Mainos

Hakutulokset

  1. R

    Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

    Ei nyt sentään olla Pohjois - Koreassa. Tietenkin tuomareista saa keskustella. Jos tuomareiden linja pitää pelistä toiseen, homma menee kuten pitää.
  2. R

    Venäjä hyökkää Ukrainaan

    Toveri on taas ihan pihalla. Mistä ollaan tällainen huumoriveikko saatu? Onneksi ei Aaltola enää pääse julkisuuteen. Jotain posia siis.
  3. R

    Rauman Lukko 2024–2025 – kohti ääretöntä ja sen yli

    Eli aika monta kaikkien aikojen ennätyssiirtoa on Liigaan tehty täksi kaudeksi. Eihän tässä ole mitään hätää sitten palkanmaksukyvyn kanssa, jos Takko on oikeassa. Uusia palkkakuninkaita Liigassa ovat täten mm. Melnick (KÄR), Khodorenko (LUK), Kuhlman (LUK), Kalynuk (PEL) sekä huhuissa oleva...
  4. R

    Matkakohteenne

    Suurin osa suomalaisista haluaa etelään. Pohjoisen nähtävyydet on jo nähty. Jos vaimo pakottaa, hyvää uhrautumista.
  5. R

    Suomalainen koulu

    Lapset pärjäävät kyllä. Absurdia edes että pieniä kyläkouluja nykyään puoustellaan. Päiväkotiin viedään kuitenkin avuttomia taaperoita hyvällä omalla tunnolla.
  6. R

    Ilveksen joukkueen rakennus kaudelle 2024–2025

    Ylöjärvi ja Nokia ovat naapurin yhteistyöseuroja. Siellä tehdään Pirkanmaan laadukkainta junnutyötä. Kun aika on kypsä, naapuri poimii parhaat sieltä.
  7. R

    Veikkausliiga ja muut suomalaiset jalkapallosarjat kaudella 2024

    Transfermarktin mukaan korvaus oli 15k€.
  8. R

    Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

    Syksyllä siis kauhistellaan päähänkohdistuneita taklauksia. Vauhdit lisääntyvät. Toivottavasti erityisesti joukkueen nuorimmat muistavat pitää pään ylhäällä.
  9. R

    Ilveksen joukkueen rakennus kaudelle 2024–2025

    Ei tarvitse vaikka toki toivotaan näin. Tänä vuonna tulee kaikkineen yli miljoona euroa kassaan näistä europeleistä. Ei tule joka vuosi. Se on todennäköistä. Hyvällä työllä myös pelaajamyynneistä voi tulla merkitttävä summa kassaan. Uskon myös vaikka näitä tuloja ei tulisikaan säännöllisesti...
  10. R

    Ilveksen joukkueen rakennus kaudelle 2024–2025

    No jos viitsisit lukea aiemmat postaukset.
  11. R

    Ilveksen joukkueen rakennus kaudelle 2024–2025

    Mouhijärvellä on aina tilaa. Ei jaksa trollia ruokkia enempää.
  12. R

    Ilveksen joukkueen rakennus kaudelle 2024–2025

    Muutama jäsen täällä niin kuin foorumilla esittävät, toivottavasti, tyhmää. Samaa konsernia tässä ollaan, ja ILVES365 on päivän sana. Mikä on sen hienompaa? Futis kuittaa tällä kaudella lätkän viime kauden useamman satkun tappion. Siinä onkin monelle ihmettelyn aihetta.
  13. R

    Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

    Koska utj:t ovat olleet tietoisia sääntömuutoksista? Vähän kuin formuloissa muutettaisiin sääntöjä juuri ennen ensimmäistä kilpailua. Ei ole enää mitään tehtävissä.
  14. R

    Jukka Jalonen maajoukkueen päävalmentajana 2018–2024

    Oli varmaan NHL -optiosta sopimus kiinni.
  15. R

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Polkupyörän säilyttäminen parvekkeella.
  16. R

    Panu Mieho HIFK:ssa

    Mies on toki umpilaituri. Pakotettuna pystyy keskellä pelaamaan. Huono aloittaja.
  17. R

    Kallista... elämä on!

    Helppo laittaa paikka boikottiin. Olisi nostanut ennemmin kahvin ja sämpylän hintaa, olisi saanut samat rahat.
  18. R

    Liigan varmistuneet jatkosopimukset

    Sarkasmi on taitolaji.
  19. R

    Vedonlyönti

    Ei ne kerralla ole kaikki auki eli veto on mahdottomuus. Ei ole virhettä. Vastaavia on mennyt läpi aiemmin.
  20. R

    Ville Hämäläiselle kenkää – HETI!

    Sopimus on purettu eli purkurahaa näistä yleensä maksetaan. Tyhmää suostua purkuun ilman korvausta.
Ylös