Mainos

Hakutulokset

  1. L

    JYPin taloustilanne

    En jaksa sponsoreille omaa ketjua avata, kiva Harvia-mainos. Muuramessa on tuollainen teollisuusyksikkö. Ravannut siellä on-off 40 vuotta, no tuollahan se on metsän keskellä.
  2. L

    Yhdysvaltain (n)ex(t)-presidentti Donald J. Trump

    Ei ehkä maanpakoon asti, mutta eiköhän tuo jatkaisi oikeusistuimien tankkausta ns. syvän päädyn ihmisillä siitä mihin viimeksi jäi. Tietysti armahtaisi itsensä kaikesta ensin. En oikein tiedä miten se menee, mutta korkein oikeushan on jo taskussa valmiiksi. Ei voi kuin ihmetellä, miten voi ns...
  3. L

    Yhdysvaltain (n)ex(t)-presidentti Donald J. Trump

    No, AI Trump sen hoitaa.
  4. L

    Yhdysvaltain (n)ex(t)-presidentti Donald J. Trump

    Biden and Macron delivery address in Paris Voi juku. Myönnettävä on että Biden on ns. talutettavaa kamaa. Juuri kun Don the Con on virallisesti rikollinen, miten tuo kertoo sen sille väittelyssä, kun ei tunnu tietävän missä itse on? edit. parempi pressa se silti olisi, vaikka koomassa.
  5. L

    JYP-aiheiset meemit ja huumori

    Seppänen kuihtuneena Theodenina ja Hämäläinen Kärmekielenä kuiskuttelemassa kaksihaaraisella kielellään. Näitä juttuja lukiessa mielikuva natsaa täyisin. Gandalfia odotellessa...
  6. L

    JYPin mediaketju

    Ultra-tylsän Suomi-Tsekki -matsin yli kuunneltuna Seppänen puhui hyvin ja rehellisesti ainakin mitä itse pystyn lukemaan. Esim. palstatosuus Hämäläisen ja Mälkiän välillä torpedoitiin, syyllisiä tämän levityksestä tai todistajia nostamaan käden ylös? Tai meitä jotka ainakin tunnustellen ottivat...
  7. L

    Thrash metal (on nuorten miesten laji)

    Kerry Kingin Residue tippui ja.. Meh, kaikki on tehneet nuo ja breakdown on melkein pakollista. Ok laulaja, toisin kuin Slashillä. Oon niin vitun vanha. Jonkun bluesin tai jazzin kans sitä ei niin huomaisi. Rockissa huomaa.
  8. L

    Maailmanloppu

    Ei havaintoa?! Havaintoja alieneista on varmasti kertaluokkia enemmän kuin Jeesuksen ihmetekoja seuranneiden havaintoja. Ja vielä nykyäaikaa lähemmiltä lähteiltä. Satuja? Yes, molemmat. Lisään nyt ketjun avaukseen että yliluonnollisuudet jätetään toisten ketjujen aiheeksi. Tämä vääntö kävi...
  9. L

    Maailmanloppu

    Thanks! Muut noista olinkin kattonut, paitsi tuon animaation. Day After olikin muistaakseni se toiseksi paras. Kuvitella, että leffassa, mikä vaikutti noin Reaganin ajatusmaailmaan ja sen kautta politiikkaan oli Mahoney Poliisiopistosta ja Dick Solomon Kolmas kivi auringosta.. ..sta.
  10. L

    Mitä pelejä pelaat juuri nyt?

    Jagged Alliance 3. Kovasti koettanut jatkaa Baldur's Gate 3:ta, mutta edellä mainittu vaan vie. Kun pelin mekaniikkoihin pääsee kunnolla sisään, se vaikein taso on ainoa oikea. Pois vielä taistelun aikaiset savet, päälle peruuttamattomat kuolemat, alkaa oikeasti välittää omista A.I.M...
  11. L

    Maailmanloppu

    Sanoin "pysäyttämätön" kivi. Oletus on siis ettei sille voi tehdä mitään. Se on ajatusleikki. Hassua silti kuvata täysin mielikuvituksellista skenaariota "satuarvauksina" ja selittää toisella keuhkolla Jeesuksesta. Nice dig though.
  12. L

    Maailmanloppu

    Samoilla linjoilla olen itsekin. Mutta on varmaan todennäköinen vaihtoehto, että ylivalonnopeuden matkustus on mahdotonta, mikä tekee aurinkokuntien välisen matkustuksen myös melkein mahdottomaksi. Transhumanismin tyylinen koneiksi siirtyminen vaikuttaisi parhaalta tavalta jatkaa lajia. Ehkä...
  13. L

    Maailmanloppu

    Pahoittelut turhan hyökkäävästä dissauksesta aiemmin. Ajattelin (selvästi väärin) vaan, että maailmanloppu tarkoittaa totaalista ihmiskunnan tuhoa täällä fyysisessä maailmassa. Pedanteille myös, etten kuvitellut, että koko Tellus lakkaa olemasta, siihen ei pystynyt edes Kuu. Jeesusta on odotettu...
  14. L

    Maailmanloppu

    Supertulivuori on tietysti se tikittävä pommi, joka ydintalven tavoin näännyttää ihmiskunnan, muttei sekään totaalisesti. Tästä ovat muistaakseni geologit puhuneet, että mennään jo jatkoajalla Yellow Stonen suhteen. Jatkoaika on toki pieni määre, kun siihen mahtunee koko sivilisaation...
  15. L

    Maailmanloppu

    "Aika hyvin" on melko suhteellinen määre. Emme tiedä, mitä emme tiedä, eikä sen tietämättömyyden määrää voi... no, tietää. "It's a big-ass sky." jos toinen Armageddon-viittaus sallitaan. Toki taivas varmaan tiedetään melko kattavasti, mutta yksi huti tässä pelissä riittää. Toisekseen -jos...
  16. L

    Maailmanloppu

    Maailmanlopusta itsestään: Näh. Sukellusveneet on ympäri maailmaa ja kukaan ei varmaan vielä ole valmis maailmansotaan, Ihmisiä kun ollaan. Venäläisten vastaavat ei varmaan edes lähtis.
  17. L

    Maailmanloppu

    Aika komeasti tehty Armageddonissa -98 meteorit. Armageddon.
  18. L

    Maailmanloppu

    Kelpais vaikka Jeesuksen eka tuleminen. Ei kinosta pätkääkään mitä sun pyhiin kirjoihin on kirjoitettu. Voit viedä sen takaisin "uskotko jumalaan" -ketjuun. Täällä väännetään reaalimaailmasta.
  19. L

    Maailmanloppu

    Kelpaa toki jos annat about tänä vuonna tulevan. Trump ei kelpaa.
  20. L

    Maailmanloppu

    Paras nuclear holocaust -leffa ikinä, "Threads" vuodelta 1984.
Ylös