Playoffs 2021 puolivälierät: TPS (3.) – Pelicans (6.)

  • 57 878
  • 539
Suosikkijoukkue
TPS
Jos eilen Pelicans oli selvästi parempi, tänään selvästi parempi oli TPS.

Aivan alkua ja viimeistä 10-minuuttista huomioimatta TPS oli edellä, vaarallisempi ja nälkäisempi. Jotain oli tosiaan eilisestä pelistä Turussa opittu: esimerkiksi Pelicansien ylivoimapeli oli tänään vaarattomampaa, ja se ihan Tepsin oman tekemisen ansiosta. Ottelu oli toki yhden maalin peli, mutta sen verran edellä TPS oli, että ei olisi ollut ihme jos ottelu olisi ratkennut aiemminkin.

Mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan seuraava peli kääntyy. Aika moni on veikkailut sarjaa päättyväksi 3-1 tai 1-3 - kahden ekan pelin perusteella ei olisi yllätys jos sarja venyisi viiteenkin peliin. Eikä sinänsä haittaisi, hyvää viihdettä ovat jo nyt tarjoilleet.

Tsempit kaikille provoilijoille puolin ja toisin. Itte en jaksa, olen liian vanha, kun tuntuu että Tepsin ensimmäisestä triplamestaruudestakin olisi vasta hetki.
 

Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Odotan jo kuinka tämä sarja on päättynyt ja kannattajat molemmin puolin kiittävät toisiaan ja maailmassa on kaikki hyvin. Ihan sama ketkä pelaavat keskenään pudotuspelejä niin näiden seurojen kannattajat käyttäytyy kuin pikkulapset. Mielestäni erittäin moni tämänkin ketjun kirjoittaja voisi ottaa vähän happea ennen kuin kirjoittaa tänne milloin mitäkin paskaa. Hienoa on toki, että herättää tunteita kevään kiekkopelit, mutta kyllä nämä välillä menee yli puolin jos toisin.
 

MrTriangle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Miten se Pelicansin etu? Eipä se Turussakaan ole pitkään aikaan ole ollut lentokenttää kaukalona. Tepsi oli runkosarjassa myös liigan paras vierasjoukkue KalPan kanssa eli ne vieraspelit sopivat juurikin Tepsille.

Ainoan edun näen minkä Pelicans saa on vaihto-oikeus eli pystyy peluuttamaan Björnisen kenttää meidän ykköstä vastaan.

Pudotuspelit on aina oma maailmansa jossa mielestäni kotietu korostuu. Toki koronan tyhjentämät katsomot lieventävät tuota etua, mutta aivan varmasti joka jätkä kopissa tietää kenen kotiseudulla ollaan, ja tämä tapaa heijastua nimenomaan kotijoukkueen eduksi.

Toki voidaan vielä runkosarjatilastoja tutkia sen verran, että runkosarjan yhdeksänneksi paras vierasjoukkue haki yhden voiton viidenneksi parhaalta kotijoukkueelta. Kyllä, Pelicans oli vasta yhdeksänneksi paras vieraissa. Ero on suuri verrattuna kotiotteluihin, joissa oltiin kolmanneksi parhaita. Vaihtoetu toki päälle.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Jotain oli tosiaan eilisestä pelistä Turussa opittu: esimerkiksi Pelicansien ylivoimapeli oli tänään vaarattomampaa, ja se ihan Tepsin oman tekemisen ansiosta. Ottelu oli toki yhden maalin peli, mutta sen verran edellä TPS oli, että ei olisi ollut ihme jos ottelu olisi ratkennut aiemminkin.
Näihin pointteihin on helppo yhtyä. TPS nimenomaan riisui tänään Pelsun ylivoiman hienosti aseistaan - ja mikä tärkeintä, ei ensimmäistäkään tyhmää jäähyä mustapaidoilta tänään kuten esim. se Lajusen rangaistus eilen.

Pelicansilla oli tosiaan rouva fortuna matkassa ettei peli ratkennut yhtään aiemmin. Oli maaliviivaa, tolppaa ja hylätty maalikin.

Toisaalta ei voi muuta kuin jossitella, että mitä jos se Iikan tolppaan osunut rankkari oliskin suuntautunut pari senttiä vasemmalle...

TPS oli tänään nälkäisempi ja selvästi kurinalaisempi kuin eilen. Siksi oikea joukkue voitti tänään(kin).
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Odotan jo kuinka tämä sarja on päättynyt ja kannattajat molemmin puolin kiittävät toisiaan ja maailmassa on kaikki hyvin. Ihan sama ketkä pelaavat keskenään pudotuspelejä niin näiden seurojen kannattajat käyttäytyy kuin pikkulapset. Mielestäni erittäin moni tämänkin ketjun kirjoittaja voisi ottaa vähän happea ennen kuin kirjoittaa tänne milloin mitäkin paskaa. Hienoa on toki, että herättää tunteita kevään kiekkopelit, mutta kyllä nämä välillä menee yli puolin jos toisin.

Veikkaan koronaa tässäkin suurimpana syyllisenä. Jokainen seuraa peliä kotona ja kännykkä kädessä. Ei sitä hallilla tai heti sen jälkeen jaksa tänne kirjoitella tunnekuohuissa.
 

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Ehkä Tyrväinen yritti lopussa kaapata pleijareiden vatipää pokaalin Patrik Moisiolta. Ei ihan taidot riittäneet vielä siihenkään. No mutta Niemelä sitten nappasi selkeästi Tapola-palkinnon itselleen kauden suurimmalla kyyneleellä. Diplomin sponsoroi Nessu. Björninen taasen taitaa antaa kaatuiluillaan näyttöjä uuteen tosi-tv sarjaan "Kultaiset Viikset ja Hamekankaat". Hanneksen mentoreina ovat toimineet Jarkko Ruutu ja BB-Kaki.

No, Pajuniemen taputtelut tuomaristolle melko selkeän jäähyn jälkeen, maalin jälkeen ne huutelut vastustajan pelaajille ja vaihtopenkille, nehän se oli sitten tosimiehen merkkejä, eikö vain? Kyllä siellä Pajuniemi on usein perseellään ollut, kuten myös Björninenkin kyllä.
Kun teet maalin, tuuletat sitä oman jengin kesken ja sitten vaihtopenkille mennessä käy vartavasten pari kertaa huutelemassa vastustajan vaihtopenkille, niin NHL:ssä siitä olisi tullut kuitti aika nopeasti. Ehkä Tyrväinen halusi muistuttaa lopussa siitä, koska se oli Pajuniemen kanssa ottanut yhteen muutamia kertoja ja luulen että sille Pajuniemi myös huuteli jotain mitä me ei täällä tiedetä. Mut tää on pleijareita, jokainen joskus pelannut tietää että näissä peleissä tulee taistelupareja, sitä tosiaan alkaa tuntemaan vastustajan vihollisena joka pitää voittaa. Sitähän Pajuniemikin teki, yrittää päästä Pelicansin ihon alle, että mm. Tyrväinen ottaisi jäähyjä jne, samaa Tyrväinen tekee.

Peli oli tasainen vääntö, jossa TPS pelasi oikein, eli toimitti enemmän kiekkoa maalille ja Kareev otti sen yhden voittavan torjunnan jota TPS tarvitsi. Pelicans vähän liikaa neppaili ja peruutteli, toisin kun ensimmäisessä pelissä, jossa tuli kovaa päälle. Tepsin pakit pelasivat helpompia pois alueelta ja ansaitsi voiton.

On mielenkiintoista nähdä miten peli muuttuu kun mennään Lahteen.
 

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
Nyt ennen pelien alkua ja tunteiden pintaan nousua toivotetaan onnea myös Pelicansin kannattajille sarjaan, vaikka 100% luotto on että omat tästä jatkoon menee! Seurataan mielenkiintoisia matseja sydämellä mutta muistetaan että tää on vaan jääkiekkoa!

Nyt jälkeenpäin hiukan hengähtäneenä ja omaa toimintaa pohtineena lainaan itseäni muutaman sivun takaa. Tunteet selkeästi noussut täälläkin pintaan, kun ei hallille ole päässyt tunteita purkamaan. Pahoittelut sanomisistani, vaikka ylilyöntejä ei ole vielä mielestäni tullut - jatketaan vähän sivistyneemmällä mallilla pl. aiemmin mainittu otteluseurantaketju!
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
TPS oli eilen heikko. Tänään sitä oli Pelicans, varsinkin kiekollisessa pelaamisessa. Siitä huolimatta oltiin hyvin lähellä tasoitusta, mutta toki parempi voitti tänäänkin.

Pelicans pystyy parantamaan, todennäköisesti myös TPS. Olen kyllä pettynyt, jos tästä jompi kumpi helpolla jyrää jatkoon.

Mä en oikein jaksa noita provoja itkemisistä, mutta jos joku niistä saa iloa, niin suotakoon se sitten. Ihan normaalia playoff-meinikiä valmentajilta ja pelaajilta ja tulee lisääntymään sarjan edetessä. Niemelän hymy ei hyydy ja Raipekin sai tänään jo pienen virneen naamalle, hyvä!
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olen kyllä pettynyt, jos tästä jompi kumpi helpolla jyrää jatkoon.

Tuskin tulee tapahtumaan. 2 hyvin valmennettu jengiä minkä huomaa jo siitä että maalintekopaikoille aika vaikea päästä. Vaatimustaso on kova ja tulee vain kasvamaan. Tästähän sarja vasta alkaa.

Tuomareista aika paljon ollut kitinää molempien puolelta mutta itse olen pääosin ollut tyytyväinen tuomareihin. Tai ainakin siihen että on saanut taklata eikä tuomarit ole paskoneet housuun. Björniselle olisin edelleen viheltänyt sukeltamisjäähyn mutta annetaan olla ja mennään eteenpäin.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Joo ihan hyvää pöhinää täällä verrattuna Tappara-KalPa ketjuun, jossa ei pahemmin ole puhetta taikka Lukko-Ilves ketjuun, jossa riitti parin viestin lukeminen, kun oli jo sen verran luokatonta settiä. :D
 

20Booris13

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild
Hyvä vauhtinen sarja ollut tähän asti. Mitä olen TAP - KAL & IFK - KÄR sarjoja hieman seurannut, tuntuu että siellä mennään käsijarru päällä.Mutta mutta, parempi voittakoon!
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Seuraavan matsin tärkeyttä ei voi kyllä liikaa korostaa. Kutkuttavat asetelmat kaiken kaikkiaan tuohon game kolmoseen.

Tunnettakin alkaa olla mukavasti askissa ja tuomaritkin on jo lynkattu. Nice!

Olisi jo huominen!!
 

Radiomäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans...ja aiemmat Kiekkoreippaan jälkeläiset
Hieno sarja ensimmäisten pelien perusteella menossa. Tätä lisää!!!
Samaa ei voi kaikkien kirjoittajien osalta sanoa tästä ketjusta. Jos ei ole mitään älykästä kirjoitettavaa, niin ei ole pakko kirjoittaa. Lieneekö niin, ettei meri-ilmasto olekaan ihmisen aivotoiminnalle hyväksi, en oikein muutakaan keksi... Tai sitten se on vain se turkulaisuus...
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Hieno sarja ensimmäisten pelien perusteella menossa. Tätä lisää!!!
Samaa ei voi kaikkien kirjoittajien osalta sanoa tästä ketjusta. Jos ei ole mitään älykästä kirjoitettavaa, niin ei ole pakko kirjoittaa. Lieneekö niin, ettei meri-ilmasto olekaan ihmisen aivotoiminnalle hyväksi, en oikein muutakaan keksi... Tai sitten se on vain se turkulaisuus...

Heh, Onneksi kaikki lahelaiset ovat kirjoittaneet pelkkää posia ja fiksua analyysiä sarjasta. Jossain se on meri-ilmasto, jossain lihamuki. Anyway, onhan tässä ketjussa paljon skeidaa.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Samaa ei voi kaikkien kirjoittajien osalta sanoa tästä ketjusta. Jos ei ole mitään älykästä kirjoitettavaa, niin ei ole pakko kirjoittaa. Lieneekö niin, ettei meri-ilmasto olekaan ihmisen aivotoiminnalle hyväksi, en oikein muutakaan keksi... Tai sitten se on vain se turkulaisuus...

Et näköjään ainakaan ottanut omasta vihjeestäsi oppia. Eisemitään. Ymmärtäähän lahelaisten paniikin ja hyperventiloinnin, koska tämä sarja ei enää kahta päivää kauemmin vanhene.
 

Radiomäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans...ja aiemmat Kiekkoreippaan jälkeläiset
Heh, Onneksi kaikki lahelaiset ovat kirjoittaneet pelkkää posia ja fiksua analyysiä sarjasta. Jossain se on meri-ilmasto, jossain lihamuki. Anyway, onhan tässä ketjussa paljon skeidaa.
Näinpä juuri.
Unohdin tuohon loppuun laittaa hymiön, sarkasmin raja kun on välillä häilyvä ja miinaan menee niin surullisen moni.
 

Ikuri

Jäsen
Tässä ottelusarjassa ihan kaukalossa sekä täällä keskustelupalstalla on sellainen mahtava piirre, että omiin luotetaan molemmin puolin hirmuisesti. Värilasit tuntuvat olevan tukevasti kannattajilla päässä, aivan kuten kevätauringossa kuuluukin olla. Tappiot ovat ohipelejä ja olisikin mainiota nähdä ottelusarjan loppuun kaksi tai kolme ottelua, joissa molemmat saisivat koneensa käyntiin. Eihän esim. eilistä ottelua voi mitenkään pitää tasaisena, vaikka maalinpeli olikin ja huomioin Iikan maalipaikat.

Minä toivon sydämeni pohjasta, että TPS tässä sarjassa löytää tiensä voittajana ulos, mutta silti ymmärrän täysin, miksi Rafkinin maali sai hylkytuomion. Onko tai paremminkin onhan sellainen wanhanliiton maalialueen paitsio vielä hengissä? Mustavalkoisin rillein ymmärrän myös Pajuniemen ryntäysjäähyn. Mielestäni yllättävän vähällä selvisi. Ei siis saanut turkooseja kunnolla kimppuunsa, vaikka tuo (ärsytys) taisi olla Laurin tarkoituksena. Mihinkään maalivahdin tahalliseen vahingoittamiseen en sentään usko. Pajuniemestä paistaa valmius olla tähtipelaajan lisäksi hieman rotta. Lauri oli eilen tehnyt 2-0 -maalin tyhjiin. Seuratkaa tämän jälkeen Pajuniemen kehonkieltä, kun Julius Bergman luistelee hänen vierestään. Saa nähdä, räjähtääkö tässä sarjassa.

Huomista odottelen hunajavesi kielellä. Vaikuttaako karavaanin siirtyminen Lahteen voimasuhteisiin ja miten joukkueet jaksavat toteuttaa aktiivista pelaamistaan? Välipäivä tulee tarpeeseen ja onhan rasitus nyt poikkeuksellista. Ajatelkaa, jos tai paremminkin kun, näistä otteluista jokin ratkaistaan jossain kolmannessa jatkoerässä.

Tunnetta vaan lisää ja asennetta sekä kaukaloon että kannattajille. Mahtavaa aikaa tämä on ja vain voitot lasketaan.
 

Hahmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pajuniemestä paistaa valmius olla tähtipelaajan lisäksi hieman rotta. Lauri oli eilen tehnyt 2-0 -maalin tyhjiin. Seuratkaa tämän jälkeen Pajuniemen kehonkieltä, kun Julius Bergman luistelee hänen vierestään. Saa nähdä, räjähtääkö tässä sarjassa.

Joo, katsottu on ja moneen kertaan. Mutta saa pitää aika vahvoja värilaseja päässä ja sen lisäksi pitää olla hirmuinen mielikuvitus, jos tosta tuollaisen johtopäätöksen tekee.

Kaikkien sarjojen pelit katsoneena se on todettava, että räjähdyspotentiaali on taatusti suurin.
 

Parooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olisipa hoki aina tälläistä, hyvää tunnetta ja kamppailua, molemmilla huippuveskarit ja taitavia yksilöitä.
Oli kyllä eilen tahmeaa, ei liikkunut tassu ja syöttöjen laatu huonoa, tosin vastustajakin paineisti hyvin.
Odotukset on korkealla kun siirrytään pienempään askiin ja saadaan viimeinen vaihto-oikeus.
Toivottavasti molemmat pääsevät vetämään parhailla rostereilla loppuun, veikkaan että vielä läikkyy..
 

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
siirrytään pienempään askiin
Yleensä kun joku sanoo näin niin metsään menee, mutta nyt tais osua. Turussa 60x28 ja Lahdessa 58x28? Aika ajoin päivitetyt koot joku listaa, mutten nyt löytänyt tietoa.

Eipä tartte Tepsin luistella niin paljoa laittaaksen Pelicansin taas ahtaalle.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olen kyllä pettynyt, jos tästä jompi kumpi helpolla jyrää jatkoon.

Tuosta täytyy olla eri mieltä. Mitä enemmän näitä pelejä tahkotaan sitä enemmän annetaan välierävastustajalle eteen. Pahalta näyttää jo nyt, kun kummatkin todennäköisimmistä vastustajista on hoitamassa oman urakkansa suoraan kolmessa pelissä.

Nopeasti sarja poikki perjantaina, niin saa edes muutaman päivän lepoa ennen välieriä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös