Mainos

Kiekko-Espoo 2023–2024

  • 237 684
  • 1 917

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Onhan se selvää, että se näkyy jossain, jos lähes puolet joukkueesta on loukkaantuneena, pelikiellossa tai lainassa muualla (Laitisen laina oli kyllä Hirsolta aivan käsittämätön aivopieru). Mutta se pointti mitä olen yrittänyt tuoda esiin täällä ja vieläkin toistan, on se että hyvin valmennettu, hyvin johdettu, hyvällä itseluottamuksella ja hyvällä taisteluilmeellä pelaava joukkue ei romahda tällaisessakaan tilanteessa. Jos muistan oikein, niin Matikaisen ensimmäisellä Blues -kaudella nähtiin about samanlainen tilanne näihin aikoihin. Ukkoja tippui yksi tai kaksi per peli useamman viikon aikana. Vitosketjun ukot nostettiin nelosketjuun, sitten kolmoseen jne. Ja vaikka kokoonpano eli joka ottelussa se ei näkynyt joukkueen vireessä juuri lainkaan, vaan vire pysyi voittavana. Mutta siinä joukkueessa olikin pätevä valmennus, hyvä itseluottamus ja vitunmoinen asenne.

Mulla on jo jonkin aikaa ollut pieni kalvava pelko tämän joukkueen suhteen. Jokin tässä on hiertänyt jo pidemmän aikaa, ja nyt se on tullut rumasti esille tämän loukkaantumissuman aikana. Vaikka tuloksellisesti syksy on mennyt ihan hyvin, joukkue ei ole mielestäni pelannut erityisen hyvin missään vaiheessa. Etenkin puolustuspeli on ollut heikkoa - oman pään kiekoton pelaaminen välillä jopa surkuhupaisan huonoa. Mutta sarjatasolle lähes ylivertaisen materiaalin turvin joukkue on kuitenkin neppaillut helppoja voittoja heikompia vastaan ykkösketjun johdolla.

Nyt kun Hämäläinen, Tuomaala & co eivät taio maaleja pelistä toiseen, niin mikä kilpailuvaltti tässä joukkueessa enää on?

Nähdäkseni ei mikään. Tämän joukkueen ainoa kilpailuetu on helvetin kova pelaajamateriaali.
Nyt kun materiaalietu on viety niin emme saa etua enää mistään: emme valmennuksesta, emme itseluottamuksesta, emme taistelusta, emme todellakaan puolustuspelaamisesta emmekä maalivahtipelistä. Joukkuehan on ihan laho!

No, ennen pitkää sairastupa tyhjenee ja sitten otetaan taas materiaaliylivoiman turvin helppoja voittoja Fopseja ja Kivoja vastaan. Mutta miten pitkälle tällä tavoin pääsee?
Jokainen voi omassa mielessään tehdä arvion siitä kuinka paperilla timanttinen, mutta lähes kaikissa jääkiekon perusasioissa alisuorittava, heikosti valmennettu ja henkisesti löysä joukkue pärjää kevään peleissä. Oma veikkaus on, että semeissä tulee seinä vastaan, ehkä jopa puolivälierissä jos vastaan osuu omaan tekemiseensä uskova joukkue.

Hyvä uutinen on toki se, että aikaa tilanteen korjaamiseksi on riittävästi ja sijoitus sarjataulukossa turvallinen. Mitään ei todellakaan ole hävitty tässä vaiheessa ja perusedellytykset menestykselle ovat edelleen olemassa.
Mutta mielestäni on ihan selvää että tuo joukkue tarvitsee nyt joukkuepalaverin, jossa kaikki mahdolliset kissat ja kipupisteet nostetaan pöydälle. Ennen kaikkea pitäisi ihan rehellisesti käydä läpi mitä tältä kaudelta tavoitellaan ja mitä se vaatii. Korjausliikkeen pitää käynnistyä maanantaina ja sen pitää olla voimakas.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Miltä näyttää? Saadaanko rivit kasaan 17.11 mennessä? Kaveri ois mahollisesti tulossa kattomaan Jokeri-peliä ja liput alkaa olla kohta loppuunmyyty.
 

IntoTurhanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen 1ügassa
Liigahakemus on nyt hoidettu, niin sitä ei voi enää käyttää tekosyynä.
Hakemus on jätetty mutta vuoden loppuun käydään Liigan kanssa tarvittavaa keskustelua ja täydennetään hakemusta. Näinhän se on uutisoitu - tuskin hakemus täydellinen oli lokakuun lopussa.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mun mielestä nää tappiot olivat täysin odotettuja saikkulistan takia. Silti tapa jolla tappiot tulivat harmittaa.

Mut tää on nyt mennyttä ja toivottavasti kääntyy keväällä joukkueen vahvuudeksi. 17. päivä kaukaloon hyppää ehjempi joukkue, joka tietää mitä tekee ja kairaa voiton vaikka väkisin, siihen on pakko uskoa.
 
Viimeksi muokattu:

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
ikö meidän pitäisi tukea joukkuetta vaikeinakin aikoina eikä olla heittämässä sitä junan alle kun tappioita tulee?

Ei tässä varmaankaan junan alle heittoja ole tapahtunut. Urheilussa joku voittaa, joku häviää. Paremmalle voitto suotakoon jne. Mutta kun nyt kyse ei ole ollut vain paremmasta vastustajasta, vaan oman peli-ilmeen puuttuminen näkyy katsomoon, eli maksaville asiakkaille, on ihan luonnollista, että sieltä myös kysellään sen perään, että eikö asialle olisi syytä tehdä jotain.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Onko minussa nyt jotain pahasti pielessä, kun minun mielestäni tämä keskustelu on täysin älytöntä. Eikö meidän pitäisi tukea joukkuetta vaikeinakin aikoina eikä olla heittämässä sitä junan alle kun tappioita tulee?
Polarisaatio on nykymaailman trendi.

Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että vaikeina aikoina pitää nimenomaan tukea - ei heittää bussin alle.

Toisaalta myös kannattajien pitää osata ja saada vaatia vastinetta omalle rahalle ja ajankäytölle. Ja voittajia ei synny sillä, että paijataan päätä, jos alisuoritetaan tai ei anneta kaikkeaan.

Varsinkin täällä somessa nämä ääripäät korostuu.

Kritiikki on kuitenkin myös välittämistä. Hyssyttely hiljaista hyväksyntää - ja myös välittämistä. Ja kukin mun puolestani saa osoittaa välittämistä, miten itse kokee parhaiten sen ilmaisevansa.
 

boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Tampereen Ilves
Onko minussa nyt jotain pahasti pielessä, kun minun mielestäni tämä keskustelu on täysin älytöntä. Eikö meidän pitäisi tukea joukkuetta vaikeinakin aikoina eikä olla heittämässä sitä junan alle kun tappioita tulee?
Kyllähän Mestis-tasollakin pitäisi pelaajalla sen verran olla ammattiylpeyttä tekemisessään, että kun jäälle mennään, pitäisi pelipaidassa aika isolla olevalle hevosenkengälle ja kruunulle antaa työpäivän aikana kaikki mikä lihaksista lähtee.

Onhan joukkueessa Miehiä joiden perään ei tarvitse huudella että tee enemmän tai yritä edes. Tommi Takaveräjä esimerkiksi tuntuu pelistä toiseen antavan itsestään juuri sen mihin hän pystyy. Mutta sitten siellä on niitä rusettiluistelijoita, joille tuntuu riittävän 95 % suoritus. Tai jopa alle.

Eiköhän junan alle olla toivottamassa niitä jälkimmäisiä.
 

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Takis oli kyllä huikee viime kuukauden. Yritti ottaa jengiä kyllä reppariin takomalla omat mestis maaliennätykset uusiksi ja muutenkin hyvällä kokonaisvaltaisella pelillä. Toivottavasti kohdalle osunut kiekko ei tehnyt kovin pahaa jälkeä.

Edit. Korjataan sen verran, että enemmän maaleja nyt tehnyt kuin viimeisellä parilla kaudella teki, mutta ekalla Mestiskaudella teki kuitenkin 11 Maalia. Kuitenkin on nyt 19 maalin tahdissa jos pystyy samaa tempoa jatkamaan menee henk. koht. ennätykset uusiksi.
 
Viimeksi muokattu:

jarpie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Takis oli kyllä huikee viime kuukauden. Yritti ottaa jengiä kyllä reppariin takomalla omat mestis maaliennätykset uusiksi ja muutenkin hyvällä kokonaisvaltaisella pelillä. Toivottavasti kohdalle osunut kiekko ei tehnyt kovin pahaa jälkeä.

Edit. Korjataan sen verran, että enemmän maaleja nyt tehnyt kuin viimeisellä parilla kaudella teki, mutta ekalla Mestiskaudella teki kuitenkin 11 Maalia. Kuitenkin on nyt 19 maalin tahdissa jos pystyy samaa tempoa jatkamaan.
Takis tosiaan varmaan ainoa pelaaja jolle antaisin varauksettomasti puhtaat paperit viimeisten pelien osalta. Toki sitten joukkueen tämänhetkisen linjan mukaisesti juuri hänet käytiin joukkuekaverin toimesta snaippaamassa pelikyvyttömäksi :).

Ei tietenkään sillä että tuollaista toivoisi kenellekkään muullekkaan pelaajalle. Kovin on nyt huonoa tuuria matkassa K-Espoolla, täytyy toivoa että ei pitkää huilia tule Takaveräjälle.
 

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Alkaa pelitauko olla tehnyt tehtävänsä, ja kova on luotto, että tauko on treenattu joukkuepelaamista. Sen myötä perjantaina askiin iskee nälkäinen ja laadukas vierasjoukkue.

Oispa jo perjantai.
 

#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
Oden kuukaudeksi Espooseen. Erinomaista, toivottavasti pelaa jo tänään.
Hienoa. Samaa tahtia jos pelaa mitä aikaisemmin, tulee olemaan hyvin merkittävä
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Oden antoi Cmore haastattelun englanniksi. En tätä tiedä, mutta onko siis niin ettei puhu suomea?

Vissiin kai Markus puhuukin ihan ok suomea, mutta muistelen, että Joonas jossain haastattelussa mainitsi, englanniksi siis sekin, että Markus jostain arastelee Suomen puhumista.
 

J44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nyt on iso mietinnän paikka Hirschovitsilla, mitä ratkaisuja täytyy tehdä. Epäilen vahvasti ettei ilman jotain muutoksia tämä kelkka käänny. Jos peli olisi edes kohtalaista ja hävittäisiin niin saattaisi luottoa löytyä. Puhumattakaan että asennetta ja taistelutahtoa löytyisi kaukalossa. Jos joukkue on henkisesti ja asenteeltaan noin heikko, niin voiko valmentajana olla patsas joka ei puhu juurikaan ottelun aikana?

Jos miettii Hirson hankintoja tälle kaudelle, niin aika pahasti ovat menneet metsään. Puhui julkisestikkin että joukkuetta nuorennettu ja koottu liigaa ajatellen. Sentterihankinnat Elimäki ja Paasovaara pahimpia epäonnistumisia, varsinkin kun ilmeisesti jo kesällä tiedetty Heikkisen pidempi loukkaantuminen.

Valmennus on nyt näyttänyt sen mitä epäilin jo viime kaudella. Joukkuetta johti johtavat pelaajat eikä valmennus. Tämä tulee esille pahasti nyt kun pelaajistosta ei semmoisia löydy. Eikä taida taktisestikaan tämä valmennustiimi olla hirveän hyvä sittenkään.

Mielestäni kolme vaihtoehtoa Hirsolla, jotta joukkueen asennevamma ja taistelutahto löytyisivät.

1. Valmennus vaihtoon
2. Kokenut valmentaja nykyisten mukaan
3. Ostaa pari kokenutta ja johtavaa pelajaa (Sallinen jne.)
 

Myrsky74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Real Madrid, Nottingham Forest
Heikkinen ensimmäistä kertaa tällä kaudella kokoonpanossa. Myös Jämsen tekee paluun. Hämäläinen taas tippunut pois rosterista.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Heikkinen ja Jämsen supertärkeitä palaajia kyllä. Harmi tietty että edelleen noin paljon pelaajia telakalla, mutta minkäs teet.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Heikkinen ja Jämsen supertärkeitä palaajia kyllä. Harmi tietty että edelleen noin paljon pelaajia telakalla, mutta minkäs teet.

Tutolta on loukkina Forsblom, ja ykkösketjun laiturit pelaavat tämän viikonlopun Sportin nutussa. Se on kolme ykköskorin pelaajaa poissa kokoonpanosta.

Toivottavasti tulee tiukka ja kiinnostava peli.
 

J44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Minulle ei niinkään puuttuvat pelaajat vaan asenteen puute. Toivottavasti löytyy tänään vieraspelissä.

Juuri näin! Asennetta on vihdoin jo löydettävä.

Heikkinen ja Jämsen supertärkeitä palaajia kyllä. Harmi tietty että edelleen noin paljon pelaajia telakalla, mutta minkäs teet.

Vaikka neloskenttä onkin aika huumori niin kyllä noilla kolmella kentällä pitää pystyä tekemään tulosta jos vain asenne on kunnossa!

Toki enää Tuomaala, Koivusaari ja näköjään Hämäläinenkin loukkaantuneina. Kivelä ja Jurgens hölmöilleet itse pelikiellot jotka varsinkin tässä pelaajatilanteessa älyttömiä ja kurittomia.
 
Viimeksi muokattu:

J44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Miten on muuten mahdollista että nyt taas Hämäläinen loukkaantuneena... Mitä siellä harjoituksissa oikeasti tehdään? No toivottavasti vain flunssa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös