Mainos

Hakutulokset

  1. S

    HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

    Kaikki putket katkeavat joskus, mutta olisin todella yllättynyt, jos SaiPalle se tapahtuisi kotona HPK:ta vastaan. SaiPan lento ei enää ole mikään tilapäinen ilmiö, vaan kyllä siellä ihan oikeasti on kova jengi jalkeilla.
  2. S

    HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

    SaiPa hengittää niskaan ja torstaina voidaan jo menettää kärkipaikka. Jos Kespoo onnistuu ryöstämään pisteenkin Nordikselta painelee SaiPa luultavasti ohi. HPK on Kisapuistossa pelkkä suupala SaiPalle.
  3. S

    Alexander Sneen HIFK:n toimitusjohtajana

    Tällainen toiminta ei hirveästi nosta arvostusta. Toki tilanteet vaihtelevat, mutta noin yleisellä tasolla en arvosta johtajia, jotka tulevat ja laittavat kaikki pihalle ja tuovat omat vanhat suosikkinsa mukanaan. Harvoin sillä tavalla rakennetaan luottamusta ja hyvää yhteishenkeä.
  4. S

    Nyt just hymyilyttää!

    En nyt enää jaksa kaivaa lähes kahden vuoden takaisia ottelutuloksia, mutta kyllä Lukko oli aivan surkea koko kevään. IFK vei helposti kolme ensimmäistä peliä ja sitten kun piti tappaa koko sarja alkoi perseily. Onneksi Koivistoinen pelasti jengin. Toisaalta Tapparaa vastaan oltiin ihan...
  5. S

    Maalivahdit

    Onhan tuossa se hyvä puoli, että Vinni voisi keväällä torjua Jokerit laulukuoroon. Mutta jos peli alkaa kulkemaan niin melkein ottaisin jo meille. Hovisesta taisi aika ajaa jo ohi ja Taponen on hasardi.
  6. S

    Victor Berglund HIFK:ssa

    Ei ole ollenkaan IFK:n tyylille sopivaa hankkia halpoja paskoja pelaajia. Meille hankitaan kalliita paskoja.
  7. S

    Nyt just vituttaa!

    Olisikin noin. Veikkaan, että ovat ihan tavallisista keskiluokkaisista perheistä, ja ovat olevinaan niin helvetin kovia gangstereita. Vaffanculo.
  8. S

    Nyt just hymyilyttää!

    Lukko oli kyntänyt syvällä koko kevään ja romahtanut selvästä sarjajohdosta kolmannelle sijalle. Me päästiin Kärppien viimeisen runkosarjamatsin perseilyn takia kuuden parhaan joukkoon, eikä tarvinnut pelata säälejä. Lukko oli luultavasti ainoa jengi, jonka IFK olisi pystynyt voittamaan sinä...
  9. S

    Nyt just hymyilyttää!

    Tarkoitat varmaan kun joukkue sulaa keväällä. Sitä paitsi nuo ketjut kaivetaan naftaliinista heti jos tulee 2-3 tappiota putkeen runkosarjan aikana.
  10. S

    Nyt just vituttaa!

    On kyllä outo logiikka, että hyvän tunnelman luominen jotenkin vaatisi myös sen huonon käytöksen. Tai, että se on se hinta, jonka me muut katsojat joudumme maksamaan, että nämä sankarit tulevat antamaan meille sen autuaaksi tekevän tunnelman. Jos mun pitää valita hieman uneliaan tunnelman ja...
  11. S

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2024–2025

    Vesalainen hyytyi EHT:llä, kuten viime syksynäkin ja Pakarisen tehot vei näköjään se pikku loukki. Mutta mielummin 1-0 ja 3-1 voittoja, kuin 6-5. Ilman toimivaa puolustus- ja mv-peliä ei pitkässä juoksussa pärjää.
  12. S

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2024–2025

    Ei tätä pysty ymmärtämään. Ovatko nämä siis aikuisia ihmisiä?
  13. S

    Nyt just vituttaa!

    Valitettavasti taidat olla oikeassa. Toivotaan, ettei Jokerit nouse niin väitetään tämäkin asia.
  14. S

    Nyt just vituttaa!

    Kävin itse nuorena paljonkin vieraspeleissä. Virvokejuomiakin meni, mutta koskaan en rikkonut tai liannut paikkoja tai tapellut. Eikä kukaan muukaan omasta porukasta, eikä IFK-fanit muutenkaan siihen aikaan. Ja silloinkin vierasreissuissa saattoi olla paljonkin porukkaa matkassa, osa busseilla...
  15. S

    Nyt just vituttaa!

    Veikkaan, että junaperseily on vain alkusoittoa. Jos nämä sankarit siis saivat jatkaa matkaansa Vaasaan saakka.
  16. S

    Nyt just vituttaa!

    Tämä on sitä lutuuria, mistä me vanhat starbat ei ymmärretä mitään.
  17. S

    Nyt just vituttaa!

    Taitaa johtua juuri siitä. Tampereella putkaan niin johan rauhoittuvat.
  18. S

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Varmaan niin, mutta aika kestämätön tilanne on myös se, että hävitään taas play offeissa surkean maalivahtipelin takia. Mutta sehän on hinta, jonka IFK on kerta toisensa jälkeen valmis maksamaan.
  19. S

    Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

    Tämän taitaa ymmärtää kaikki paitsi Pesonen, Peltonen ja Lundell. Hovinen oli hyvä yritys paikata veskarivajetta, mutta ei onnistunut. Nyt pitäisi ottaa hattu kouraan ja palata markkinoille etsimään pätevää vastuunkantajaa maalin suulle. Sarjan ennakkosuosikit alisuorittavat ja nyt olisi...
  20. S

    Nyt just hymyilyttää!

    IFK-SaiPa finaalisarja olisi kyllä legendaarinen. Harmi, ettei IFK:sta ole finaalijoukkueeksi tällä kaudella. Raipe hallitsee.
Ylös