Kun ikää on jo reilu 30 vuotta, niin ura ja kehittyminen ovat taatusti jo ehtoopuolella. Harmi juttu joukkueelle kun lähtee mutta onnittelut sopimuksesta.
Onko minussa nyt jotain pahasti pielessä, kun minun mielestäni tämä keskustelu on täysin älytöntä. Eikö meidän pitäisi tukea joukkuetta vaikeinakin aikoina eikä olla heittämässä sitä junan alle kun tappioita tulee?
Jos Liiga vastaa vasta runkosarjan lopussa se tarkoittaa ettei Kiekko-Espoo pysty kasaamaan "kunnollista" joukkuetta, kun muut ovat jo palkanneet haluamansa pelaajat.
Taitaa Saarelaisella olla kiire kaikissa töissään. Instagram päivityksessään kertoo marraskuun töistään ja matkoistaan pitkin maailmaa. Muistaa sentään lopussa mainita Kiekko-Espoon.
Enemmänkin näen ongelmana joukkueen saamisen liikkeelle ja pelaamaan jo ottelun alusta alkaen. Viime kaudellakin kolmas erä oli usein se ase jolla pelit käännettiin voitollisiksi.
Saarelainen on osa-aikaisena Kiekko-Espoossa. Nettisivujensa mukaan on tai on ollut tekemässä Diiliä, Gigantin mainontaa, Urheilugaalaa ja muuta. Käykää katsomassa.
Tässä ajatelmassa on suurena haasteena median tapa uutisoida jääkiekosta täällä etelärannikolla ja yleisemminkin radiossa ja TV:ssä. Uutisointi koskee käytännössä ainoastaan Liigaa. Mestis ei kiinnostanut viime vuonna ketään ja nyt kiinnostaa vain Jokerit.