Positiivisuusketju kaudelle 2018–2019

  • 119 198
  • 486
Ei pidä myöskään unohtaa vasta Jatkoajan julkaisemaa mielipidekirjoitusta, joka löytyy sivun ylälaidasta. "Eihän se Kärppien vika ole, mutta siltikin Kärpät ryöstökalastaa". Samaa sarjaa kuin vasta julkaistu juttu, jossa sanottiin "Ei tässä ketään nimeltä haluta mainita, mutta Jokisen Jussi pitäisi testata dopingin suhteen". Mukavaa luettavaa tällaiset jutut ovat, kertoo oman suosikkijoukkueen onnistumisesta.

Aika surkeaa jopa mielipidekirjoittamiseksi. Odotin, että siellä olisi ollut jotain järkevääkin vaikkapa kuinka muiden pitäisi parantaa. Tuo olikin vain sekaista vuodastusta siitä, että onpas kyllä epäreilua. Minusta suomikiekon etu olisi, että muut ottaisivat Tapparan ja Kärpät kiinni tasossa ja tekemisessä. Jatkoajan toimittaja suoranaisesti toivoi, että Kärpät kompuroi (toki Tapparaa tarkoitti myös) ja että muut ikään kuin ansaitsematta olisivat finaalissa ja mestareina.

Melkoisen vastenmielistä.
 

avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pelipäivä! Ottelun lopputulosta enemmän jännitän sitä, että mistä Ilvesleiri tämän illan jälkeen itkee. Nyt on Kärpiltä jo hyväksytty yksi maali vaikka Ilveksen vastaava hylättiin joskus syyskuussa, koska sehän on tässä vaiheessa kautta olennaista. Sitte tuli case Osala, ku meni tekemään sillain tymästi että taklasi. Ja pääsi siitäkin kuin koira veräjästä, Junnon allekirjoittaman kirjeen myötä Kärppä-alennuksella tietty! No, tänään sitten, oisko vaikka Rynnäksen vuoro joutua kohteeksi? Kun se kerta sillain ilkeästi viittii Liigan parhaana luukkuvahtina jäädä pois taas koko pelistä, vastustajaa epäkunnioittaen.

On meillä pojat ja tytöt vaan asiat hyvin, ku vastustaja keskittyy kaikkeen ylimääräiseen kaukalon ulkopuolella ja meillä ei tarvi ku käyä ne tarvittavat voitot napsimassa. Ajatelkaa minkälaisen määrän energiaa jo kahden pelin jälkeen tuo Mansen kakkosjoukkueen organisaatio twiiitteineen ja itkuineen on tuhlannu täysin jonninjoutaviin asioihin. Onneksi meillä ei oo tuommosta. Hävettäis meinaan.
 

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Antti Ylösen hymyilevä voitonriemua kuvastava katse pukukoppikäytävällä pelin jälkeen kertoo, että hyvin menee, vaan menkööt! :-)
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Loppujen lopuksi tänään(kin) nousujohteinen peli ja lopulta täysin ansaittu voitto. Kyllä tää tästä lähtee myös ns. pelillisestikkin! Välierissä varmasti on jo erilainen meininki, tuli vastaan sitten HIFK tai HPK. Eiköhän Kärpät pistä sarjan keskiviikkona pakettiin, vaikka 5.ottelukin olisi vielä ihan mukava nähdä.
 

Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei tule tapahtumaan, Tappara esittelee taas vahvaa kevätkuntoaan ja tulee varmasti olemaan valtava vuori kiivettäväksi matkalla kohti tuplaa.

Luotan siihen, että Pelicans pistää Tapparan pronssipeliin. Tosin tätä ennen pitää vielä tapahtua paljon.
 
Viimeksi muokattu:

Pulustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lestaporot, Jussin tussit
Rutiini. Voittamisen kulttuuri.

Ihan sama noille ensimmäisille erille. Vain lopputuloksella on väliä. Tuo jengi osaa kaventaa, tasoittaa ja lopulta naulata pelin vaikka sitten jatkoajalla. Saattais vastapuolen kannattajana hieman turhauttaa.
 

Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Lauantaina oon paikalla. Synttärit pukkaa päälle. Sitte en varmaan vikkoon nuku kunnolla.
Onneksi lomalla.
 

Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Hei taas.
Eipäs tuijotella sinne menneisyyteen. Eilen oli eilen tänänään on ihan nyt.
Katsojan kannalta suht viihdyttävä peli oli eilen mutta en tartu tähän enenpää vaan luon katseen kohti tätä iltaa.

Luulisin että ketjukoostumukset muuttuu tänään, eilinen oli hyvää hokiviihdettä ilman tulosta.
Paikkoja oli laittaa kiekkoa pussiin mutta vastustajan moken ns. pöljän päivän johdosta ei tämä toteutunut.
Mannerin teeseillä menen tähään iltaan:
Omaa peliä, muista mitä teet, Silli menee jos on leftejä.

Tänään Raksilaan Lasse ilme päällä, hymyssä suin. Teretulloo pohojoseen.
TULTA MUNILLE!
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eilen sarja nousi arvoiselleen tasolle. Tänään jos nähtäisiin tuota loppupelin taisteluilmettä sitten sen 60min, niin tuloksena on makea voitto. Nautitaan keväästä!
Juurikin näin. Viimekeväänäkin välieräsarja HIFK:ta vastaan oli se sarja, jossa Kärpät todella muovautui mestaruustason joukkueeksi ja oli valmis finaalisarjan haasteisiin. Näin uskon käyvän myös tänä vuonna. Eiköhän tässä molemmat joukkueet vielä paranna tekemistään sarjan vanhetessa, Kärpillä tosin tiedän olevan sitä potentiaalia enemmän.
 

Micol

Jäsen
Mukavaa katsottavaa, kun IFK-fanit itkevät omalla palstallaan ja kertovat omista stereotypioistaan Pohjoissuomalaisista kukin erikseen.
Tätä samaahan se on vuodesta toiseen. Pää ei kestä hävitä Kärpille tai että Kärpät menestyy ylipäänsä. Jos tappio tulee, niin osa kommenteista on täysiä rimanalituksia ja lapsellisia flametuksia vastustajan leirin kirjoittajia kohtaan tai näitä mukahauskoja lesta-poro heittoja. Esim. Tapparaa vastaan ei keskusteluiden taso vajoa yhtä alas koskaan, niin kummassakohan kannattajaryhmässä on silloin syy?
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Tätä samaahan se on vuodesta toiseen. Pää ei kestä hävitä Kärpille tai että Kärpät menestyy ylipäänsä. Jos tappio tulee, niin osa kommenteista on täysiä rimanalituksia ja lapsellisia flametuksia vastustajan leirin kirjoittajia kohtaan tai näitä mukahauskoja lesta-poro heittoja. Esim. Tapparaa vastaan ei keskusteluiden taso vajoa yhtä alas koskaan, niin kummassakohan kannattajaryhmässä on silloin syy?
Joo kyllähän HIFK:n fanit ovat tappion hetkellä varmaan liigan surkeimmat. Toki kääntöpuolena etenkin Stadissa meno on katsomossa ihailtavan näköistä, mutta kaippa tuo sitten tulee kääntöpuolena. Vaikea käsittää että miten aikuinen ihminen ei osaa tunteitaan hallita sen vertaa että ei kykene pidättämään noita "porolestalapsenraiskaaja" -juttujaan. Toki mistä minä tiedän vaikka teinipoikia/-tyttöjä nämä kommentoijat olisivatkin.
 

Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Joo kyllähän HIFK:n fanit ovat tappion hetkellä varmaan liigan surkeimmat.

Täällä jatkoajassa kyllä. Siellä Stadin päässä taas mulla ei henkilökohtaisesti ole kuin hyvää sanottavaa HIFK:n faniporukasta. Parhaana esimerkkinä varmaan se kun viimekaudella Kaisaniemen ulkoilmamatsissa pelin aikana oltiin "punaisen aallon" ympäröimänä ja pelin aikana oli monenlaista hyvähenkistä kuittailua puolin ja toisin. Itsellä oli fiilikset katossa kun Kärpät kiri johtoon ja vastaavasti HIFK:n tasoittaessa selän takaa tuli koputuksia hartioihin, että ehkä ensi vuonna sitten. Pelin jälkeen käytiin porukalla oluella. Meillä Kärppien kaulaliinat ja näillä entuudestaan tuntemattomilla kavereilla HIFK:n pelipaidat päällä. Ei tietoakaan katkeruudesta. Tarjosivat vielä oluetkin kun oli niin hieno matsi ja tapahtuma.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös