Mainos

Hakutulokset

  1. Z

    Suomi-sarjan otteluseuranta 2018–2019

    Jaa a, paha sanoa. Tuskinpa kuitenkaan päälle viidensadan nousisi. Hienosti on kyllä FPS pelannut! Ei olisi ennen kautta uskonut.
  2. Z

    Suomi-sarjan otteluseuranta 2018–2019

    Lonkalta heittäisin, että keskiarvo on noin 350.
  3. Z

    Suomi-sarjan otteluseuranta 2018–2019

    Eipä ole hetkeen aiheuttanut kiekkopeli näin suurta vitutusta. Kumpikin jatkoerä täysin FPS:n hallintaa. Maalipaikkoja toistakymmentä, mutta ei... Kovatasoisin peli, mitä olen hetkeen Forssassa todistanut. Harmi, että päättyi näin.
  4. Z

    Suomi-sarjan otteluseuranta 2018–2019

    Harmittava loppuhetken tappio forssalaisille. Jäähyaitiosta täytyy jatkossa pysyä poissa. Hokilla on heittää sen luokan pelaajia ylivoimaan. Hyvä ottelu joka tapauksessa ja torstaina väännetään sarja tasoihin!
  5. Z

    Suomi-sarjan playout ja karsinnat 2019

    Titaanien kausi on kyllä ollut varsin murheellinen. Odotin itsekin, että Titaanit nuijii Giantsin. Haastava urakka Titaaneilla edessä, mikäli aikovat Suomi-sarjaa ensi kaudella pelata. Jos tosiaan Suomi-sarjasta vähennetään yksi joukkue, niin vaikea tie on Titaaneilla. Varsinkin, kun...
  6. Z

    Suomi-sarjan playout ja karsinnat 2019

    Ilmeisesti ainakin PEPO - Karjalan Kopla finaalin voittaja on tulossa karsimaan Suomi-sarjaan. Onko sieltä sitten mahdollisesti Virkiä tulossa, mikäli voittaa oman lohkonsa? Eli 1-2 joukkuetta hakee nousua?
  7. Z

    Forssan Palloseura 2018–2019

    Mahtavaa Palloseura! Kauteen lähdettiin haastavista lähtökohdista, kun joukkueen kuudesta tehokkaimmasta hyökkääjästä viisi jätti joukkueen. Tulopuolellakaan ei ollut kuin Pujats ja Ronkainen. Playoff-paikka vaikutti sopivalta tavoitteelta. Kauden edetessä ollaan kuitenkin pystytty vahvistamaan...
  8. Z

    Suomi-sarjan tähdet – syntyykö niitä isommille areenoille?

    FPS:stä ainakin Juhani Tamminen on noussut Liigaan. Neljä kautta Suomi-sarjaa Forssassa, kaksi kautta Mestistä Rovaniemellä ja nyt toinen kausi Liigassa Ilveksessä. Jussi Rynnäs pelasi myös muutamat ottelut Suomi-sarjaa FPS:ssä.
  9. Z

    Maastohiihtokausi 2018–2019

    Saapunkia ei voi kyllä nuoreksi enään luokitella, kun ikää on 26 vuotta. Ehkä vähän hämää, kun vasta tällä kaudella kiertää enemmän maailmancupia. Matintalo on Saapunkia 4 vuotta nuorempi.
  10. Z

    Forssan Palloseura 2018–2019

    Joel Lehtosella varsin mallikas paluu tositoimiin. Nyt vaan toivotaan, että paikat kestää. Erinomainen puolustaja.
  11. Z

    Suomi-sarjan pelaajasiirrot ja sopimukset 2018–2019

    FPS saa vahvistusta puolustukseen, kun muutaman Mestis-pelin Hermeksessä pelannut Aleksi Pöytäsaari liittyy joukkueen vahvuuteen. Sopimus sisältää viiden ottelun try-outin.
  12. Z

    Ke 14.11.2018 HPK - JYP

    Louhivaara merkattuna ykköskenttään. Koko pelin aikana en nähnyt vilaustakaan miehestä. Peliaikaa näytti saavan noin 14min. Onko tämä nykypäivän Ossi?
  13. Z

    Suomi-sarjan otteluseuranta 2018–2019

    Nyt oli kyllä Forssassa ehdottomasti kovatasoisin ottelu tällä kaudella. Ensimmäinen kotitappio koettiin, kun Hokki saatiin vieraaksi. Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä, toinen erä selvästi Hokin ja viimeinen ehkä vielä selvemmin FPS:n. Harmittavasti Hokki sai voittomaalinsa FPS-puolustaja...
  14. Z

    Liigan veikkausketju 2018–2019

    1. Kärpät 2. Tappara 3. TPS 4. HIFK 5. JYP 6. KalPa --- 7. Lukko 8. SaiPa 9. Pelicans 10. HPK --- 11. Ässät 12. Ilves 13. KooKoo 14. Jukurit 15. Sport Lukko - HPK 1-2 SaiPa - Pelicans 2-0 Kärpät - HPK 4-1 Tappara - SaiPa 4-1 TPS - KalPa 4-0 HIFK - JYP 2-4 Kärpät - JYP 4-2 Tappara - TPS 3-4...
  15. Z

    Jääkiekon Suomen Cup 2018

    Noh, hyvin ohkaiset saumat kylläkin. Lähes olemattomat. Tarpeeksi oli tekemistä jo II-divarijengien kanssa.
  16. Z

    Forssan Palloseura 2018–2019

    Henri Viitala tosiaan lähti Ruotsin puolelle. Viitala oli parin kauden ajan Suomi-sarjan parhaimpia maalivahteja. Tilanne saataneen kuitenkin varsin pätevä paikkaaja, kun Petrus Lintonen palannee Palloseuraan. Puolustukseen leveyttä tuo Roope Rohamo, joka tekee myös paluun FPS:ään muutaman...
  17. Z

    Forssan Palloseura 2018–2019

    Hieman näyttää huolestuttavalta Palloseuran tilanne. Kolme harjoitusottelua pelattu ja kaikista tappio. TUTOn A-junnut ovat antaneen selkään kahdesti ja eilen vieläpä selvästi (2-7), sekä PYRY voitti selvästi 9-3. Sinäänsä en tappioista olisi huolissani, mutta kokoonpanoja katsoessa alkaa huoli...
  18. Z

    Forssan Palloseura 2018–2019

    FPS:n kokoonpanossa oli ensimmäisessä harjoitusottelussa muutama uusi pelaaja. Mielenkiintoisin oli latvialaishyökkääjä Peteris Pujats. Velipoika Raitis pelasi FPS:ssä peräti yhdeksän kauden ajan, joten olisiko nyt pikkuveljen vuoro? Itselle jäänyt sellainen mielikuva, että Peteris veljeksistä...
  19. Z

    Suomi-sarjan harjoitusottelut 2018

    Jotain sentäs kertovat. Kokoonpanosta ei sanaakaan.
  20. Z

    Forssan Palloseura 2018–2019

    Eilen taisi tosiaan ensimmäiset jääreenit olla. Forssan Lehdessä oli eilen(kö?) pieni juttu Palloseurasta. Ilmeisesti joukkue alkaa olemaan kasassa, vaikka sopimuksia ei vielä ole julkaistu kuin 6 puolustajan ja 8 hyökkääjän kanssa. Maalivahditkin taitaa olla selvillä. Muutamaa hyökkääjää vielä...
Ylös