Mainos

Hakutulokset

  1. T

    KooKoon harjoituspelit kaudella 2008-2009

    KooKoon eka harjoituspeli KooKoo - Toros 3-4
  2. T

    Mestiksen ennustusketju 2008-09

    Kyllä se niin on, että Mölö-Matti on Mölö-Matti! Itse "tutustuin" Mattiin jo kuusikymmenluvun loppupuolella oppikoulussa ollessani. Matti katseli Valtakadulta aidan takaa tyttöjä Kuusankosken Yhteislyseon pihalta. Ja silloin Mattia kutsuttiin jo Mölö-Matiksi. Matti on muuten yllättävän...
  3. T

    Mestis-pörssi 07/08

    Ei uskoisi, että tuollaiset kaverit kuin Afani ja Evertoni saisi näin hienon kilpailun aikaan! Mutta pirulauta, yllättävät vuodesta toiseen mahtavalla kilpailulla. Pappakin oli ihan innoissaan kilpailun suhteen, Kiitos Afan ja Everton, mitä olisi mestiskausi ilman Mestis-pörssiä, ei...
  4. T

    Pe 29.2.2008 Titaanit - KooKoo

    Kyllähän Emppu täytti oman osansa alivoimalla pelatessaan, näytti olevan Kolekin erikoispeluri tällä saralla. Ja Aapolla oli yhtä vaikeaa kuin koko kaudella, on se ihme juttu, kun kaverilla olisi kuitenkin kyllä potentiaalia ihan toisen tasoiseen peliin.
  5. T

    Mestis-pörssi 07/08

    Jos Rud1uksen vaihdot hyväksytään, niin minäkin haluan vielä tehdä viimeisen vaihtoni! Tämä rakas netti-palveluntuottajani, TeliaSonera, kiukutteli eilen koko illan, enkä päässyt etsimään sopivaa peluria itselleni. Ne, ketkä olivat eilen #Mestis-kanavalla, huomasivat varmaan minun jatkuvat...
  6. T

    Mestis-pörssi 07/08

    Ne säännöt, ne säännöt: "* Oikeassa elämässä tapahtuvat pelaajasiirrot ja Mestis-pörssin joukkuekiintiöt: - Siirrot eivät vaikuta alkuperäiseen joukkueeseen millään tavalla. - Pelaajia ei siis ole pakko vaihtaa pois, vaikka heitä siirtyisi miehistöön oikean elämän siirtojen myötä kiintiön...
  7. T

    Pe 25.1.2008 KooKoo-Jukurit

    Sen verran voisi asioita seurata, että näihin Mestiksen TV-peleihin saa (myös muualla kuin täällä Kouvolassa) tuolla Veikkauksen "Veikkaus-kortilla" kaksi lippua yhden hinnalla. Hyvin tarkasti näyttivät järkkärit rekisteröivän tuon kortin ID-numeron. T-mies PS. mutta saahan sitä...
  8. T

    Pe 25.1.2008 KooKoo-Jukurit

    KooKoo teki tälle kaudelle päätöksen, ettei se jaa näille sponsoroiville yrityksille irrallisia vapaalippuja! Pari kausaria oli sponsorisopimuksen liitteenä meidän firmassa. Mutta Joensuussahan ja Kajaanissa tiedetään nämä Kouvolan asiat aina paremmin kuin meillä Kouvolassa. T-mies
  9. T

    Ottelutapahtuma

    Liput netistä: www.piletti.fi Kunhan tuo piletti.fi palvelu saadaan kunnolla toimimaan, eli lisää näitä muidenkin pankkien suoramaksu-painikkeita, niin silloin tuo 10 hengen porukalle on helppo hankkia lippuja vierekkäisiltä vapailta paikoilta. Ihan itse pääse valitsemaan paikat. Itsehän...
  10. T

    La 12.1.2008 KooKoo-Hokki

    Isaskar kirjoitti: "Ei senkään esitys vakuuttanut ja minusta heikoin joukkue näistä tämän vuoden aikana kohdatuista." Kaijjaanin viisain vastasi: "Ja silti on tullut takkiin joka kerta. Outo juttu." Eli ymmärtääkseni oli puhetta näistä KooKoon vuoden 2008 peleistä? Edelleenkin minusta tuo...
  11. T

    La 12.1.2008 KooKoo-Hokki

    Jollen minä nyt ihan väärin muista, niin muistaakseni KooKoo sentään taisi voittaa tuon länsirannikon ylpeyden tänä vuonna? Mutta kyllähän nuo kaijjaanilaiset ovat yleensä aina oikeassa, ja kovolalaiset väärässä! Mutta elämä on sellaista. Pappa on jo niin vanha, että pelit ja vuodet menee...
  12. T

    La 12.1.2008 KooKoo-Hokki

    Luigi Liukkonen Juttelin eilen pelissä Luigin kanssa ja hän oli silloin sitä mieltä, että ehkä kuukauden pääsisi tositoimiin kentälle, mutta hän oli vielä hyvin epävarma asiasta tällä hetkellä. Odotellaan ja toivotaan parasta, Luigia kaipaisi kentälle, jotta saataisiin pari tehokasta...
  13. T

    La 12.1.2008 KooKoo-Hokki

    Leppänen Siis onko tuo "leuka-Leppänen" oikeasti kotoisin Kainuusta? Jossain keskustelussa se tuli ilmi. Nyt on ainakin pari KooKoo-Hokki-peliä vuosien saatossa mennyt ainakin KooKoo-lasien kautta katsottuna ihan persilleen, tuomarilta. Jos näin on, niin miksi tuo kainuulaistuomari pääsee...
  14. T

    Sekalaisia kysymyksiä Mestiksestä

    Näin Raattaman Jallun eilen Kouvolan Prismassa, eli vaikuttaa ilmeisesti vielä Kouvolan seudulla. Tajusin vasta ohimentyäni, että olisi pitänyt kysyä kuulumiset. Sporttisessa kunnossa näytti mies ainakin ulospäin vaikuttavan.
  15. T

    Ottelutapahtuma

    Tämmöisen viestin sain eilen (tuohon kysymykseesi liittyen): .... "Yritys saa: - Näkyvyyttä suuressa lehti-ilmoituksessa Kouvolan Sanomissa ja KooKoon nettisivuilla. - Yhden lipun KooKoon klubeille Lätkäkarnevaali-otteluun (arvo 30-50 e). - 10 normaalia lippua hyville paikoille...
  16. T

    Mestis-pörssi 07/08

    59 Tilastomies 471,7 ( -12 ) ( -6,8 ) 62 KKtig 470,1 ( -6 ) ( 4,0 ) 73 Hertzi 415,8 ( 1 ) ( -2,5 ) 84 RooHoo 401,0 ( -8 ) ( -12,2 ) 88 mapsu 397,7 ( -4 ) ( -3,5 ) Taistelu jatkuu ja KK-tikrun takaa tulee näitä kovia KooKoo-kiistakumppaneita. Peli kovenee ja T-ukkeli taistelee? Tai sitten...
  17. T

    Mestis-pörssi 07/08

    Kun ei enää ukkikselle kerran pärjää, niin taistellaan sitten tiikerin kanssa! T-mies
  18. T

    Mestis-pörssi 07/08

    T-miehen vaihdot Vaihdot: I h Mikko Liukkonen 29 v, KooKoo => George Nistas 26 v, KooKoo II p Jussi Pernaa 23 v, Sport => Sami Kautto 22 v, Sport III h Joonas Sivonen 19 v, Jokipo => Tomas Jasko 23 v, LeKi Maalivahdit: Ari Reunanen 23 v, Hokki Joni Myllykoski 23 v, Jukurit Petri...
  19. T

    Ottelutapahtuma

    Syynä voi olla hallin purkauslamput ja niiden syttyminen hitaasti sammutuksen jälkeen? Mutta hallin aikaa näyttävät kellot ovat pian tulossa. tietää T-mies
  20. T

    KooKoo 2007-2008

    KooKoo Oikeasti: Honkanen +0 -2 Liukkonen +1 -3 Kaartinen +1 -2 Miettinen +0 -2 ja plussapelurit: Nistas ja Tarkiainen +2 -1 T-mies
Ylös