Mainos

Hakutulokset

  1. D

    KalPa kaudella 2014–2015

    Toivotaan että menneistä on opittu, ja tällä kertaa hankitaan laatua määrän sijaan, ja niitä omia junnuja peluutetaan lupausten mukaisesti. Esim. Saku Kinnunen ja Joonas Lyytinen ovat pelaajia, joiden toivoisi ensi kaudella pelaavaan muutakin kuin jämäminuutteja. Toki rosteriin pitää saada...
  2. D

    KalPa kaudella 2014–2015

    Väärin! Kiiskinen paljastuu jo toiseksi viimeisestä - viimeinen ruutu on varattu toiselle Timoselle! Ja silloin muuten menee kausareita kaupaksi.
  3. D

    KalPa kaudella 2014–2015

    Ylihintaisiltahan nuo näin äkkiseltään kuulostavat. Samoin joku Antti-Jussi Niemi, jota kukaan ei ole vielä ehtinyt tällä palstalla tarjoamaan. Itse kaipaisin joukkueeseen Nick Bailenin kaltaista kapellimestaria, joka olisi nuori, nälkäinen ja urallaan eteenpäin pyrkivä kiekollinen rightin...
  4. D

    KalPan valmennus 2014–2015

    Nyt on kaksi rautaista ammattilaista; Toni Saksman TJ:nä, ja Virta päävalmentajana. Jos/kun molemmat keskittyvät omiin rooleihinsa (Saksman talouteen, ja Virta urheilupuoleen), niin KalPalla on kirkkaat ajat edessä. Toki siellä vielä K.Kapanen huseraa välissä, mutta eiköhän Virta pistä hänetkin...
  5. D

    KalPa kaudella 2014–2015

    Kuten tuossa toisetkin kirjoittavat, myös itse oletan ja perustan mielipiteeni siihen, että se 1.laituri ja 1.pakki ovat edelleen hakusessa, olettaen myös että huhutut Kilpeläinen, Keränen, Rissanen ja Mutanen ovat tulossa + että nämä nuoret Kinnunen, Lyytinen ja K.Kapanen jatkavat KalPassa...
  6. D

    KalPa kaudella 2014–2015

    Vahvasti eri mieltä. Mielestäni KalPan pronssikausi, tai vaikkapa SaiPan nykyinen kausi, ovat loistavia esimerkkejä siitä, ettei menestymiseen aina tarvita joukkueellista nimimiehiä, tai 5M€ pelaajabudjettia. Tärkeämpää on se, että kokoon saadaan joukkue, joka myös sellaisena pelaa, ja jossa...
  7. D

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2014–2015

    IS tietää puolestaan kertoa, että Peltola jatkaisi Jokereissa. uutinen
  8. D

    KalPa kaudella 2014–2015

    Mikä lie Toni Hyvärisen nykykunto? Tilastojen mukaan pelannut tällä kaudella ainoastaan 15 ottelua, joissa tehot 6+6=12. Oli ainakin aikanaan mielestäni varsin käyttökelpoinen pelaaja 3.-4.ketjuissa. Mikäli ukko on kunnossa, ja motivaatio ja jalka riittää liigaan, niin mielestäni kokeilemisen...
  9. D

    Pudotuspelit 2014 – kenen bandwagonissa?

    Tänä vuonna tähän on poikkeuksellisen helppo vastata: SaiPa! Toivottavasti joukkue kykenee näyttämään, ettei mestaruuteen tarvita mieletöntä euro- tai ruplapinoa!
  10. D

    KalPa kaudella 2014–2015

    Tästä samaa mieltä, huolimatta siitä että Laakso kuuluu ehdottomasti omiin all time KalPa -pelaajiin. Ensi kautta ajatellen, seuran nykytila huomioiden, Rissanen, Ilomäki ja Kinnunen täyttää 3 ensimmäisen ketjun sentteritarpeet, jonka lisäksi myös Voutilaista voi käyttää tarpeen tullen keskellä...
  11. D

    Kuka on KalPan seuraava päävalmentaja?

    En usko ennen kuin sopimus on julkaistu. Olisi liian hyvä ollakseen totta.
  12. D

    Kuka on KalPan seuraava päävalmentaja?

    Täysin samaa mieltä. Kolme tärkeintä paikkaa, joihin tulee panostaa: 1) päävalmentaja 2) 1.maalivahti 3) pistelinko Jos nuo kolme asiaa on kunnossa, niin silloin ollaan jo pitkällä. Vastavuoroisesti; jos yksikin noista "kusee", niin silloin ollaan hukassa. Jos ensi kaudella KalPasta...
  13. D

    Potkut Laukkaselle – KalPan valmennus kaudella 2012

    Laukkanen odotti potkuja KalPasta jo marraskuussa - Jääkiekko - Savon Sanomat Johan on taas timanttista settiä; Niin, kai tuo eroaminen olisi ollut myös ihan asiaan kuuluvaa, ja sinällään kunniakasta. Millähän meriiteillä/koulutuksella/näytöillä lie aikanaan KalPaan päätynyt, ja...
  14. D

    KalPa kaudella 2014–2015

    Muutamana viime kautena termi "seura-uskollisuus" on vedetty monella paikkakunnalla viemäristä alas - kuitenkin uskon sokeasti siihen, että Kiiskiselle SM-liigassa on tasan yksi vaihtoehto - KalPa. Näin ollen JYP-huhuille voi mielestäni vain hymyillä. Kiiskinen itsehän ilmoitti viime viikolla...
  15. D

    KalPa kaudella 2014–2015

    Omissa kaavailuissa Pöysti-huhu kuullostaa luontevalta - menisi hyvin tuohon 3.ketjun laitaan. Sitten puuttuisi käytännössä enää 1.ketjun sniper. Tuntuisi luontevalta että sellainen valikoituu vasta syksyn hämärissä niistä pelaajista, jotka eivät ole mahtuneet NHL, KHL, AHL, SHL tai...
  16. D

    Kuka on KalPan seuraava päävalmentaja?

    Molemmat kelpaavat minullekin, mutta itseäni arveluttaa se, sopiiko Matikaisen filosofia KalPaan? Eikös Petun joukkojen pelaaminen yleensä ole ollut enemmän "taistelukiekkoa" kuin "taitokiekkoa". Ei tuossakaan sinällään mitään vikaa ole, mutta sopiiko nykyinen/tuleva KalPan rosteri siihen...
  17. D

    Sami Kapasen jäähyväisottelu

    Sami Kapasen pelaajaura päättyy - Jääkiekko - Savon Sanomat Ei tarvitse arvuutella enää. Torstaina se päättyy. Vihdoinkin.
  18. D

    KalPa kaudella 2014–2015

    Edellä mainittu kommentti, ja Pekka Virran pesti päävalmentajana kulkevat mielestäni käsikädessä. Virta pärjäsi aikanaan / tulee pärjäämään jatkossakin nuorten janttereiden kanssa, potkien autoritäärisellä johtamisellaan (joka kuitenkin palvelee pelaajien kehittymistä) nuoria pelaajia...
  19. D

    Kuka on KalPan seuraava päävalmentaja?

    IS: Pekka Virta on palaamassa KalPaan Kylläpä säväytti tämä otsikko! Mikäli pitää paikkaansa, niin en tiedä onko tässä muuta mahdollisuutta, kuin ostaa kausikortti parin vuoden tauon jälkeen? Jos Tapio Laakso tulee vielä vanavedessä, niin sitten ei ainakaan tarvitse enää miettiä...
  20. D

    Posilaari

    Tarkoittanet itse peliä, mutta sama pätee myös yleisömääriin. Nyt jos koskaan savolaisella kiekkoväellä (itseni mukaanlukien) on mahdollisuus näyttää todellinen luonteensa, ja mennä sinne halliin kannustamaan, ja osoittaa tukensa joukkueelle. Ehkä jopa hieman seurajohdollekin, jonka ylpeys...
Ylös