Mainos

Ke 14.11.2018 HPK - JYP

  • 4 279
  • 29

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Sarjan viides vastaan sarjan neljästoista, HPK ollut myös aina paha JYPille joten hirveitä toiveita pisteistä ei tänäänkään voi JYPin osalta kuin haaveilla.

JYPin yv ja av olleet jopa hyvää, mutta tosiaan 5v5 pelaamisessa isoimmat murheet ja vielä korostuneemmin oman alueen sekä keskialueen pelaamisessa.

Saahan sitä toivoa, että tauoko on tehnyt hyvää ja tänään tulee erilainen JYP kuin aiemmin, mutta uskoo ken tahtoo. Päivän pelin näkee muuten ilmaiseksi TV5 suorana.

JYP tänään:
Tuppurainen - Immonen - Louhivaara
Kalteva - Vainio

Rooba - Tomasek - Turkulainen
Kuukka - Eklund

Perrin - Hytönen - Jokinen
Ikonen - Allen

Kolehmainen - Lahti - Ratinen
Lindroos

Laurikainen (Tuokkola)
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Yllättäen pelille ei ollut vielä kukaan avannut ketjua?!

Luvassahan on huippumielenkiintoinen kamppailu näin Jyväskyläläisen näkökulmasta. Matkaa Jypillä on se 10 pistettä sijaan 10. ja kuuden joukkoon 12 pistettä. Nyt pitäisi alkaa napsimaan 3 pisteen voittoja ihan järjestään, että keväälläkin pelattaisiin.

Monta mielenkiintoista seikkaa on. Tarjolla on uusvanhaa Yonkmania, jonka tuomaa hyötyä joukkueelle epäilen. Onko pelannut missään viime kevään jälkeen? Taas vuosi hitautta lisää ja jos ei ole missään pelannutkaa niin mikä on tuntuma? Sitten löytyy ruotsalais pakkia. Pelannut toki Liigaakin ja viimeksi DEl-liigaa. Ei statsien perusteella tuo mitään. Toivattavasti edes sen avaavan syötön omille.

Suurin mielenkiinto kohdistuukin siihen onko ukot treenannu vai olleet viettämässä laatuaikaa kotisohvalla.

Niin ja tämähän tosiaan näkyy TV5:sella
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Jaahas, Hooligani kerkes avat muutama minuutti aikaisemmin ketjun

Luvassahan on huippumielenkiintoinen kamppailu näin Jyväskyläläisen näkökulmasta. Matkaa Jypillä on se 10 pistettä sijaan 10. ja kuuden joukkoon 12 pistettä. Nyt pitäisi alkaa napsimaan 3 pisteen voittoja ihan järjestään, että keväälläkin pelattaisiin.

Monta mielenkiintoista seikkaa on. Tarjolla on uusvanhaa Yonkmania, jonka tuomaa hyötyä joukkueelle epäilen. Onko pelannut missään viime kevään jälkeen? Taas vuosi hitautta lisää ja jos ei ole missään pelannutkaa niin mikä on tuntuma? Sitten löytyy ruotsalais pakkia. Pelannut toki Liigaakin ja viimeksi DEl-liigaa. Ei statsien perusteella tuo mitään. Toivattavasti edes sen avaavan syötön omille.

Suurin mielenkiinto kohdistuukin siihen onko ukot treenannu vai olleet viettämässä laatuaikaa kotisohvalla.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
HPK tänään

Turunen - Paajanen - Tuulola
Innala - Leino - Cornet
Lahti - Lucenius - Nenonen
Ruokonen - Riska - Puustinen

Friman - Nikkilä
Laatikainen - Almari
Brejcak - Lindgren
M.Karjalainen

Larmi (A.Karjalainen)
 
Fironic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ducks, Kraken
En odota tästä pelistä mitään, niin ei tule pettymystä. No okei, joku kammottava 8-0 -rökäletappio aiheuttaisi pettymyksen. Yonkmania ei ole merkitty pelaavaan kokoonpanoon, joten maalinedustalla jatkunee avoimien ovien päivät.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Kerho hankki tauon aikana nyt sitten sentterin, mitä ollaan tässä koko alkukausi odoteltukin tuon kapean sentteristön täydennykseksi. Lucenius on mielenkiintoinen nimi, mutta maineensa puolesta luonnollisesti vähän arvaamaton hankinta. Kommentit miehen mestisesiintymisistä ovat tällä kertaa kuitenkin sen verran ylistäviä, että uskallan odottaa tästä kehittyvän hyvä vahvistus loppukaudeksi. Kerholla on kuitenkin vain yksi sentteri, jonka parhaat avut ovat pelinrakentelussa ja kiekollisessa pelissä, joten sen puolesta täysin oikean profiilin hankinta. Samoin tässä saadaan nyt Nenoselle kolmoskenttään sellainen aisapari, josta voi parhaimmillaan syntyä jotain kaunista. Pennanen on myös tehnyt ihan selväksi edeltävillä kausilla, että hänen joukkueessaan ei katsella kurittomia otteita, joten itse olen ainakin hyvin toiveikas.

Kerholla oli joukkueena ennen taukoa pieni suvantovaihe pisteiden osalta, joskin myös vastukset olivat kovia. Viimeisestä viidestä pelistä vain 4 pistettä, mutta esimerkiksi Kärppiä ja Tapparaa vastaan ei mitään erityisen huolestuttavaa näkynyt. Vastustajat vain olivat pykälää kovemmat ja onnistuivat tällä kertaa omassa pelissään.

Tänään odotetaan luonnollisesti paluuta pisteiden tielle ja vaikka JYP nyt materiaaliltaan vähän edellä olisikin, niin kyllähän tuo teidän alkukausi sen verran sekasortoiselta on vaikuttanut, että ei tässä nyt voi oikein odottaa kuin kolmea pistettä, kun Kerholla kuitenkin peli on ihan hyvässä kuosissa ollut. Katsotaan miten käy ja onko JYP löytänyt tauon aikana jotain eväitä, millä tänään pisteille kairaisi.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Päivän suurin jännitys on että joko tänään Ässät ottaa JYPn kiinni sarjataulukossa.
Sitten nähdään miten lomailu ja Myrskylle tehdyn kehityskeskustelun ja ristikuulustelun jälkeen peli olisi muka parantunut. Sen verran uutta tapahtui myös joukkueessas että taisi huoltoporras saada uudet housut, mikä taitaa olla se näkyvin parannus.
Tuppurainenkaan ei vissiin pitänyt saunailtaa joten pelilliset odotukset on aika pienet, miten ihmeessä parissa päivässä mitään muutosta olisi saatu aikaan kun ei sitä ole saatu kahteen kuukauteen, muuten kun sekasemmaksi mennyt. (muu aikahan meni lomaillessa) kun oli tärkeimpiä asioita hoidettavana kuten maskotin mahdolliset tekemiset tai tekemättä olemiset, ja tulihan sitä siinä sivussa mielisteltyä Jukuri fanitkin, joten Hippoksella on nyt kaikki hyvin.
Veikkauskin herännyt tähän päivään, kertoimetkin rupeaa olemaan oikean suuntaisia. Louhivaaran kiintiöpaikka sen kun pysyy, Nyt sitten vuorostaan sotkemaan immosen ja Tuppuraisen peliä
Veikkaan kotijoukkueelle 6-1 voittoa
 
Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Päivän suurin jännitys on että joko tänään Ässät ottaa JYPn kiinni sarjataulukossa.
Tuota ei kannata liiemmin jännittää, koska JYPillä on kuitenkin 21 maalia parempi maali-ero ja kolmeen pisteen voitot voivat illalla olla tasan.
Pitää muistaa, että JYPin edellisestä tappiosta alkaa olla jo niin pitkä aika, ettei sitä enää muistakaan. Urheilussa ei ole tärkeintä voitto, vaan reilu palkka. Veikkauksen kertoimet alkavat tosiaan olemaan niin realistiset, että pitää harkita muita kohteita, toki 1,9 varmalle ykköselle...
 
Sanoinkin ottaa kiinni, ei ohittaa.
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Keski-Suomalainen tietää kertoa JYPin tyytyneen lähinnä lepäämiseen tauon aikana. Omaa silmään tuo 5 treeniä 10 päivään ei kuulosta ammattimaiselta jääkiekkojoukkueen toiminnalta etenkin kun peli on mitä on. Jos peli olisi kuosissa niin tuon voisin jopa ymmärtää.

https://www.ksml.fi/urheilu/kiekko/Taikaiskua-ei-ole-luvassa-Muuttuuko-JYPissä-vieläkään-mikään/1284052?pwbi=519a7c1c60ea5de4216e0ecbc28baea7
ÖÖÖÖ. 5 treeniä 10 päivään. No huhhuh. Onhan se suorittaminen varmaan osittain päästä kiinni mutta enemmän on näkynyt yhteisen pelitavan puutteena kentällä. Aikamoista.

No, lahjattomat harjoittelee.

Itse toivon illan peliltä vain kahta asiaa:
  • JYP tekee ainakin yhden maalin
  • JYPin pelissä on asennetta
Kaikki muu on plussaa.

Ratinen kokoonpanossa on hyvä asia, mutta Louhivaara ykkösessä?

No, joskus sen nousun on alettava, joten mikseipä tänään.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Keski-Suomalainen tietää kertoa JYPin tyytyneen lähinnä lepäämiseen tauon aikana. Omaa silmään tuo 5 treeniä 10 päivään ei kuulosta ammattimaiselta jääkiekkojoukkueen toiminnalta etenkin kun peli on mitä on. Jos peli olisi kuosissa niin tuon voisin jopa ymmärtää.

https://www.ksml.fi/urheilu/kiekko/Taikaiskua-ei-ole-luvassa-Muuttuuko-JYPissä-vieläkään-mikään/1284052?pwbi=519a7c1c60ea5de4216e0ecbc28baea7

En ota kantaa juttuun, mutta tuosta muistui mieleen, että Radio Cityn asiantuntijana kommentoivan Turo Teittisen muistelen kertoilleen radiolähetyksessä myös jotain JYPin harjoittelusta. Se koski joko määrää tai laatua, tai molempia. Se käsitys kuitenkin jäi, että Teittisen mukaan JYPin harjoittelu ei ainakaan siinä vaiheessa ollut ihan sillä tasolla kuin pitäisi. Joku paremmim muistava voi jatkaa tai korjata.
 
Mighty Mickey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, SaPKo, Los Blancos
Itse odotan tän päivän matsista täyttä kolmen pisteen pottia toisin kuin suurin osa "JYP-veljistä". Jokaiselle jengille tulee yleensä jossain vaiheessa kautta se huono hetki ja positiivisella ajattelullani ajattelen sen olevan nyt takapäin JYPin osalta. HPK:n vaikea jakso sen sijaan saa jatkoa ainakin tänään ;)
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
En ota kantaa juttuun, mutta tuosta muistui mieleen, että Radio Cityn asiantuntijana kommentoivan Turo Teittisen muistelen kertoilleen radiolähetyksessä myös jotain JYPin harjoittelusta. Se koski joko määrää tai laatua, tai molempia. Se käsitys kuitenkin jäi, että Teittisen mukaan JYPin harjoittelu ei ainakaan siinä vaiheessa ollut ihan sillä tasolla kuin pitäisi. Joku paremmim muistava voi jatkaa tai korjata.
Muistat aivan oikein. Noinhan se Teittinen kertoi ja sanoi yleisesti seuraavansa mielenkiinnolla JYPin harjoittelua (tai sen puutetta).
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Muistat aivan oikein. Noinhan se Teittinen kertoi ja sanoi yleisesti seuraavansa mielenkiinnolla JYPin harjoittelua (tai sen puutetta).
Tästä olen itsekin kuullut, ettei samaan malliin ole menty kuin ennen. Kuuluu ilmeisesti tähän hyvän ilmapiirin tärkeyteen. Samalla kuulostaa pelottavalta jatkoa ajatellen. Tuleeko muutosta kun nytkään ei reagoida. Sen ymmärrän ettei papoaosasto ihan samaa rääkkiä kestä kun nuoriso osasto.
Tuo on yksi lähestymistapa että unohdetaan kiekko vähäksi aikaa. Jotta voi uudella innolla tulla takaisin. Mutta aika huono tässä kohtaa kun pelillisesti mikään ei ole kihdallaa. Nyt olisi ollut aikaa hioa kunnolla pelillisiä asioita. Mutta jos omistajat halusi pitää lomaa, nehän päättää aikalisilläkin ketkä pelaa.
Kyllä HPK hassuttaa vastustajaa.
Avoimien ovien päivä JYP maalilla. Positiivista että Honka ei kokoonpanossa. Yksi höntyilijä vähemmän.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Vähän aina huolettaa, kun Kerhoa vastaan tulee näitä jengejä, joiden kannattajat viiltelee ranteitaan ja takana vielä maajoukkuetaukokin. Joskus aiemminkin on joukkueiden suunta kaudelle näissä peleissä muuttunut. Ei se nyt tokikaan ole juuri Kerhosta kiinni, vaan täysin sattumasta, on vaan sellaiset pahat muistot moisista. Yhtään peliä ei Liigassa voita takki auki lähtemällä ja sarjataulukkoa tuijottelemalla. Toki toivon että Kerho tulee ja pistää rumat lukemat taululle, mutta hieman pelkään, että todellisuus on nihkeä kotipeli, herännyttä JYP:iä vastaan ja 3-2 voitto jatkoaikamaalilla.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Vaikka Kerholla olikin heikompi jakso menossa, niin ei tuossa ollut mitään pelillistä kyykkäystä muussa kuin KooKoo pelissä. Kärpät, Tappara ja SaiPa pelit oli ihan hyvää suorittamista vaikka tappiot tulikin. Kuten näiden matsien jälkeen puhuttiin niin "ihan hyvä" suoritus harvoin riittää voittoon.

Suurin mielenkiinto kohdistuu tänään Luceniukseen ja siihen miten yhteistyö Nenosen kanssa toimii. Taitaapi Lucenius päästä myös ylivoimaa kokeilemaan tänään, joten toivottavsti tuo lisävariaatiota myös yv:lle.

En ole yhtään matsia JYP:iltä nähnyt tällä kaudella, joten vaikea sanoa mikä siellä on tökkinyt ja miten Kerho pystyisi tätä hyödyntämään.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Vaikka Kerholla olikin heikompi jakso menossa, niin ei tuossa ollut mitään pelillistä kyykkäystä muussa kuin KooKoo pelissä. Kärpät, Tappara ja SaiPa pelit oli ihan hyvää suorittamista vaikka tappiot tulikin. Kuten näiden matsien jälkeen puhuttiin niin "ihan hyvä" suoritus harvoin riittää voittoon.

Jep. Ja täytyy muistaa huomioida myös vastustaja. Nyt on viime peleissä HPK:lla ollut hankalia vastustajiakin, peliään parempaan uomiin saanut Tappara kotona (noussut sarjassa jo kolmanneksi), sitten vieraili Rinkelinmäellä Kärpät ja SaiPakin kohdattiin Lappeenrannassa. Ihan hyvä suoritus harvoin riittää voittoon etenkään kun vastus on tätäkin luokkaa. Kaikki nämä vastustajajoukkueet on kuitenkin neljän kärjessä sarjataulukossa.

Nyt onkin kyllä mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan se Pallokerhon kurssi alkaa osoittamaan. Viidestä viime pelistä on tilille sitten kuitenkin napsahtanut vain yksi voitto. Mielenkiintoista nähdä onko syy sitten kovassa vastuksessa vai heikossa pelivireessä?

Suurin mielenkiinto kohdistuu tänään Luceniukseen ja siihen miten yhteistyö Nenosen kanssa toimii. Taitaapi Lucenius päästä myös ylivoimaa kokeilemaan tänään, joten toivottavsti tuo lisävariaatiota myös yv:lle.

Tämä on kyllä mielenkiintoista nähdä. Tuolla HPK:n osiossa Luceniusta käsittelevässä ketjussa joku taisi kirjoittaa että Lucenius on low riski- high reward haku ja näen asian myös näin. Luceniuksen palkka ei luultavammin kovin iso ole ja mies voi onnistua hyvinkin. Toivotaan tätä.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En odota tästä pelistä mitään, niin ei tule pettymystä. No okei, joku kammottava 8-0 -rökäletappio aiheuttaisi pettymyksen. Yonkmania ei ole merkitty pelaavaan kokoonpanoon, joten maalinedustalla jatkunee avoimien ovien päivät.

Sama täällä. Toivottavasti maaliedustalla on edes joku roti ja yleensäkin tekemisessä tunnetta mukana. Yogi saapui tänään Suomeen, joten saas nähdä milloin on ensimmäinen matsi luvassa.
 
Viimeksi muokattu:

Corvus corax

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LA Kuninkaat, John Tortorella
JYPiltä ihan Ok 1.erä.

Pelin avaaminen edelleen hankalaa, eikä HPKn kova paine ainakaan auta asiaan.

Hyökkäyspäässä ratkaisuja leimaa hätiköinti.

Jos jotain posia, niin JYP on löytänyt markkinoilta pakin joka pystyy hyökkäyspäässä toimittamaan/laukomaan kiekon maalille.
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Samaa paskaa samassa paketissa. Ihan perinteisen huonoa avauspelaamista. Jalalla kun ei kerkeä oikein kukaan mihinkään niin voiko ihmetellä. Sitten kun tuollainen valmentajavelho penkin takana

Nyt ollaan aika lähellä jo jumbosijaa

Ihan kiva, että Saravo Pekka näkee paljon hyvää. Minä en kyllä mitään.

Vielä kun on niin paska organisaatio, että valmentajan vaihtaminen ei tule kysymykseen niin paskaaks tässä. Eipä tarvii tuota paskaa ainakaan hallille mennä katsomaan
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Vielä kun on niin paska organisaatio, että valmentajan vaihtaminen ei tule kysymykseen niin paskaaks tässä. Eipä tarvii tuota paskaa ainakaan hallille mennä katsomaan

Onko sinulla ehdotuksia siitä kuka tilalle? Elä vaan sano kuka vaan käy, niin kuin Virtasen aikaan huudeltiin, silloin saatiin se kuka vaan ja nyt nähdään missä ollaan. Onko markkinoilla sellaista valmentajaa kuka tulisi? Keväällä ei ollut kun Virtaselle tunnekuohussa tuli monoa perseeseen. Useampi kysytty kieltäytyi, Törmänen etunenänässä, syitä en tiedä johtuiko palkasta, siitä ettei saanut valita apuvalmentajia, vai JYP vaan ei kiinnosta tällä hetkellä valmentajaa pelaajamateriaali ei ole valmentajan näköinen.

Mutta jotain positiivista on tästäkin nähtävä, enää ei voi pohjemmalle pudota ja kausikin alkaa olla lähestulkoon paketissa, ei pelaajienkaan tarvitse tressata menestyksen puolesta.

Ehkä kumminkin eniten vi...ti Immosen haastattalu jossa sanoi miten tauolla ollaan treenattu puutteita urakalla, prkl jätkät pitänyt viikon tauon ja tällä viikolla vetäneet 90% tauon treeneistä oliko niitä yhteensä 5, 10 päivään. siinähän sitä pelin avaamista ja ylivoimaa tulikin hinkattua hullun lailla. Mutta eleelleen tärkein Pojilla on kivaa ja hyvä mieli. treenit ei rasita liikaa,

päivän posit Rooba ei petä, Laurikainen ok, ja tämä uusio pakki, hitto sehän sai kiekko maalille asti, toisin kun ...
 
Zigismund

Jäsen
Louhivaara merkattuna ykköskenttään. Koko pelin aikana en nähnyt vilaustakaan miehestä. Peliaikaa näytti saavan noin 14min. Onko tämä nykypäivän Ossi?
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Itse toivon illan peliltä vain kahta asiaa:
  • JYP tekee ainakin yhden maalin
  • JYPin pelissä on asennetta
Kyllä maistuu.

HPK oli valovuosia edellä jalalla ja kiekollisena. Levonen vielä kuudenneksi pelaajaksi mukaan. Siihen nähden kauden 10. maalin tappio on ihan hyvä suoritus.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös