Mainos

KalPa kaudella 2014–2015

  • 507 860
  • 1 196

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Pitheriltä jäi kausi kieltämättä ikävästi kesken. Periaatteessa mulle kävisi Pitherin jatkokin, jos se kohtuurahalla onnistuisi, mutta KalPalta nyt löytyy kuitenkin sentterin tontille jo Voutilainen, Ilomäki, Rissanen, Kinnunen, Harjama ja Pitkänen – tietysti sillä edellytyksellä että Rissanen nyt tosiaan tulee ja Pitkänenkin jatkaisi KalPassa. .

Toki, jos Voutilaisen on ajateltu jatkavan sentterinä niin silloin ei Pitherille ehkä olisi paikkaa. Itse vaan näkisin Voden laidassa mieluummin, jos siihen vierelle saatas sentteri ja esim. Ilomäki voisi siinä mennä. Silloin esim. Pitherille olisi mielestäni käyttöä kakkosen keskellä.
Itse olen vähän sitä ykkössentteriä kaipaillut, mutta luulen kyllä, että Vode jatkaa keskellä, joten ykkössentteriä ei liene tulossa. Mitkä sitten on Virran mietteet kokoonpanosta ja mille paikoille hän ne viimeiset palaset sitten haluaa. Jää nähtäväksi.
3. ja 4. kentät näyttäisi mudostuvan ainakin ihan kelvollisille. Kärkikentät kaipaisi lisää terävyyttä.
 
Kultaranne#27

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Kun tässä nyt väkisinkin miettii ensi kauden KalPan joukkuetta ja pakistoa, niin Juha-Pekka Pietilä voisi mielestäni olla ensi kaudelle aika mielenkiintoinen haku. Kyseessä on siis Pelicansin 22-vuotias (kiekollinen) puolustaja. Liigan sivujen mukaan miehellä on varressa mittaa 191 cm, mutta näkemissäni Pelicansin otteluissa (n. 5-10 Pelsun ottelua tullut nähtyä tällä kaudella) miehen liike on ollut kokoonsa nähden erittäin sulavaa, "kömpelyydestä/kankeudesta" ei ole ollut tietoakaan. Näkemissäni Pelicansin otteluissa juuri Pietilä on ollut se pelaaja, joka on jäänyt useasti positiivisella tavalla mieleen (viimeksi eilen teki maalinkin HIFK:ta vastaan). Eikä tässä vielä kaikki, Pietilä on kätisyydeltään right. KalPalla ei ole tällä hetkellä (ensi kaudelle) ainuttakaan rightin puolustajaa.

Vielä kun tietää, että KalPa tulee pelaamaan ensi kaudella lievästi sanottuna kiekollista peliä, niin Pietilä olisi varmastikin low risk, high reward -tyyppinen hankinta.
 
Uncle Ben

Jäsen
Puolustusta

Nythän siis julkinen sopimus on KalPan sivujen mukaan vain viidellä puolustajalla, eli Miika Koivisto, Antti Halonen, Jussi Timonen, Juuso Riikola ja Joonas Lyytinen. Kimmo Kapanen kuitenkin totesi tässä taannoin, että sopimus on kuudella pakilla, lieneekö siis joku muualta tuleva jo sopimuksen tehnyt vai tarkoittaneeko tuo sitten esimerkiksi Mikael Seppälän jatkodiiliä, jota vain ei ole julkaistu. Tiedä häntä.

Masuhrin ja Kauppisen myötä rosterista poistui iso osa puolustuspään kiekollista osaamista, toki myös melkoinen määrä euroja pelaajabudjetista. Mielestäni ainakin yksi pakkihankinnoista pitäisi siis olla kiekollinen, ylivoiman viivamieheksi istuva pelaaja. Tällä eräähän tuohon rooliin ei oikeastaan ole laittaa muita kuin Lyytinen ja ehkä Koivisto. Lyytinen on toki esiintynyt loistavasti ja jos kehitys jatkuu samanlaisena on tietysti selvää, että hänellä on paikka pelaavassa kuusikossa, mutta ei kai ylivoimaa voi kuitenkaan pelkästään hänen varaansa rakentaa.

Toinen pakki taas voisi olla enemmän puolustuspään osaaja, erityisesti jos Halonen ei pystyisi uraansa jatkamaan. Uusien hankintojen kohdalla rightin kätisyys olisi varmasti plussaa, kaikki sopimuksen alaiset pakit kun ovat leftejä. Näiden lisäksi tarvittaisiin vielä vaikkapa Seppälän ja/tai Eppu Rissasen jatkosopimukset, jos pelaajastrategiaa ei kuitenkaan pidemmän päälle rakenneta lainapelaajien varaan. Pakin paikalla tuuranneet Sami Kapanen ja Joonas Riekkinen kun poistunevat myös molemmat kokoonpanosta, joten heitäkään ei ole enää heittää puolustuksen loukkaantumisia paikkaamaan.

Eli esimerkiksi jotain tämän tyyppistä.

Timonen - Lyytinen
Pakki x - Koivisto
Pakki y - Riikola
Seppälä - Rissanen
(Halonen)

Kun tässä nyt väkisinkin miettii ensi kauden KalPan joukkuetta ja pakistoa, niin Juha-Pekka Pietilä voisi mielestäni olla ensi kaudelle aika mielenkiintoinen haku.

Kieltämättä juu, huhut tosin taisivat viedä Pietilää Lappeenrannan suuntaan.
 
Uncle Ben

Jäsen
Toki, jos Voutilaisen on ajateltu jatkavan sentterinä niin silloin ei Pitherille ehkä olisi paikkaa. Itse vaan näkisin Voden laidassa mieluummin, jos siihen vierelle saatas sentteri ja esim. Ilomäki voisi siinä mennä. Silloin esim. Pitherille olisi mielestäni käyttöä kakkosen keskellä.
Itse olen vähän sitä ykkössentteriä kaipaillut, mutta luulen kyllä, että Vode jatkaa keskellä, joten ykkössentteriä ei liene tulossa. Mitkä sitten on Virran mietteet kokoonpanosta ja mille paikoille hän ne viimeiset palaset sitten haluaa. Jää nähtäväksi.

Joo, itse ajattelisin lähinnä niin, että potentiaalisen ykkössentterin pitäis olla kovempi kuin Ilomäki tai Pither, siis että Voutilainen sitten siirrettäisiin laitaan, ja niin kovaan sentteriin KalPan rahat ei sitten kuitenkaan riitä. Mutta jää tietty nähtäväksi, kyllähän tossa tiettyjä variaatiomahdollisuuksia on, miten Virta sitten haluaakaan palaset asetella.

Onkos Ikosen Juuson tulevaisuudesta pyörinyt mitään huhuja, jatkaako kenties Jyväskylässä tämän kauden jälkeen (sopimus katkolla)? Pisteiden valossa Ikonen on varmasti ollut Jyväskylässä suuri pettymys. Juuso olisi kyllä niin KalPan näköinen pelaaja kuin olla ja voi (pieni koko ja taitavat kädet). Potentiaaliakin on vielä rutkasti lunastamatta. Sopisi mielestäni erinomaisesti ensi kauden taitokiekkopalettiin.

Juuso Ikonen on kyllä mielenkiintoinen nimi, tämä kausi on ollut vaikea Blues-sotkuineen eikä homma ole tosiaan toiminut oikein JYPissäkään. Toisaalta helposti unohtuu, että Ikonen on kuitenkin ikänsä puolesta vielä ensi kaudellakin juniori, joten mahdollisuuksia toki on vielä vaikka mihin. Olisiko Ikosesta köyhän miehen Kiiskiseksi, kiekollinen, pienikokoinen oikea laitahyökkääjä? Saattaisi kai Virran sapluunaan istuakin. Ei tietysti ole mikään satavarma tapaus, että ihan mahdottomia ei kannattaisi maksaa, mutta onnistuessaan voisi hyvin olla Kimmo Kapasen mainitsemaa pelaajasorttia - ”itse tehty” tähti.
 
Dängleri

Jäsen
Kuten sanoit jos sentteriä vielä haetaan niin kaverin on oltava merkittävästi kovempi kuin Tapio Laakso tai ollaan samoissa ongelmissa kuin parina viime kautena eli maksetaan sille "täyteosastolle" ihan liikaa.

Tästä samaa mieltä, huolimatta siitä että Laakso kuuluu ehdottomasti omiin all time KalPa -pelaajiin. Ensi kautta ajatellen, seuran nykytila huomioiden, Rissanen, Ilomäki ja Kinnunen täyttää 3 ensimmäisen ketjun sentteritarpeet, jonka lisäksi myös Voutilaista voi käyttää tarpeen tullen keskellä. 4.ketjuun mieluummin omia junnuja, tai sitten jotain puoli-ilmaisia mestiskokeiluja.

1.pakkiin ja 1.laituriin sitten niitä pelimerkkejä kunnolla kiinni, jos niitä olemassa on.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Onkos Ikosen Juuson tulevaisuudesta pyörinyt mitään huhuja, jatkaako kenties Jyväskylässä tämän kauden jälkeen (sopimus katkolla)? Pisteiden valossa Ikonen on varmasti ollut Jyväskylässä suuri pettymys. Juuso olisi kyllä niin KalPan näköinen pelaaja kuin olla ja voi (pieni koko ja taitavat kädet). Potentiaaliakin on vielä rutkasti lunastamatta. Sopisi mielestäni erinomaisesti ensi kauden taitokiekkopalettiin.

Ei ole ainakaan tänne korviin kantautunut mitään Ikosen tulevaisuudesta. Perinteisesti tähän aikaan kaudesta JYP on suurimman osan jatkajistaan julkistanut, joten saa nähdä tuleeko nyt enemmän vaihtuvuutta vai vieläkö sieltä jokunen jatko kenties tulee. Pettymys Ikonen on toki Jyväskylässä ollut ja varmaankaan kovin paljon ei ainakaan kannattajakunnassa jäädä kaipailemaan jos jatkaa matkaansa.

Marko Virtanen toki nimenomaan halusi Ikosen joukkueeseen (kukaan muu ei Holtarin puheiden mukaan kelvannut), joten jos Virtanen pysyy penkin takana, voi se tarkoittaa myös Ikosen jatkoa.
 
Kultaranne#27

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Marko Virtanen toki nimenomaan halusi Ikosen joukkueeseen (kukaan muu ei Holtarin puheiden mukaan kelvannut), joten jos Virtanen pysyy penkin takana, voi se tarkoittaa myös Ikosen jatkoa.
Tässä onkin Ikosella itsellään tärkeä pohdinnan paikka. Jatkaako Jyväskylässä (jossa pelitapa ei ole ehkä itselle se ideaalein) ja toivoa, että se oma kurssi kääntyy ja pisteitä alkaa tulla. Toinen yhtä vaisu kausi voisikin olla sitten jo uran kannalta jopa merkittävässä asemassa. Yksi vaihtoehto on siirtyä jonnekin uusiin maisemiin, jossa omat vahvuudet pääsisivät (Ikoselle mieluisemman pelitavan myötä) paremmin esille ja ura lähtisi mahdollisesti sitä kautta takaisin uuteen nousuun. Floppauksen mahdollisuus on tietysti toisessakin seurassa, mutta henkilökohtaisesti näen sen tässä tapauksessa huomattavasti pienempänä kuin Jyväskylässä.

Itseasiassa nyky-JYPin (Marko Virtasen) pelitavasta minulla ei edes juurikaan ole varmoja takeita, mutta jotenkin näen esimerkiksi Juuso Ikosen huomattavasti enemmän KalPan (Pekka Virran) kuin JYPin "näköisenä pelaajana".
 
Viimeksi muokattu:

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nythän siis julkinen sopimus on KalPan sivujen mukaan vain viidellä puolustajalla, eli Miika Koivisto, Antti Halonen, Jussi Timonen, Juuso Riikola ja Joonas Lyytinen...

Masuhrin ja Kauppisen myötä rosterista poistui iso osa puolustuspään kiekollista osaamista, toki myös melkoinen määrä euroja pelaajabudjetista. Mielestäni ainakin yksi pakkihankinnoista pitäisi siis olla kiekollinen, ylivoiman viivamieheksi istuva pelaaja.

Kyllähän tuo rosteri nimenomaan yhtä ykköskorin pakkia kaipaa. Itse laittaisin aika paljon painoa sille että tulija olisi rightin pakki joka uskaltaa laukoa, saa kiekon ilmassa maalille ja mielellään vielä kohtalaisella tarkkuudella. Kauden aikana joukkueesta kuitenkin lähti juuri ne pelaajat kenen kautta ylivoimaa pystyi pelaamaan. Nykyisellä pakkikalustolla potentiaaliset yv-variaatiot käyvät melko vähäisiksi. Voisi todellakin kuvitella että rahaa olisi käytettävissä ellei tällä kaudella ole jo niitäkin syöty. Niin ja taitaahan tuo pakkiosasto myös lukumääräisesti vielä olla melko kapea joten luulisi sinne itse asiassa parikin tulijaa olevan mahdollista. Aikaisemmin hieman toivoin kovaa laukovalle, omalle kasvattille, Lasse Lappalaiselle näytön paikkaa liigassa mutta liekö se juna jo mennyt ohi varsinkin kun viimekaudet ovat tainneet olla melko repaleisia.

Joo, itse ajattelisin lähinnä niin, että potentiaalisen ykkössentterin pitäis olla kovempi kuin Ilomäki tai Pither, siis että Voutilainen sitten siirrettäisiin laitaan, ja niin kovaan sentteriin KalPan rahat ei sitten kuitenkaan riitä. Mutta jää tietty nähtäväksi, kyllähän tossa tiettyjä variaatiomahdollisuuksia on, miten Virta sitten haluaakaan palaset asetella.

Juuso Ikonen on kyllä mielenkiintoinen nimi, tämä kausi on ollut vaikea Blues-sotkuineen eikä homma ole tosiaan toiminut oikein JYPissäkään... Saattaisi kai Virran sapluunaan istuakin. Ei tietysti ole mikään satavarma tapaus, että ihan mahdottomia ei kannattaisi maksaa, mutta onnistuessaan voisi hyvin olla Kimmo Kapasen mainitsemaa pelaajasorttia - ”itse tehty” tähti.

Jotenkin uskon että ensikauden sentterit kolmeen ekaan kenttään taitavat olla jo täällä mainitut Rissanen, Ilomäki ja Kinnunen. Harjama ja muut "junnut" taistelevat sitten lähtökohtaisesti nelosen paikasta. Tuskin tälle osastolle ainakaan mitään kovaa nimeä kannattaa odottaa. Sen sijaan laituriosastolle saattaisi joku vielä mahtua. Ikonen olisi kyllä mielenkiintoinen nimi mutta aikalailla köykäiseksi ja nuoreksi laituriosasto menisi jos Juuso tuohon liittyisi. Ja toisaalta jos toinen Ikonen palaa rapakon takaa niin pariin kärkikenttään alkaa tunkua olemaan (Keränen, Voutilainen, Ikonen H., Kapanen, lisäksi Kolehmainen, Mutanen, Junnila). Paljon varmaan riippuu mitä Ikonen rapakon takana meinaa tehdä ja eihän näistä muistakaan aina tiedä?

Jatkosopimuksistakaan ei taida olla paljoa tietoa. Jatkoa toivoisin ainakin Pitkäselle, ehkä Seppälälle ja Rissasesta ei mitään käryä. Oululaisista Leskiseltä odotin enemmän ja taas Körköltä en juuri odottanut mitään mutta piru vie äijähän alkoi nousta "lehtiin" epätyypillisillä KalPa-maaleilla.

Kokonaisuudessaan nuoreltahan tuo joukkue tulee varmuudella näyttämään. "Varmat hankinnat" saattavat olla KalPan vetovoimalla kohtalaisen kalliita mutta hyvää harvoin saa halvalla.
 
sapko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Talvisalon jäähallin uumenissa Savonlinnassa puhui kaksikin eri ihmistä eri aikaan simmottista, että Hyvärisen Toni olisi palaamassa KalPaan. Ollut siis pari viime kautta Jukureissa ja melkein koko tämän sesongin loukkaantuneena.
SaPKon kultakypärää kantaneelle Nuutisen Mikollekin kai tarjolla try out -mahdollisuus. Tiedä sitten näistä, mutta kovasti olivat tietävinään.
 
tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Talvisalon jäähallin uumenissa Savonlinnassa puhui kaksikin eri ihmistä eri aikaan simmottista, että Hyvärisen Toni olisi palaamassa KalPaan. Ollut siis pari viime kautta Jukureissa ja melkein koko tämän sesongin loukkaantuneena.

No huh, nythän on iso vonkale uimassa haaviin. En kyllä näe Hyvärisen hankkimisessa yhtään mitään mieltä sen ulkopuolella että on Peksin tuttu KalPa-ajoilta. Joku Miikka Pitkänen tai vaikka Tomi Körkkö varmaan ajaisi ihan saman asian.

Tosin Hyvärinen voisi olla hyödyksi vakiokokoonpanon ulkopuolella olevana loukkaantumisten paikkailijana tahi silloin tällöin kokoonpanossa mukana olevana pelaajana.

Pitherin mahdollisesta jatkosta: sanoisin, että kiitos mutta ei kiitos. Asennehan kaverilla oli kunnossa ja toi sinänsä kivaa lisäväriä joukkueeseen, mutta ei missään vaiheessa näyttänyt minusta sellaista "ratkaisupelaajan" potentiaalia, jota häneltä odotettiin. Joku sanoi syksyllä hyvin, että Joonas Riekkisen tasoinen pelaaja. Surkea -11-plusmiinustilasto vain 20 pelin ajalta ja noihin peliin seitsemän pistettä. Toki pitäisi kai osata suhteuttaa muun menneen kauden KalPan joukkueeseen, jossa ei kukaan pahemmin päässyt pisteillä mässäilemään. Enpä tiedä, jos saisi halvalla niin ehkä sitten. Mieluummin joku kärkilaituri.
 
Viimeksi muokattu:

eakin

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Talvisalon jäähallin uumenissa Savonlinnassa puhui kaksikin eri ihmistä eri aikaan simmottista, että Hyvärisen Toni olisi palaamassa KalPaan. Ollut siis pari viime kautta Jukureissa ja melkein koko tämän sesongin loukkaantuneena.
SaPKon kultakypärää kantaneelle Nuutisen Mikollekin kai tarjolla try out -mahdollisuus. Tiedä sitten näistä, mutta kovasti olivat tietävinään.
Kumpikin pelaaja kuulostaa minusta järkevälle. Alempiin kenttiin tarvitaan kuitenkin leveyttä ja itse olen aina tykännyt Hyvärisen tyylistä. Jos ei ole kallis, niin kuulostaa paljon paremmalta kuin esim. Ossi Saarinen tai Kalle Kerman.

Nuutista taas voi kokeilla nimenomaan try outilla, mutta muistaakseni oli selkeästi enemmän hyökkäävä pelintekijätyyppi, joka pyöritti A-junnuissa ylivoimaa? Eli pitäisi päästä pelaamaan kärkikenttiin ja voi olla melko kova haaste. Paitsi jos KalPa ei sitä toista laituria hanki vaan Keränen jää ainoaksi kärkilaituriksi.
 
Uncle Ben

Jäsen
No huh, nythän on iso vonkale uimassa haaviin. En kyllä näe Hyvärisen hankkimisessa yhtään mitään mieltä sen ulkopuolella että on Peksin tuttu KalPa-ajoilta. Joku Miikka Pitkänen tai vaikka Tomi Körkkö varmaan ajaisi ihan saman asian.

Itse näen kyllä mieltä. Kuten olen jo useamman kerran tainnut mainita, itse olisin näistä SaPKossa vaikuttaneista entisistä KalPa junnuista ollut tarjoamassa sopparia Niko Laakkoselle, mutta Toni Hyvärinen käy kyllä myös ja miksei ainakin try out myös Mikko Nuutiselle.

Vaikkapa nyt Miikka Pitkänen on aivan eri asia kuin Toni Hyvärinen. He eivät sulje toisiaan pois. Toinen on vasta B –junnu, joka on kieltämättä lahjakas, mutta vielä fyysisesti kevyt kiekollinen sentteri, toinen taas yli 100 liigapeliä pelannut fyysinen laitahyökkääjä ja pelaaja about parhaassa iässään, tai oikeastaan vasta lähestymässä sitä. Juuri tämän tyylistä pelaajaa kannattaa hakea sinne pienempiin rooleihin, on omia kasvatteja ja ilmeisesti myös kiinnostusta pelata kasvattajaseuran puolesta ja kehittyä edelleen pelaajana. Kun lisäksi olettaisin, että palkka ei kuitenkaan liigan mittapuussa olisi kovinkaan korkea, eikä hänelle kuviteltaisikaan jotain ykkösmaalintekijän roolia, vaan työteliästä laituria alempiin kenttiin, niin minusta kuulostasi oikein järkevälle diilille. Ja ainahan näissä on vielä mahdollisuus yllättyä positiivisesti, Tapparan Olli Palola on samaa ikäluokkaa Hyvärisen kanssa ja tuskin kukaan osasi arvata hänen aikaisemmasta historiasta päätellen, että hän voittaisi liigan maalikuninkuuden.
 
Kultaranne#27

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Kun täällä on nyt ollu puhetta hyvärisistä ja nuutisista, niin minkäslaisia tuntemuksia "palstaveljissä" herättää savolaiselle kiekkoväelle niinikään tuttu mies, Aatu Hämäläinen? Sopimus olisi katkolla KooKoon kanssa kauden päätteeksi.
 
No minusta Aatu Hämäläinen on siinä mielessä erilainen tapaus vaikkapa nyt Toni Hyväriseen verrattuna, että Aatun vahvuudet on enemmän siellä kiekollisessa pelissä ja hyökkäävässä roolissa ja sellaista ei taitaisi kuitenkaan olla KalPasta tarjolla, joten en usko että KalPan ja Aatun tiet nyt kohtaavat.
 
Dängleri

Jäsen
Kun täällä on nyt ollu puhetta hyvärisistä ja nuutisista, niin minkäslaisia tuntemuksia "palstaveljissä" herättää savolaiselle kiekkoväelle niinikään tuttu mies, Aatu Hämäläinen? Sopimus olisi katkolla KooKoon kanssa kauden päätteeksi.

Mikä lie Toni Hyvärisen nykykunto? Tilastojen mukaan pelannut tällä kaudella ainoastaan 15 ottelua, joissa tehot 6+6=12. Oli ainakin aikanaan mielestäni varsin käyttökelpoinen pelaaja 3.-4.ketjuissa. Mikäli ukko on kunnossa, ja motivaatio ja jalka riittää liigaan, niin mielestäni kokeilemisen arvoinen, mikäli Eetu Pöysti -huhut olivat tuulesta temmattuja. Molempien hankintaa en näe järkevänä.

Mikko Nuutinen 19+16 (tehot -19) tai Aatu Hämäläinen 7+29, tai edes Teemu Virtala 23+44=67 ei mielestäni rosteriin pelityylinsä puolesta mahdu. 1.ketju huutaa todellista liigatason pelimiestä, jollainen yksikään edellä mainituista ei ole.

X - Rissanen - Voutilainen
Keränen - Ilomäki - K.Kapanen
Kolehmainen - Kinnunen - Pöysti/Junnila
Mutanen - Harjama - Junnila/Hyvärinen
 
August

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ihanaa, saa elää nuoruuden uudestaan! Virta valmentaa, Aatu Hämäläistä ja Toni Hyväristä pyöritellään ihannekokoonpanoissa, joku jopa mainitsi Putte Virtalan! Onkohan Jermu Pistolla vielä luistimet terävät, siinä olisi ykkösen viivapelote!Onhan näitä oman kylän poikia, joita voisi try outilla kokeilla kesän aikana (Lappalainen, Hämäläinen, Hyvärinen).

Junnilan sopimus kattaa ensi kauden, miksi hänen tilalleen tarvittaisiin uusia sopimuksia? Mielestäni Junnila terveenä ollessaan täyttää mainiosti hänelle katsotun roolin (3-4 ketjut).
 
#17:)

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tällä viikolla julkastaan ekat pelaajasopparit. Parit paikat on vielä auki, suurinosa tulijoista on lyöty lukkoon.
 
kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Tällä viikolla julkastaan ekat pelaajasopparit. Parit paikat on vielä auki, suurinosa tulijoista on lyöty lukkoon.

Kyllä, tietojeni mukaan rosteri tulee näyttämään tältä:

X1 - Arttu Ilomäki - Jukka Voutilainen
Janne Keränen - Jaakko Rissanen - Kasperi Kapanen
Janne Kolehmainen - Saku Kinnunen - Toni Hyvärinen
Sami Mutanen - Joona Harjama - Jyri Junnila
(Heikki Liedes, Miikka Pitkänen)

Jussi Timonen - X2
Miika Koivisto - Joonas Lyytinen
Antti Halonen - Juuso Riikola
(Mikael Seppälä, Eppu Rissanen)

Eero Kilpeläinen (Henri Kiviaho)

Ketjut siis tietysti minun kaavailuja.
 
Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
Kun täällä on nyt ollu puhetta hyvärisistä ja nuutisista, niin minkäslaisia tuntemuksia "palstaveljissä" herättää savolaiselle kiekkoväelle niinikään tuttu mies, Aatu Hämäläinen? Sopimus olisi katkolla KooKoon kanssa kauden päätteeksi.

Muistelisin, että Hämäläinen ei taannoin oikein sopimut Virran "pelifilosofiaan" ja sen myötä siirtyi pois KalPasta. Ja näin nuo arkistojututkin kertovat.
(Linkki Savon Sanomien juttuun Hämäläisen siirrosta)
 
Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Kyllä, tietojeni mukaan rosteri tulee näyttämään tältä:

X1 - Arttu Ilomäki - Jukka Voutilainen
Janne Keränen - Jaakko Rissanen - Kasperi Kapanen
Janne Kolehmainen - Saku Kinnunen - Toni Hyvärinen
Sami Mutanen - Joona Harjama - Jyri Junnila
(Heikki Liedes, Miikka Pitkänen)

Jussi Timonen - X2
Miika Koivisto - Joonas Lyytinen
Antti Halonen - Juuso Riikola
(Mikael Seppälä, Eppu Rissanen)

Eero Kilpeläinen (Henri Kiviaho)

Ketjut siis tietysti minun kaavailuja.

Veikkaan, että tuo X2 on spekulaatioissa jo jonkin aikaa pyörinyt Mikko Jokela. Toivottavasti tuohon ykkösketjun laitaan saadaan oikeasti kova pelimies. Lisäksi loukkaantumisten mahdollisuus huomioiden pitäisin Henri Ikosen kotiinpaluuta tervetulleena levennyksenä rosteriin.
 
Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Täällä huhuiltu Pöysti menee Jokereihin.
Luulenpa, että, jos tällä viikolla jotain julkaistaan niin ainakin osa jo täälläkin esiintyneistä nimistä pelaajien osalta ja Virran valmentajuus. Mielenkiintoista nähdä haetaanko ne loput viimeiset hankinnat ulkomailta vai kotimaisia. Jos löytys joku kiinnostava ulkomaalainen tai pari 1. tai 2. kenttään niin joukkueen mielenkiintoisuusasteen kannalta se olisi positiivista. Mitään tusina rivimiehiä ulkomailta on turha tänne roudata. Kyllä niiden pitää olla sitten ns.ykköskorin äijiä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Veikkaan, että tuo X2 on spekulaatioissa jo jonkin aikaa pyörinyt Mikko Jokela.

Niin, tai sitten Virta tuo mukanaan Malkamäen? Sen verran paljon hän kaveria peluutti, myös tilanteissa jossa olisi voinut peluuttaa Ässien sopparipakkejakin, että luottoa ainakin löytyi.
 
Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Juuso Ikonen, Aatu Hämäläinen, Toni Hyvärinen sekä Pitherin jatkot, huhhu kun ottaa pumpusta..
 
Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Eikös Aatu Hämäläinen lähtenyt Virran takia pois, joten en usko että on tulossa. Eikä ole kyllä tarviskaan.
Itselleni Pitheristä jäi sellanen kuva, että hän kärsi aika paljon Laukkasen pelin epämääräisyydestä, mutta selkeässä pelitavassa ja hyvässä valmennuksessa siitä kaverista sais paljon enemmän irti, koska oli erittäin hyväasenteinen pelaaja. Mulle ainakin jäi positiivinen kuva. Ja esim. kakkossentterinä menis oikein hyvin. Hinta-laatu suhteeltaan varmasti balanssissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös