No minulla on leuanvetotanko kotona ja jos joskus asun jonkun muun kuin itseni omistamassa luukussa, niin toivon sieltäkin löytyvän ko. välineen. En ota kantaa, onko se sisustuselementti, mutta kyllä se kuuluu suosimiini asumismukavuuksiin. Ja jos työnantajan omistamaan asuntoon hommataan leuanvetotanko, joka asennetaan kiinteästi, niin minusta se on silloin kalustukseen kuuluva ja muuttamisen jälkeen jää niille sijoille. Jos seuraava asukas ei sitä halua, niin omistaja, eli valtio, varmaan keksii ko. elementille muuta käyttöä.
Myös edellisessä työpaikassani oli leuanvetotanko, mutta se on tietysti eri asia, kun en asunut työpaikalla.
Niin, sinä toivot. Voit hyvin suurella todennäköisyydellä saada luvan sen asentamiseen, mutta myös hyvin todennäköisesti se tapahtuu omalla kustannuksellasi. Ja se on ihan ok. Kuten se olisi tässäkin tapauksessa. Tosin Kesäranta on jokseenkin ainutlaatuinen miljöö ja suojeltu valtioneuvoston päätöksellä, jolloin erityistä harkintaa kiinteiden "laitteiden" asennuttamiseksi on syytä käyttää. Itse en tiedä yhtään huoneistoa, minkä sisustuksellista arvoa yksikään leuanvetotanko tai vauvakeinu nostaisi. Lisäarvoa asukkaiden asukasviihtyvyyteen nämä voivat ilman muuta tuoda, mutta kysymys on kahdesta täysin eri asiasta.
Jos Suomen valtio edellyttäisi Sanna Marinilta viikottaisia leuanvetoharjoituksia ja ne liittyisivät aivan olennaisesti viranhoitoon, on aivan itsestäänselvää, että valtion tulisi tällöin maksaa harjoituksissa käytettävä välineistö, tässä tapauksessa leuanvetotanko. Näin ei kuitenkaan ymmärtääkseni ole. On varmasti ihan ok, että leuanvetotanko on Kesärantaan asennettu, mutta kyllähän PM:n pitäisi kaikki tällaiset vapaa-ajan viettoon ja harrastamiseen liittyvät asiat maksaa omasta pussistaan, kuten muidenkin kansalaisten. Jos taas leuanvetotanko on asennettu jonkun muun, vaikkapa sisustussuunnittelijan ehdotuksesta (en ymmärrä, miksi näin olisi) vailla varsinaista tämän hetken tarvetta, tällaisia suunnitelmia ei pidä hyväksyä tai ainakaan ei pidä maksaa leuanvetotangosta ja sen asennuksesta. Mitä seuraavaksi? Valtio maksaa PM:lle Spotifyn tai Netflixin perhejaolla, koska se tulee isossa kuvassa halvemmaksi kuin hankkia yksittäinen käyttöoikeus?
Ja vielä selvyyden vuoksi: kysymys ei ole summista, vaan periaatteesta ja siitä, että säännöt ovat kaikille samat. Sitä voisi myös kuvitella, että joku tilaajan puolella miettisi, ihan vain periaatteellisella tasolla, että onko nyt juuri oikea hetki hankkia pingispöytä. Toki, jos maailmanpolitiikkaa ratkotaan yleisesti muuallakin pingistä pelatessa, hankinta lienee järkevä, sillä Suomenkin on hyvä pysyä maailmanpolitiikan aallonharjalla. Voisin kuitenkin kuvitella, että tällöin kannattaisi myös tehdä avoimesti juttuja mediaan siitä, miten olemme nyt panostaneet pingispöytiin aivan erityisen paljon, sillä sen merkittävyys esim. EU-rahoja jaettaessa on osoittautunut yllättävänkin merkittäväksi. Ja jos näin, antakaa palaa ja ostakaa jokaiselle ministerille vaikka kaksi pingispöytää. Hinta-laatu-suhde on aivan järjettömän hyvä. Juttuja odotellessa.
En tiedä, kuinka paljon PM itse tai hänen puolisonsa ovat tietoisia näistä hankinnoista tai tapahtuvatko ne hänen/heidän toiveistaan. Joka tapauksessa olisi suotavaa, että kulukuri olisi mahdollisimman tiukka. Kysymys on myös toimintakulttuurista. Vaikka mikromanageeraus onkin rasittavaa, joskus sitä vain on pakko tehdä. Jos minun asuttamaani asuntoon ilmeistyisi pingispöytä, kyllä mä kysyisin, että mistä helvetistä se on tullut ja ennen kaikkea, miksi. Sen jälkeen kysyisin, kuka sen on maksanut. Jos kävisi ilmi, että sen on maksanut Oy Suomi Ab, kysyisin jälleen, että miksi sellainen on hankittu. Sen jälkeen kävisin keskustelun asiasta vastaavan tahon kanssa ja ilmoittaisin, että tällaisiin ei veronmaksajien varoja käytetä (paitsi, jos sillä ratkaistaan kriisejä ja Suomi valtiona siitä konkreettisesti hyötyy). Tämä keskustelu käytäisiin niin monta kertaa kuin tarve vaatii, eli siihen asti, että aidosti ymmärretään hankintojen tärkeyden ja välttämättömyyden päälle. Kyllä ne hankinnat äkkiä loppuu, jos niitä joutuu jatkuvasti selittämään pomolle, joka sanoo aina "Ei". Kysymys on ennen kaikkea
arvoista. Ottaen huomioon Marinin yleisen asenteen valtion piikkiin vetämisestä, tilanne on suorastaan vituttava. Hän antaa itsestään toistuvasti kuvan ihmisestä, jota ei hyvät tavat tai säännöt koske, muita kyllä sitäkin enemmän. Mikään ei viittaa siihen, että itse eläisi, kuten muille saarnaa.