Mainos

Hakutulokset

  1. C

    Perussuomalaiset

    Niin. Miten tämän nyt taas sanoisi? Konservatiivit ovat lähempänä Venäjän arvomaailmaa kuin liberaalit. Kyse vaan ei ollut siitä. Vaan tekeekö ministeri Tavio ihan suoranaista putinilaista politiikkaa. Jos esimerkiksi Ukrainan aseellinen avustaminen ilman rajoituksia hyökkäyksestä Venäjälle ja...
  2. C

    Petteri Orpon hallitus

    Suomesta tai maailmalta (kuten IMF jne) ei löydy yhtään ekonomistia, jonka mielestä a) Suomessa ei tulisi leikata ja b) Suomessa tulisi vain leikata. Kaikki ovat samaa mieltä, että leikkaukset ovat välttämättömiä, mutta niin ovat kasvuedellytystenkin tukeminen. Kasvuedellytyksien osalta Orpon...
  3. C

    Perussuomalaiset

    Jos kirjoitat "Nyt kun virassa istuva ministeri tekee ihan suoraan putinilaista politiikkaa", jätä väliin ellet kestä muuta kuin ylistystä. Kyse ei ole putinilaisesta politiikasta eikä varsinkaan suorasta sellaisesta. En kannata Tavion linjausta, mikä onkin tullut jo selväksi.
  4. C

    Perussuomalaiset

    Konservatiivisemmin kuin sinä tai minä ajattelevat näkevät seksuaalivähemmistöjen tuen tai seksuaalivähemmistöt ongelmallisena kannatukselleen ja poliittiselle profiililleen. Euroopan vaikutusvallaltaan suurin konservatiivinen puolue ei sekään kunnostaudu seksuaalivähemmistöjen osalta. Germany...
  5. C

    Perussuomalaiset

    Toki kyse on myös Euroopan neuvoston ohjelmasta Ukrainan osalta, jolle rahoitusta tietääkseni löytyy ja jota toteutetaan myös Suomen toimesta. Ohjelma kannustaa Ukrainaa lisäämään tuomioistuinten itsenäisyyttä, edistämään eurooppalaisten ihmisoikeusperiaatteiden toimeenpanoa, harjoittamaan hyvää...
  6. C

    Petteri Orpon hallitus

    Toki, mutta eihän kyse ole vain siitä. EU:ssa äänestettiin Unkarin pääministerin Viktor Orbánin tekemästä ”rauhanmissiosta” Moskovaan presidentti Vladimir Putinin luo. Parlamentin vasemmistoryhmä hajosi tässäkin äänestyksessä täysin. Sen edustajista 18 äänesti puolesta, 15 vastaan ja 13 tyhjää...
  7. C

    Petteri Orpon hallitus

    Kuten totesin, persujen ideologiaan ei istu seksuaalivähemmistöt. Niiden tukeminen poliittisesti ei tekisi hyvää kannatukselle. Mutta Ukrainan taloudellinen ja sotilaallinen tukeminen samalla tavalla kuten Euroopan parlamentissa erilaisten konservatiivien näkemyksellä Ukrainaa tuetaan asein...
  8. C

    Perussuomalaiset

    Tässä olisi minusta syytä lopettaa tuonti. Saman kysymyksen ääressä on useampi länsimaa. Lannoitteita, raaka-aineita, ydinpolttoainetta, kaasua tulee edelleen. Rydman perusteli nikkelikauppaa sillä, että sekä Suomi että muut länsimaat ovat riippuvaisia Nornickelin tuottamasta...
  9. C

    Perussuomalaiset

    Otetaan talteen. Itse veikkaisin, että Euroopan lukusiten vasemmistoryhmien tapaan laita- ja äärivasemmisto alkaa ehkä jo 2025 vaatimaan rauhaa ja sitten toistamaan Venäjän näkemyksiä. Siis Kontula, Yrttiaho ja heitä seuraavat. Persujen suhteen en näe ongelmaa Ukrainan taloudellisessa ja...
  10. C

    Perussuomalaiset

    Jaahas, täällä on näköjään täysmeno päällä. Otetaas faktaa tähän väliin. Liittoumassa, josta Suomi jäi Tavion päätöksellä pois, on HS:n ja MTV:n mukaan kyse ennemmin poliittisesta sitoutumisesta kuin konkreettisiin hankkeisiin tai rahaa vaativiin panostuksiin sitoutumisesta. Kyse ei siis ole...
  11. C

    Petteri Orpon hallitus

    Väärä päätös, mutta ei hallitusta hajoteta: ”Minusta olisi ollut täysin hallituksen linjan mukaista osallistua tähän, mutta ministeri on tehnyt tämän priorisoinnin”, Orpo totesi. Liittoumassa, josta Suomi jäi Tavion päätöksellä pois, on HS:n ja MTV:n mukaan kyse ennemmin poliittisesta...
  12. C

    Petteri Orpon hallitus

    Näin se on, mutta taustalla on pikemminkin yleinen muutos Euroopassa konservatiivisempaan suuntaan kuin Orpon päätös. EU:ssa tämä näkyy jo uudessa salkkujaossa. Kannattaa tutustua. Vaikka Marin usein toisti Suomen viiteryhmän olevan Puola ja Baltian maat, tasa-arvokysymyksissä ja monissa muissa...
  13. C

    Petteri Orpon hallitus

    Kokoomuksessa ja RKP:ssä ei Tavion linjauksesta ilahduttu. Eduskunnan Ukraina-ystävyysryhmän puheenjohtajat ovat lähettäneet tiedotteen, että Suomen syytä lähteä mukaan tasa-arvoa edistävään Ukraina-liittoutumaan. Puheenjohtajat ovat hallituspuolue kokoomuksen kansanedustaja Aleksi Jäntti ja...
  14. C

    Lähi-idän tilanne – itseaiheutettu kaaos, länsimaiden leikkikenttä vai jotain siltä väliltä?

    Olen terrorismin tutkija Magnus Ranstorpin linjoilla. Hän on Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun kokonaismaanpuolustus ja yhteiskunnan turvallisuus -keskuksen tutkimusjohtaja: ”Koska Hizbollah on vihamielinen sotilasorganisaatio, joka käy kansainvälisen oikeuden vastaista hyökkäyssotaa Israelia...
  15. C

    Lähi-idän tilanne – itseaiheutettu kaaos, länsimaiden leikkikenttä vai jotain siltä väliltä?

    Sotiminen Hizbollahia ja Hamasia vastaan ilman merkittävää määrää siviiliuhreja on täysi mahdottomuus. Tämä johtuu näiden kahden terroristijärjestön valitsemasta sotilaallisesta strategiasta ja sitä toteuttavasta taktiikasta. Lisäksi Hizbollah rahoittaa mm. yhdessä Iranin kanssa...
  16. C

    Lähi-idän tilanne – itseaiheutettu kaaos, länsimaiden leikkikenttä vai jotain siltä väliltä?

    Mediatietojen mukaan tiistain ja keskiviikon iskuissa on kuollut ainakin neljä lasta. Yksi tiistain kuolonuhreista oli yhdeksänvuotias Fatima Abdullah Saraain kylässä lähellä Syyrian rajaa. NYT:n haastatteleman tytön tädin mukaan tyttö oli juuri palannut koulusta, kun hänen isänsä hakulaite oli...
  17. C

    Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

    0. Poistin lainauksen kun en juuri sitä asiaa käsitellyt vaan maahanmuuton ja pakolaispolitiikan lieveilmiöitä. Henkilöllä, jolla on Suomessa vakituinen asuinkunta, on oikeus sosiaali- ja terveyspalveluihin kansalaisuudesta riippumatta. Välttämätön toimeentulo turvataan kaikille sitä...
  18. C

    Euroopan unioni (EU) – sen 27 jäsenmaata ja Suomi (FI)

    Kannattaa ymmärtää, että komission puheenjohtajan antama selvitystehtävä on eri asia kuin kieltäminen. Kun muistaa, että Marinin hallitus ei saanut omalla enemmistöllään translakia voimaan vaikka hallituspuolueet omasivat riittävän enemmistön, saadaan hieman verrokkipohjaa EU:n ongelmasta...
  19. C

    Euroopan unioni (EU) – sen 27 jäsenmaata ja Suomi (FI)

    Tähän asti on selvitty suomalaisten eläkerahastojen ylijäämillä, joilla on pienennetty julkista velkaantuneisuutta. Enää ei selvitä, joten Suomen tilanne on heikompi kuin kikkailemalla. Nykyisestä oppositiosta Kiljunen sai Suomen Euroopan toiseksi vähiten nettovelkaantuneeksi maaksi ja...
  20. C

    Petteri Orpon hallitus

    Minusta hyviä esimerkkejä ja kuten totesin, en näe asiaa samalla tavalla kuin itseäni konservatiivisempi Kaleva. Olen kuitenkin varttunut konservatiivisissa yhteisöissä, joten heidän ajattelu on tuttua. Naisen rooli on konservatiiveilla - edelleen - kovin erilainen kuin liberaaleilla, vaikka...
Ylös