Mainos

Mestiksen yleisömäärät

  • 382 311
  • 1 803

Danone

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Onhan tuo myös tapa näyttää sponsoreiden lisäksi kunnille/kuntapäättäjille kuinka merkityksellisestä asiasta on kyse yhteisölle suhteessa muihin kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluihin, jotka tarvitsevat kunnalta rahaa olosuhteisiinsa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
1323 on ihan hyvä torstaina Mestiksessä. Pähkinäsaaren rauha samalla.

Mestiksessä hyvä ja ylipäätänsä kun miettii ettei FPS ole välttämättä se isoimpia tunteita herättävä seura Suomessa, voisi melkein sanoa että pieni sympaattinen kyläseura. Koittaa siinä sitten määränsä enempää saada ihmisiä kiinnostumaan, tietenkin aina voi ilmaiseksi alkaa päästä ja kaunistella lukuja mutta ei sekään kovin kestävää.
 
otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Kiekko-Espoon suurin ongelma on se, että Espoo on täynnä junantuomia. Näin ollen asukasluku ei mittaa kannatuspotentiaalia, jos se ei myöskään mittaa sitä Helsingissä. Luulisi että voitetun kauden jälkeen buumi olisi selvä, se olisi nyt käynnissä, jos sellainen olisi tulossa. Sarjatason nosto nyt ei itsessään tuo yleisöä otteluun jos paikalliset kokevat seuran HMV. Markkinointi ja kasvupotentiaalin hakeminen lapsista ja nuorista on nopein tie onneen, eikä sekään ole kovin nopea.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
En ainuttakaan, mutta sovitaan että puhun tässä nyt Espoossa asuvien tuttavieni puolesta. En tunne ainuttakaan K-Espoo fania.
Kyllä minäkin tiedän ihmisiä Helsingistä, jotka eivät ole Jokerifaneja. Eivätkä edes IFK-faneja. Katsos kun se lätkä ei suurinta osaa ihmisistä edes kiinnosta.
 
otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Kyllä minäkin tiedän ihmisiä Helsingistä, jotka eivät ole Jokerifaneja. Eivätkä edes IFK-faneja. Katsos kun se lätkä ei suurinta osaa ihmisistä edes kiinnosta.
Tätä minä tuossa yllä totesin, ainakin hieman sivusta, että Espoon tai Helsingin asukasluku ei mittaa minkäänlaista fanipotentiaalia. Ihan hyvässä hengessä pyrin tässä keskustelemaan, jos se sopii. Koululaisia kun Espoo kärräisi otteluihin aktiivisesti, niin 10 vuodessa se varmasti kasvaa jo hedelmää. Ehkä niin jo tehdäänkin.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Koululaisia kun Espoo kärräisi otteluihin aktiivisesti, niin 10 vuodessa se varmasti kasvaa jo hedelmää. Ehkä niin jo tehdäänkin.

Tässä on se pointti mitä tykkäsin jo aiemmassa kirjoituksessasi. Sopii ohjeeksi kaikille seuroille. Siellä se tulevaisuus on ja näen ettei nykymaailmassa kiekko-ottelu ole se maailman huonoin paikka innostua. Jopa alkaa harrastamaan, nähdä siellä uusia kavereita, naamatusten. Kasvaa osaksi yhteisöä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: otus

jarpie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tämä saattaa järkyttää monia, mutta itsekään en ole koskaan tuntenut ainuttakaan Jokerifania. HIFK-faneja muutaman. HIFK on kaiketi sitten stadin ykkönen ja Jokerit hmv.

Eihän näihin pitäisi tarttua mutta..huoh. Junantuomat espoolaiset jo mainittu, mikähän tulee bingoruudukolta seuraavaksi? Sen voisi myös mainita että Espoossa ei ole kunnollista keskustaa.

K-Espoon katsojaluvut ovat jatkuvasti nousussa, ja se on hieno juttu.
 
Pakko sanoa että kovasti on huono itsetunto jos junantuomat espoolaiset itkettää. Sama "ongelma" on Helsingissä. Näiden tavoittelu matseihin kantaa takuulla vähemmän hedelmää kuin heidän jälkikasvun tavoittelu. Voidaan joskus mennä vaikka matsin jälkeen kaljalle, niin tutustumme sitten tuplana, sinä Jokerifaniin ja minä K-Espoon faniin.

EDIT: Jokerien edellinen buumi ajoittui ajalle jolloin minäkin olin vielä lapsi. Tässä sitä nyt lusitaan elinkautista.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ensimmäinen "oikea" jääkiekkopeli mitä olin katsomassa oli joskus 90-luvun alkupuoliskolla, sinne nimenomaan kärrättiin koululaisia. Peli pelattiin Nordiksella ja vastassa oli HPK, kotijoukkueena siis Kiekko-Espoo. Peli päättyi tasapeliin, joko 2-2 tai 3-3. Junioripelaajille on omia seurapäiviä Espoossa, mutta varsinaisesti koululaisia ei taideta kuskata. Tuohan varmasti olisi tehokasta, mutta toisaalta "ideologian" pakkosyöttämistä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: otus

jarpie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pakko sanoa että kovasti on huono itsetunto jos junantuomat espoolaiset itkettää. Sama "ongelma" on Helsingissä. Näiden tavoittelu matseihin kantaa takuulla vähemmän hedelmää kuin heidän jälkikasvun tavoittelu.
Ei harmita yhtään, huvittaa vaan seurata kuinka tämä keskustelu kiertää vuodesta toiseen samaa kehää kun puhutaan espoolaisesta urheilusta.

Sinänsä tuo jälkimmäinen pointtisi on ihan totta. Paljon siellä pikkuväkeä käy peleissä jo nyt, mutta voisi käydä enemmänkin.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Espoo kyllä pääsee nyt vähän vaivihkaa kasvamaan Jokerien aikaansaaman tutkan alla.

Tänä syksynä Espoon Kiekkokannattajien jäsenmäärä on noussut ihan uudella käyrällä. Jäsenmäärän (jäsenmaksun kaudella maksaneiden määrä) nousu viime mestaruuskauden loppuun verrattuna on nyt jo lähes +25 %. Ja tällä hetkellä jäsenmäärä on enemmän kuin tasan 20 vuotta sitten Liigassa saman yhdistyksen Blues Fan Clubin nimellä toimiessa ollut kauden 2003-04 jäsenmäärä.

Lisäksi on erittäin lähellä, että vuodesta -92 toimineen kannattajayhdistyksen lähtijämäärällä mitattuna kaikkien aikojen isoin vierasreissu tulee olemaan nyt marraskuussa tehtävä Turun Megamatka.

Tuo buumi näkyy oikeasti Espoossa, kun osaa katsoa. Ja nuo on ihan pirun kovia lukuja meidän espoolaisten mittakaavassa. Ja se todistaa osaltaan myös sitä, että tämä nykyinen projekti tekee asioita oikein. Ja sitouttaa.

Pohjalle on tällä hetkellä aika pirun hyvää peruskiveä rakennettuna. Ja se perustus kun on olemassa, päälle on hyvä rakentaa se isompi talo.
 
Toivottavasti uskot kun sanon, että toivon kaikkea hyvää Kiekko-Espoon ja jokaisen muun Liigapaikkaa tavoittelevan Mestis seuran puolesta. Hienoa jos Espoossa ollaan nousujohdanteessa, Espoo tulee nousemaan ensi vuonna Liigaan ja vaikka se tapahtuu kabinetissa, niin kannatuspotentiaali kasvaa. Se täytyy vain osata hyödyntää ja osata katsoa kauas. Minua on henkilökohtaisesti mietityttänyt, että mitä lisäarvoa lajin jatkuvuudelle tuo se, että maksukykyiset keski-ikäiset haluavat vetää bulkkitörppöä muovimukista ja rajata parhaita paikkoja tulevaisuuden faneilta k-18 katsomoineen. No tästä alkaisi sitten taas ihan toinen avautuminen jonka säästän tuonnemmaksi.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Jännä muuten nähdä miten runkosarjaan myytyjen pääsylippujen kokonaismäärä muuttuu viime kauteen nähden. Otteluita on nyt vähemmän, mutta myydäänkö lippuja kuitenkin yhteensä saman verran tai jopa enemmän?

Toki nyt sarjassa on uusi joukkue, mutta jotain suuntaa voi hakea. Mikäli lippujen hinnat pidetty samana kuin viime kaudella, pitäisi yleisökeskiarvon nousta n 8%, jotta tulovirta pysyisi samana. Yleisömäärän absoluuttinen kasvattaminen siis alkaa tuosta. Ottelutapahtumien kulut (olettaen, että kustannukset ovat pysyneet samoina vaikka eivät ole) laskevat myös tuon n 8%.

Esimerkkinä oma suosikki Kiekko-Espoo. Viime kaudella keskiarvo 1121, 26 kotiottelua ja kokonaisyleisömäärä 29156. Tällä kaudella samaan kokonaismäärään tarvitaan 1215 keskiarvo. Todellinen kasvu on siis vasta tuon luvun yläpuolella. Yleisökeskiarvo Espoossa tule asettumaan parin tuhannen hujakoille tämän kauden osalta.
 
Viimeksi muokattu:

Pelkästään yleisömäärästä tuota ei kuitenkaan voi laskea, sillä nyt joukkueet saavat kausikorteista enemmän euroja per peli, jos hinta ei ole laskenut.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Pelkästään yleisömäärästä tuota ei kuitenkaan voi laskea, sillä nyt joukkueet saavat kausikorteista enemmän euroja per peli, jos hinta ei ole laskenut.
Eikös tuo ole sisällä lipun keskihinnassa?
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eikös tuo ole sisällä lipun keskihinnassa?
Voit ajatella sen niin että mikäli kausikortti maksaa saman kuin viime kaudella on kausikorttilaisten lipun hintaa nostettu koska per peli kausikortti on kallistunut. Toisin ajatellen pelimäärän väheneminen vaikuttaa vain irtolippujen osalta. Keskihintaa jos haluat ajatella niin kausikorttien osalta keskihinta nousee tässä tapauksessa. Se nostaa myös kaikkien lippujen keskihintaa osaltaan.

Kiekko-Espoon tapauksessa perus kausikortin hinta taisi laskea 9 euroa ellen väärin katsonut (299 -> 290) Se tekee keskihintana viimekaudelle 11,50 ja tälle kaudelle 12,08. Se olisi viiden prosentin nousu ottelukohtaisessa kausikortin tuotossa. Toki paljon vaikuttaa sekin kuinka moni on ostanut korttinsa ennakkohinnalla joka oli 30 euroa edullisempi.

Toisaalta sitten kuluista jää pois kaksi vieraspeliä ja kahden kotipelin hallivuokrat yms kulut.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jännä muuten nähdä miten runkosarjaan myytyjen pääsylippujen kokonaismäärä muuttuu viime kauteen nähden. Otteluita on nyt vähemmän, mutta myydäänkö lippuja kuitenkin yhteensä saman verran tai jopa enemmän?

Ainakin tuossa kun Latvialaiset ja Peliitat keräsi reilut 25 000 katsojaa yhteensä. Jos Jokerit onnistuu loppukauden aikana keräämään 8000 katsojaa niin ylittävät tuon. Isoja romahduksia ei taida olla kun JokP ja muilla taitaa viimeistään Jokeri pelit nostaa viimekauden keskiarvoa korkeammaksi. Taitaa tulla jopa yllättävän iso prosentti kasvua vaikka joukkueita vähemmän ja otteluita.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös