Eduskunta vaalikaudella 2019–2023

  • 146 108
  • 1 505

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
No, onkohan tappanut? Voi vaikka verrata pohjoismaita muihin länsimaihin, tai puhumattakaan sitten niistä maista, missä veroaste on oikeasti olematon. Dynaaminen markkinatalous todellakin tarvitsee vahvan valtion ja verorahoilla edes jollekin tasolle tasoitetun pelikentän. Muuten seurauksena on väistämättä korruptio ja plutokratia.
No kyllä minulla jää ainakin todella paljon heikommin käteen vuosi toisensa jälkeen pakollisten menojen jälkeen vaikka palkka euromääräisesti onkin kasvanut jonkin verran. Kulutustottumuksetkaan eivät ole juuri muuttuneet, kalliimpaan suuntaan ainakaan. Suurimpana muutoksena pitkäaikaisen röökinvedon lopettaminen pari vuotta sitten. Sen kai pitäisi tuoda plussaa?

Sikäli voit olla oikeassa että voisi olla sijoitus jos se raha menisi pelkästään näihin mainitsemiisi asioihin. Siellä vaan on esim vasemmistolla ja vihreillä utopistisia rahareikiä jotka eivät liity näihin rakenteisiin millään muotoa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tässä maassa ei ansiotulot kyllä keskivertotapauksella ole kehittyneet lainkaan samaa vauhtia kuin hyödykkeiden/palveluiden hinnat.
Tämä ei kyllä pidä paikkaansa, myös ostovoima/reaalipalkka on ollut jatkuvassa kasvussa muutamia poikkeusjaksoja lukuunottamatta oikeastaan maailmansodista lähtien. Ansiotulojen verotusta ollaan kevennetty myös jo pitkään, ja kokonaisveroasteenkin trendi ollut laskeva. En kaipaa veronkiristyksiä kellekään, mutta jatkuvasti nousevat verot ovat myös urbaania legendaa.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
No kyllä minulla jää ainakin todella paljon heikommin käteen vuosi toisensa jälkeen pakollisten menojen jälkeen vaikka palkka euromääräisesti onkin kasvanut jonkin verran. Kulutustottumuksetkaan eivät ole juuri muuttuneet, kalliimpaan suuntaan ainakaan. Suurimpana muutoksena pitkäaikaisen röökinvedon lopettaminen pari vuotta sitten. Sen kai pitäisi tuoda plussaa?

Sikäli voit olla oikeassa että voisi olla sijoitus jos se raha menisi pelkästään näihin mainitsemiisi asioihin. Siellä vaan on esim vasemmistolla ja vihreillä utopistisia rahareikiä jotka eivät liity näihin rakenteisiin millään muotoa.

No, itselleni kelpaisi todella mielellään Soininvaaran-Lepomäen linja: rationaalinen hyvinvointivaltion tukeminen ja avoimuus pro-market (ei pro-business) ratkaisuille. Mutta mitä nämä kokoomukset ja keskustat vapaaksi päästessään reaalisesti tekevät, on täsmälleen tämän nykyisen hallituksen sote-ratkaisu: käsittämättömän raskas ja riskialtis maakuntahallinto sekä mahdollisimman epätehokas "yksityinen" "kilpailu" sotelle.
 
Viimeksi muokattu:

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Lueskelin juuri noita Rinteen vaalilupauksia ja kommentointia. Aika paljon yhtäläisyyksiä löytyy Trumpiin. Molemmat viittaavat kintaalla talousasiantuntijoiden näkemyksistä. Molemmat myös jakelevat veronmaksajien rahoja surutta populistisiin tarkoituksiinsa. Lisäksi heitä yhdistää velaksi eläminen. Neljäs yhdistävä tekijä täysi ymmärtämättömyys globalisaation seurauksista. Rinne luulee lisäävänsä työllisyyttä tuilla ja Trump tulleillaan. Lopuksi vielä kumpikaan ei ole tottunut neuvottelemaan, vaan lähinnä sanelemaan.

Suoria yhtäläisyysmerkkejä ei voi näiden välille laittaa, mutta eipä meillä ole varaa naureskella jenkeille, kun itsekin astuttiin samaan populismimiinaan. Ideologia on eri, mutta työkalupakki sama. Rinne luultavasti saa enemmän tuhoa aikaan.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Uskoisin, että hallitus muodostuu nopeasti, kuten Rinne jo ennakoi. SDP, vihreät ja vasemmistoliitto sopivat linjat jo ennen vaaleja. Kepulle riittää, kun saa maakuntamallinsa ja kynnyskysymykset lienee jo sovittu. RKP:lle käy kaikki, Vaasaan kunnon sairaala ja ohjelmaan kirjaus, että toinen kotimainen kieli pysyy vahvana.

Nyt tulee kehitysavun roima nosto, miljardeja koulutukseen, vappusatanen, maakunnat, sosiaaliturvan parannus, lisää maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita, aktiivimalli pois ja paljon investointeja. Eihän tuolla ole kukaan sanomassa "ei" mihinkään.

Tuo rahoitetaan lainalla ja verojen kiristyksillä. 4 vuoden päästä katsotaan, että missä mennään. Aluksi on varmasti paljon tyytyväisiä.
 
Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vaikka nämä neuvottelut kaatuisivat, niin saataisiinko mitään tilalle tällä tuloksella?

Halla-aho olisi seuraava tunnustelija, jonka olisi vaikea saada juuri ketään mukaan. Teoriassa mahdolliset KOK, RKP ja KD eivät vielä riittäisi enemmistöön ja noillakin olisi jo paljon selitettävää äänestäjilleen lähtiessään persuhallitukseen. Kepu ei takuulla lähtisi nyt uuteen puhtaaseen porvarihallitukseen.

Seuraavana olisi Kokoomus. Kepun kynnyskysymykset tyrmäävät sen ja SDP luonnollisesti off. PS tuskin, jos ei omalla vuorollaankaan saanut kasaan (ja vaikka in, niin sama tilanne kuin yllä). Vihreät voisi olla in ilman persuja, mutta ei silti riitä millään enemmistöön.

Hauska näitä silti on pyöritellä.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Näinhän siinä sitten tosiaan kävi, että Rinteen Antti sai mieleisensä tulonsiirtohallituksen. Omat ennakkospekulaatiot menivät aivan harakoille, mutta jälkiviisaanahan tässä on hyvä analysoida, mistä lopputulos johtui.

Kepun ratkaisu on sikäli ymmärrettävä, että oppositiossa se soittelisi kakkosviulua persujen kaapiessa protestiäänet. Sinipunahallituksessa tehtäisiin politiikkaa, joka heikentäisi kepun ydinäänestäjäryhmän intressejä. Mitään varmuutta ei olisi siitäkään, että kannatus taianomaisesti kasvaisi kohti vuotta 2023 - joskin todennäköistä se olisi ollut.

Itse en ole niin kauhuissani kuin monet täällä. Sinipuna Rinteen johdolla olisi joka tapauksessa ollut riitaisa ja mahdollisesti taantumuksellinen. Lisäksi Rinne olisi vierittänyt vastuun kaikista epäonnistumisista ja ikävistä päätöksistä kokoomuksen harteille - tilanne, joka on toistunut aiemminkin. Nyt nähdään toden teolla, mitä tämä maailmaa ja maakuntia syleilevä vasemmistomulta saa aikaan. Minusta on ihan kiva juttu, että hallitus on arvomaailmaltaan yhdenmukainen, jolloin kansa voi sitten vaalikausien välillä suorittaa arviointia ilman sekaannuksia ja tekosyitä.

Parhaassa tapauksessa Rinteen bussi törmää vvm:n seinään jo alkumetreillä, jolloin se joutuu heittämään roskakoriin villeimmät visionsa. Näin ollen ajaudutaan tilanteeseen, jossa juuri mikään ei muutu ainakaan hyvään - muttei välttämättä pahaankaan - suuntaan; toisin sanoen Oy Suomi AB ajautuu poliittiseen stagnaatioon ja sysää ikävät päätökset hamaan tulevaisuuteen.

Tietyllä tapaa tämä on pitkän kehityskaaren lopputulema: alkupiste on keväässä 2014, jolloin ay-korsteeni syrjäytti luokanopettajan ja alkoi vaatia vanhan koulukunnan vasemmistopolitiikkaa. Välissä nähtiin Sipilän hallitus, jonka lopputulemana talouden mittarit ovat kääntyneet nousuun. Nyt on sitten Rinteen aika näyttää, miten demarit laittavat "Suomen kuntoon".

Odotettavissa on luultavasti leppoisaa jakovarapolitiikkaa, jossa ei pahemmin murehdita akuutteja rakennemuutoksia. Jos hyvin käy, perhevapaauudistus, sote ja sotu saadaan nytkäytettyä eteenpäin. Neljä vuotta on kuitenkin verrattain lyhyt aika, eikä juuri mitään verrattuna siihen, että Suomi on nyt yli 20 vuotta vitkutellut välttämättömien rakenneuudistusten kanssa - myös kokoomuksen johdolla. Jos solmu aukeaa neljän vuoden päästä, niin ainakin itse olen valmis odottamaan. Toivottavasti mitään kauheaa ei tapahdu ennen sitä.
 
Analyzer

Jäsen
Suomen vaalijärjestelmässä on ainoastaan sillä väliä, kuka on vaalien ykkönen. Hallitukseen voi tänäpänä päästä minkälaisella kannatuksella tai kannatuskehityksellä tahansa, jos se sopii hallitustunnustelijan agendaan.

Tämä kannattaa itse kunkin muistaa, kun vaaleissa äänestää. Tämä ei ole demokratian kannalta hyvä asia, mutta niin se vain on.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Oliko tämä nyt uutta, että hallitukseen voi päästä millä kannatuksella tai kannatuskehityksellä tahansa?

Jos demokraattisissa vaaleissa valittu eduskunta muodostaa enemmistöhallituksen, on sen takana enemmistö vaalien äänestäjistä. Silloin kansan tahto toteutuu ja pulinat pois.
 
Analyzer

Jäsen
Rinteen uusin hokema on tulevaisuusinvestointi. Varmaan Rönnholm käskenyt hokemaan sitä joka väliin. Näitä tulevaisuusinvestointeja jään mielenkiinnolla odottelemaan, minulle eläkeläisten vappusatanen ei ole sitä.
 
Cliffer666

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Jokerit, Järvenpään Haukat
Ihme kitinää, kun Suomeen on muodostumassa oikeudenmukaisin hallitus vuosikymmeniin. Hyvinvointivaltion tuhoaja Kokoomus ja äärinationalistinen Perussuomalaiset oppositiossa. Ketä tämä muka voi harmittaa..?
 
Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Suomen vaalijärjestelmässä on ainoastaan sillä väliä, kuka on vaalien ykkönen. Hallitukseen voi tänäpänä päästä minkälaisella kannatuksella tai kannatuskehityksellä tahansa, jos se sopii hallitustunnustelijan agendaan.
.
Tämä on ihan totta. Esimerkiksi en miellä itseäni demariksi, mutta äänestin vain välttääkseen ns. katastrofin eli Kokoomuksen voiton. Näin kuulin/luin lisäksi useammalta normaalisti Vasemmistoliiton tai Vihreidenkin äänestäjän pohtivan. Nähtiinhän vaaliväittelyissäkin mm. Anderssonin pelastusyritykset Rinteen joutuessa ahtaalle.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Myös tuo valtionvelalla jeesustelu on kohtuuttomissa mittasuhteissa, kun huomioidaan valtionvelan luonne, minimaalinen korko ja todellisuus takaisinmaksun suhteen.
Minkälainen on valtion velan luonne? Entä todellisuus takaisinmaksun suhteen?
 
Analyzer

Jäsen
Oliko tämä nyt uutta, että hallitukseen voi päästä millä kannatuksella tai kannatuskehityksellä tahansa?

Jos demokraattisissa vaaleissa valittu eduskunta muodostaa enemmistöhallituksen, on sen takana enemmistö vaalien äänestäjistä. Silloin kansan tahto toteutuu ja pulinat pois.

On se sikäli uutta, että käsittääkseni vastaavalla romahduksella mitä kepulle tapahtui, ei ole aiemmin hallitukseen menty tai päästy. Voin olla väärässä, siinä tapauksessa joku varmaan korjaa.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihme kitinää, kun Suomeen on muodostumassa oikeudenmukaisin hallitus vuosikymmeniin. Hyvinvointivaltion tuhoaja Kokoomus ja äärinationalistinen Perussuomalaiset oppositiossa. Ketä tämä muka voi harmittaa..?
Voihan noita olla:

- yrittäjät
- keskituloiset
- rikkaat
- nuoret
- kaupunkilaiset
- tulevat sukupolvet
 
Cliffer666

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Jokerit, Järvenpään Haukat
Suomeen on muodostumassa oikeudenmukaisin hallitus vuosikymmeniin. Hyvinvointivaltion tuhoaja Kokoomus ja äärinationalistinen Perussuomalaiset oppositiossa. Vasemmisto kokonaisuudessaan hallituksessa. Nyt toivotaan, että neuvottelut onnistuvat ja tällä mennään seuraavat neljä vuotta.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ihme kitinää, kun Suomeen on muodostumassa oikeudenmukaisin hallitus vuosikymmeniin. Hyvinvointivaltion tuhoaja Kokoomus ja äärinationalistinen Perussuomalaiset oppositiossa. Ketä tämä muka voi harmittaa..?
Oletkohan nää vakavissasi? Olet uusi tulija mutta täällä oli aikoinaan nimimerkki Kirjoittelija, joka olisi ollut sinun sielunkumppanisi. Anyways, näillä kai sitten tosiaan mennään, 70-luku on uusi musta jne.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
No, onkohan tappanut? Voi vaikka verrata pohjoismaita muihin länsimaihin, tai puhumattakaan sitten niistä maista, missä veroaste on oikeasti olematon. Dynaaminen markkinatalous todellakin tarvitsee vahvan valtion ja verorahoilla edes jollekin tasolle tasoitetun pelikentän. Muuten seurauksena on väistämättä korruptio ja plutokratia.

Eikö Suomi ole jo nyt varsin hyvin veroilla tasoitettu pelikenttä? Joku voisi todeta, että veroilla tasapainotettu pienituloisille edulliseksi. Kyllähän se mobiilipelien tekijä täällä turvassa on ja saa terveydenhoitoa ilmaiseksi, mutta sen mobiilipelin voi tehdä vaikka Virossa. Ostaa ne palvelut ja hankkiutua pienemmän verotuksen ääreen. Kuka silloin tasaa ja mitä?

Jos aina otetaan sieltä, jolla on rahaa, niin se ei varakas ei välttämättä katso sitä loputtomiin. Tuolla periaatteella kannattaisi aina käydä sillä rikkaammalla kaverilla syömässä, kun siellä on aina jääkaappi täynnä ja vielä parempaa ruokaa. Onhan sillä varaa, mutta kuinka kauan se ovi aukeaa? Tai kun mennään baariin, niin varakkaimmat maksaa. Kuinka kauan jaksaisivat pyöriä piireissä, joissa on lypsylehmän osa.
 
Cliffer666

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Jokerit, Järvenpään Haukat
Oletkohan nää vakavissasi? Olet uusi tulija mutta täällä oli aikoinaan nimimerkki Kirjoittelija, joka olisi ollut sinun sielunkumppanisi. Anyways, näillä kai sitten tosiaan mennään, 70-luku on uusi musta jne.

Niin vakavissaan kuin vain voi olla. Mitä vasemmistolaisempi, sitä oikeudenmukaisempi. Valtio on yhteisö, ei se toimi niin, että kaikki ajattelevat vain omaa napaansa. Kaikkien pitää osallistua maksukykynsä mukaan yhteisön hyvinvoinnin eteen. Mitä enemmän, sen enemmän otetaan. Tämä on minusta oikeudenmukaisuutta.
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24

Neuvostoliitto oli ja P-Korea onkin oikeudenmukaisia valtioita. Vai ovatko nämä jo liian vasemmalla?
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Eikö Suomi ole jo nyt varsin hyvin veroilla tasoitettu pelikenttä? Joku voisi todeta, että veroilla tasapainotettu pienituloisille edulliseksi. Kyllähän se mobiilipelien tekijä täällä turvassa on ja saa terveydenhoitoa ilmaiseksi, mutta sen mobiilipelin voi tehdä vaikka Virossa. Ostaa ne palvelut ja hankkiutua pienemmän verotuksen ääreen. Kuka silloin tasaa ja mitä?

Niin, jostain syystä vain hämmentävän suuri osa Viron työvoimasta on täällä eikä todellakaan toisinpäin. Mistäköhän tuokin johtuu? Jos ajattelee taloutta merkantilistisesti nollasummapelinä niin silloin ei auttaisi edes suomalaisten palkkojen pienentäminen 20%:iin nykyisistä. Meidän tulee panostaa koulutukseen ja innovaatioihin, esim. ilmastonmuutoksen tuomat haasteet ja fossiilisten polttoaineiden haitat ja vähentyminen tulevat olemaan tämän vuosisadan megatrendi - panostetaan tähän, ollaan edelläkävijöitä. Ei pelata siis mitään nollasummapeliä, koska siinä emme tule koskaan pärjäämään.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Niin vakavissaan kuin vain voi olla. Mitä vasemmistolaisempi, sitä oikeudenmukaisempi. Valtio on yhteisö, ei se toimi niin, että kaikki ajattelevat vain omaa napaansa. Kaikkien pitää osallistua maksukykynsä mukaan yhteisön hyvinvoinnin eteen. Mitä enemmän, sen enemmän otetaan. Tämä on minusta oikeudenmukaisuutta.

Ookei, noinhan tosiaan jo Leninkin ajatteli - ja omalla tavallaan myös Kirjoittelijakin, tuo nimimerkki jota et koskaan ehtinyt tapaamaan. Anyway, mukavaa että olet liittynyt palstalle!
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Suomeen on muodostumassa oikeudenmukaisin hallitus vuosikymmeniin. Hyvinvointivaltion tuhoaja Kokoomus ja äärinationalistinen Perussuomalaiset oppositiossa. Vasemmisto kokonaisuudessaan hallituksessa. Nyt toivotaan, että neuvottelut onnistuvat ja tällä mennään seuraavat neljä vuotta.
Onkohan tuosta kovin pitkään iloa, jos/kun tuon kokoonpanon aikaansaannokset tulevat olemaan:

1. Työttömyys kääntyy kasvuun ja avoimien työpaikkojen määrä vähenee, koska yrittäjyydestä kupataan viimeinenkin kannattavuus.

2. Elätettävien määrä kasvaa sekä rajojen sisä- että ulkopuolelta käsin.

3. Taikaseinä alkaa alkulahjojen jälkeen osoittamaan ehtymisen merkkejä ja lähdetään viimeisten työssä käyvien kukkaroille.

4. Seuraava hallitus joutuu ottamaan kovat keinot käyttöön pelastaakseen uppoavan laivan ja nyt taikaseinästä jaetut lahjat otetaan 3-kertaisena takaisinpäin.

Porvarit ovat jälleen riistäneet Suomen kansaa. Oppositiosta käsin.
 
Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minkälainen on valtion velan luonne? Entä todellisuus takaisinmaksun suhteen?

Että näitä ei käytännössä ikinä makseta pois, vaan isolla osalla valtiosta kasvavat vain. Katsoo vaikka jenkkejäkin. Velan luonne eroaa kuluttajista ja yrityksistä siten, että valtio laskee talouskausi kerrallaan alijäämän ja ottaa automaattisesti velkaa tämän verran. Yksityisellä puolella katto tulisi vakuuksista ja maksukyvystäkin riippuen vastaan ennemmin tai myöhemmin.

Toinen asiaan liittyvä epäkohta on valtion omaisuuden myynti 0,x % korkoisen lainan tieltä, vaikka myyty omistus tuottaisi sijoitusmielessä useamman prosentin vuosituottoa. Tässä haisee voitelu ja pahasti ja juurikin oikeisto näitä myyntejä pääosin kannattaa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös