Mainos

Hakutulokset

  1. F

    Entä jos?

    Ei olisi tätä palstaakaan. Luulisin. Entä jos lehmät lentäisivät. Tuli mieleen kun lintu oli paskonut autoni päälle.
  2. F

    Tyhmien kysymysten ketju

    The Jarkolta meni rapea vuosi kun putosi sijalta 24 sijalle 100+. Hieman laskutavasta riippuen Suomi voisi pudota sijalle 70 neljässä vuodessa. Varsinkin jos Petu Matikainen valittaisiin päävalmentajaksi ja Sihvonen apulaiseksi.
  3. F

    EM-kisa visa 2012

    Haa, hyvä tarkennus. Emminäkkään potkupallosta ymmärrä ja otsikon perusteella luulin että kyse olisi tulevista yleisurheilun EM-kisoista. Siihen nähden kysymykset olivat hankalia. 1. MM-kisoja potkiksessa on neljän vuoden välein ja v.1966 pelattiin Englannissa, joten veikkaan että kaksi...
  4. F

    MM-kisat 2012: Suomi

    Aika peruskauraa Suomen joukkueelta. Laitoin etukäteisveikkauksissa Suomen sijoille 5-6, joten paremminhan tuo meni. Veskareista huolimatta. Ja Meidän pelistä. Meidän peli on vaikea laji. Parhaimmillaan ja toimiessaan se on hyvä. Mutta siinä on liikaa liikkuvia osia. Kun yksikin elementti...
  5. F

    SM-liigan siirtohuhut kaudelle 2012-2013

    Marrella hyviä pointteja, mutta. Kun kaveri on jo reilusti yli kolmekymppinen ja alla on useampi enemmän tai vähemmän remppakausi, on yhdeksi kaudeksi lähtö ns. paskempaankin paikkaankin mahdollinen ajtuksella että kunhan saa vielä sopimuksen liigatasolle. Jos asuinkumppani on jo tuohon...
  6. F

    Päivän ”uutinen”

    Tuli mieleen tämä uutinen: Yläosaton nainen herätti kummastusta Kehä III:lla Vantaalla | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi Yläosattomissa oli tämänkin uutisen nainen, mutta paremman näköinen. Ja isommat tissit. Satuin ajamaan eilen ohi ja mp-poliisi oli jutuksissa mimmin kanssa.
  7. F

    MM-kisat 2012: Suomi

    Tätähän täälläkin on päivitelty. Ja varsinkin Immosen sementoitua asemaa ketjun sentterinä. Immosen koko kausi on ollut surkea, eikä peli nyt maajoukkueessakaan ole kulkenut. Oli syy mikä tahansa, eikä edes nappaa miettiä sitä, heittäisin Immosen pois tuosta ja Granlundin keskelle. Viereen...
  8. F

    Kauden 2012-13 joukkueen rakennus

    Jos The Pena olisi puikoissa, olisi Santalalle jo maksettu kymppitonnin allekirjoituspalkkio sekä hommattu kesäksi auto ja asunto. Jotta voi syksyllä lähteä takaisin Sveitsiin. Eiköhän Santala ole jo nähty ja isompaa kalaa kuuluisi olevan hakusessa.
  9. F

    Suuri katastrofi ihmiskunnalle – milloin napsahtaa?

    Muistan kun 60-luvun lopulla puhuttiin ihmisen lähettämisestä Marsiin, mutta esteenä oli silloin se että matka Marsiin olisi kestänyt liian kauan. Henk.koht. olen kuitenkin sitä mieltä että ihmiskunnan pitäisi ensin keskittyä maapallon säilyttämiseen elinkelpoisena ja parantamaan sitä ennen...
  10. F

    MM-kisat 2012: Suomi

    Äkkinäiselle vain tulee mieleen, että jos Tuppuraisen tilalle olisi valittu VPeltonen niin ehkä olisi ollut jotain hyötyä Känädää vastaan? Nyt ei ole ollut mitään iloa näistä huikeista pistenikkareista Kiiskinen + Tuppurainen. (Pöytäkirjan ulkopuolella: jollain tasolla ymmärrän Kiiskisen...
  11. F

    Kauden 2012-13 joukkueen rakennus

    Koska Petu on poliisi. Yksikään poliisi ei ole oppinut kirjoittamaan Remingtonilla kymmensormijärjestelmällä. Poliisi. Ja älypuhelin eivät mahdu samaan lauseeseen. Tämä Matikainen oli ja tulee olemaan tyhjä arpa. Vähän aikaa harmittaa kun tuli raaputettua se auki, mutta ainahan voi hommata...
  12. F

    Kauden 2012-13 joukkueen rakennus

    Hetkeen ei ole ehtinyt ensi kautta miettiä ja toisaalta miksi miettiä, kun asiat ovat olleet kesken. Toki vieläkin on tekemistä joillain alueilla, mutta ymmärtääkseni vaihtoehtoja on olemassa ja nyt vain odotellaan mitä tekee NHL ja KHL ensin. Kuten mainittu, turha tässä on enää nykyään tehdä...
  13. F

    Golfin harrastajat

    Periaatteessa voisi käydäkin, paitsi että olen edellisen torstain ja perjantain Niitväljassa ja EGCC:llä pelaamassa. Ei voi tietää onko jo sunnuntaina pelikunnossa...
  14. F

    Sekalaisten kysymysten ketju II

    Järjestelmä käsittelee sitä luottokorttina, näkyy mm. kuitista. Siksi ei toimi välttämättä joka paikassa.
  15. F

    Sekalaisten kysymysten ketju II

    Joku lehtijuttu oli kuukausi-pari sitten, jossa Kummola kaavaili World Cupia syksyyn 2014 tai 2015. Samassa jutussa ehdotti myös MM-kisoja joka toiselle keväälle.
  16. F

    MM-kisat 2012: Suomi

    Mnojoo. Joutava 13. hyökkääjä. Katsoin Suomen kaksi ekaa peliä Pyörälä-lasit päässä. Ekassa pelissä en heeboa edes hiffannut. Tänään huomasin kun ensin jäi jyrän alle vinkumaan ja sitten hommasi jäähyn itselleen. Aivan turha. Sama hommaa olisi Ville Peltonen tehnyt, mutta sillä erotuksella...
  17. F

    Bongaa liigakiekkoilija

    Oliko kymppitonnin kesätreenisopimus, HIFKin auto ja asunto myös hoidettuna?
  18. F

    Jan Lundell – HIFK:n maalivahtivalmentaja

    HIFKissähän Sakella oli monta muuta virkaa myös hoidettavana; piti hoitaa konttorin tytöt ja olla joukkueenjohtajana yms. Janne tulee hoitamaan hommansa varmasti hyvin.
  19. F

    Jan Lundell – HIFK:n maalivahtivalmentaja

    Tämähän on melkein allekirjoituskamaa. Ainakin kannattaa laittaa talteen. Uskon ja toivon, että Lundell pystyy antamaan kokemuksestaan nuorille jätkille paljon. Ihan joka saralla. Hän kun on kokenut lätkäscenen koko kirjon. Toivottavasti hän on nyt myös hoitamassa tuon teknisen puolen, eli...
Ylös