Tommi Kerttula – Ässien kehitysjohtaja

  • 453 137
  • 2 977

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Koko kevät oli Lukolta täysin sysipaskaa peliä ja aiempiin esityksiin nähden Lukko pelasi sääleissä yllättävän hyvin. Mutta ei oikeastaan kukaan luottanut että Lukko tuossa olisi pärjännyt. Sitähän ennen sarjan alkamista harmiteltiin Lukko-puolella että jos sarja toteutuu, niin vituttaa kun sen hetken Lukolla ei ole rahkeita tehdä tuosta derbyn arvoista sarjaa.
Mä aion pysyä aina siinä mielikuvassa että Satakunnan paikallisissa voi kumpi vaan voittaa, ihan sama mitä ukkoja on rosterissa tai miten kausi on edennyt. Kumpikaan joukkue ei ole mikään ennakkosuosikki näissä mittelöissä omissa papereissani.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Mielestäni tuon säälipleijarisarjan ottelut olivat kuitenkin kohtalaisen tasaisia, silloin ihmettelin miksei Lukko kiinnostanut enää kannattajia. Halli oli muistaakseni melko tyhjä.

Valikoivan muistini lokeroista, tilastot avuksi ottaen, ilmapiiri Lukon ympärillä tammikuun lopulta alkaneesta alamäestä alkaen oli 'veljet teki itsensä pieneksi' ja täydellinen lukko kotijäällä.

20.1 4-0 kotivoitto Tapparasta. Sijotus 5., 74 pistettä. Pikakelaus runkosarjan loppuun eli viimeiset 15 peliä, sijoitus 9. 85 pisteellä. Eli vikat 15 peliä 11/45 pistettä, sellasesta toiveikkaasta 'suora pudotuspelipaikka ja kaikki mahdollista' tietynlaiseen mahalaskuun ja ilmat pihalle. Tuolta jaksolta seitsemästä kotipelistä 2/21 pistettä.

Eihän se valmentajan vaihdon jälkeen Ässilläkään heti täyttä lentokeliä ollut, siinä oli viiden pelin 1/15 pojoa putki ja selkä 10. viivaa vasten. Helmikuun alusta vikat 10 taasen 22/30, jakson kuntopuntarissa vain Kärpät edellään. Ja Lukon ohi sarjataulukossa.

Siinä oli tammikuun lopulta runkosarjan loppuun melkonen svingi Satakunnan kiekkokapinassa.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Toivottavasti saatte Kerttulan jatkamaan pitkään ja olisi se hienoa jos Sahlstedt jatkaisi myös Lukossa pitkään. Saataisiin siitäkin lisää vääntöä, kumman UTJ/UJ/KJ on parempi.

Ja onhan se hyvä että kummallakin joukkueella menee hyvin ja saadaan kovia vääntöjä. Playout-kamppailu ei riemunkiljahduksia aiheuttanut ja viimeinen säälipleijari-sarjakin oli kummankin joukkueiden fanien mielestä taputeltu, ennenkuin edes alkoikaan.

Koko kevät oli Lukolta täysin sysipaskaa peliä ja aiempiin esityksiin nähden Lukko pelasi sääleissä yllättävän hyvin. Mutta ei oikeastaan kukaan luottanut että Lukko tuossa olisi pärjännyt. Sitähän ennen sarjan alkamista harmiteltiin Lukko-puolella että jos sarja toteutuu, niin vituttaa kun sen hetken Lukolla ei ole rahkeita tehdä tuosta derbyn arvoista sarjaa.

Ässät ja Lukko ovat tosiaan pelanneet sama pääsarjaa 53 vuotta (noh, 52 vuotta, Ässät oli yhden kauden divarissa), ja tänä aikana näille on kertynyt neljä keskinäistä playoff-ottelua. Eihän tuota voi millään järjellä edes käsittää, miten karma onkin onnistunut järjestämään noin. Eli näinhän se on, että jokainen satakuntalainen kiekonystävä ei varmaankaan toivo mitään niin hartaasti, kuin kunnollista pitkää playoff-sarjaa Ässien ja Lukon välille, ja juuri niin että molemmilla olisi kovat joukkueet ja isot menestymisen mahdollisuudet. Niin että sarja todellakin olisi derbyn arvoinen, kuten tuossa hyvin sanot. Eli että esimerkiksi puolivälieräsarjaan lähdettäisiin sijoilta 4 ja 5. Saati sitten, että sarja olisi vasta myöhemmässä vaiheessa kuin puolivälierissä, sillä ajatuksella en edes ala kiusaamaan itseäni..

Taustojen on oltava kunnossa, jotta tuo voi toteutua. Ässien isoja menestyksiä 2000-luvulla on aina seurannut 2-4 vuoden pakollinen täyssekoilu myös kulisseissa, nyt Kerttulan toiminnan myötä ollaan viimein tilanteessa jossa sekoilujen aika olisi kenties ohi, ja toimintaan saataisiin pysyvää vakautta ja sitä kautta pysyviä menestyksen edellytyksiä..
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ässät ja Lukko ovat tosiaan pelanneet sama pääsarjaa 53 vuotta (noh, 52 vuotta, Ässät oli yhden kauden divarissa), ja tänä aikana näille on kertynyt neljä keskinäistä playoff-ottelua. Eihän tuota voi millään järjellä edes käsittää, miten karma onkin onnistunut järjestämään noin.

Tuolla Ässät-Lukko ketjussa mainitaan 5 playoff voittoa Ässille ja nolla Lukolle, miten tuo on mahdollista?
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tuolla Ässät-Lukko ketjussa mainitaan 5 playoff voittoa Ässille ja nolla Lukolle, miten tuo on mahdollista?

Ai viisikö niitä onkin ollut eikä neljä, tämä selvä.. Ässät on siis yhtä kaikki voittanut jokaisen joukkueiden välisen playoff-ottelun
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Älä hyvä mies unohda Lukon Suomen sarja kausia ja 1.divari kautta.

No kyllä tämä hyvä mies nyt vain unohti.. jos katsotaan tuosta vuodesta 1967 alkaen mistä laskin, eli Ässien perustamisesta siis, niin Lukko on tainnut olla kolme kautta pois pääsarjasta. Nimenomaan kauden 67-68, sekä sitten 72-73 ja 83-84. Korjaa nyt jos olen väärässä Pratu..

Eli eihän se sitten tee kuin 49 vuotta yhtä aikaa pääsarjassa. Eli nyt alkaa siis satakuntalaisen pääsarjatason kiekkoilun yhteisen matkan 50v juhlakausi, päivän knoppitieto osaltaan sekin *hymiö*
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Korjaa nyt jos olen väärässä Pratu..

Eli eihän se sitten tee kuin 49 vuotta yhtä aikaa pääsarjassa. Eli nyt alkaa siis satakuntalaisen pääsarjatason kiekkoilun yhteisen matkan 50v juhlakausi, päivän knoppitieto osaltaan sekin *hymiö*
Korjataan nyt sitten, eli Ässien ja Lukon 50v yhteinen juhlakausi. Satakuntalaisia Pori/Rauma yhteisiä kausia on vähän enemmän.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Korjataan nyt sitten, eli Ässien ja Lukon 50v yhteinen juhlakausi. Satakuntalaisia Pori/Rauma yhteisiä kausia on vähän enemmän.
Joku oli kenties katsomassa jo ottelua Lukko- Karhut 1965 keväällä. Ottelussa oli 10 001 katsojaa ja tunnen todella hyvin tuon yhden. Tämä yksi oli lyseossa ja pelasi Juha Rantasilan kanssa shakkia aina saksan ja usein muillakin tunneilla. Juha hävisi kaikki ne pelit, mutta oli loistava pelaaja jo silloin. Siitä on jo 55 vuotta, ajatella. Karhuthan voitti mestaruuden silloin, kuten kaikki varmaan muistavat.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tommin kanssa saisi mun puolesta tehdä vaikka 5-vuoden jatkosopimuksen. Tämä olisi se kaikkein tärkein jatkosopimus tulevaisuutta ajatellen.

Kerttula kiistatta edustaa sellaisia hyveitä, jotka eivät ole Porissa olleet mitään itsestäänselvyyksiä viimeistään vuosien aikana

1) hänen kontaktinsa ja neuvottelutaitonsa ovat selvästikin erinomaiset
2) hänen silmänsä rakentaa joukkueen kokonaisuus on kunnossa
3) hän ajattelee aidosti koko organisaation hyvää
4) ja ennen kaikkea: hän on ollut 100% sanansa mittainen mies (tämä etenkin Porissa harvinaista)
 
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
En tiedä kenen piikkiin Linus menee,mutta iso sulka siitä.

Ymmärtänyt että Linus oli täysin Kerttulan löytö. Todellinen high risk - extremely high reward.

Jos se nyt noin meni kuten sanoin niin todellakin, melkein vois laittaa sen kymmenen sulkaa tästä. Olihan se itselläkin pelko perseen alla noiden ADHD/asberger-juttujen takia että mitähän tuo nyt sekoilee.
 
Kärmes1

Tässä nähdään älykkään Porilaisen viiltävää analyysiä asiasta, josta hän ei selvästikään ymmärrä yhtään mitään, mutta pakko on saada ajatuksensa julki. Ei paljoa typerämpää tekstiä enää voi tuota aiheesta kirjoittaa. Kannattaa perehtyä sekä ADHD:n että Aspergeriin ennen kuin tuon kaltaisia kirjoittelee, koska molemmat voivat (kuten Linuksen tapauksessa nähdään) olla myös yksilön vahvuuksia korostavia tekijöitä.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eikö Söderström tullut pitkälti Rosendahlin suhteiden rakentelun ansiosta.

Tuossa aiemmin puhuttiin, kenen löytö.

Neuvotteluvaiheessa Linus kertoi, että heti (muistaakseni Vapun tietämillä) löytyi yhteinen sävel Rosendahlin kanssa. Jaakko lähetti mm videoita harjoittelusta Linukselle.
Eli sopimuksen maaliin saamisessa Rosendahlilla oli osuutta asiaan.
 
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
Tässä nähdään älykkään Porilaisen viiltävää analyysiä asiasta, josta hän ei selvästikään ymmärrä yhtään mitään, mutta pakko on saada ajatuksensa julki. Ei paljoa typerämpää tekstiä enää voi tuota aiheesta kirjoittaa. Kannattaa perehtyä sekä ADHD:n että Aspergeriin ennen kuin tuon kaltaisia kirjoittelee, koska molemmat voivat (kuten Linuksen tapauksessa nähdään) olla myös yksilön vahvuuksia korostavia tekijöitä.

No juu, myönnetään, ei ihan tullut asiat kirjoitetuksi niin kuin piti. En ala yrittämään edes kirjoittaa tuota auki siten kuin sen päissäni kuvittelin, tulisi liikaa selittelyn makua asiaan.

Oikeassa olet kuitenkin tuossa, omakohtaisia kokemuksia ei ole kyseisistä oireyhtymästä/häiriöstä.
 
Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Ymmärtänyt että Linus oli täysin Kerttulan löytö. Todellinen high risk - extremely high reward.

Jos se nyt noin meni kuten sanoin niin todellakin, melkein vois laittaa sen kymmenen sulkaa tästä. Olihan se itselläkin pelko perseen alla noiden ADHD/asberger-juttujen takia että mitähän tuo nyt sekoilee.
Tosi fiksu kommentti. En tiedä mitä sekoilulla tarkoitat, mutta diagnoosi on harvoin sekoilua.
 
Kärmes1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No juu, myönnetään, ei ihan tullut asiat kirjoitetuksi niin kuin piti. En ala yrittämään edes kirjoittaa tuota auki siten kuin sen päissäni kuvittelin, tulisi liikaa selittelyn makua asiaan.

Oikeassa olet kuitenkin tuossa, omakohtaisia kokemuksia ei ole kyseisistä oireyhtymästä/häiriöstä.
Asiallinen vastaus. Arvostan! *peukku
 
Jore12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt todennäköisesti Tommille tulee kritiikkiä jos totta on, että Linus on loppukauden paketissa ja Aittokallio ei ole täysin kunnossa. Tämä riski siis kostautui täysin vaikka markkinoilla olisi ollut ehjempiäkin maalivahteja. Myös Tommin 2 hankintaa tulee sekoittamaan pakkaa entistä enemmän, kun lähtee pois... Eine syksyn hankinnat ollutkaan niin hyviä miltä ensi makustelu tuntui...
 
On siinä ainakin taas ongelmanratkaisijalle mietittävää mikäli veskatandemi hajoaa käsiin.

Samalla, niin Selinin kuin Kerttulan suilla on penätty kärsivällisyyttä. Nyt on vedetty 9/60 kuvitteellisesta täydestä runkosarjasta. Lopputulemaa ei tiedä vielä kukaan ja tässä voi tapahtua pitkän kauden aikana vaikka mitä.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.97
  • 3.70
  • 3.50
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös