Al-Holin leiriläiset ja hallituksen toiminta

  • 194 775
  • 2 030

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vähän myöhässä, ja luin pikana läpi keskustelua Haavistoon briiffin jälkeen. Enpä siihen enää tässä vaiheessa iltaa, hyvin oli eri puolia pohdittu.

Sen sijaan Katri Kulmunista pari sanaa. Kulmuni jaksaa jatkaa samalla linjalla edelleen tänään iltapäivällä: "Minun tiedossani ei ole, että hallitus olisi tätä poliittisesti käsitellyt tai että se on poliittisesti tätä käsittelemässä valtioneuvoston istunnoissa".

Tottahan se varmaan on, sillä hallituksen iltakoulussa asiaa on käsitelty ja käyty ohjeita ja toimintaa läpi ja se ei ole valtioneuvoston virallinen istunto. Miten kauan tällainen väistely ja surkea tapa tehdä politiikkaa toimii?

Pääministeri Sanna Marin (sd) kertoi YLE:n haastattelussa, että al-Hol-asiaa on käsitelty hallituksen iltakoulussa ja ulkoministeri Pekka Haaviston toiminnalla on Marinin hallituksen ”hiljainen hyväksyntä”. Mitä tarkoittaa hiljainen hyväksyntä? Siis muuta kuin, että toimilla on hallituksen poliittinen tuki edellisen hallituksen iltakoulun ja Marinin sekä hallitusryhmien tekemän päätöksen perusteella.

Mieleen tulee - anteeksi vaan - Teiniliiton ajat, jollloin kikkailu oli samanlaista.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Tietysti ongelma on, että Bashar Al-Assad on EU:n sanktiolistalla sotarikollisena, ja tästä tuohtuneena katkaissut diplomaattivälit Eurooppaan.

Ja kuulemma länsimaiden pitäisi luvata maksaa ja/tai korjata Venäjän pommitusten vahingot, ennen kuin Bashar normalisoisi välit.

Länsimaat taas ovat sitä mieltä, että Assad voisi luopua vallasta, jos haluaisi maalleen apua. Mikä ei tule tapahtumaan.

Eli diplomaattikanavia ei ole.

Silti faktisesti Suomella ei ole mitään oikeuksia toimia Syyrian alueella ilman Assadin lupaa. Suomi ei voi säveltää. Suomella ei ole Damaskoksessa lähetystöäkään. Nämä ei anna oikeutta pimeälle toiminnalla toisessa valtiossa. Suomi on länsimaa, ei banaanivaltio eikä maailman poliisi massiivisine sotakoneistoineen. Suuremmalla syyllä, jos diplomaattikanavia ei ole, silloin kaikki Suomen toiminta Syyriassa ja Kurdien masinoimana on laitonta ihan kaikkien mahdollisten kansallisten lakien mukaan ja tällöin ei puhuta muutenkaan enää sitten ihmisoikeussäännöksistä. Puhutaan laittomasta toimenpiteestä toisessa maassa, josta valtiot joskus tekee sodanjulistuksia.

Suomen vihreät miehet Syyriassa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Helsingin Sanomien näkemän asiakirjan mukaan kaikki al-Holin halukkaat suomalaiset piti kotiuttaa tällä viikolla:


Asiakirjojen mukaan operaation ajankohta on kuitenkin ”täysin riippuvainen” paikallisten toimijoiden asettamista reunaehdoista ja heiltä saatavista turvallisuustakuista. Asiakirjojen allekirjoittajiksi on merkitty poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sekä poliisijohtaja Sanna Heikinheimo. Asiakirjat on päivätty marraskuun 21. päivälle.

Tietääkseni Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa hallitus on ottanut poliittisen vastuun tekemällään päätöksellä. Sen jälkeen hallitus on ilmoittanut lisää vasta kun henkilöt ovat koneessa matkalla tai perillä. Suomen osalta tämä olisi ollut myös fiksu valinta. Mutta näin ei ole menetelty. Kun ei ole tehty poliittista päätöstä, ongelmat lähtivät kasautumaan Tuomisesta alkaen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Vaikka asia on vaikea ja pelko ymmärrettävä en ymmärrä mitä syytä ISIS naiusilla olisi tehdä terrori-iskuja Suomessa.
Heitän muutaman potentiaalisen syyn:

- Ovat jo alunperin lähteneet hyvinvoivasta länsimaisesta yhteiskunnasta terroristijärjestön riveihin, uskoen sen olevan oikea paikka heille ja heidän lapsilleen. Tämän terroristijärjestön tavoitteena on tuhota se yhteiskunta mistä he ovat alunperin lähteneet ja tappaa vääräuskoiset.

- Ovat viettäneet terroristijärjestön alaisuudessa aikaa reippaasti, eli maailmankuva on todennäköisesti jopa syventynyt (ainakin haastattelujen perusteella).

- ISIS-äidit eivät ole ilmeisesti olleet ihan pelkkiä ruokaa laittavia kotiäitejä, vaan osallistuneet lottien tapaan koulutukseen, pommien väsäämiseen ja muuhun toimintaan. Ehkä jopa myös teloituksiin (lapsistahan on jo runsaasti kuvamateriaalia miten ISIS heitä käyttää teloittajina).

- Suomeen päästyään he ovat täysin yhteiskunnan ulkopuolisia, mahdollisesti jopa rikollisia. Sulautuminen takaisin on vaikeaa ellei mahdotonta, eikä vähiten sen takia että oma maailmankuva on täysin vääristynyt.

- Jos ja toivottavasti kun lapset otetaan välittömästi huostaan Suomeen päästyään, äideltä viedään se ainoa kiintopiste elämään. Tässä vaiheessa alkaa olla jo aika saatanan vaarallinen coctaili kasassa.

Suomessa ollaan niin ylpeitä että nuoresta naisesta saadaan pääministeri, hallituksessa ja eduskunnassa muutenkin paljon nuoria naisia. Lasikatot murtuu ja Puolustusvoimissakin naissotilaiden määrä kasvaa. Silti täällä ajatellaan niin huolettomasti että kyseessä on vaan väärään paikkaan joutuneet perheenäidit. Todellisuudessa sieltä voi olla tulossa ja todennäköisesti tuleekin sotilaskoulutettuja fanaatikkoja, joilla ei ole mitään hävittävää. Nainen voi ihan hyvin olla terroristi myös.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Morgoth

Jäsen
Mieleen tulee - anteeksi vaan - Teiniliiton ajat, jollloin kikkailu oli samanlaista.

Kulmuni LMlle: Keskusta ei hyväksy kaikkien al-Holin suomalaisten kotiuttamista

En suoraan sanoen tiedä mitä ajatella enää. En ehkä enää edes viitsi yrittää. Aivan käsittämätön sotku. En edes ymmärrä miten ihmeessä tälläinen tilanne on edes luotu.

Brittiparlamentti tästä tulee mieleen, oikeastaan enää puuttu Antti Rinne huutamassa OOOOORRDDDDEEEEERRR!
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos oikein tulkitsen Kulmunin sanomaa niin lapset voisi tulla mutta ei äidit. Toki siellä joku muukin rajaus voi olla mutten vaan keksi mikä.

Ainakaan poliittista päätöstä ei siis ole enää tulossa ja noudot tapahtuu virkamiesvastuulla tapahtuessaan. Tuon jälkeen Kepu vittuilee kaikille ja koittaa saada pisteet pidettyä edes nollassa.

Mielenkiintoisin skenaario olisi lennon saapuminen tänään ja nähdä livelähetyksessä Kärnän paskansyöminen, voittaisi keskisuuret urheilutapahtumat selkeästi.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kulmuni LMlle: Keskusta ei hyväksy kaikkien al-Holin suomalaisten kotiuttamista

En suoraan sanoen tiedä mitä ajatella enää. En ehkä enää edes viitsi yrittää. Aivan käsittämätön sotku. En edes ymmärrä miten ihmeessä tälläinen tilanne on edes luotu.

Brittiparlamentti tästä tulee mieleen, oikeastaan enää puuttu Antti Rinne huutamassa OOOOORRDDDDEEEEERRR!

Hyvin samanlainen linja kuin opposition tänään. Hallituspuolue Keskustan linja on siis opposition linja.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
"Ilta-Sanomat uutisoi, että leiriltä palaavat lapset ja äidit saapuvat Suomeen jo ensi viikolla 19.12. Lehden mukaan päivämäärästä on tiedotettu Helsingissä terveydenhuollon viranomaisille. Haavisto kuitenkin käytännössä kiisti tiedon tiedotustilaisuudessaan. "

Paha juttu Haavistolle jos kone tulee 19.12.....
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Kulmuni LMlle: Keskusta ei hyväksy kaikkien al-Holin suomalaisten kotiuttamista

En suoraan sanoen tiedä mitä ajatella enää. En ehkä enää edes viitsi yrittää. Aivan käsittämätön sotku. En edes ymmärrä miten ihmeessä tälläinen tilanne on edes luotu.

Jotkut pisteet eivät tässä paperissa vieläkään yhdisty. Haavisto sanoi tänään tiedotustilaisuudessa, että asiasta on keskusteltu iltakoulussa, nimenomaisesti siitä, että kuinka suomalaiset leirilläolijat palautetaan Suomeen ja tästä ovat kaikki hallituskumppanit tietoisia. Nyt Kulmuni antaa eri version, että ollaan vasta selvitelty asiaa (iltakoulussa). Molemmat, Kulmuni ja Haavisto eivät voi puhua totta, tai vähintäänkin jättävät jotain kertomatta.

Toisekseen, mitä tämän Kepun kanta käytännössä tarkoittaa. Mitä, jos leiriltä tuodaan "kaikki" Suomeen? Mitä Kepu tekee, jos "kaikki" tuodaan Suomeen?

Taitaa olla niin, että Kärnä pelastui siltä mitä Petri Matikainen harrastaa pelkästään sen vuoksi, että alkuperäinen suunnitelma ei toteutunutkaan aikataulussa. Edustaja Savola Keskustasta on myös todennut, että Suomen ei tule leiriltä aktiivisesti hakea Suomen kansalaisia. Vielä jäi häneltäkin epäselväksi, että mitä tapahtuu, jos Suomi kuitenkin hakee. Käsittääkseni Kärnä sanoi jo, että tällöin hän menettää luottamuksen hallituksen toimintaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
"Ilta-Sanomat uutisoi, että leiriltä palaavat lapset ja äidit saapuvat Suomeen jo ensi viikolla 19.12. Lehden mukaan päivämäärästä on tiedotettu Helsingissä terveydenhuollon viranomaisille. Haavisto kuitenkin käytännössä kiisti tiedon tiedotustilaisuudessaan. "

Paha juttu Haavistolle jos kone tulee 19.12.....
Jääkö Haavistolle mitään muuta vaihtoehtoa kuin erota, jos näin käy? Toki Vihreät syyttävät tästä Haaviston kusetuksista Timo Haapalaa ja oppositiota, mutta voipi olla että Keskusta ei hyväksy näin räikeää kusettamista.

Hyvästi Haaviston mahdollisuudet seuraavaksi presidentiksi. Kansa ei voisi antaa tätä anteeksi hänelle.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Tämä vaikuttaa merkittävältä kannanotolta: Oikeustieteilijät ihmettelevät ulkoministeri Haaviston toimia al-Holin pakolaisleirin kysymyksessä

Muodollisesti Haavisto tuskin on rikkonut lakia, mutta käytännössä prosessi on ollut osoitus poliittisen rohkeuden puuttumisesta. Ollaan sitten valmisteltu asiaa niin pitkälle kuin se on mahdollista poliittisen päätöksen puuttuessa. Hallitukselta olisi nyt odotettava selkeää vastausta: kyllä, kyllä tahi ei, ei.

Tässä otetaan juurikin kantaa siihen, että olisi pitänyt tehdä päätös valtioneuvostossa. Mutta siihenkään eivät voi tai halua ottaa vahvasti kantaa. Tätä mieltä olen myös minä. Kantaa otetaan myös siihen, että Haavisto on tehnyt ilmeisesti päätöksen ja tällöin on poliittinen päätös, mutta onko oikeudellinen.

Sen enempää heistä ei tietenkään saa irtikään, koska eivät voi eivätkä halua laajaasti avata asioita, koska asiat ovat vielä epäselviä kaikille.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Oheisen linkin takaa Erbilin saapuvia lentoja. Tarkoittaa jotain tai sitten ei.
 

Liitteet

  • 7DC13818-2D23-4698-8A7A-CC3C3C6E50EF.jpeg
    7DC13818-2D23-4698-8A7A-CC3C3C6E50EF.jpeg
    60,8 KB · kertaa luettu: 335
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Jotain outoa tässä on ja nyt selvästi on charterit peruttu ja maalataan tilanne niin, että älkää nyt panikoiko, me täällä vaan varmuuden vuoksi varaudutaan kaikkeen.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kun persut ovat hallituksessa ja heidän kriisejään kauhistellaan, niin kannattaa kaikkien muistaa kuinka kriisitöntä aikaa oli vihervasemmistohallituksella.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tässä otetaan juurikin kantaa siihen, että olisi pitänyt tehdä päätös valtioneuvostossa. Mutta siihenkään eivät voi tai halua ottaa vahvasti kantaa. Tätä mieltä olen myös minä. Kantaa otetaan myös siihen, että Haavisto on tehnyt ilmeisesti päätöksen ja tällöin on poliittinen päätös, mutta onko oikeudellinen.

Sen enempää heistä ei tietenkään saa irtikään, koska eivät voi eivätkä halua laajaasti avata asioita, koska asiat ovat vielä epäselviä kaikille.

No jaa, ymmärtäisin että Haavisto on informoinut hallitusta iltakoulussa näistä toimista ja tehnyt siis sen päätöksen että asiaa valmistellaan virkamiestasolla, mutta sitä ei vielä olla päätetty toteutetaanko suunnitelma, mikä vaatisi poliittisen hyväksynnän hallitukselta. Tosin sellainen mielikuva tässä jää, että hallitusta on viety katettuun pöytään, jolloin mikään muu päätös kuin asian hyväksyminen ei ehkä enää olisi ollut mahdollinen - että olisi jollain tasolla ollut joko jonkinlainen hiljainen ymmärrys tai että sitten Haavisto olisi sooloillut (kuitenkin lain puitteissa) tai että Haavisto olisi toiminut jotakuinkin normaalisti ja että kyseessä olisi normaali varautuminen yhteen mahdolliseen skenaarioon. Mutta tämä viimeinen vaihtoehto alkaa vaikuttaa jo aika epätodennäköiseltä.

Olettaisin ja toivoisin että välikysymyskeskustelussa hallitus ilmoittaisi selkeän kannan ja myös perusteltaisiin tämä menettelytapa ja sen tarkoitusperät. Jos hallitus ja Haavisto haluavat palauttaa lapset niin siinä tosiaan olen samaa mieltä, mutta mitään automaatiota ei voi olla aikuisten ja aikuisikää lähellä olevien alaikäisten suhteen. Kysymys ei ole yksinomaan humanitäärinen vaan siihen liittyy myös turvallisuusnäkökohtia.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Kulmuni LMlle: Keskusta ei hyväksy kaikkien al-Holin suomalaisten kotiuttamista

En suoraan sanoen tiedä mitä ajatella enää. En ehkä enää edes viitsi yrittää. Aivan käsittämätön sotku. En edes ymmärrä miten ihmeessä tälläinen tilanne on edes luotu.

Brittiparlamentti tästä tulee mieleen, oikeastaan enää puuttu Antti Rinne huutamassa OOOOORRDDDDEEEEERRR!

Tässähän alkaa kaipaamaan hiihtoliiton asioista tiedottanutta Markku M. Petäjää ihan tosissaan (kunnia hänen muistolleen) selvittämään tätä sotkua julkisuuteen.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Tässähän alkaa kaipaamaan hiihtoliiton asioista tiedottanutta Markku M. Petäjää ihan tosissaan (kunnia hänen muistolleen) selvittämään tätä sotkua julkisuuteen.
Kyllä. Nyt tulee korrrrrrostaa, ettei tuloksia hallituksen b-näytteestä ole vielä saatu. A-näyte osoittautuikin jo positiiviseksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Itse kyllä kallistun vähän sille kannalle, että jos te olette itsenne sinne järkänneet, niin itse itsenne myös sieltä järkkäätte pois. Ja senkin jälkeen katellaan tarkasti, että mitä teette siviilissä. Mitään kyytejä ei tosiaankaan järjestetä.

Nuo lapset on sitten vähän kinkkisempi juttu. Kuka ne täällä sitten kasvattaa, jos ne tänne tuodaan, mutta äidit jääkin tuonne paratiisiinsa? Lapsien tuomiselle olisin itse valmis näyttämään vihreää valoa, mutta näitä isoja käytännön kysymyksiä pitäisi miettiä kuitenkin tarkasti sitä ennen.

Ja mitä Haavistoon tulee, niin potkut persuksille on ainut vaihtoehto minun mielestäni. Jos mies on kerran yksiselitteisesti valehdellut, niin ei se tuossa asemassa vaan käy ja vilttiketjuun pitää tien käydä.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Onhan lapset aina tietysti söpöjä mutta pikkuisen huolestuttaa Vantaan sossutätien kyky toimia näiden kullannuppujen kanssa.



Tämähän on luonnollisesti turhien uhkakuvien maalailua. Onhan sijaishuollolla mittava nippu työkaluja hanskata lastenkodissa veitsen kanssa huitova 12-vuotias joka on ehtinyt jo puukottaa paria vääräuskoista.

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös