seura markkinoille ja vielä kolmas ja neljäs. Näidenkin pelimiesten kohdalla varmaan pitkin...
  6. T

    Liigan varmistuneet siirrot

    Kyllähän tuo taas teettää hieman lisätyötä Tapparalle. Etsiä uutta pelaajaa avainpaikalle kuitenkin. Eivätköhän ole osanneet tähän varautua. Mitä veskojen pääkoppaan tulee, niin ne ovat kyllä tottuneet pitämään sen kunnossa - ja varmaan jo pikkujunnusta lähtien jotenkin sopineetkin tuohon...
  7. T

    Entiset Pelikaanit maailmalla

    Hyvä tili Pelsuille kun panostus ollut suunnilleen 0,- €!
  8. T

    Ex-Kerholaiset

    Taidetaan tuntea... Palve. Almari... Larmi. Turunen seuraavaksi?
  9. T

    Ex-Kerholaiset

    Mikähän Hämeenlinnan ystävyyskaupunki Pennsylvaniassa vois olla? Ehdotan Pittsburghia, teräskaupunki kuten Hämeenlinnakin!
  10. T

    Ex-Kerholaiset

    Ei niin mitään. HIFK:kin tuli Turusen osalta (niin kuin Paajasenkin) syksyllä täysin puskista!
  11. T

    Ex-Kerholaiset

    Larmi Pittsburghiin (tihkuu siihen malliin palapelin palasia suoraan Tampereelta, että tuon neljän palan kuvan rakentaa alle eskari-ikäinenkin. Ei mennä asioiden edelle, mutta mennään kuitenkin.) Loistavaa, HPK-Tappara-matseja voi taas mennä seuraamaan.
  12. T

    Treidispekulaatiot ja huhut 2018–2019

    Tämä huhu alkaa olla monesta suunnasta tullut ja melko varma. Tarkoittaa meikäläiselle satasen vedonlyöntivoittoa.
  13. T

    MM-kisat 2022: Helsinki & Tampere, Suomi

    Siellä on oranssi kaksikko Saros ja Larmi. Vehviläinen kolmosena. Larmin Stanley Cup 2022 voi tietysti olla esteenä MM-kisoille. Ai niin, saa ottaa talteen.
  14. T

    La 25.5.2019 Otteluseuranta (14. kisapäivä)

    Rupee Liigassa palkat nousee... Mites ensi kesän Liigan varaustilaisuus? Kuka varaa Ekana, Saipa? Ottaako Kakon vai Hughesin?
  15. T

    La 25.5.2019 Venäjä - Suomi (välierä)

    Miten on sellainen ennakkoaavistus, että hammaslääkärin puuhakerhon tuomarit ei saa mistään vihellettyä venakoille jäähyä. Leijonat istuu kyllä ohiluistelustakin boksissa.
  16. T

    La 25.5.2019 Venäjä - Suomi (välierä)

    Ei tähän hätään Larmiakaan saada. Lankinen riittää kyllä. Torjuntoja vois tulla Ruotsi-matsia enemmän, niin hommakin pysyy paremmin paketissa. Lisäksi sille pelituntumalle kuintekin +0,5 p.
  17. T

    To 23.5.2019 Otteluseuranta (13. kisapäivä)

    Alkaa näyttää siltä, että huippumaat voi perustaa oman kiekkoliiton. Tämä sveitsiläisten puuhakerho saa tuomareita myöden v-käyrän nousemaan.
  18. T

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Tai Jegaterinburgh (josta huhun mukaan oltiin ostamassa sopparia pois jo kesken kauden)
  19. T

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Kuulemma soppari tehty aika myöhään tämän vuoden puolella. Olisiko Iltalehti saanut jostakin sisäpiiritiedon ensimmäisenä?
  20. T

    Ex-Kerholaiset

    Edelleen sellainen käsitys, että johonkin neuvotteluissa olevista NHL-joukkueista menee jo syksyllä. Toki palapelin palasia on varmaan paljon soviteltavana ja Tappara niistä yksi. Kesäleiri antanee jo vihjettä. Täältä veikkaus: Pens. Jos Larmi olisi Kerhoon tehnyt jatkot, niin hankalaan...
Ylös