Mainos

Hakutulokset

  1. J

    Runkosarjan otteluseuranta 2017–2018

    ALitusprosentti oli eilen kova, mutta onnistuminen maalipaikoissa ei sitten niiinkään. Nimittäin oli Rouhomaalla eilen paikkoja laittaa laatta häkkiin jokunen kerta, mutta ei tällä kertaa natsannu.
  2. J

    Otteluseuranta (Karjala-turnaus 8.–12.11.2017)

    Kukkonen hoiti tonttinsa moitteetomasti. Ei Kukkosen rooli joukkueessa olekkaan antaa niitä "peliä edistäviä syöttöjä", joiden puutteesta täällä jotku häntä moittii. Hänen rooli on pelata alivoimaa, riistää, raastaa, häiritä, purkaa kiekko pois omalta alueelta, puolustaa johtoasemaa ja siinä...
  3. J

    Julius Junttila, Oulun Kärpät

    Nythän on pelattu kautta vähän yli kolmannes. Kyllä mää uskon, että Junttila tekee jäljellä olevalla vajaalla 2/3 kaudella vähintään saman verran pisteitä, kun tähän mennessä, joten 60 pisteen kausi on kyllä sanoinsin jopa todennäköinen. Tuskin tehot sentäään niin paljon tippuvat. Nykyisellä...
  4. J

    Tapparan CHL-taival 2017–2018

    Eipä pystynyt Tappara uhmaamaan todennäköisyyksiä ja tilastoja. Taas maalin peli Tapparan ja Jypin välillä, tällä kertaa Tapparan hyväksi, mutta sehän ei jatkoon riittänyt, kuten kaikki tiedetään. Hyvä oli taistelu ja yritys lopussa, lisäksi Jyp yritti omalla hölmöilyllään vielä tarjota...
  5. J

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Käsittämättömän ailahtelevaa pelaamista Sportilta, en usko sen kantavan edes sääleihin. Muutaman Sportin pelin nähneenä mielestäni taso heittelee hurjasti pelistä toiseen ja jopa ottelun aikana. Välillä ollaan todella varjojen mailla pelillä, jolla ei pärjäisi edes alemmalla sarjatasolla, kun...
  6. J

    Tässä ketjussa nettiscouttaamme potentiaalisia vahvistuksia

    Viitaluoma meni muihin maisemiin, mutta minä en yllä näe mitään tarvetta vaihtaa nykyisen 2. ketjun kokoonpanoa nykyisestä millään tavalla. Lasu on loistava sentteri siihen paikkaan, vaikka ei itse varsinainen maalintekijä olekkaan, sen kertoo koko liigan +/- tilaston kärkipaikka. Ketjusta...
  7. J

    Syöttöpisteiden ilmaisjakelu

    Yksittäisiä syöttöpisteitä voi tulla vahingossa, mutta kun katsotaan syöttöpörssin kärjessä olevia pelaajia, niin kyllä merkatut syöttöpisteet ovat anasaittua. Eipä Junntilan syötöistä monikaan on tullut vahingossa, vaan päinvastoin suurin osa on laatusyöttöjä ja tarkoitettukin maaliin...
  8. J

    Runkosarjan otteluseuranta 2017–2018

    Kyllä minä katselin ja olen sitä mieltä, että Sportin 2 ensimmäistä erää oli paskinta kiekkoa, mitä olen nähnyt. Noo, ehkä raksilassa edellisellä kerralla ne oli vielä pykälän huonompia. Kun vastustaja on noin huono, voi vastapuolen peli näyttää ylivoimaiselta, vaikka sieltä ei kaikkia tehoja...
  9. J

    Runkosarjan otteluseuranta 2017–2018

    Kysymyshän onkin siitä, että kun Kärpien ei tarvinnut antaa kuin sen 80% ja johti 4-0. Kun vastustaja nostaa tasoaan kesken pelin, pitäs Kärppienkin nostaa jalka siltä jarrulta ja siinä tuntuu olevan se ongelma. Eihän esimerkiksi eilinen 4-0 johto ollut sitä, että kun Kärpät vain pelasi niin...
  10. J

    Runkosarjan otteluseuranta 2017–2018

    Kärpät ei muuttanut mitään johtoasemassa kummassakaan pelissä. Sen sijaan vastustaja oli molemmissa peleissä aluksi umpisurkea ja Kärpät tuntui kävelevän voittoon. Yhtäkkiä vastustaja muuttikin rytmiä ja alkoi oikeasti pelaamaan, sen sijaan Kärpät jatkoi samalla moodilla eli ei reagooinut...
  11. J

    Tapparan CHL-taival 2017–2018

    Ei vaan näin kirjoittaa aamulehti tulevan ottelun jälkeen: "Rautakorpi on uhannut antaa kenkää kaikille, jos Jypi ei kaadu kolmella maalilla. Jyp puolustaa sitkeästi ensimmäisestä osaottelusta saamaa 2 maalin etua, Tapara painaa päälle, mutta kun alkukaudella vaivannut tehottomuus saa otteen...
  12. J

    Tapparan CHL-taival 2017–2018

    Ei kerro tulosta, mutta kertoo todennäköisyyksiä. Kukaan ei ole väittänyt, että Taparan jatkoon meno ei olisi mahdollista. Mahdollista se on, mutta epätodennäköistä. Vastauksesi ei kumonnut mitää niistä asioista, mitä kirjoitin.
  13. J

    Tapparan CHL-taival 2017–2018

    Ottamatta enää sen enempi kantaa eiliseen peliin perustan väitteeni tilastoihin. Tässä viisi viimeisintä peliä liigassa aikajärjestyksessä vanhin ensin. Jyp - Tappara 2-0 Tappara-Jyp 3-2 JA Jyp-Tappara 2-3 Tappara-Jyp 3-4 VL Tappara-Jyp 3-4 Jyp-Tappara 4-5 JA Voitot 3.-3. Kotona Tappara...
  14. J

    Tapparan CHL-taival 2017–2018

    Ei pidä ennakoida, mutta eilisen pelin perusteella veikkaan, että Tappara on ulkona jatkosta. Vaikea uskoa, että Tappara voittaisi Jypin 3 maalilla, sen verran vakuuttava Jypin esitys oli eilen. Mielelläänhän sitä olisi nähnyt molemmat suomalaiset joukkueet jatkossa, mutta kun näin ei ole, niin...
  15. J

    Suomi Pyeongchangin olympiakisoissa 2018

    No joo, olihan siinä vähän liioittelua mukana, mutta tosipuheessa sama virsi oli porukalla viisi vuotta sitten. Suurin osa ei silloinkaan halunnut Kukkosta joukkueeseen ja samasta syystä kuin nyt. "Liike ei riitä kansainväliselle tasolle", kirjoiteltiin. Mutta sinne hänet vain valittiin kerta...
  16. J

    Suomi Pyeongchangin olympiakisoissa 2018

    Lajuset muakin vähän artikkelissa ihmetyttää, mutta The Lasse on tietenkin mukana joukkueessa. Lasse on omassa roolissaan korvaamaton ja tärkeä palanen Marjamäen suunnitelmissa. Leijonissa pelimiehet vaihtuu, valmentajat vaihtuu, luistimen teroittajat vaihtuu, mutta Kukkonen ei vaihdu. On vain...
  17. J

    Kärpät maajoukkueissa

    Tottakai Lasse on mukana. Pukukoppipelaaja vailla vertaa sekä alivoiman tappajana ja peliä rikkovassa roolissa erinomainen. Voidaan heitää myös ylivoimassa maaliin eteen maskimieheksi aiheuttaan hämmennystä ja ohjaamaan vetoja sisään. Tuttu mies Latelle. Marjamäen joukkue on varmasti tarkkaan...
  18. J

    Nicklas Lasu – työmiesten aatelia

    Totta muuten, mutta en usko kovinkaan suuriin apinoihin. Eihän Lasu ole missään vaiheessa uraansa ollut mikään pistelinko, enkä itse ainakaan odottanutkaan kovia tehoja, vaikka harjoitusotteluissa niitä tulikin. Parhaalla kaudella SHL:ssä 21 pistettä ja sen ylittäminen tällä kaudella on...
  19. J

    Julius Junttila, Oulun Kärpät

    Junttilalle taisi tehdä hyvää floppikausi Ruotsissa. Varmaan lisäsi näytönhaluja ja motiavaatioita panostaa omaan osaamiseen. Huikeaa dominointia enkä näe mitään syytä, että tahti hiipuisi, jos vain saa terveenä pelata.
  20. J

    Oulun Kärpät 2017–2018 – mahdollisuuksien aika?

    Kärpät on mielestäni edelleen liikaa ykkösketjun onnistumisten varassa, vaikka muutamia viikkoja sitte kyseinen ajatukseni tyrmättiin esittämällä tilastoja myös alempien ketjujen onnistumisista ja tehdyistä maaleista. Nyt kun sattui olemaan vähän "löysempi" työaamu, käytin vähän aikaa ja tutkin...
Ylös