Mainos

Pudotuspelit 2014 – kenen bandwagonissa?

  • 95 310
  • 347

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
Jos kävisi niin, että JYP tipahtaa Lepran poikia vastaan, niin ehdottomasti SaiPan bussiin loikkaan. Näiden kahden lisäksi jännäilen HPK:n ja Pelicansin puolesta. Muilla joukkueilla einiinmitäänväliä.
 
No kun oma suosikki tipahti niin HPK:n tarina ansaitsisi jatkoa ja loppuottelupariksi sitten Saipa niin voisin finaalissa olla saipan puolella, kerhollahan jo on yksi mestaruus. Saipallakin on oma hieno nousujohteinen tarinansa, jossa tempo on ollut hitaampi.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saipa pelaa ainakin viihdyttävää kiekkoa parhaimmillaan ja ihan fanien puolests toivoisi sinne kerrankin menestystä. Kerhon ekan pelin Jokereita vastaan katsoin ja oli sekin huimaa kiekkoa joukkueena.

Kärppien kannattajista osa todella ärsyttäviä älyttömän pohjois-etelä vastakkainasettelunsa kanssa, suurin osa varmasti asiallisia, mutta mieluummin saisi pudota ennen finaaleja.

Tappara, Lukko, Blues ja Jyp ei herätä fiiliksiä mihinkään suuntaan.

Pleijareita tulee katsottua aiempaa vähemmän, koska kiekottoman estämisen salliminen on tällä kaudella karannut täysin lapasesta. Kaikki joukkueet tietenkin ottavat tästä hyödyn irti ja pelin taso/vauhti on naurettavaa luokkaa.
 

Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Espoon Blues. Liivik, Pöysti, Hattu Nieminen hienoja pelaajia ja ennen kaikkea Hirsolle toivoisi playoff-menestystä ja henkilökohtaisia onnistumisia. 2010 oli puolivälieräsarjansa paras pelaaja mutta se ei riittänyt välieräpaikkaan ja Kimin hyvä kevätvire jäi unholaan. Paljon parjattu taiteilija ja jonkinmoisen luuserileiman saanut monen silmissä. Toivottavasti tänä keväänä kipparoi ryhmänsä pitkälle ja moni saa pitkän nenän.
 

Anthero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Symp. Jukurit
Huomaa, että Kerho on vaipunut viime vuosina tuonne pienten ja sympaattisten joukkoon, kun suurin osa on antamassa tukeaan. Kerho tuskin oli vastaavassa vaiheessa suurin suosikki kymmenisen vuotta sitten.
 

sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Olisihan se hienoa jos HPK veisi hienon kevään päätteeksi mestaruuden tai ainakin finaaleihin asti pääsisi. Tapparalle ja etenkin Niemiselle voisin myös mestaruutta tänä keväänä toivoa.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Tepsin kausi vituttaa niin paljon, etten ole jaksanut näitä bandwagon-juttuja miettiä, vaikka aikaa olisi toki ollut.
Tepsin kausi vituttaa niin paljon, että lopetin SM-liigan seuraamisen käytännössä marraskuussa.

Tosin joukkueen varsinainen menestys on mulle lähes täysin yhdentekevää. Joukkuetta mä seuraan vaikka mutasarjoissa, mutta seurajohto ei mun kintuilleni ala kusta. SM-liigan puuhastelijat antavat helvetin hyvää taustatukea päätökselleni olla seuraamatta SM-liigaa. Vituttavia asioita tuli (kevään/kesän ja) syksyn aikana niin paljon enemmän kuin yhdellä kertaa pystyi sulattamaan:

- Petteri Nummelinin neuvottelupelleilyt ja sopimus Rauman Lukkoon
- Ville Vahalahden neuvottelupelleilyt ja sopimus Rauman Lukkoon
- Atte Engrenin sopimuspurku ja KHL-myynti
- SM-liigan "virallinen" nimenvaihto (vrt. Koskenkorvan viina => Kossu)
- SM-liigan jo alunperinkin surkeiden tilastosivujen toimimattomuus
- Tuomas Suomisen neuvottelupelleilyt ja sopimusepäselvyydet
- Derek Famularen neuvottelupelleilyt ja sopimusepäselvyydet (+Tadas Kumeliauskas?)
- ilmoitus sarjanousijan ratkaisusta kabinettipäätöksellä
- Francis Parén 2 vuoden sopimuksen purku ja KHL-myynti pistepörssin kärkisijalta

Nämä ja paljon, paljon muuta tapahtui jo pelkän syyskauden aikana historiaa ja tilastoja rakastavan TPS-kannattajan näkökulmasta. Tämä siis käytännössä ilman yhtään ainoata tappiota kentällä - jossain vaiheessa raja tulee vastaan eikä tarvitse irvailla millään gloryhunter tai medgångsupporter -termeillä.

...ja listahan jatkuu vielä kevätkaudellakin...

- Dan Sextonin sopimuksen purku ja KHL-myynti pistepörssin kärkisijalta
- viimeinen taistelu kotikentällä sitä rakkainta vihollista (JOKERIT) vastaan - tippa tuli silmään jo ennen matsin alkua
- kabinettipuheet eivät olleetkaan unta - Vaasan Sport SM-liigaan - EI tuleva Mestis-mestari

Nämä ja paljon, paljon muuta - vituttaa jo kirjoittaakin näitä!

Näistä huolimatta mä olen suomalainen perusmies, joka tykkää katsoa lätkää ja juoda olutta. Marraskuun jälkeen mä olen tyydyttänyt tätä himoani "täl' pual' jokke'" eli matka on vienyt Aurajoen yli Kupittaalle TuTo:n matseihin. Siellä saa molempia tehdä suhteellisen rauhassa, vaikka sydän ei sillä tavalla sykikään kotijoukkueelle. Toisin sanoen pelkästään noita saatanan kabinettipäätöksiä vastaan mä toivon, että Ika Lehkonen ja TuTo pokkaisivat tänä keväänä Mestiksen mestaruuden. Jos jossain "bandwagonissa" olen, niin sitten TuTo:n!

SM-liigasta helpompaa on sanoa mille joukkueille EN toivo mestaruutta. TPS-kannattajien keskuudessa on levinnyt huolestuttava piirre, että mestaruutta toivotaan jopa Raumalle! Lieneekö sitten Vahalahden ja Nummelinin vaikutusta? Itse en tätä pysty ikikuuna päivänä toivomaan. Rauma on edelleen paska paikka! Oululaisille nousi keväällä 2004 niin paljon pissa päähän, että sinne päin ei voi toivoa mitään hyvää. Jyväskyläläiset ovat niin käsittämättömiä juntteja, että toivottavasti mestaruus kiertää kaukaa. Tappara olisi historiansa puolesta erinomainen valinta, mutta Jukka Rautakorpi ja legendaarinen "Kahvara-maine" ovat suuri turn off. Ehkä vähän 50/50 fiilikset tulisi Tapparan mestaruudesta.

Mitä jäi jäljelle - Blues, Pelicans ja SaiPa? Näistä mun on vaikea nähdä yhtäkään Suomen mestareina. Menkää pitkälle, mutta älkää päätyyn saakka.

2006 Suomen Mestari - 2010 finaalivastustaja - 2014 Suomen Mestari?
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mä en näe mitään sympaattista yhdessäkään joukkueessa. Anteeks nyvvaa, mutta joku SaiPa ja HPK on mun mielestä kaikkein epäkiinnostavimmat joukkueet koko Liigassa. Eilen toivoin Jokerien voittoa, nämä ns. hylkiöt kiinnostaa paljon enemmän kuin iltapäivälehtien leipomat hehkutukset menestystarinoista.

Jos Lukko jatkosta tippuu, niin aion kyllä muiden pelejä seurata ja Bluesin otteita varsinkin.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Tästä ketjusta tuli mieleen, että eilisessä HPK-Jokerit -pelissä näytettiin useaan otteeseen Ässäpaitaista tyyppiä, jolla näkyi olevan oikein kova meno päällä Rinkelinmäellä. Kohtuullisen vastenmielinen ilmiö kyllä tuollainen toisten kelkkaan hyppääminen.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Kun en mikään tulipalo -fani ole mitään seuraa kohtaan, vaan lähinnä kannattaja, vaikka jyp ykkös -suosikki onkin, niin ihmettelen palstalla esiintyvien jääkiekkofanien suhtautumista peliin nimeltä jääkiekko. Henkilökohtaisesti en ymmärrä, että peli itsessään ei tunnu porukkaa kiinnostavan ollenkaan varsinkaan sen jälkeen, kun oma suosikkijoukkue on pudonnut jatkosta.

Eilenkin vapaapäivän kunniaksi katselin kaksi Sm-liigapeliä, kolme NHL-peliä ja jopa yhden KHL -pelin töllöstä ja mukavaa ja viihdyttävää oli, vaikka kannattamani joukkue ei pelannut noista yhdessäkään pelissä.

Onkohan ihan tervettä seurata jääkiekkoa ollenkaan, jos laji ei kiinnosta seuran logoa enempää? Tai no, mitäpä näistä, kukin tyylillään.
 

pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Tästä ketjusta tuli mieleen, että eilisessä HPK-Jokerit -pelissä näytettiin useaan otteeseen Ässäpaitaista tyyppiä, jolla näkyi olevan oikein kova meno päällä Rinkelinmäellä. Kohtuullisen vastenmielinen ilmiö kyllä tuollainen toisten kelkkaan hyppääminen.

Petro miestä haastatteli Liigan mainoskatkolla ja kaveri taisi olla enemmänkin Kiilholman takia tuolla hallissa kuin Kerhon. Oli jo aiemmin tullut katsomaan pelkästään Juhaa kun pelasi kultakypärä päässä. Tai jotain sinnepäin, en ihan tarkkaan kuullut.

Mitäs vastenmielistä tuossa on? Ihan mukavaa, että lätkä kiinnostaa yli seurarajojen.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Mitäs vastenmielistä tuossa on? Ihan mukavaa, että lätkä kiinnostaa yli seurarajojen.

No tuota, ilmiö että hypätään toisen jengin kelkkaan kun oma on pudonnut on...no, en erityisemmin sellaista faniutta arvosta. Symppaaminen asia erikseen - symppasin minäkin kerhoa - mutta että olisin pukenut Bluespaidan päälle ja hyökännyt Rinkelinmäelle hehkuttamaan. No, tyylinsä kullakin. Eiköhän Baronallekin taas puolivälierissä ainakin jokunen IFK-verneisiin pukeutunut janari ilmesty.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Sanotaanko että joukkueillansa ei ole tapana menestyä, mutta sehän ei aina ole yhden miehen vika.

Nimenomaan se ei ole yhden miehen vika. IFK oli ainoastaan Hirson ketjun varassa sinä keväänä yhtä peliä lukuunottamatta. Toivottavasti Hirso onnistuisi tnä keväänä näissä peleissä ja saisi tuota leimaa, että "ei ole kevään pelaajia" jne. pois.
 

KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Onkohan ihan tervettä seurata jääkiekkoa ollenkaan, jos laji ei kiinnosta seuran logoa enempää? Tai no, mitäpä näistä, kukin tyylillään.

Vaikka itse seuraan muidenkin joukkueiden otteita suhteellisen tarkkaan kotoisessa Liigassa, mutta fakta on vain se, että minkäänlaista todellista kiimaa en saavuta enää tänä keväänä missään vaiheessa. Joo, kun tulen vielä tällä kaudella Liigapelissä käymään, niin voin taputtaa molempien joukkueiden maalin merkiksi, mutta mitään tunnepitoista ei todellakaan ole. Kyllä se vain valitettavasti monelle se Liigan kiima tyssää siihen, kun oma joukkue lähtee lomille. Tunne omaa seuraa kohtaan on liian vahva.

Mutta rehellisesti jos ajattelen, niin ehkä mä soisin Tapparalle tänä keväänä mestaruuden. Oli jo viime kaudella todella kovassa iskussa, mutta ei mahtanut mitään Ässien lennolle. Niemisen kommentit viime kevään finaalin jälkeen eivät ole unohtuneet, joten mielestäni on nyt heidän vuoronsa. Siihen vielä päälle todella upeita pelejä Jokereita vastaan jo monen vuoden ajalta, joten jos joku joukkue pitää vastata, kenen bandawagoniin hyppään, niin olkoon se Tappara!
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Jos HPK putoaa leikistä pois, niin kenenkään bandwagoniin en hyppää. Toki seuraan ottelut loppuun saakka, mutta tukeani ei yksikään toinen joukkue saa ja ihmettelen miksi pitäisikään.
 

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Aivan sama. Koko Liiga on kokenut sellaisen ryöpytyksen että mielenkiinto jatkuvine skandaaleineen (kiitos TPS) on rapissut pois. En tainnut edes Ruudun kautta katsoa yhtään matsia helmikuun alun jälkeen.

Kesällä TPS:n pelejä katsomaan futiskentän laidalle, punnitaan sen jälkeen sitten uusiksi. Vieköön mestaruuden sitten vaikka Ville Vahalahti. Upea mies.
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
SaiPan. Koska Etelä-Karjalaan ei oo mestaruuksia liikaa tullut Ketterän 08-09:n jälkeen.
 

Jindebyne

Jäsen
Eiköhän Baronallekin taas puolivälierissä ainakin jokunen IFK-verneisiin pukeutunut janari ilmesty.

Nyt täytyy kyllä ihan yleisesti ihmetellä, että miksi ihmeessä joku tekee näin?

Ymmärrän sen, että joku IFK-henkinen menee Bluesin playoff-peliä katsomaan ja mahdollisesti tsemppaakin Bluesia oli syy mikä tahansa, mutta en itse sinne kyllä IFK-vermeet päällä menisi. On vähän erikoista huomiohakuisuutta.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, juridiset esteet
Onkohan ihan tervettä seurata jääkiekkoa ollenkaan, jos laji ei kiinnosta seuran logoa enempää? Tai no, mitäpä näistä, kukin tyylillään.

Minua ei ainakaan ole kiinnostanut yhtään Liigan playoffit sen jälkeen kun SaiPan pelit ovat loppuneet. Ei vaikka kuinka olen yrittänytkin monesti. Sympatiat on usein jonkun joukkueen puolella, mutta kun ei ole paloa enää siinä vaiheessa, niin sitten sitä ei vaan ole. Ainoat pelit, jotka kiinnostivat SaiPan pelien lisäksi olivat karsinnat, mutta hupsista heijaa kun niitäkään ei enää ole. Olin aina mestisjoukkueen puolella ja todella toivoin, että olisivat voittaneet.

Onneksi ei tarvitse tänä vuonna miettiä mitä joukkuetta sympatiseeraa.
 

Dängleri

Jäsen
Tänä vuonna tähän on poikkeuksellisen helppo vastata: SaiPa!

Toivottavasti joukkue kykenee näyttämään, ettei mestaruuteen tarvita mieletöntä euro- tai ruplapinoa!
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Normaalisti kiinnostus pudotuspelejä kohtaan on lopahtanut Jokerien putoamiseen.

Tänä vuonna Narrien kausi oli kaikilta osin niin täydellistä rävellystä ja aikainen kesäloma oikeus ja kohtuus, joten jollain tapaa jaksaa jopa kiinnostaa nämäkin kekkerit.

Kerhon ja SaiPan vankkureissa seistään, eräästä jatkoajan kuukauden bannia kärsivästä SaiPa-tollosta huolimatta.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Nyt täytyy kyllä ihan yleisesti ihmetellä, että miksi ihmeessä joku tekee näin?

Ymmärrän sen, että joku IFK-henkinen menee Bluesin playoff-peliä katsomaan ja mahdollisesti tsemppaakin Bluesia oli syy mikä tahansa, mutta en itse sinne kyllä IFK-vermeet päällä menisi. On vähän erikoista huomiohakuisuutta.

Varmaan näyttääkseen että vaikka olenkin täällä niin kannatan silti tuota joukkuetta? En tiedä, mutta aina silloin tällöin sellaisia on näkynyt. Myös Kärppäasusteet ovat aika yleisiä muidenkin kuin Kärppien peleissä.
 

sokeritauti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Aivan sama. Koko Liiga on kokenut sellaisen ryöpytyksen että mielenkiinto jatkuvine skandaaleineen (kiitos TPS) on rapissut pois. En tainnut edes Ruudun kautta katsoa yhtään matsia helmikuun alun jälkeen.

Kesällä TPS:n pelejä katsomaan futiskentän laidalle, punnitaan sen jälkeen sitten uusiksi. Vieköön mestaruuden sitten vaikka Ville Vahalahti. Upea mies.

Tuskin suurta huumaa tulet tulevan kauden futis TPS:ltä saamaan. Tai ainakin joukkuetta ennalta tarkasteltaessa. Sen verran on sekin joukkue saanut siipeensä viime vuonna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös