Lukko kaudella 2018–2019

  • 244 742
  • 1 218

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Kalle muuten totesi tämän päivän LS:ssä, että Sopasen tulon myötä pelurien aktiivinen haku päättyi. Ei kieltänyt etteikö hankintoja vielä voitaisi tehdä, mutta painoarvo ilmeisestikin sanalla aktiivinen.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vaihdoin tähän ketjuun, kun ei enää liity ketjukokoonpanoihin.
Viittaan siis siihen, että voihan tuo tilasto toimia myös toiseen suuntaan, eli osoittaa tiettyjen kenttäpelaajien suorituksen vaikuttavan maalivahdin torjuntakykyyn... Siinä mielessä tuo esittämäsi vertailu on yhtä tyhjän kanssa kuin mainitsemasi +/-:kin...
Tyhjän kanssa se ei ole, jos luet ajatuksella kirjoitukseni. Olet kuitenkin siinä oikeassa, että kenttäpelaajalla on myös vaikutuksensa maalivahdin torjuntaprosenttiin. Mutta kun lukemat menevät äärimmäisyyksiin (tuo 87,7%), niin voidaan kyllä todennäköisesti sanoa, että Liedeksellä on ollut myös huonoa tuuria milloin on sattunut kaukaloon.

Maalivahdeille on sattunut heikot jaksot ja mennyt helppoja, kun Liedes on kentällä? Todennäköisempää on kyllä, että viisikko puolustaa huonommin, eikä sattumalta maalivahti imuroi, kun Liedes on kentällä. Siis viisikko (1. ketju), ei Liedes yksin.
Tästä ollaan sitten vaan eri mieltä. Jos tutkit noita Liigan tilastoja, niin huomaat, että tuollainen 87,7% on todella poikkeuksellisen huono lukema. Verrataan nyt vaikka viime kauden lukemia, jolloin Liedeksen +/- -tilasto oli Lukon kuudenneksi paras lukemalla +1 ja tuolloin maalivahtien torjuntaprosentti oli 93,0% Liedeksen ollessa tasakentällisin jäällä. Onko Liedes yhden kauden aikana muuttunut puolustuspäähän noin huonoksi, vai olisiko kyseessä vain ihan satunnaisuuden mukana tuomaa vaihtelua (Lue: Setäsen heikko jakso) tällä kaudella? Sanon edelleen, että todennäköisesti kyseessä on vain satunnaista vaihtelua. Jos katsoo vielä yhden kauden kauemmas, niin sama trendi jatkuu (t% 93,8).
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
@ICE Todellakin ollaan eri mieltä. Joku tilastonikkari voisi laskea todennäköisyyden sille, että maalivahdille sattuu aina huono hetki, kun joku tietty pelaaja on kentällä. Eiköhän tuo nyt kuitenkin mene niin, että viisikko puolustaa huonosti tai yksittäinen pelaaja mokaa ja siksi kiekko päätyy maaliin. Kyllä maalivahti pelaa pääsääntöisesti aina heikommin eikä yhden vaihdon ajan.

Sekin on mahdollista tosiaan, että pelaajan taso vaihtelee kausittain. Tietysti tähän vaikuttaa myös se kenen kanssa hän pelaa.

Lisään vielä, että selittyykö Koiviston ja Ahosen sama tilasto myös maalivahdin imuroinnilla vai sattumalla?
 
Viimeksi muokattu:

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt jos vertaa HPK:ta ja Lukkoa, jotka taistelevat tuosta 6 joukkoon pääsystä niin HPK:lla on kaksi tärkeää pelaajaa Nenonen sekä Cornet runkosarjan loppuun saakka sivussa. Lukolla on erittäin hyvä loukkaantumistilanne tällä hetkellä(kop kop) niin tähän nojaten mielestäni Lukon pitäisi Sopasenkin tultua pystyä väkisin punnertamaan HPK:n edelle tai vähintään kuuden joukkoon.

Tänään Jukureita vastaan Lukolla on mahdollisuus kasvattaa voittoputki neljään. Peli ei ole viime aikoina luistanut ihan totutusti tasakentällisin, joten mitään helppoa rupeamaa en odota tästä illasta. Lehtinen on ollut erittäin varma tolppien välissä ja antaa varmasti myös tänään loistavan mahdollisuuden voittoon, vaikka maalin teko tökkisikin taas. Ylivoimassa on näkynyt pientä pilkahdusta paremmasta - toivottavasti nousujohteisuus jatkuu sen osalta.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Nyt jos vertaa HPK:ta ja Lukkoa, jotka taistelevat tuosta 6 joukkoon pääsystä niin HPK:lla on kaksi tärkeää pelaajaa Nenonen sekä Cornet runkosarjan loppuun saakka sivussa. Lukolla on erittäin hyvä loukkaantumistilanne tällä hetkellä(kop kop) niin tähän nojaten mielestäni Lukon pitäisi Sopasenkin tultua pystyä väkisin punnertamaan HPK:n edelle tai vähintään kuuden joukkoon.
Pitihän HPK:n vajota alas ykkösmolari Larminkin loukkaannuttua.

Niin vain kävivät Lukonkin nollaamassa Antti Karjalaisella ja Kärpätkin voittivat Oulussa.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
@ICETodellakin ollaan eri mieltä. Joku tilastonikkari voisi laskea todennäköisyyden sille, että maalivahdille sattuu aina huono hetki, kun joku tietty pelaaja on kentällä. Eiköhän tuo nyt kuitenkin mene niin, että viisikko puolustaa huonosti tai yksittäinen pelaaja mokaa ja siksi kiekko päätyy maaliin. Kyllä maalivahti pelaa pääsääntöisesti aina heikommin eikä yhden vaihdon ajan.

Sekin on mahdollista tosiaan, että pelaajan taso vaihtelee kausittain. Tietysti tähän vaikuttaa myös se kenen kanssa hän pelaa.

Lisään vielä, että selittyykö Koiviston ja Ahosen sama tilasto myös maalivahdin imuroinnilla vai sattumalla?
Koitan nyt vielä vääntää sen verran rautalangasta, vaikka tuntuu, ettet täysin hoksaa mitä minä ajan tässä takaa. Eihän maalivahti esimerkiksi imuroi läpi ottelun jokaista laukausta, vaan niitä hörppyjä voi tulla joskus ja jouluna ja siinä tilanteessa on puhdasta sattumaa kuka siellä silloin on kenttäpelaajista kentällä.

Tässä hyvä ymmärtää, että aina jos tutkitaan yhden joukkueen kaikkia pelaajia, niin luultavasti sieltä joku pelaaja on ollut tämän suhteen epäonnisempi joka kausi, mutta se ei yhden kauden otoksella välttämättä tarkoita, että hän olisi muita heikompi.

Mutta jos sanotaan etukäteen ennen kautta, että pelaaja X kun on tällä kaudella jäällä, niin maalivahti tulee silloin imuroimaan paljon. Se on erittäin epätodennäköistä, että niin tulee käymään. Mutta kun jälkeen päin katsotaan tilastoja, niin silloin siellä on yleensä joku epäonnisempi pelaaja (tällä kaudella Liedes, ensi kaudella ehkä joku muu).

Tähän perustan sen, ettei Liedeksen tämän kauden +/- -lukema kerro hänestä täyttä totuutta. Ei tämä välttämättä Liedestä miksikään puolustusekspertiksi muuta, mutta -6 antaa liian huonon kuvan (joku +-0 voisi hänen kohdallaan olla perusteltu).

Katsoin tuolta esimerkiksi, niin SaiPan Topi Nättinen tällä kaudella jäätävä -21 ja t% 82,9. Viime kaudelta taas +3 ja t% 93. Varmasti tuossa -21 on osa totuus, mutta pelkästään tuota katsottuna antaa hänestäkin ihan väärän kuvan.

Niin nuo Koivisto ja Ahonen. Niputit maalivahdin imuroinnin ja sattuman eri asioiksi. Ne ovat kuitenkin ihan samaa asiaa. Se on puhdasta sattumaa, milloin maalivahti päästää helpon osuman sisään. Mutta katsotaan nyt noitakin tilastoja.

Koivisto -3 / (t% 88,9% ja PDO 98,8%, Liedeksellä tosiaan 87,7% ja PDO 94,8%)
Ahonen -3 / (t% 88,9% ja PDO 96,4%)

Koiviston PDO ("epäonni/onni") tasakentällisin on normaalin rajoissa 98-102, joten hänen +/- -tilastonsa on varmaan ihan oikeissa rajoissa. Ahosen +/- -lukemissa varmasti hieman epäonnea, mutta ei niin selvästi kuin Liedeksellä. Jos tuo PDO ei ole terminä tuttu, niin Liigan sivuille on ystävällisesti laitettu selitys.

PDO
Joukkueen laukausprosentin ja torjuntaprosentin summa tasakentällisin pelaajan ollessa jäällä. Kertoo, miten pelaaja suorittaa lähtökohtaiseen tasoonsa nähden. Mikäli PDO-lukema on paljon yli sadan, joukkue todennäköisesti ylisuorittaa, koska ei ole realistista olettaa, että laukaus- ja torjuntaprosentti pysyisivät erittäin korkeina erittäin kauan. PDO-lukemalla on taipumus lähestyä pitkällä aikavälillä 100 prosenttia (matemaattinen termi regressio). Tavanomainen PDO-lukema on 98–102.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
@ICE Tilastollisesti on hyvin epätodennäköistä, että yksi pelaaja sattuisi olemaan kentällä juuri silloin, maalivahti pelaa heikon hetken ottelussa. Mielestäni tulkitset tässä tapauksessa tilastoa väärin.

Mielikuva on, että Liedes pelaa ok. Tilastot näyttävät toisin. Ei tästä kyllä Setästä voi syyttää. Aika paljon saa mennä helppoja maaleja, kun Liedes on kentällä. On hän kuitenkin kentällä muiden tehdessä maaleja.

Alkuperäinen pointti oli, että Liedes on omassa roolissa hyvä. Hänen tehottomuutensa (kiekollinen osaamattomuus) on pois Keräseltä ja Ilomäeltä. Heiltä voisi odottaa enemmän tehoja/tasaisuutta jos siinä olisi laidalla joku muu. Heikki tuo hyvin vähän lisää hyökkäyspäähän. Tilastojen mukaan myös puolustuspäähän.

Tuo maalivahdin heikko hetki pitäisi näkyä myös muiden tilastoissa. Pelaa hän siellä kuitenkin samojen miesten kanssa.

Eikä siinä mitään, on Lukossa ennenkin kolmos/nelos kentän jyrät vetänyt ykkösessä. Kuten jo johonkin kirjoitin, että ei tämä ykkösketjun peluutus yllätyksenä tullut. Tuskin tulee muuttumaan edes, kun Saarela palaa kokoonpanoon. Nämä on näitä kummallisuuksia, kuten Niskala-Riikola pakkipari. Ainahan Heikki voi tehdä maalin ja edellä mainittu pakkipari onnistua.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä Keräsen ja Ilomäen tehottomuus johtuu ihan heistä itsestään suurimmaksi osaksi. Jos Ilomäki pelaa aina tehoilla 0+0 hyviä jengejä vastaan niin se ei voi pelkästään johtua Liedeksen tehottomuudesta.
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
En lähtisi perustelemaan Liedeksen joukkueen heikointa +/- tilastoa tuurilla tai heikolla maalivahti pelillä, sama maalivahti siellä on ollut kaikilla mullakin joukkueen pelaajilla. Kun tehdään tyhjiin niin ei Liedes silloinkaan yksin ole kentällä, joten ei sekään selitä poikkeamaa.

Liedeksellä on kärkiketjuista heikoin teho että pistetilasto. hyökkääjistä 5 eniten peliaikaa, ylivoima aikaakin 16.30 minuuttia. Liedeksellä on hyvä liike ja asenne mutta ei hän ole hyökkäyspäässä suurikaan uhka eikä myöskään mikään puolustuspelin erikoismies. Alakentissä tuomassa energiaa ja vaikeuttamassa vastustajien pakkien avaamista voimakkaalla karvaamisella on Liedeksen vahvuudet. Itse en olisi kovin innokkaasti jatkoa tarjoamassa, Vidgren täyttää paikan jatkossa paremmin ja todennäköisesti myös halvemmalla.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Jos siinä olisi tasavertainen ketjukaveri niin se toisi lisää mahdollisuuksia. Nyt pelaat Ilomäen tai Keräsen pois niin toinen joutuu yrittämään yksin.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Liedes on vastustajan tehdessä tasakentin maalin ollut kentällä 26 kertaa. 13 näistä tuli kauden 15 ensimmäisessä pelissä. Kauden ekaan neljään peliin saldo 0-5 ja näissä peleissä Liedes oli sentterinä. Vieläkin ihmettelen tätä Virran aivopierua kauden alussa. Liedes ja Vidgren senttereinä, Danforth ja Koivistoinen laidassa.
 

Maardiis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Liigapörssiin Riikola-Niskala pakkipariksi ? Ei oo tullu seurattua miten saavat peliaikaa yv/av, mutta halpoja ovat. Uhka vai mahdollisuus ?
 

Puke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Björneborg Moderators
Liigapörssiin Riikola-Niskala pakkipariksi ? Ei oo tullu seurattua miten saavat peliaikaa yv/av, mutta halpoja ovat. Uhka vai mahdollisuus ?

Niskala ei taida mahtua tällä hetkellä edes kokoonpanoon ja Riikolalla on tältä kaudelta kaksi omaa maalia ja kasa miinuksia, silloin kun on edes ollut terveenä tai mahtunut pelaamaan. Alivoimalla jälkimmäinen pelaa kyllä jonkun verran...

Eli en ehkä suosittelisi. Kumpaakaan.

EDIT: Kappas. Niskala on kuin onkin tänään kokoonpanossa. Voi olla että pääsee pelaamaan hiukan YV:täkin sitten.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
@ICE Tilastollisesti on hyvin epätodennäköistä, että yksi pelaaja sattuisi olemaan kentällä juuri silloin, maalivahti pelaa heikon hetken ottelussa. Mielestäni tulkitset tässä tapauksessa tilastoa väärin.
Perustelin juuri edellisessä viestissä, että se ei ole mitenkään epätodennäköistä, vaan ennemmin sääntö, että yhden kauden otoksessa jollain pelaajalla käy huonompi tuuri tämän suhteen. Katso mitä vaan joukkuetta, niin tilanne on tämä. Kun kasataan tilastot vaikka kolmelta kaudelta yhteen, niin tuollaiset satunnaisuudet poistuvat, mutta jos silti lukemat ovat huonot, niin voidaan vähitellen poistaa sattuman mahdollisuus.

Mutta eiköhän tämä riitä aiheesta. Toivottavasti joku kuitenkin ymmärsi pointtini, vaikka se ehkä saattoi mennä turhan matemaattisuuden puolelle.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Liedes tekee tänään hattutempun. Ehti muuten Ilomäki ja Keränenkin mahdollisesti vaihtoon niin ei tullut plussaa.
 
Viimeksi muokattu:

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Tehdään pieni ottelukohtainen arvio lopuista peleistä, montako pistettä niistä vosi karttua:
47 Pe 1.2.2019 18:30 Lukko - Ässät 3 p
48 Ke 6.2.2019 18:30 Jukurit - Lukko 3 p
49 Pe 8.2.2019 18:30 SaiPa - Lukko 0 p
50 Ti 12.2.2019 18:30 Lukko - Pelicans 1 p
51 To 14.2.2019 18:30 Lukko - Kärpät 0 p
52 La 16.2.2019 18:30 Lukko - TPS 1 p
53 Pe 22.2.2019 18:30 Lukko - KalPa 3 p
54 Ti 26.2.2019 18:30 JYP - Lukko 0 p
55 Pe 1.3.2019 18:30 Lukko - HIFK 2 p
56 La 2.3.2019 18:30 Ässät - Lukko 3 p
57 Ke 6.3.2019 18:30 TPS - Lukko 0 p
58 La 9.3.2019 18:30 Lukko - KooKoo 3p
59 Ti 12.3.2019 18:30 Lukko - Jukurit 3 p
60 To 14.3.2019 18:30 Ilves - Lukko 1p

Oman näkemyksen mukaan pisteet realistisesti voisi mennä jotakuinkin noin, eli yht 23 pistettä vielä tulisi jolloin päädyttäisi 94 pisteesen.
Tämä olis 9 pistettä enemmän kuin viimevuonna. sillä kiikutaan 6 ja 7 sijojen huitteilla todennäkoisesti runkosarjan loputtua.
Onko parempia veikkauksia? mitä ottelut voitetaan ja mistä otetaan takkiin?

Nyt on tästä pari peliä pelattu ja piste ollaan jäljessä "budjetista". Nyt alkaa etukäteen arvioiden loppukauden haasteellisin 4 pelin putki. Saipa vieraissa, Pelicans, Kärpät ja TPS kotona. Näistä peleistä on 12 pistettä jaossa, näistä olisi tultava minimissään 3-5 pistettä muuten jää liikaa kirittävää viimiseen 8 peliin.
 

Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Huomenna huipputärkeä matsi, toivottavasti pelataan vauhdikasta ja hyvää lätkää koko matsi. Yvkin sais onnistua, mut se on enemmän utopiaketjun kamaa.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Lukon otteluennakossa on Sopasen haastattelu. Lopussa mainitaan, että Heinola palaa kokoonpanoon sekä Krejcik ja Saarela myös käytettävissä.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ai saatana, saadaan hieno kokoonpano Niämisvillejä vastaan:
Lehtinen
Krejcik-Heinola
Reunanen-Sevänen
Ahonen-Auk/Niskala/Riikola

Keränen-Ilomäki-Saarela
DeFazio-Danforth-Sopanen
Nyman-Koivistoinen-Koivisto
Vidgren-Laakso-Liedes
Ganahl

Pexi&Co, tämän saa ottaa talteen.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ai saatana, saadaan hieno kokoonpano Niämisvillejä vastaan:
Lehtinen
Krejcik-Heinola
Reunanen-Sevänen
Ahonen-Auk/Niskala/Riikola

Keränen-Ilomäki-Saarela
DeFazio-Danforth-Sopanen
Nyman-Koivistoinen-Koivisto
Vidgren-Laakso-Liedes
Ganahl
Vili Laitinen kuuluu kokoonpanoon. Aukilla, Niskalalla ja Riikolalla ei pitäsi olla enää mitään asiaa kuuden pelaavan joukkoon jos kaikki pysyvät terveinä. Kukkonenkin sitten joskus seiskapakiksi, jolloin saadaan nämä turhakkeet katsomon puolelle.
 

mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vili Laitinen kuuluu kokoonpanoon. Aukilla, Niskalalla ja Riikolalla ei pitäsi olla enää mitään asiaa kuuden pelaavan joukkoon jos kaikki pysyvät terveinä. Kukkonenkin sitten joskus seiskapakiksi, jolloin saadaan nämä turhakkeet katsomon puolelle.

Laitinen on kyllä ton porukan tasaisimmin suorittavia kavereita. Pyyteetöntä perusduunia vähäeleisesti ja vähillä virheellä.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vili Laitinen kuuluu kokoonpanoon. Aukilla, Niskalalla ja Riikolalla ei pitäsi olla enää mitään asiaa kuuden pelaavan joukkoon jos kaikki pysyvät terveinä. Kukkonenkin sitten joskus seiskapakiksi, jolloin saadaan nämä turhakkeet katsomon puolelle.
Totta, moka minulta. Ilman muuta Laitinen kuuluu pelaavaan kuusikkoon.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tutkailin tuossa huvikseni Lukon puolustajien maalimääriä:

2018-2019: 19*
2017-2018: 24
2016-2017: 33
2015-2016: 30
2014-2015: 40
2013-2014: 22
2012-2013: 23
2011-2012: 27
2010-2011: 24
* 50 kierroksen jälkeen

Tämän hetken keskiarvolla meneillään olevan kauden lukema tulisi olemaan 22-23 eli mahdollisesti vuosikymmenen pienin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös