Häät, rippijuhlat ym. kissanristiäiset

  • 12 717
  • 94

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Häissä en ole ollut muutamaan vuoteen. Pahin suma oli ja meni. Oikeastaan ihan hyvä näin, sillä pidemmän päälle hääjuhlat alkoivat toistaa itseään, vaikka jokaisessa olikin toki oma vivahteensa. Parhaita häitä olivat ne, joissa teennäinen ja mukahauska ohjelma oli karsittu minimiin. Pahimpia taas ne, joissa ohjelmaa oli enemmän kuin laki sallii, ja lisäksi se oli vielä myötähäpeää herättävää.

Vielä penseämpi olen ollut polttareita kohtaan. Vaikka tuttavapiirini onkin keskimääräistä fiksumpaa, eikä alennu pahimpiin junttiuden multihuipentumiin, ei polttaribiletys ole oikein ikinä iskenyt meikäläiseen täysillä. Jotenkin olen aina kokenut olleeni liian vanha sellaiseen juopotteluun, mitä polttareissa aina jotkut tuntuvat harrastavan. Ja toisaalta kaikki extreme-lajit, joita usein harrastetaan ohessa, ovat myös sellaisia, etteivät ne ole yhtään meikäläisen juttu.

Rippijuhlissa en ole ollut vuosiin. Mutta ne ovat muistikuvieni mukaan usein hauskempia kuin häät, ihan jo siksi, että niissä harvemmin on muistikuvieni mukaan mitään väkisin väännettyä ohjelmaa. Lähinnä ruokaa ja kahvia ja vapaata seurustelua.

Tämän kesän ainoa sukujuhla on yhdistetty tädin miehen 80- ja enon vaimon 70-vuotispäivä. Vapaata seurustelua, ruokaa, kahvit ja savusaunaa illasta. Sopii oikein hyvin. Leppoisaa meininkiä vailla mitään ihmeellistä ohjelmaa.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Häissä en ole ollut muutamaan vuoteen. Pahin suma oli ja meni. Oikeastaan ihan hyvä näin, sillä pidemmän päälle hääjuhlat alkoivat toistaa itseään, vaikka jokaisessa olikin toki oma vivahteensa.

Tämä on se asia mitä joku hääpari voisi miettiä. Matkailuketjussa on puhuttu kuinka biitsin ja vuoren näkeminen on usein aika lailla samaa kuin siinä naapurimaassakin oli.

Sama pätee häihin. Perinteet ovat tärkeitä, mutta jos ei kovin läheinen ole tai vaikka olisikin, niin jos ottelutapahtuma on sama kuin viimeksikin, niin se on vähän nähty.

Pari kertaa on tullut oltua häissä missä hääparin kanssa oltiin vain pubissa maistraatin jälkeen. Noitakin kannattaa harkita ja voi jättää monelle mukavammat muistot.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Nuo polttarit ovat pääsääntöisesti aika surkuhupaisaa teatteria, jota edelleen näkee. On jotenkin 90-lukulaista että joku aivan naamareissa oleva kovaääninen lauma naisia pukee tulevan morsiamen johonkin gepardin taljaan ja reinoihin ja hänen pitää kysellä jotain vitun avioliittoneuvoja. Mitä lähempänä itseasiassa ryhmän keskimääräinen ikä on neljääkymppiä, koko karmeus paljastuu mitä pahimmiten.

Sama toki koskee miehiä. En ole koskaan ymmärtänyt mitään vesihiihtoa kännissä tai mitä tahansa, jossa viina ja kova vauhti on huono yhdistelmä. Tuossa ei haise kuin tyhmyys, ei testosteroni. Usein monelle seurueessa olevalle tapahtuma on vain mahdollisuus vetää rapsakat kännit, ei suinkaan huomioida itse juhlan nk. sankaria.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä on se asia mitä joku hääpari voisi miettiä. Matkailuketjussa on puhuttu kuinka biitsin ja vuoren näkeminen on usein aika lailla samaa kuin siinä naapurimaassakin oli.

Sama pätee häihin. Perinteet ovat tärkeitä, mutta jos ei kovin läheinen ole tai vaikka olisikin, niin jos ottelutapahtuma on sama kuin viimeksikin, niin se on vähän nähty.

Veikkaisin, että tässä on usein taustalla se, että morsiusparin vanhemmat käyttävät valtaansa, ja painostavat tai ainakin toivovat jotain perinteistä ohjelmaa, joka oli niin ihanaa silloin joskus kun he viettivät omia häitään. Joissain tapauksissa kaasot ja bestmanit saattavat myös kehittää sellaista.

Olen kuullut kauhutarinoita sellaisestakin, että häät järjestävä taho oli saanut omasta mielestään loistavan idean, ja arponut istumajärjestyksen. Ajatuksena se, että siinä on juhlavierailla hyvä tilaisuus saada uusia ihania ystäviä. No, eipä se putkeen ollut mennyt. Pöydissä oli ollut hiljaista ja kiusaantunutta porukkaa, ikähaitarin vaihdellessa viiden ja yhdeksänkymmenen vuoden välillä.

Itselläni ärsyttävin ohjelmanumero on ollut sellainen, missä laitettiin musiikki soimaan ja joku hattu kiertämään pöydissä. Kun musiikki pysähtyi, hattua pitänyt joutui esittelemään itsensä muulle juhlaväelle ja kertomaan, mistä tuntee morsiusparin. Itse en joutunut uhriksi, mutta sääliksi kävi hieman sulkeutunutta sukulaismiestäni, joka joutui tähän.

Pari kertaa on tullut oltua häissä missä hääparin kanssa oltiin vain pubissa maistraatin jälkeen. Noitakin kannattaa harkita ja voi jättää monelle mukavammat muistot.

Juurikin. Yhdet parhaista häistä olivat hyvällä lapsuudenystävälläni. Olin juhlissa bestman, mutta selvisin vähällä. Olin todistajana maistraatissa, järkkäsin polttarit (hyvin kevyet) ja juhlissa, jotka pidettiin kaverini kotona vasta vihkimistä seuranneena päivänä, vastasin maljojen jaosta juhlavieraille. En olisi suostunut pitämään puhetta, mutta kaverini ei edes sellaista halunnut. Juhlissa lähinnä syötiin ja juotiin.

Parit vastaavat juhlat on myös tullut koettua. Vihkitilaisuudessa ei ole edes oltu. Polttareita ei ole pidetty. Juhlat ovat olleet pienille porukoille jälkikäteen teemalla "hyvää ruokaa ja laadukkaita juomia".
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Pidän nelikymppiset lähimmille ystäville. Ajatuksena on saunoa, syödä hyvin, juoda paljon ja puhua paskaa musiikin soidessa taustalla, mutta ennen pahinta humalaa myös kehitellä jotain yhteistä tekemistä. Ennen varsinaista kokoontumista saa tulla jo paikalle, jos tahtoo esim. kalalla käydä, mutta muutoin se alkuilta on vähän tyhjä. Jengi on sellaista, että jokin oli mökkiolympialaistyylinen kisailu kävisi hyvin, ja mietinkin jo vähän jotain siihen, mutta jos on heittää ehdotuksia erilaisista lajeista, otan mielelläni vastaan.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jengi on sellaista, että jokin oli mökkiolympialaistyylinen kisailu kävisi hyvin, ja mietinkin jo vähän jotain siihen, mutta jos on heittää ehdotuksia erilaisista lajeista, otan mielelläni vastaan.

Eikös tämä nyt huuda kunnon virallista mölkkyturnausta kirjanpitoineen. Epäselvyyksien ja lahjotun tuomarin jälkeen sitten painia.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Häissä en ole ollut muutamaan vuoteen. Pahin suma oli ja meni. Oikeastaan ihan hyvä näin, sillä pidemmän päälle hääjuhlat alkoivat toistaa itseään, vaikka jokaisessa olikin toki oma vivahteensa. Parhaita häitä olivat ne, joissa teennäinen ja mukahauska ohjelma oli karsittu minimiin. Pahimpia taas ne, joissa ohjelmaa oli enemmän kuin laki sallii, ja lisäksi se oli vielä myötähäpeää herättävää.

Olen soittanut bilebändeissä ja tanssiorkestereissa n. 50-60 häissä ja yhdyn tähän täysin. Eniten myötähäpeää aiheuttaa väsyneet ohjelmanumerot kuten "hassunhauska" virolainen hääpuhe. Samaten morsiamen ja sulhasen ryöstöt on useimmiten melko väsyneitä. Bestmanin tai morsiaimen isän puheet on usein aivan liian pitkiä. Yksi suuri virhe, mikä on toistunut, on se, että järjestetään keskittymistä/hiljaisuutta vaativaa ohjelmaa siinä vaiheessa, kun jengi alkaa olla jo laitamyötäisessä.

Parhaat häät on sellaiset, joissa on lämminhenkinen ja vapautunut tunnelma vailla turhaa pönötystä eikä liikaa ohjelmaa. Lisäksi tärkeintä on, että hääpari nauttii olostaan. Hääbändeissä soittaneena parasta on ollut se, kun illan päätteeksi morsian ja sulhanen tulleet kädestä pitäen kiittämään.

Jengi on sellaista, että jokin oli mökkiolympialaistyylinen kisailu kävisi hyvin, ja mietinkin jo vähän jotain siihen, mutta jos on heittää ehdotuksia erilaisista lajeista, otan mielelläni vastaan.

Meillä on ollut kaveriporukalla vuodesta 2015 alkaen loppukesästä mökkikymmenottelu, johon käytetään koko päivä. Lajit ovat tikanheitto, tauluammunta (ilmakiväärillä), kroketti (jokainen puttaa vuorollaan läpi 10 portin radan, tasatuloksessa paremmuuden ratkaisee suoritukseen käytetty aika), saappaanheitto (mökkitielle, saappaan jäätävä kokonaan tielle, kolme heittokierrosta, joiden jälkeen kolme parasta jatkavat kolmelle ylimääräiselle kierrokselle, vain paras tulos lasketaan), petankki (niin monta kierrosta kuin kilpailijoita eli kiertävä heittojärjestys, meillä ollut 5-7, jokainen kierros pisteytetään), tölkkiammunta (ilmakiväärillä, 5 tölkkiä, tasatuloksissa aika ratkaisee paremmuuden), mölkky, yatzy, maija (korttipeli siis) ja heitä sikaa. Jokaisessa lajissa pisteytys, kun kuusi kilpailijaa, niin voittaja saa 5 pistettä, toinen 4 pistettä jne. ja viimeinen 0 pistettä. Tähän menee koko päivä, viiden lajin jälkeen tauko, yatzyn jälkeen käydään saunassa. Voittajan nimi kaiverrettu pokaaliin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
jos on heittää ehdotuksia erilaisista lajeista, otan mielelläni vastaan.
Mölkky on varttuneen makuun. Paini sitten myöhemmin ja ambulanssi kohokoht... eiku.

Mölkky on mukavaa ajantappoa, eikä vaadi oikeastaan mitään valmisteluja tai vaivaa. Kokeile ja ylläty, sillä oikeassa seurassa tuosta paiskomisesta tulee aidosti hyvä kokemus.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Tikkakisaan saa pientä twistiä ns. drive by shooting-tyylillä. Parijoukkueet, toinen osapuoli kottikärryyn, toinen työntää ja nuolet pitää nakuttaa tauluun tietyllä alueella/ajassa kärryn ajaessa taulun ohitse.

Myös harjanvarsi-skeet on yllättävän mukava laji. Frisbee heitetään äänimerkin kanssa mökin toiselta seinämältä ja se pitää pudottaa harjanvarrella heittäen, kun lätkä ilmestyy kulman takaa.

Jos ranta antaa mahdollisuuden, niin vesipyöräily rannan suuntaisesti on melko vaativa laji. Tähän vielä pienen esteradan tuoma taito-ajoaspekti, niin avot.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mölkky on mukavaa ajantappoa, eikä vaadi oikeastaan mitään valmisteluja tai vaivaa. Kokeile ja ylläty, sillä oikeassa seurassa tuosta paiskomisesta tulee aidosti hyvä kokemus.

Sen verran se vaatii valmistelua, että pitää selvittää kaukalon koko. Muuten tappelu alkaa jo ennen ensimmäistä heittoa, kun se on joillekin liian lähellä ja joillekin mahdottoman kaukana.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
No niin, näitähän alkoi tulla, kiitokset! Ja lisää saa toki laittaa, D-Day on vasta loppukesästä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olen soittanut bilebändeissä ja tanssiorkestereissa n. 50-60 häissä ja yhdyn tähän täysin. Eniten myötähäpeää aiheuttaa väsyneet ohjelmanumerot kuten "hassunhauska" virolainen hääpuhe. Samaten morsiamen ja sulhasen ryöstöt on useimmiten melko väsyneitä.

Nyt palautuikin mieleen absurdein hääkokemukseni. Itselläkin on menneisyydestä musiikkitaustaa. Tosin ihan omien alternative-rockbiisien soitosta, jopa virallisesti levyttäneenä artistina. No, se on toinen tarina, eikä siinä menestystä tullut, mutta olihan se hauska harrastus. Mutta miten se liittyy aiheeseen? Siten, että kun soitti bändissä, se tarkoitti kaiken maailman hyvänpäiväntutuille sitä, että tuosta saa ilmaisen hääbändin, joka suostuu opettelemaan mm. häävalssin, muutaman tanssibiisin sekä joitain tunnettuja rock-covereita ilman mitään korvausta. Noita pyyntöjä tuli hyvin usein, ja sitten ihmeteltiin sitä, että olisi pitänyt maksaa jotain menetetystä vapaa-ajasta. Ja ikään kuin soittovehkeet olisivat kulkeneet itsestään paikalle...

No, 99% pyynnöistä torjuttiin. Pari kertaa ei kehdattu sanoa ei, kun kyseessä oli sen verran hyvä tuttu. Kertaalleen menimme, kun laulajan perhetutun tyttärellä oli häät, ja saimme jopa pienen korvauksen tästä. Silloin ei kehdattu kieltäytyä, vaikka myöhemmin tälle olisi sanottu ei...

Tuo keikka on vielä melkein 20 vuotta myöhemmin mielessä kaikessa absurdiudessaan. Morsiamen ryöstön yhteydessä sulhanen kehtasi tulla kerjäämään rahaa myös meiltä soittajilta. Taisi jopa aloittaa meistä. Soiton yhteydestä jäi mieleen se, että sulhasen isä kuuli, että meillä oli Romanssi valitti ohjelmistoon. Hän halusi tulla laulamaan sen, koska oli laulanut sitä kuorossa. No ei siinä mitään, kokeiltiin tätä. Valitettavasti hän ei tajunnut mitään rumpalin määräämästä tahdista, vaan veti rytmin omalla temmollaan. No, bändistä muut tajusivat lopettaa soiton siihen. Itse koskettimilla heitin sointumattoa yrittäen pysyä solistin valitsemassa rytmissä...

... Onneksi bändihommat ovat jääneet taa. Eipä keskimääräinen ihminen oikein ymmärrä, minkä verran hommaa tuollainen yksittäinen keikka vaatii...
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Tikkakisaan saa pientä twistiä ns. drive by shooting-tyylillä. Parijoukkueet, toinen osapuoli kottikärryyn, toinen työntää ja nuolet pitää nakuttaa tauluun tietyllä alueella/ajassa kärryn ajaessa taulun ohitse.
Tikkakisaan tuo twistiä lisää tällä palstalla kerrottu malli. En muista kuka, enkä tarkkaan ”sääntöjäkään”, alkoholi saattoi jotenkin kuulua asiaan. Mutta idea oli jotenkin seuraava. Tikka heitetään ylös kohti taivasta. Sen alas tullessa ”pelaaja” yrittää ottaa tikan kiinni / ”kopin tikasta” tikkataululla. Ja tulos on toki niin monta pistettä kuin tikka siinä taulussa osoittaa.

Itse en aio kokeilla, enkä tosiasiassa suosittele kenellekään muullekaan.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Siten, että kun soitti bändissä, se tarkoitti kaiken maailman hyvänpäiväntutuille sitä, että tuosta saa ilmaisen hääbändin, joka suostuu opettelemaan mm. häävalssin, muutaman tanssibiisin sekä joitain tunnettuja rock-covereita ilman mitään korvausta. Noita pyyntöjä tuli hyvin usein, ja sitten ihmeteltiin sitä, että olisi pitänyt maksaa jotain menetetystä vapaa-ajasta. Ja ikään kuin soittovehkeet olisivat kulkeneet itsestään paikalle...

Itse olen sanonut usein, että voin soittaa keikan ilmaiseksi, jos joku roudaa kamat paikalle ja keikan jälkeen pois, tekee soundcheckin, saan itse päättää, mitä musaa soitetaan eikä soittoaika mene liian myöhäiseksi. Häissä olen kerran soittanut ilmaiseksi, kun olin bestman ja buukkaamani kavereiden bändin yhdelle soittajalle tuli joku äkillinen este, niin tuurasin häntä sitten (olin tehnyt tuurauskeikkoja kyseisessä bändissä aiemminkin). Bändi oli suostunut normaalia pienempään keikkaliksaan eikä minun tarvinnut roudata, niin annoin muiden jakaa keskenään palkkion. Lisäksi toimitin heille omasta pussistani bäkkärikaljat (jotka oli ostettu hääviinojen hakureissulla Tallinnasta).

Onneksi useimmat hääparit ovat tajunneet, että kun hääbändiä kohtelee hyvin, on ystävällinen, tarjoaa mahdollisuuden ruokailuun, juotavaa, niin seurauksella hääbändillä on herkästi entistä parempi fiilis ja mahdollisesti tämä näkyy myös meiningissä lavalla. Itse en ole koskaan tehnyt keikkoja leipääntyneenä (lopetin siinä vaiheessa, kun meinasi alkaa tuntua siltä), mutta kyllähän sitä aina on mennyt ylimääräinen vaihde päälle, jos häissä ollut hyvä tunnelma.

Mainitaan vielä muistoja, että välillä on pitopalvelun väki mussuttanut tyyliin "te soittajat voitte vaan ryypätä töissä." Jumalauta soittaminen ole koskaan ollut minulle työtä, vaan harrastus, josta joskus saa jopa palkkion. "Kotona saa ilmaiseksi soitella", kuten eräs hanuristi muinoin yksissä häissä lohkaisi. Itse lopetin keikkailut siinä vaiheessa, kun alkoi tuntua työltä tai oikeammin siltä, että sille antaa enemmän kuin siltä saa. Yksikään hääpari ei ansaitse bändiä, jonka soittajat ovat paikalla pelkästään rahan vuoksi.
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Me ainakin laskettiin potentiaaliset juojat ja ja näille sitten juoma per tunti tahdilla juomaa. Tämä siis kaljojen, siidereiden ja lonkeroiden osalta. Juomaa jäi jonkin verran ylitse, mutta parempi niin kuin, että juomat loppuu kesken. Tuohon päälle sitten vielä ruuan kanssa otettava viini, kuoharit ja kahvin kyytipojat.

72 henkilöä
10 tuntia
Lonkerotölkkejä 240 kpl
Oluttölkkejä 360 kpl
Siideritölkkejä 216 kpl

Meillä on häät edessä noin kuukauden kuluttua ja määrät on nyt järkeilty alla olevan mukaisesti. Laskimme juomien määrät samalla kaavalla kuin veljeni häissä ja heillä jäi lähes kaikkea yli aika reippaasti.

84 henkilöä (80 vierasta, hääpari, pappi ja valokuvaaja)
10 tuntia
  • Olutpulloja (0,33l) 348 kpl (olutta juo suurinosa, toiset 0-2, toiset 6+)
  • Lonkerotölkkejä (0,33l) 168 kpl (vanhemmat yms tuskin näitä juovat, joten nuoremmalle osastolle jää noin 3-4 per lärvi)
  • Siideripulloja (0,33l) 96 kpl (oletamme että näitä haluaa vain osa naisväestä, joten ei otettu enempää)
  • Skumppapulloja (0,75l) 24 kpl (laskennallisesti 2 lasia per lärvi, joka on lähinnä varattu alkumaljoihin. Ehkä otetaan varuille vielä pari pulloa lisää jos joku haluaa tällä läträtä)
  • Punaviinipulloja (0,75l) 24 kpl (eli 2 lasia per lärvi. Oli aiemmin enemmän, mutta kaikki sanoo että kesäjuhlissa punkkua ei mene kuin pääruoan kanssa. Otetaan ehkä pari laatikkoviiniä lisäksi sivuun, jos joku sitä haluaa juoda enemmänkin)
  • Valkoviinipulloja (0,75l) 48 kpl (eli 4 lasia per lärvi. Toiset juo enemmän, toiset vähemmän)
  • Konjakkipulloja (1,0l) 2 kpl (vanhemmalle väestölle kahvien kera)
  • Bailey's (1,0l) 1 kpl (varmuuden vuoksi, jos joku haluaa tällaista kahvin kera)
  • Viskibaari, johon tulee yksi kolmen litran Jack Daniel's -keinutelineessä ja kasa limutölkkejä ns. Lemmyjä varten. Lisäksi kolme pulloa (1,0l) erilaisia laatuviskejä alan ystäville.
Pääasia on, että kaikki juomat riittävät ruokailun yli. Sen jälkeen jos jokin yksittäinen juoma loppuu niin what can you do? Kunhan juotavaa yleisesti riittää läpi illan niin kaikki hyvin. Jos joku sitten kokee että valikoima ei kelpaa tai haluaa juoda perskännit, niin voi siirtyä loppuillasta johonkin lähikuppilaan jatkamaan. Juhlat on Helsingin keskustassa, joten vaihtoehtoja riittää.

Normaalikokoisia alkoholiannoksia tuossa määrässä on yhteensä 1509, joka tarkoittaa noin 18 alkoholiannosta per lärvi. Luulisi riittävän..

Edit: laskuvirhe.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Itse olen sanonut usein, että voin soittaa keikan ilmaiseksi, jos joku roudaa kamat paikalle ja keikan jälkeen pois, tekee soundcheckin, saan itse päättää, mitä musaa soitetaan eikä soittoaika mene liian myöhäiseksi. Häissä olen kerran soittanut ilmaiseksi, kun olin bestman ja buukkaamani kavereiden bändin yhdelle soittajalle tuli joku äkillinen este, niin tuurasin häntä sitten (olin tehnyt tuurauskeikkoja kyseisessä bändissä aiemminkin). Bändi oli suostunut normaalia pienempään keikkaliksaan eikä minun tarvinnut roudata, niin annoin muiden jakaa keskenään palkkion. Lisäksi toimitin heille omasta pussistani bäkkärikaljat (jotka oli ostettu hääviinojen hakureissulla Tallinnasta).

Onneksi useimmat hääparit ovat tajunneet, että kun hääbändiä kohtelee hyvin, on ystävällinen, tarjoaa mahdollisuuden ruokailuun, juotavaa, niin seurauksella hääbändillä on herkästi entistä parempi fiilis ja mahdollisesti tämä näkyy myös meiningissä lavalla. Itse en ole koskaan tehnyt keikkoja leipääntyneenä (lopetin siinä vaiheessa, kun meinasi alkaa tuntua siltä), mutta kyllähän sitä aina on mennyt ylimääräinen vaihde päälle, jos häissä ollut hyvä tunnelma.

Mainitaan vielä muistoja, että välillä on pitopalvelun väki mussuttanut tyyliin "te soittajat voitte vaan ryypätä töissä." Jumalauta soittaminen ole koskaan ollut minulle työtä, vaan harrastus, josta joskus saa jopa palkkion. "Kotona saa ilmaiseksi soitella", kuten eräs hanuristi muinoin yksissä häissä lohkaisi. Itse lopetin keikkailut siinä vaiheessa, kun alkoi tuntua työltä tai oikeammin siltä, että sille antaa enemmän kuin siltä saa. Yksikään hääpari ei ansaitse bändiä, jonka soittajat ovat paikalla pelkästään rahan vuoksi.
Tämä on juuri näin, ja tekeehän se juhlillekin hyvää, jos bändi vetää hyvällä fiiliksellä eikä virkamiehenä kyrpä otsassa.

Meillä meni tanssit pitkäksi, ja lähestyttiin bändiä suoraan tyylillä paljon pitää maksaa, että jatkatte vielä tunnin, eikä niin, että ei kai se nyt niin tarkkaa ole jos vähän yli menee. Lopulta vetivät sitten lähes kaksi tuntia lisää, eivätkä suostuneet sovittua enempää ottamaan, kun oli kuulemma niin hyvät oltavat ja hyvä meininki. Ihan keikkabändi oli, ei mitään tuttuja.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Meillä meni tanssit pitkäksi, ja lähestyttiin bändiä suoraan tyylillä paljon pitää maksaa, että jatkatte vielä tunnin, eikä niin, että ei kai se nyt niin tarkkaa ole jos vähän yli menee. Lopulta vetivät sitten lähes kaksi tuntia lisää, eivätkä suostuneet sovittua enempää ottamaan, kun oli kuulemma niin hyvät oltavat ja hyvä meininki. Ihan keikkabändi oli, ei mitään tuttuja.

Tälläisestä jutusta tulee mieleen, kun Froikkarit veti tuplakeikan eräällä pienellä festarilla illan päätähden Matti Nykäsen ollessa jossain kadoksissa.

On tuolla tasolla varmaan jotain rahaakin saattanut liikkua, mutta hyvillä mielillä jatkoivat sitten pienen neuvonpidon jälkeen. Soittivat kaikenlaista mitä ei normikeikalla vedetä.

Raviurheilua vastustavat ihmiset luulevat, että hevosen voi pakottaa menestymään. Ei voi, sen voi pakottaa juoksemaan, mutta silloin tulokset on huonoja. Eiköhän sama koske bändejäkin, jos on hyvä meno soittaa, niin laitetaan menemään.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Näin silloin tällöin myös ns. juhla-deejii keikkaa heittäneenä antaisin sellaisen vinkin, tai kommentin, että yrittäkää ohjelmoida se suuri iltanne siten, että kaikki pakolliset kuviot ja ohjelmanumerot olisivat jossain vaiheessa iltaa ohi ja loppuilta olisi sitten biletystä musiikin tahtiin. Mikään ei ole vattumaisempaa kuin se, että kolmen biisin välein joku seremoniamestari tarttuu mikkiin ja taas mennään pullonpyörityksen, tai jonkun juhlakalua koskevan tietovisan tahtiin. Antakaa siis deejiin tehdä työnsä, eikä olla äänitarkkailija.
 
Joo, leikit sopii tuohon vaiheeseen kun syödään ja kahvitellaan. Tanssien alkaessa porukka vain ärsyyntyy noista, monestihan se tanssien alkukin vähän nihkeetä, kun monet ei halua mennä ensimmäisenä. Ihan oman oksan sahaamista järjestää tämä alkukankeus kerta toisensa jälkeen uudestaan. Eli kun tansit alkaa, niin sitten tanssitaan, seurustellaan ja ryypiskellään pihoilla. Poikkeus on toimiva(jos suvuissa tanssitaitoista ja haluista sakkia) ohjelmanumero, jossa naiset tanssittaa morsianta ja miehet sulhasta, tämä toimii parhaiten, kun on jo vähän tanssijalkaa vipateltu.
 
Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Meillä on häät edessä noin kuukauden kuluttua ja määrät on nyt järkeilty alla olevan mukaisesti. Laskimme juomien määrät samalla kaavalla kuin veljeni häissä ja heillä jäi lähes kaikkea yli aika reippaasti.

84 henkilöä (80 vierasta, hääpari, pappi ja valokuvaaja)
10 tuntia
  • Olutpulloja (0,33l) 348 kpl (olutta juo suurinosa, toiset 0-2, toiset 6+)
  • Lonkerotölkkejä (0,33l) 168 kpl (vanhemmat yms tuskin näitä juovat, joten nuoremmalle osastolle jää noin 3-4 per lärvi)
  • Siideripulloja (0,33l) 96 kpl (oletamme että näitä haluaa vain osa naisväestä, joten ei otettu enempää)
  • Skumppapulloja (0,75l) 24 kpl (laskennallisesti 2 lasia per lärvi, joka on lähinnä varattu alkumaljoihin. Ehkä otetaan varuille vielä pari pulloa lisää jos joku haluaa tällä läträtä)
  • Punaviinipulloja (0,75l) 24 kpl (eli 2 lasia per lärvi. Oli aiemmin enemmän, mutta kaikki sanoo että kesäjuhlissa punkkua ei mene kuin pääruoan kanssa. Otetaan ehkä pari laatikkoviiniä lisäksi sivuun, jos joku sitä haluaa juoda enemmänkin)
  • Valkoviinipulloja (0,75l) 48 kpl (eli 4 lasia per lärvi. Toiset juo enemmän, toiset vähemmän)
  • Konjakkipulloja (1,0l) 2 kpl (vanhemmalle väestölle kahvien kera)
  • Bailey's (1,0l) 1 kpl (varmuuden vuoksi, jos joku haluaa tällaista kahvin kera)
  • Viskibaari, johon tulee yksi kolmen litran Jack Daniel's -keinutelineessä ja kasa limutölkkejä ns. Lemmyjä varten. Lisäksi kolme pulloa (1,0l) erilaisia laatuviskejä alan ystäville.
Pääasia on, että kaikki juomat riittävät ruokailun yli.

Normaalikokoisia alkoholiannoksia tuossa määrässä on yhteensä 1509, joka tarkoittaa noin 18 alkoholiannosta per lärvi. Luulisi riittävän..

Edit: laskuvirhe.

Vaikuttaa aika vahvasti ylimitoitetulta. Meillä oli vieraita lähes tuplamäärä ja pikaisen muistikuvan perusteella ainakin viinejä oli paljon vähemmän ja silti ne olivat ainoat joita jäi vähän enemmän. Ei etenkään nuorehko miespuolinen juhlakansa juo kuin ehkä sen yhden lasillisen ruuan kanssa. Naiset sitten taas eivät juurikaan juo kaljaa. Ja vanhempi juhlaväki poistuu yleensä jo aika pian ruuan jälkeen.
 
Voit hyvin olla oikeassa. Kun alettiin hommaa laskemaan niin tietysti stressattiin sitä ettei juomat vain loppuisi kesken. Jos nyt käykin niin että meillä on häiden jälkeen iso kasa juomia jäljellä, niin sehän on vain positiivinen ongelma. Varsinkin nyt kun juomat on jo hankittu ja maksettu :)
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Vaikka juhla on ennen kaikkea vihkiparin, niin tiettyä typeryyttä on varsin helppo ilmentää hääjuhlissakin. Olin kerran häissä, jossa sulhanen oli jonkun kokeellisen fuusiokonemusiikki-progen suuri ystävä. Niinpä hän oletti, että muutkin diggaavat. Koko ilta kuulimme vaikeasti lähestyttävää elektroonista konejazzia, josta itse sankari oli tottakai aivan liekeissä. Syystä tai toisesta tanssilattialla oli kovin hiljaista. Ei helpoin pesti DJ:lle.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Oli viikonloppuna serkkupojan polttarit. Hauskaa oli, kallista oli ja aamulla huomattiin että tulevan sulhasen sormus oli hävinnyt. Ihan kohtuullinen huumori ja siinäkin mielessä hauskaa että mies oli niin siivosti kuin olla ja voi, eli ei sen vuoksi kadonnut, mutta selitäpä se sitten tulevalle vaimolle.
Meidän piti pitää mökkikisat mutta viikonlopun aikaan heitettiin tikkaa yhteensä noin 40min ja mölkyt, kroketit ym. jäi paketeista avaamatta. Sen sijaan laskettiin päälle 500€ taxilla ja toisen päivän jälkeisenä aamuyönä älyttin että saunassa on ihan randomnaisia mukana. Hah ja hah. Kävi sulhanen pienkoneen kyydissä ja porukalla oltiin suppailemassa. Käytiin hyvin syömässä ja lyhyellä sisävesiristeilly yms. mutta se alkuperäinen mökkikisailu vähän jäi. Kuten bestman sanoi paikalle tullessa "me improtaan" Tuo oli oikeasti hyvä ajatus kun sitä sovittua lentoa lukuunottamatta koko viikonloppuna ei ollut mitään aikataulua ja koko porukalla oli armottoman hauska viikonloppu. Sai Helsingin miehet lähteä hyvillä mielin Savosta kotimatkalleen.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Voit hyvin olla oikeassa. Kun alettiin hommaa laskemaan niin tietysti stressattiin sitä ettei juomat vain loppuisi kesken. Jos nyt käykin niin että meillä on häiden jälkeen iso kasa juomia jäljellä, niin sehän on vain positiivinen ongelma. Varsinkin nyt kun juomat on jo hankittu ja maksettu :)

Vierasmäärä häissäni joskus oli lähes sama. Osaltani muistan sellaisen, että lonkeroa meni huomattavasti enemmän kuin olutta, vaikka oletuksemme oli samankaltainen kuin teillä. Lonkerot loppui muistaakseni kesken "kemujen" ja olutta jäi hieman yli, meinasi keissit seisoa varastossa turhan kauan juhlien jälkeen. Siideriä oli myös varsin vähän, ei aiheuttanut puutostilaa. Viiniä meillä oli huomattavasti vähemmän, tosin eipä sitä liiaksi ylimääräistä tainnut jäädäkään. Eli mätsäsi hyvin lähinnä ruokailun ajaksi ja sille hieman vanhemmalle väelle, jotka eivät oluita juoneet (sori, yleistys).
 
Viimeksi muokattu:

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Täällä puhutaan kaikista ohjelmanumeroista, seremoniamestareista (tms), tansseista, bändeistä yms... Hitto ei meillä mitään sellaisia ollut. Meidät vihittiin ulkosalla ja sitä varten oli laitettu pitkiä penkkejä riveihin ettei ihmisten olisi tarvinnut seisoa sekalaisissa rykelmissä. Vihkimisen jälkeen mentiin juhlatelttaan ja otettiin alkumaljat ja seurusteltiin keskenämme. Sillä aikaa eräs tuttavamme laittoi buffetpöydän valmiiksi viereiseen telttaan. Syötiin, kahviteltiin, juteltiin... Ihmiset vaihtoivat pöytiä, lapset juoksenteli ja leikki pihalla. Myöhemmin illalla jotkut lämmitti saunan, osa katseli Ruotsi-ottelua, mölkkyäkin pelattiin. Illalla katettiin keittiöön pientä purtavaa ja siirrettiin osa juomista teltalta eteiseen tuotuun jääkaappiin. Rennot juhlat ja toivottavasti mukavat vaikka ei ollut ohjelmaa eikä tansseja... vaikka jotkut jorasivatkin yöllä/illalla juhlateltalla omien musiikkiensa kanssa.

Edit. Häät järjestettiin siis meillä kotona...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös