Toronto Maple Leafs 2020–2021

  • 89 676
  • 318

isokasikaks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, Kärpät
Jumalaare tykästyin tähän uuteen numero 24:een Wayne Simmondsiin. Peli ei oikein meinannut lähteä käyntiin, joten Wayne tappeli, voitti ja näytti joukkueen suuntaan hänen olevan valmis mihin tahansa. Ja siitähän nousu sitten alkoikin. Jotenkin mahtavaa kattoa peliä ja vaikka oltaisiinkin häviöllä niin aina löytyy uskoa nousuun. Ja peli oli aivan kauhean näköistä paikoitellen, jopa Marnerilla oli vähän kankeat kädet.

Barabanov oli aika näkymätön, mutta otti tärkeän blokin ja sai minulta sillä pisteet. Nylanderista nyt ei tarvi sanoakaan mitään. Dermott, joka piti paikkansa Lehtosen tiellä, ei oikein esittänyt mitään. Ottawa peleissä tulee Lehtonen saamaan tontin, olen siitä todella varma.

Tärkeä voitto ylipäätään pitkässä juoksussa. Montreal on ilkeä joukkue ja mitä paremmin Toronto pystyy heille vastaamaan, sitä paremmin se pystyy vastaamaan siihen pudotuspeleissä. Tästä on hyvä jatkaa!
 
EP34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Outis
Ottawa vastassa, samoilla mennään kuin Montrealia vastaan. Lehtonen ei tosiaan vielä kokoonpanossa mukana, mutta debyytti lähenee.
 
EP34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Outis
Torontolta todella kova yv paine ykkös ylivoimalta, mutta Murraylta game saver.

Uusi yv perään.

Hyman lyö ilmasta kiekon maaliin, tilanne katsotaan videolta. Toronto yveellä 0-1 johtoon.

Puolierää pelattuna. Toronto hallitsee ja kontrolloi peliä täydellisesti paremmalla viimeistelyllä peli olisi 3-0.

Dermott rikkoo ja Toronto alivoimalle ensimmäisen kerran tänään.

Muuten hyvää alivoimaa, musta Hymanilta yksi umpisurkea purku joka meinasi kostautua.

Matthewsin kenttä saa kokoajan vaarallisia maalipaikkoija, nämä pitäisi hyödyntää.

Jumbo Joe huolimattomuuttaan korkeasta mailasta jäähylle.

Hyman läpiajosta vetää seinille sen jälkeen huolimomuus jatkuu ja liikaa pelaajia jäällä 5-3yv Ottawalle.

Jäähyily kostautui heti Chabot upealla vedolla 1-1

Karvas maku jäi suuhun 1-1 tilanne vaikka Leafseillä olisi ollut paikkoja
4maaliin. Tehokkuutta pojat. Muuten selvää hallintaa huolellisuutta lisää niin tämä peli kääntyy vaahteralehdille

1.erä päättyi.

2.erä

Leafsin pitää ehdottomasti nyt saada pari maalia tehtyä.

Toronto on vaikeuksissa varma otteinen Andersen varmistaa ettei takaiskuja tule

Heikon alun jälkeen Ottawa passivoitui ja Torontolla monta laadukasta maalipaikkaa, vielä on ruuti märkää.

Toronto painaa kokoajan päälle, mutta valitettavasti Wayne train ei omista pehmokäsiä.

Vihdoin ja viimein johtomaali, se leijui ilmassa. Kerfoot vetää viivasta suoraan yläkulmaan mummon hillopurkkien viereen.

Maalin jälkeiset vaihdot.. onneksi Andersen ja pieni tuuri pelastaa. Nelonen ollut tänään kehno.

Enään ei mikään pelasta Zaitsev roiskaisee kulmasta ja Tkachuk ohjaa maalinedestä, Brodie ei saanut pidettyä mailaa. 2-2

3-2.... todella flegua toimintaa Watson vetää yläriman kautta sisään. Bogosian katsoo avopaikalta liukuessaan tilanteen ohi. Nyt testataan joukkuetta kovalla kädellä.

Siirretyn rangaistuksen aikana 4-2 kun Bogosianin kolhima Tierney iskee. Torontolla on nyt todella vaikeaa saada mitään aikaiseksi.

Erän loppuun todella tärkeä ylivoima kavennus olisi nyt paikallaan. Marner-Matthews duolla ei oikein lähde.

Nylanderilta todella pehmeää peliä löysä syöttö johon katkesi pyöritys, lisäksi ylivoimalla omassa päässä jäähy ei näin.

Melkoista muniin puhaltelua kokonaisuudessaan. Tämä erä oli todella huono . Johtoasemasta 4-2 tappio asemaan alle 5minuutissa. Kasvojenpesu 3erässä kiitos. Puolustus ja puolustuspeli ei vakuuta yhtään, Sandinia ja Lehtosta tilalle.

2.erä päättyi
 
Viimeksi muokattu:

Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MLSE
Ottawa - Toronto 5-2

Havaintoja:

Oman maalin ja sen edustan puolustaminen on vaikeaa, Ottawa teki käytännössä kaikki maalinsa parhaalta sektorilta vapaasti, ilman minkäänlaista häirintää tai estelyä.

Joe Thornton ei enää herran vuonna 2021 kuulu NHL:n ykköskenttään. Herra varmasti tuo mittaamatonta lisäarvoa pukuhuoneeseen kokemuksellaan, mutta jokainen pelejä tai koosteita katsova näkee ettei vaari vaan yksinkertaisesti pysy Marnerin ja Matthewsin mukana. Itse toivon että Thornton tiputettaisiin kolmoseen, ja Hyman nostettaisiin ykköseen.

Maalipaikoille pääseminen ja viimeistelyn tehokkuus on heikkoa. Torontolla oli ottelun aikana useita pitkiä pyörityksiä hyökkäyspäässä, mutta varsinaiselta ykkössektorilta ei päästy montakaan kertaa laukomaan, toki Ottawa myös sumputti puolustuspäässään keskustan tehokkaasti, eivätkä puolustajat noudattaneet maalin edessä samanlaisia turvavälejä kuin Toronton päädyssä.

Matthews hakeutuu totutun hanakasti laukaisupaikoille, mutta suurin osa laukauksista tuntuu menevän maalin ohitse, toivottavasti ketsuppipullo aukee pian.

Nylanderistä tuntui olevan hyvän Montreal -ottelun jälkeen jäljellä vain varjo, flegmaattista pyörimistä, syötöt järjestään aina heikkoja huitaisuja sinne päin, ylivoimalla hukkasi muutaman kerran melko kriittisellä hetkellä kiekon, ja yhdellä ylivoimalla heikko syöttö omassa päädyssä johti Toronton jäähyyn.

Andersenilta melko totuttu esitys, ei paljoa saanut edestään tukea, joten maaleille ei oikein mitään voinut. Huomenna ilmeisesti Campbell aloittaa, mikä toivottavasti saa myös Toronton puolustamaan maalia ja sen edustaa viisikkona paremmin.
Vaikka Campbell ei huono maalivahti olekaan, uskon silti pelaajien asennoituvan paremmin omassa päässä puolustamiseen, kun alitajunnassa tai takaraivossa ei jyllää ajatus siitä että ”kyllä Andersen hoitaa”.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Toronto pelailee ihan kuin sattuu. Puolustus vuotaa kuin seula. Onneksi kausi on vasta alkanut. Vielä on mahdollisuus nousta upottavasta suosta.

Kysyn vain tässä ja nyt, miksi ihmeessä Lehtonen joutui koirankoppiin. Käsittämätöntä.
 
EP34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Outis
Tosiaan jäi multa kolmas erä näkemättä kun yhtäkkinen nukahdus löi takavasemmalta. Kaksi erää nähneenä mieleen jäi, huono puolustuspeli, Marner on unessa ja TJ brodie äkkiä katsomaan miten sitä jääkiekkoa pelataan.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Kysyn vain tässä ja nyt, miksi ihmeessä Lehtonen joutui koirankoppiin. Käsittämätöntä.

Lehtonen ei ole koirankopissa. Toronton cap tilanne on tällä hetkellä sellainen, ettei joukkue voi pitää "ylhäällä" täyttä kokoonpanoa. Joku pelaavista puolustajista pitäisi pudottaa taxi squadiin ja se tarkoittaisi heidän kohdallaan waiwereita. Tämän takia esimerkiksi Bogosian ja Dermott pelaavat Lehtosen sijaan.

Torontolla on kaksi vaihtoehtoa jos haluavat nostaa Lehtosen pelaamaan. Pudottaa Barabanov taxi squadiin, koska Barabanov on waiwer exempt. Tällöin kokoonpanossa on 11 hyökkääjää ja 7 puolustajaa. Toinen vaihtoehto olisi pudottaa kolmosmaalivahti Dell Taxi squadiin, jolloin cappiin jäisi enemmän pelivaraa.

Dellin kohdalla pelätään sitä että mies napataan waiwereista, joten tämä ei ole tällä hetkellä kovin todennäköistä. Eiköhän tässä odotella viikko tai kaksi ja katsotaan alkaako Toronton kokoonpanosta tippumaan pelaajia sairastuvalle, jolloin saadaan tilaa muutoksille. Samalla nähdään onko Dermott mennyt eteenpäin ja saadaan parempi kuva Bogosianin tasosta.

Lehtonen on ikävässä välikädessä, mutta se ei liity miehen peliesityksiin. Eiköhän tuo ole Torontonkin edun mukaista saada tuohon järkevä ratkaisu, kun ei tilanne tuollaisena oikein sitä kahta viikkoa pidempään voi jatkua.
 
Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MLSE
Voitte ristiinnaulita myöhemmin, mutta ei riitä Torontolla tänä(kään) vuonna lähellekään Stanley Cupia. Se on mun veikkaus.
Kiitos hyvästä veikkauksesta.

En jaksa ymmärtää kuinka joukkuetta, joka ei ole päässyt ensimmäistä kierrosta pidemmälle miesmuistiin, ollaan kaudesta toiseen nostamassa ennakoissa ja vedonlyönnissä mestarisuosikiksi. Ymmärrän Pohjois-Amerikassa ja Kanadassa Toronton ja Ontarion markkina-alueen valtavan koon, mutta sen ei pitäisi vaikuttaa siihen kuinka suomalaiset tilanteen näkevät.

Omasta mielestäni fakta on se, että ei tuo joukkue tule yllättäen vaan joku kausi vetämään päätyyn asti, ennen sitä vaaditaan jokin kirvelevä tappio pudotuspeleissä, vaikka konferenssifinaalissa (ei ensimmäisellä kierroksella).
Jotenkin tuohon joukkueeseen on saatava lisää nälkää menestyäkseen.
 
Maple Leafsin kohdalla tilanne on kuitenkin hieman epäreilu, kun mietitään aiempia pudotuspelisarjoja Bostonia vastaan. Kummatkin menivät seiskapeliin ja runkosarjasijoituksia ajatellen noiden joukkueiden ei olisi pitänyt kohdata tuossa vaiheessa pudotuspelejä. Paine olisi hieman erilainen, jos se tappio olisi tullut edes toisella kierroksella tai siellä konferenssifinaalissa. Tuo nykyinen pudotuspelisysteemi ei ole kohdellut Atlantin divisioonaa kovin reilusti, vaikka itse divisioona on ollut kohtuullisen hyvä Torontolle. Viime keväästä Toronto saa ihan ansaitusti rapaa, koska sieltä tuli nyt ns. sopivampi vastustaja Blue Jacketsin muodossa. Capitals sarjassa vastaan tuli runkosarjan perusteella aivan oikean tasoinen joukkue ja sitä vastaan silloinen nuori joukkue pelasi suhteellisen miehekkäästi.

Toki systeemi on kaikille sama ja myös organisaation tiedossa, jolloin noita Bruins sarjoja ajatellen joukkuetta olisi voinut jo aiemmin muokata fyysisemmäksi. Nykytilanne on hieman surullinen, kun pitkä menestymättömyys ja sen mukaan tuomat paineet leijuvat koko ajan vahvemmin myös nykyisen joukkueen yllä. Toronto kun on jo muutenkin NHL:n mittapuulla melkoinen painekattila. Organisaatio on vihattu ja ikuisen naureskelun kohteena. Lisäksi media ja fanit ovat pahimmillaan melkoisen kahjoja.

Jos omaa fanituksen kautta peilaa, niin tilannehan on todella hyvä. Itse aloin seuraamaan joukkuetta 90-luvun alussa ja todella pimeitä aikoja on koettu. Nyt monella mittapuulla asiat ovat todella hyvin, mutta kyllähän tuo joukkue ja sen fanit kaipaisivat pudotuspelivoittoja, menestystä ja uskottavuutta.

En kuitenkaan nyt kahden pelin jälkeen alkaisi heittämään joukkuetta tai pelaajia bussin alle. Täytyy muistaa että takana on ennätyksellisen lyhyt preseason ilman harjoituspelejä, eli se pelituntuma haetaan nyt oikeissa peleissä. 10 pelin jälkeen ollaan huomattavasti viisaampia ja on helpompi tehdä johtopäätöksiä.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Hyvää pohdintaa Torontosta ja Maple Leafsista. Olen täysin samaa mieltä siitä, että seura on saanut täysin turhaan kuraa silmilleen.

Se on vain hyvä, että seura herättää tunteita puolesta ja vastaan. Jos seura ei aiheuta minkäänlaista tunnekuohuja ympäristössä niin se on silloin täysin turhake. Maple Leafs on Kanadan rakastetuin ja vihatuin seura. Sen kanssa on vain tultava toimeen niin hyvässä kuin pahassa.

Nyt jos koskaan on hyvä mahdollisuus edetä päätyyn asti. Se vaatii vain sitä, että kaverit vetävät työhaalarit päällensä ja pelaavat joukkueensa puolesta sata lasissa.

Jostain on saatava se puuttuva nälkä menestyä. Kokemuksen puutteeseen ei voi enää vedota. Nyt jos koskaan on näytettävä mihin tämä rosteri kykenee.
 
Ukko16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs
Joku pelaavista puolustajista pitäisi pudottaa taxi squadiin ja se tarkoittaisi heidän kohdallaan waiwereita. Tämän takia esimerkiksi Bogosian ja Dermott pelaavat Lehtosen sijaan.
Itse ehkä vähän sitä mieltä että Bogosian läpäisee waiverit joten voisi heittää taxi squadiin. Tai jos joku haluaa hänet niin väitän että ei kova menetys Torontolle olisi. En sitten tiedä miten esim pari Dermott-Lehtonen suoriutuisi, varmaan tätä kyllä mietittykin vaihtoehtona.

Ja tähän vielä lisäksi. On tuo Hyman omaan silmään tosi tärkeä palanen.
 
isokasikaks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, Kärpät
Ottawa peleissä tulee Lehtonen saamaan tontin, olen siitä todella varma.

Ei paljon Toronton päässä meikäläisen toiveet/varmuudet kiinnostanut, harmi. Ottawa pelit eivät tarjonneet aivan yhtä viihdyttävää kiekkoa, kun kauden avauspeli. Toisessa pelissä kyettiin pitämään kiinni johdosta, mikä on tärkeää tälle joukkueelle. Aika monesti nuo johtoasemat on kuihtuneet, kun peli olisi pitänyt tappaa. Tuollaisia huikeita yksilösuorituksia, mikä Stutzlen maali ehdottomasti oli, on aika hankala pelata pois. Harmitti Robertsonin loukkaantuminen, hänen peliään olisi ollut mukava nähdä koko pelin mittakaavassa. Hyvää liikettä ja tahtoa toi vahvuuteen ehdottomasti. Ehdoton plussa myös Campbellin pelistä ja ainakin yksi huippupelastus jäi mieleen.

Cap tilanne tällä hetkellä todella tiukka. Kuten yllä mainittu Dell ja Spezza waiverseissa, vähän pakon sanelemanakin. Spezzaa tuskin kukaan poimii, mutta Dell saatetaan ottaakin. Saa nähdä mitä liikkuja suoritetaan, ainakaan nopella etsinnällä en kovinkaan paljon spekulaatiota löytänyt. Tällä hetkellä näyttää, että Lehtosen sopimus ei auta häntä yhtään, vaikka normaaleissa olosuhteissa se olisikin pelaajalle itselle parempi sopimus pelipaikan kannalta. Jos jollakin on tietoa capkikkailuista enemmän ja haluaa niitä jakaa niin mielelläni lueskelisin niistä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Pension Plan Puppetsissa pähkäillään tätä kuviota. Tämän artikkelin kommenteissa spekuloidaan seuraavasti: Spezza ja Dell piti molemmat panna waiverseihin, jotta ylös saadaan pelaaja, jonka avulla päästään mahdollisimman lähelle palkkakattoa, minkä jälkeen Robertson pannaan LTIR:ään, minkä jälkeen Lehtonen nostetaan ylös. Jotain tällaista olin ymmärtävinäni.
 
Peppuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks
Maple Leafsin kohdalla tilanne on kuitenkin hieman epäreilu, kun mietitään aiempia pudotuspelisarjoja Bostonia vastaan. Kummatkin menivät seiskapeliin ja runkosarjasijoituksia ajatellen noiden joukkueiden ei olisi pitänyt kohdata tuossa vaiheessa pudotuspelejä.
Hyvää pohdintaa Torontosta ja Maple Leafsista. Olen täysin samaa mieltä siitä, että seura on saanut täysin turhaan kuraa silmilleen.

Se on vain hyvä, että seura herättää tunteita puolesta ja vastaan. Jos seura ei aiheuta minkäänlaista tunnekuohuja ympäristössä niin se on silloin täysin turhake. Maple Leafs on Kanadan rakastetuin ja vihatuin seura. Sen kanssa on vain tultava toimeen niin hyvässä kuin pahassa.

Huudellaampa vähän illan kuluksi vieraisiin pöytiin.

Itsestäni tuntuu jotenkin erikoiselta että Torontolla ois jotenkin ollut epäreilua mikään, tai että tulisi turhaa kuraa niskaan. Itse pääsee ikämies sarjaan just ja just pelaileen, eli tässä on vajaa 30-vuotta NHL:ää seurattu. Toronto on voittanut vajaa 20-vuotta ennen mun syntymää Cupin. Näköjään kerran, 2000 vuonna on tullut divisioonan voitto. Voiko tuota sanoa että huonoa tuuria joskus ekalla kierroksilla tai turhaa rapaa niskaan saisi?

En ole ison meren tuolla puolen käynyt, joten en kommentoi vihasta / raukkaudesta sielläpäin. Nykypäivänä en vihaa mitään joukkueita, osaa katsoa hieman erillain jääkiekkoa mitä pienempänä. Aina olen sieltä 90-luvun alusta asti Chicagoa kannattanut ja silloin vihasin Detroittia, kun ne voitti aina ja vielä kun kaveri oli niiden fani. Aina tuli turpaan. Sama oli Kärppien kanssa, liigaan yritettiin ja ei päästy. Sitten kun päästiin niin vähän kaikki tykkäs Kärpistä, mutta nykyään taidetaan olla enempi vihattu kuin tykätty.

Sen ymmärrän että joukkuetta vihataan kun se menestyy, tai Crosbya vihataan kun se on liian hyvä. Miksi sitä Torontoa pitäisi vihata? @mike owen voisi avata meikäläisellä, jos on tietoa. Sen ymmärrän että joku rakastaa, olkoon joukkue mikä vaan, mutta mikä siitä Torontosta tekee rapakon tuolla puolen niin vihatun seuran? Eikö tuo ole huonoiten menestynyt Original Six-seura, jännä että se on niin vihattu. Tälläkään palstalla ei taida olla yhtään ihmistä joka vois sanoa seuranneen Toronton matkaa mestariksi.

Tuo tunteiden herättäminen, niin lähinnä kait se itselle herättää pientä "säälin" tunnetta. Tällä hetkelläkin voisin lyödä vetoa että Toronto ei tule Matthews / Marner / Tavares - kolmikon kanssa voittamaan sitä mestaruutta, vaikka ne pelais sielä koko loppu uransa. Jos noin sattuisi käymään, niin harmi vaan että siitä tulisi niin pitkä veto että jatkoaikakin kerkeäisi varmaan loppua sitä ennen.
 
Ei nyt tainnut varsinaisesti minulle olla suunnattu, mutta vastaillaan nyt silti illan kuluksi. Tuolla huonolla tuurilla tarkoitetaan varmasti nykyisen coren eli Matthews ajanjakson pudotuspeli vastustajia. Ei varmasti niinkään ennen sitä, sillä se oli pimeää aikaa kannattaa Torontoa jo jonkin aikaa ennen ykköspickiä. Eli esimerkiksi nykyisen järjestelmän mukaan Toronto kohtasi Bostonin, vaikka oli pelannut loistavan runkosarjan. Palkinnoksi siis tuli runkosarjan vielä paremman pelannut Boston. Jotkut pitävät tätä epäreiluna, eivätkä välttämättä ole väärässäkään. Itse en niin ole siitä välittänyt, kaikki pitää voittaa jokatapauksessa, mikäli haluaa voittaa jotain suurta.

Tuohon vihattuun seuraan liittyvään pohdintaasi taas liittyy lähinnä Torontolainen media ja sen käyttäytyminen. Ja Leafsin saama ruutuaikakin ilmeisesti risoo monia. Ja varmasti moni muukin asia, mutta olen Toronton kannattaja Suomesta, en ole kiinnostunut ottamaan oikein selvääkään mistä se johtuu.

Ps. Sääli on sairaus, ei sitä kannata harrastaa. Varsinkaan mikäli se on seurausta Matthews, Marner ja Tavares kolmikosta! Itse koen suurta mielihyvää heidän pukiessa Toronton paidan päälle.
 
Burkie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Tuo tunteiden herättäminen, niin lähinnä kait se itselle herättää pientä "säälin" tunnetta. Tällä hetkelläkin voisin lyödä vetoa että Toronto ei tule Matthews / Marner / Tavares - kolmikon kanssa voittamaan sitä mestaruutta, vaikka ne pelais sielä koko loppu uransa.

Eli lienee ookoo vaikkapa 200€ veto? Voin tulla sen verran vastaan, että lasketaan aikajänne kahdeksaan vuoteen, eli päättyy kauteen 2027-28, jos ei siihen mennessä ole tullut mestaruutta tai joku kolmikosta lopettanut uraansa. Veto on siis voimassa sillä oletuksella, että kolmikko pelaa Torontossa - jos ei, betsi raukeaa.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Itse veikkaan Maple Leafsin voittavan mestaruuden kauteen 2024 - 2025 mennessä. Vetoa en lyö, mutta mielenkiinnolla odotan mitä Torontossa tapahtuu. Tällä kaudella on hyvä mahdollisuus voittaa mestaruus, jos kaikki sujuu ongelmitta.

Rosteri on tarpeeksi laadukas. Nuoruutta ja kokemusta löytyy sopivassa suhteessa taidon ja ketteryyden lisäksi. Nyt jos koskaan on kapteeniston otettava itseään niskasta kiinni ja näytettävä mallia miten pelataan joukkueen eteen.

Muutaman pelin perusteella on turha vetää mitään lopullisia tuomiota.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Huudellaampa vähän illan kuluksi vieraisiin pöytiin.

Itsestäni tuntuu jotenkin erikoiselta että Torontolla ois jotenkin ollut epäreilua mikään, tai että tulisi turhaa kuraa niskaan. Itse pääsee ikämies sarjaan just ja just pelaileen, eli tässä on vajaa 30-vuotta NHL:ää seurattu. Toronto on voittanut vajaa 20-vuotta ennen mun syntymää Cupin. Näköjään kerran, 2000 vuonna on tullut divisioonan voitto. Voiko tuota sanoa että huonoa tuuria joskus ekalla kierroksilla tai turhaa rapaa niskaan saisi?

En ole ison meren tuolla puolen käynyt, joten en kommentoi vihasta / raukkaudesta sielläpäin. Nykypäivänä en vihaa mitään joukkueita, osaa katsoa hieman erillain jääkiekkoa mitä pienempänä. Aina olen sieltä 90-luvun alusta asti Chicagoa kannattanut ja silloin vihasin Detroittia, kun ne voitti aina ja vielä kun kaveri oli niiden fani. Aina tuli turpaan. Sama oli Kärppien kanssa, liigaan yritettiin ja ei päästy. Sitten kun päästiin niin vähän kaikki tykkäs Kärpistä, mutta nykyään taidetaan olla enempi vihattu kuin tykätty.

Sen ymmärrän että joukkuetta vihataan kun se menestyy, tai Crosbya vihataan kun se on liian hyvä. Miksi sitä Torontoa pitäisi vihata? @mike owen voisi avata meikäläisellä, jos on tietoa. Sen ymmärrän että joku rakastaa, olkoon joukkue mikä vaan, mutta mikä siitä Torontosta tekee rapakon tuolla puolen niin vihatun seuran? Eikö tuo ole huonoiten menestynyt Original Six-seura, jännä että se on niin vihattu. Tälläkään palstalla ei taida olla yhtään ihmistä joka vois sanoa seuranneen Toronton matkaa mestariksi.

En tarkoittanut että Toronto tarvitsisi sääliä tai sitä olisi kohdeltu yleisesti epäreilusti. Pidän narratiivia viime aikojen playoff menestyksestä naurettavana siinä mielessä, että parhaimmillaan Toronto on ollut runkosarjan 5. ja kohdannut ensimmäisellä kierroksella runkosarjan 3. Tällaisissa tilanteissa on hieman naurettavaa ihmetellä ettei joukkue ole edennyt pudotuspeleissä alkua pidemmälle. Nykyinen systeemi on typerä, jos samaan divisioonaan osuus kolme laadukasta joukkuetta, kuten Atlanticissa on käynyt. Se ei poista tosi asiaa, ettei Toronto ole päässyt ensimmäistä kierrosta pidemmälle, mutta olosuhde minkä takia se ei ole onnistunut on suhteellisen luonnollinen. Joukkue on kuitenkin pelannut itsensä ihan hyviin asetelmiin. Boston oli korkeammin rankattu ja pelasi paremmin, voitti sarjat ja se on ihan odotettua että paremmin seedattu voittaa pudotuspeleissä.

Columbusta vastaan pelattua ottelusarjaa tai playin menestymättömyyttä saa toki naureskella. Toki kun trendiä katsoo koko ajalta, niin tottahan se on että Toronto ei ole voittanut pudotuspelisarjaa kohta 20 vuoteen, mutta toisaalta odotusten valossa Toronto on ollut ennakkosuosikki vasta viime keväänä.

Toronto on NHL:n vihatuin seura todennäköisesti sen takia, että se on myös NHL:n rakastetuin seura. Menestymättömyydestä huolimatta sillä on vankka fanipohja ja se saa medialta suhteettoman paljon tilaa. Suhteessa menestykseen aivan liian paljon. Tämähän on toki sellainen asia, että se ei välttämättä organisaatiolle tai faneille ole kovin hyvä asia. Pelaajat ovat äärimmäisen mediapaineen keskellä ja työrauhaa ei ole kenelläkään. Lisäksi tuolla aiemmin mainittiin lähteenä Pension Plan Puppets ja tämän sivuston nimityshän tulee entisen omistajan mukaan. Toronton edellinen omistaja oli Ontariolainen opettajien eläkekassa, jonka ydintoimintaa ei ole menestyvän jääkiekkoseuran pyörittäminen vaan rahan kerääminen eläköityneille opettajille. Tämä aiheutti täydellisen pysähtyneisyyden tilan urheilullisesti, kun ottelut myydään loppuun muutenkin niin seuraan ei ole järkevä panostaa sen enempää kuin on pakko. Tilanne oli vuosikausia fanien kannalta todella surkea. Yleensä kun omistajat pyrkivät voittamaan mestaruuksia ja siinä sivussa toivottavasti pitämään toiminnan voitollisena. Toronton kohdalla tärkeintä oli kerryttää eläkekassaa ja se maksatettiin intohimoisilla faneilla.
 
Hieno kirjoitus. Täysin samaa mieltä. Onneksi Toronton kurssi on nyt vakaalla pohjalla. Suunta on kohti parempia aikoja. Saas nähdä millainen on meininki seuraavassa matsissa. Voittoa odotellessa.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
MapleLeafs on vauhdissa taas. Jälleen voitto.

MOTTO: Vähän paremmemmin ensi kerralla kiitos.

Hyvää peliä Lehtoselta. Vähän sai peliaikaa, mutta kyllä se siitä lähtee suksi luistamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös