Yhdysvaltojen mielenosoitukset ja mellakat

  • 268 110
  • 2 009

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Nämä on monellakin tavalla ongelmallisia asioita. Vaikka unohdettaisiin älykkyysosamäärän ongelmat älykkyyden mittana (mikä olisi jo sinänsä perusteetonta), törmätään moniin muihin ongelmiin. Esim. jos ajatellaan yleensäkin tieteessä vallitsevia ongelmia, yksi sellainen on että löydetty vaikutus päätyy paljon todennäköisemmin julkaistavaksi kuin ei vaikutusta -tulos. Lisäksi tietyissä kysymyksissä tietynlainen tulos on paljon helpommin julkaistavissa kuin toisenlainen. Esim. kuvittele, että joku tutkija alustavissa tutkimuksissaan toteaisi että korkea älykkyysosamäärä ennustaa ennakkoluuloisuutta ja rasismia. Löydöshän voisi olla täysin sattumanvarainen, mutta tuollaista tulosta ei varmasti pidettäisi "hyväksyttävänä" ja todennäköisesti tutkija itse päättäisi olla jatkamatta tutkimusta sen enempää. Viimeistään arvostetut tieteelliset julkaisut jättäisivät sen todennäköisesti julkaisematta eettisesti ongelmallisena. Ihan validi huolenaihe nimittäin olisi että tällaista, hyvin mahdollisesti satunnaista tulosta käytettäisiin samanlaisena lyömäaseena kuin Tatu Vanhasen menetelmällisesti heikkolaatuisia "tutkimuksia". Tulos, jonka mukaan tyhmät päätyvät todennäköisemmin rasisteiksi ei tällaisia rajoitteita omaa joten julkaisuharha lienee selviö ja se pitää huomioida.
Tottakai olet periaatteessa pyörittelyissäsi oikeassa, mutta Vanhasen Tatun tutkimukset minun mielestäni todistavat että "ei-hyväksyttävät" tuloksetkin tulevat julkaistuiksi. Ei silti, tälle palstalle linkattiin pari päivää sitten hesarin juttu rötöstelevästä demarista, jota linkkaaja käytti todisteena sille että valtamedia vaikenee asiasta.

Kyllähän se on kiistämätöntä, että eri kansallisuuksien keskimääräiset äo:t poikkeavat vahvasti keskenään ja sen saa sanoakin, mutta yhtä hyvin myös tiedetään että koulutus ja ravinto selittävät eroista vähintään valtaosan. Jos rasismin kohdalla vastaava selitys löytyy joka "kumoaisi" tuon tutkimustulokset, niin mielelläni sen kuulen.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ei tässä vaiheessa pitäs enää ylättyä mistään mitä noi Jenkkien poliisit tekee. Mutta kyllä tää klippi oli kuin jostain "Missisippi palaa" leffasta. Siellä oli punaniska poliisit innoissaan lähössä rotusotaan ja vähän ampumaa mustaa miestä.

Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Viimeksi muokattu:

Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Suomessakaan ei ole näistä uutisoitu kun ei sovellu Trump vastaisuuteen.

[MEDIA=youtube]kINv2Gyo33A[/MEDIA]

[MEDIA=twitter]1279916014071959552[/MEDIA]
 
Suomessakaan ei ole näistä uutisoitu kun ei sovellu Trump vastaisuuteen.

Niin, siis Atlantassa oli viikonlopun aikana 6 ampumisvälikohtausta, jossa kuoli 4 ihmistä ja loukkaantui 22, mutta eivät liity mellakointiin, eli ketjun aiheeseen, kuten ei sekään, että Chicagossa ammuskeltiin 4th of july-viikonlopun aikana sen verran, että 15 ihmistä kuoli ja 65 haavoittui, ja Miamissa ammuttiin 13 ihmistä saman viikonlopun aikana.

Kyllä noista toki USA:ssa uutisoidaan, tosin lähinnä paikallisesti sielläkin, kun noita nyt vaan sattuu ja tapahtuu säännöllisesti.

Edelleen, kyseiset ampuneet eivät liity poliittiseen liikehdintään, vaan kyseessä on tyypillisesti rikollisten jengien välienselvittelyä tai huumausaineiden kauppaan liittyvää väkivaltaa.

Pitäisikö noista siis Suomessa vetää jotain otsikoita joka maanantai? Kun edes Yhdysvalloissa eivät yllä pääuutisiin..
 
Niin eikö Chop ollut BLM liikkeen hallussa ollut paikka? Eikö BLM silloin vastaa jos heidän alueellaan tapahtuu murha? Sehän ei sovi pääuutisiin ja heidän agendaan jos musta ihminen ampuu toisen mustan ja vielä heidän omalla reviirillään.
 
Niin eikö Chop ollut BLM liikkeen hallussa ollut paikka? Eikö BLM silloin vastaa jos heidän alueellaan tapahtuu murha? Sehän ei sovi pääuutisiin jos musta ihminen ampuu toisen mustan ja vielä heidän omalla reviirillään.

Joka tapauksessa 4th of July on Yhdysvalloissa perinteisesti vuoden väkivaltaisin päivä, ja 5th of July toiseksi väkivaltaisin. Joka vuosi ammutaan kymmeniä ihmisiä molempina päivinä, ja sinä tartuit yhteen ammuttuun, vaikka ainakin 64 ihmistä ammuttiin ja parisataa haavoittui, perinteisissä itsenäisyyspäivän juhlamenoissa, mukaanlukien ainakin 4 pientä lasta.
 
Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Joka tapauksessa 4th of July on Yhdysvalloissa perinteisesti vuoden väkivaltaisin päivä, ja 5th of July toiseksi väkivaltaisin. Joka vuosi ammutaan kymmeniä ihmisiä molempina päivinä, ja sinä tartuit yhteen ammuttuun, vaikka ainakin 64 ihmistä ammuttiin ja parisataa haavoittui, perinteisissä itsenäisyyspäivän juhlamenoissa, mukaanlukien ainakin 4 pientä lasta.
Niin tartuin kun nämä tapahtuivat BLM liikkeen alla eikä itsenäisyysuhlinnan takia. Tosin surullista, että jenkkien itsenäisyyspäivänä kuolee noin paljon ihmisiä.
 
BaronFIN

Jäsen
Itse en kiinnittäisi mitään huomiota näihin ”itsenäisiin” korttelialueisiin kun muistuttavat vakaudeltaan Don Rosan sarjakuvaa missä Roope julistaa rahasäiliönsä itsenäiseksi kuningaskunnaksi ja menettää sen karhukoplalle ensimmäisen tunnin aikana.

Älä ruoki trollia ja ne kuolevat omaan mahdottomuuteensa ennemmin tai myöhemmin. Toki USAn presidentille on hyötyä noista kun voi kiljua LAW AND ORDERIA ja sitten näistä paikallisen yhteiskunnan normaaleista tapahtumista voi tehdä tikun nokkaan noston, mutta kokonaisuutena niiden syntyminen kertoo jo ikävää tarinaa koko yhteiskunnan onnistumisesta.
 
A Siente

Jäsen
Miksi Portlandissa ollaan yhä vihaisia ja mellakoidaan? Muualla ei ainakaan livekuvien perusteella ole mitään. Portlandissa vedetään avotulta keskellä katua. Liittyykö tämä edes alkuperäiseen syyhyn millään tavalla.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Sanoisin että tässä on mielenkiintoista luettavaa liittyen näihin mellakoiden ympärillä tapahtuviin toimiin. Eli joidenkin pyrkimyksiin saada ihmisille potkut, hankaloittaa heidän uraansa ja muuta sellaista. Eihän kyse ole varsinaisesti uudesta ilmiöstä, mutta tämä on tärkeää muistaa.
 
Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Kolme päivää sitten Dallasissa, BLM liikkeen rauhallista protestointia.

[MEDIA=instagram]CChuSeWJxm5[/MEDIA]
 
Maukka187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, Koovee, FC Haka, NHL
Kolme päivää sitten Dallasissa, BLM liikkeen rauhallista protestointia.
Joo siis BLM-liike on yhtä kuin joku ~30 valkoista tyyppiä Dallasissa, ja tämä kammoittava roskasakki vielä syyllistyy niinkin kamaliin rikoksiin, kuten rauhallisen illallisen pilaamiseen. Kyllä nyt on rasismin vastustaminen mennyt liian pitkälle.
 
Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Joo siis BLM-liike on yhtä kuin joku ~30 valkoista tyyppiä Dallasissa, ja tämä kammoittava roskasakki vielä syyllistyy niinkin kamaliin rikoksiin, kuten rauhallisen illallisen pilaamiseen. Kyllä nyt on rasismin vastustaminen mennyt liian pitkälle.
Niin pienikin määrä kyseistä liikettä voi antaa huonon maineen. Vähän kuin Suomessa maahanmuuttajat, joista muutama kymmenen on raiskannut nuoria lapsia ja tämä mustamaalaa kaikki maahanmuuttajat lasten raiskaajiksi.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Tämä Damani jäbä vaikuttaa olevan henkeen ja vereen Trump ja republikaanimiehiä ja näyttää Instagram sekä TikTok olevan täynnä kaikenlaista höpöhöpöä. Twitterissäkin valittaa, kun osavaltiossa on maskipakko sakon uhalla. Huolestuttavan paljon kommenteissa on maskivastaisuutta ja muita käsittämättömiä juttuja.
 
Jeffrey

Jäsen
Kyllähän tuo BLM saa kokoajan syvempiä värejä. Organisaatiota on alettu syyttämään neo-marxismista, eikä ilmeisemmin kovin vasemmalla sijaitsevat tukijat ja jonkin asteinen veljeily Antifan kanssa tätä ainakaan nyt hälvennä.

Liberaaleja ja kapitalisteja on vainottu sosialistien toimesta iäisyys. Nyt meneillään oleva keskustelu on joidenkin liberalistien mielestä saanut samanlaisia kaikuja reilun sadan vuoden takaa Venäjältä, jossa omistavaa luokkaa leimattiin lopulta päätyen melko rujoihin seurauksiin ympäri europpaa.

Tasa-arvo taistelu tämä ei ole ollut enää pitkään aikaa. Suurimmat tasa-arvotaistelijat Rosa Parksista King juniorin on saanut kannuksensa ihan muilla avuin.

Toivottavasti mellakat ja niiden ympärillä ja taustoilla liekkiä puhaltavat ideologiat saadaan mahdollisimman nopeasti sammumaan ilman enempää turhia uhreja. Ja päästäisiin todella siihen tasa-arvoa edistävään työhön.
 
On kyllä aika jäätävää mutuilua koko teksti. Ja, että oikeen kapitalisteja ja liberaalejakin vainotaan. Joopa joo.
 
Jeffrey

Jäsen
On kyllä aika jäätävää mutuilua koko teksti. Ja, että oikeen kapitalisteja ja liberaalejakin vainotaan. Joopa joo.

Jos historian tuntemus on tuota tasoa, niin pitäisi varmasti olla vastaamatta. Tämä tosin on se tapa, jolla ei-itselle-sopivaa historiaa ja maailmankuvaa pyritään mustamaalaamaan.

Jos haluat, voit kuitenkin perehtyä historiaan. Ja esimerkiksi syihin esimerkiksi Venäjän ja Saksan juutalaisvainojen taustalla. Ja samalla siihen mitä kaikkea puhdistettiin ja miksi.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
On kyllä aika jäätävää mutuilua koko teksti. Ja, että oikeen kapitalisteja ja liberaalejakin vainotaan. Joopa joo.
Ymmärtääkseni jotkut niistä BLM liikkeen johtohenkilöistä ovat ihan tunnustautuneet marxisteiksi. Jos liikettä aletaan vetämään marxistiseen suuntaan niin en pidä sitä hyvänä.

Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Tämä Damani jäbä vaikuttaa olevan henkeen ja vereen Trump ja republikaanimiehiä ja näyttää Instagram sekä TikTok olevan täynnä kaikenlaista höpöhöpöä. Twitterissäkin valittaa, kun osavaltiossa on maskipakko sakon uhalla. Huolestuttavan paljon kommenteissa on maskivastaisuutta ja muita käsittämättömiä juttuja.
Hyvä kun huomasit, että olikin Trump kannattaja. Meinasin ihan uskoa, että 'jotkut' BLM protestoijat ovat väkivaltaisia.
 
Maukka187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, Koovee, FC Haka, NHL
Jos historian tuntemus on tuota tasoa, niin pitäisi varmasti olla vastaamatta. Tämä tosin on se tapa, jolla ei-itselle-sopivaa historiaa ja maailmankuvaa pyritään mustamaalaamaan.

Jos haluat, voit kuitenkin perehtyä historiaan. Ja esimerkiksi syihin esimerkiksi Venäjän ja Saksan juutalaisvainojen taustalla. Ja samalla siihen mitä kaikkea puhdistettiin ja miksi.
Mä puhuin nykypäivästä. Siksi sanoinkin vainotaan.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Liberaaleja ja kapitalisteja on vainottu sosialistien toimesta iäisyys. Nyt meneillään oleva keskustelu on joidenkin liberalistien mielestä saanut samanlaisia kaikuja reilun sadan vuoden takaa Venäjältä, jossa omistavaa luokkaa leimattiin lopulta päätyen melko rujoihin seurauksiin ympäri europpaa.

Bolshevikkien vallankumous menossa? Onhan siellä nähty vertailukohtia myös natsien valtaannousuun siinä tavassa, millä Trump lietsoo kannattajiaan vihaan poliittisia vastustajiaan ja tiettyjä vähemmistöryhmiä vastaan, samalla osoittaen vallanhimossaan piittaamattomuutta lakeja ja demokraattisia perinteitä kohtaan.

Jännä nähdä, jäävätkö bolshevikit vai kansallissosialistit lopulta voitolle Amerikassa. Marraskuussa siitä kai äänestetään.
 
Maukka187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, Koovee, FC Haka, NHL
On kyllä niin uuvatin kommentointi, että varmaan parempi laittaa korkki kiinni. Laita nyt edes faktat kuntoon tuosta, vai onko jo niin pahasti värisokeus ettet näe tai/ja osaa laskea. Siinä on vaikenväristä mielenosoittajaa, niin mustaa kuin valkoista.
Onneksi oma kommenttisi on todella fiksu ja rakentava. Juu en kieltämättä katsonut koko videota äärimmäisellä tarkkuudella, koska eipä siinä mitään kovinkaan erikoista tapahtunut. Itse videon kuvaaja ja kertoja vain sanoi, että "mostly white people", mutta oli siinä kieltämättä vähän muitakin. Kiitos kuitenkin asiallisesta palautteesta!
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos haluat, voit kuitenkin perehtyä historiaan. Ja esimerkiksi syihin esimerkiksi Venäjän ja Saksan juutalaisvainojen taustalla. Ja samalla siihen mitä kaikkea puhdistettiin ja miksi.

Pahuus. Siinä syytä. Nuo vainot jatkuivat vuosisatoja molemmissa paikoissa, ja monessa muussakin. Mitä puhdistettiin? No ainakin uhrien taskut arvoesineistä. Ja suut kultahampaista.

Sellaisia hirveyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia on kyllä tuossa juutalaisvainojen historiassa tapahtunut, että saa vereni kiehumaan. Kuvaannollisesti. Samoin tietysti orjuus Yhdysvalloissa, ja sitä seurannut rotuerottelu ja poliisiväkivaltakin. Yleensä ottaen tuollainen systemaattinen mielivalta jotain heikossa asemassa olevaa vähemmistöä kohtaan pääsee todella ihoni alle ja saa aikaan kuvotusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös