Mainos

Hakutulokset

  1. M

    Vitutusketju

    Keljottaa, keljottaa, keljottaaaaa!
  2. M

    JYPin pelitapakeskustelu

    Osittain samaa mieltä. JYPin kohdalla suuri ongelma on, että puolustuksessa on liikaan kiekollisia puolustajia, jotka eivät pysty Liigassa kokonaisvaltaiseen pelaamiseen. Kiekollista taitoa tulisi toki maksimoida, mutta nykyisellään JYP ei pysty puolustuspelaamisellaan ja eritoten pakkien...
  3. M

    JYP kaudella 2024–2025 – taas kerran takaisin lähtöruutuun

    Tumanovsia pitäisi alkaa ajamaan sisään vaikka väkisin. Istumalla tuntuma ei parane ja puolustus on jo jokatapauksessa levällään kuin Seppäsen eväät. Potentiaalia löytyy ja opettelun aika olisi nyt.
  4. M

    Tulosveikkaus päivän ottelulle

    2-8
  5. M

    Mikko Viitanen – runkoa rakentamassa

    Tuskin tulee toteutumaan niin kauan, kuin Seppänen heiluu puheenjohtajana. JP on tolkun mies eikä lähde tekemään itsestään pelleä.
  6. M

    JYPin mediaketju

    JYPin kannattajayhdistys ei todellakaan ole minkäänlainen taho edustamaan JYPin kannattajia tällaisissa keskusteluissa. Valitettavasti ryhmä on kooltaan pieni ja vain yksi pieni klikki kannattajien joukossa. Hävettää, että ovat antamassa "kasvoja" JYPin kannattajille.
  7. M

    Tulosveikkaus päivän ottelulle

    9-1
  8. M

    JYP kaudella 2023–2024: prosessikausi 2/3

    Jos nyt tiivistää JYPin taivalta liigahistoriansa aikana kolmeen kohtaan niin ne olisivat omissa papereissani: 1) Kurinalainen joukkuepelaaminen / työnteko 2) Työnteon ja kurinalaisuuden eetosta korostava valmennus 3) Onnistuneet ulkomaalaishankinnat Näiden varaan rakennettiin Aravirran kauden...
  9. M

    JYP kaudella 2023–2024: prosessikausi 2/3

    Tykkään optimistisesta ajattelustasi. Ei mitään jakoa, että SaiPa kaatuisi tämän jatkumona.
  10. M

    Päävalmentaja Mikko Heiskanen – JYPin pelitavan uudistaja

    Tämä. Lisäksi Rautakorpi menestys on aina perustunut resursseihin ja materiaaliylivoimaan. Eli asioihin, joilla JYP ei voi koskaan kilpailla. Itse olisin antanut Jusun jatkaa samoilla resursseilla, jotka viime kauden joukkueeseen painettiin ja sijoitus olisi ollut takuuvarmasti viime kaudella...
  11. M

    JYP kaudella 2023–2024: prosessikausi 2/3

    Täytyy muistaa, että yleisötavoite tälle kaudelle oli 3500 per matsi. Ymmärtääkseni tästä ollaan jo jäljessä ja loppukaudesta tulee olemaan haasteena saada 2000 persettä penkkiin. Turskaa tulee niin, että tuntuu.
  12. M

    JYP-huhut

    Missäpäin Jerry asuu. Voisin auttaa pakkaamisessa. Tää kausi on taputeltu.
  13. M

    Päävalmentaja Mikko Heiskanen – JYPin pelitavan uudistaja

    Aika heittää tämä Heiskanen viiksistä vit, hitsiin. Eihän tästä mitään tule. Työharjoittelija puhaltelee teiniviiksiinsä, eikä osaa edes PAPPia organisoida. Nyt äkkiä ulos nämä teinipojat ja oikea valmentaja kehiin. Marko Virtanen kehiin ja kunnon kusipääkuri takaisin koppiin.
  14. M

    C.J. Smith JYPiin – Tremblayn, Vostrakin ja P.C Drouin jalanjäljillä, vaiko sittenkin oikea vahvistus?

    Tämä itseasiassa aika normaalia. Varmasti treenijaksokin ollut kaikkea muuta kuin optimaalinen. Yleensä muutaman viikon testijakson pysyy mukana huonoilla pohjilla ja raikkaalla jalalla. Tekemätön duuni alkaa kostauta vasta reilun kuukauden viiveellä.
  15. M

    Päävalmentaja Mikko Heiskanen – JYPin pelitavan uudistaja

    Ei ole hyvä mies tämä Mikko. Kenkää ja seuraava ukko lauteille.
  16. M

    JYP-huhut

    Ei ole meidän visionääri-Viitaselle homma eikä mikhään. Vahvistukset, ja kovat sellaiset, löytyvät kyllä.
  17. M

    JYP kaudella 2023–2024: prosessikausi 2/3

    Skenaario on jopa todennäköinen. Kerran on jo käytännössä vetäytynyt taustalle ja jos kuraa tulee niskaan saattaa kivireen vetäminen alkaa tuntumaan taas turhalta.
  18. M

    JYP kaudella 2023–2024: prosessikausi 2/3

    Pelaajia on vaihdeltu tarpeeksi. On viimein aika vapauttaa koko valmennustiimi ja urheilujohto tehtävistään.
  19. M

    Jukka Korpikoskelle kenkää!

    Hupiukko. Kenkää (ei Siekkistä)!
  20. M

    JYP kaudella 2024–2025 – taas kerran takaisin lähtöruutuun

    Nyt rahaa säästöön ja paukkuja ensi kauteen, ettei pudota.
Ylös