KooKoo kaudella 2018–2019

  • 414 729
  • 1 663

Eipou

Jäsen
Tällä hetkellä sijalla 10 olevan Saipan pistekeskiarvo on peräti 1,46, tuohon KooKoolta vaaditaan loppukaudelta jo 1,89. Ihan noin korkeaksi en usko rajan nousevan, mutta todella kovaa loppukautta meiltä vaaditaan. Koko loppukauden kuntopuntarissa meidän tulee olla top5-joukkue.
Saipan peli on Kookoon eduksi ollut laskusuunnassa, niin pisteiden kuin suorittamisenkin kannalta. Viime esitys HIFK:ta vastaan oli erään lappeenrantalaisen ystäväni mukaan jo todella heikkoa, vaikka maaleja Saipa tekikin.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Saipan peli on Kookoon eduksi ollut laskusuunnassa, niin pisteiden kuin suorittamisenkin kannalta. Viime esitys HIFK:ta vastaan oli erään lappeenrantalaisen ystäväni mukaan jo todella heikkoa, vaikka maaleja Saipa tekikin.

SaiPastahan on jo juttu täällä että kupla puhkeaa. Se voi olla että Kaakossa ei tänä vuonna pelaa kukaan pudotuspelejä. SaiPan puolelle yksi juhli että KooKoon uusi valmentaja on epävalmentaja ja kukaan tuskin haluaa hänen alaisuuteen kun toisena vaihtoehtona olisi Lehterä... tämä oli tosin ennen MM-kultaa.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mulla alkaa menemään maku tähän touhuun. Tuntuu, että seuraan on pesiytynyt vain sellainen urheilullinen häviämisen kulttuuri, vaikka tällä nipulla ei pitäisi missään nimessä pyöriä jumbojoukossa. Vituttaa katsella noita hihitteleviä pelaajia pitkin kylää, kun otteet on ihan haistavittua.

Melko samoilla linjoilla. Aika harvoin kentällä näkee enää sellaista todellista voittamisen halua tai vihaa tappioita kohtaan.

En tiedä johtuuko enemmän siitä, että joukkue on täynnä palkkasotureita vai onko tämän aikakauden kiekkoilijat vaan tuollaisia.

Mielestäni esimerkiksi pesäpallossa on selvästi enemmän tunnetta mukana ja sitä saisi palata myös kaukalon puolelle. Mestiksessä tunnetta oli mukana enemmän tai sitten aika kultaa muistot.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ei jumankauta nyt mietitä taas niitä tyhjennysmyyntejä!! Oksettaa koko sana.. Mietitäänpä ennemmin kuka maaliin keskiviikosta eteenpäin ja kuka seisoo penkin takana! Pari voittoa ja ollaan jo melkein 10.sakissa.

Mutta kun se tulee. Tyhjennysmyynti. Se tulee, ole valmis. Tulee myös kolmas kausi peraän, jolloin hiidellään keväällä toistakymmentä peliä ilman mitään panosta, paitsi AH tuo kunnia. Ensimmäinen comeback kausista oli paras. Tyhjennysmyynti on kauheaa ja ottaa päähän aamusta iltaan, mutta toisaalta kyllähän se kannattaa hyödyntää, kun kerran säästöjä siitä saa aikaan. Mutta samalla se kuvaa sen mikä on tässä sarjasysteemissä surkeinta.

Useampaa pelaajaa on kai kyselty jo. Toivottavasti myyvät kaikki.

Vaatimustaso. Ilmeisesti tämä on hyväksyttävä vaatimustaso Kouvolan KooKoolle liigassa, kun päävalmentaja kertoi rökelëtappion jälkeen, että ei ole pettynyt tulokseen. Juhlapelissä tullut rökitys ja joukkueen tippuminen pleijareiden ulkopuolelle (taas) ja valmentaja sanoo, että ei ole pettynyt peliin. Valmentaja jatkaa ja mennään eteenpäin. Tämä on hyväksytty taso.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Useampaa pelaajaa on kai kyselty jo. Toivottavasti myyvät kaikki.

Ketäs kaikkia on kyselty? Malte nyt varmasti on kiinnostavin pelaaja ostajakandidaattien papereissa, mutta ketä muita?

Ilmeisesti sitten myös Ässien, JYP:n, KalPan ja Jukureiden pelaajia on kyselty vai onko KooKoolla kovin pelaajamateriaali, että vain KooKoon pelaajat herättävät kiinnostusta? Jos nyt näistä kaikista joukkueista on kyselty useampia pelaajia niin mihin joukkueisiin he kaikki oikein mahtuvat?

Tuntuisi kyllä varsin erikoiselta, jos KooKoo tosiaan olisi nyt myymässä pelaajia. Saahan pelaajia aina kysellä. Voihan KooKookin kysellä pelaajia vaikka NHL:stä, mutta kysely ei vielä ole sama asia kuin pelaajakauppa.
KooKoo lainaa Ville Järvisen Ketterään alustavasti 27.1.2019. Miksi lainaisi Järvisen, jos pelaajia oltaisiin myymässä? Eikös Järvinen kannattaisi siinä tapauksessa pitää KooKossa vai kuuluuko Järvinen tähän porukkaan ketä on kyselty?
 
Viimeksi muokattu:

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Aika hassua että paras valmentaja tuloksellisesti ollut Mattilan Pepe. Olihan se melkoista maalin takana seisoskelua mutta pelaajistokin oli astetta kehnompi. Oltaiskohan Mattilalla viivan yläpuolella nyt.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Melko samoilla linjoilla. Aika harvoin kentällä näkee enää sellaista todellista voittamisen halua tai vihaa tappioita kohtaan.

En tiedä johtuuko enemmän siitä, että joukkue on täynnä palkkasotureita vai onko tämän aikakauden kiekkoilijat vaan tuollaisia.

Kyllä sarjajärjestelmillä on iso osansa. Iso osa pelaajista on kasvanut ajassa, jossa voitoilla tai tappioilla ei välttämättä ole kovin suurta merkitystä. Liigasta tai A-junnujen liigasta ei voi pudota, vaikka häviäisi kuinka paljon. Ja toisinpäin: pelkillä voitoillakaan ei nousta mihinkään.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ketäs kaikkia on kyselty? Malte nyt varmasti on kiinnostavin pelaaja ostajakandidaattien papereissa, mutta ketä muita?

Tämä oli vain huhu jonka kuulin, en osaa sanoa mitään nimiä. Ihan spekulatiivisesti luulisi, että Pitkänen voisi olla potentiaalinen, vaikkakin on ihan koomassa; ehkä voi sitten mennä siihen ensi kautensa seuraan jo nyt. Järvenpää olisi voinut olla ihan potentiaalinen, kunnes loukkaantui. Sitten toki Hakulinen siitä joukosta jonka sopimus jatkuu lienee herättää kiinnostusta ja ehkä joku ulkomaanavuista?

Mutta siis eihän se tarkoita että myynnit tapahtuvat nyt, mutta kyllä kai sitä aina soitella saa ja tunnustella tilannetta? Myynti tulee myöhemmin, kun pyyhe virallisesti heitetään kehään, joskin mielestäni Tuokkolan kommenttien jälkeen pyyhe on jo heitetty, valkoinen lippu kohotettu ja hanskat laitettu naulaan.

Kyllä Pepe veti parhaiten kuitenkin...olihan se seisoskelua, mutta todellista David vs Goljat henkeä, voi morjes niitä fiiliksiä kun Cloutierin johdolla kaatui TPS Turussa tai sitten 3p voitto Kärpistä kotona... sittemmin ei ole samaa pöhinää tullut, toinen kausi oli sellainen antihuipentuma hyvän nostatuksen perään ja nyt sitten ollaan jo liki siinä, että voidaan sanoa tätä stantardiksi; yritämme välttää jumbosijan ja tasaamme talouden tyhjentäen, vaikka joukkue paperilla paremmalta näyttääkin.
 

Eipou

Jäsen
Kiinnostaisi tietää, mistä @teroz näitä huhuja oikein kaivelee. Pitkäsen mahdollisesta siirrosta voi todeta, ettei yksikään joukkue, jonka kotikaukalo on Lumon Areenan kaukaloa selvästi pienempi ei olettaisi olevan kiinnostunut Pitkäsestä, sillä hänen vahvuutensa korostuvat nimenomaan isossa kaukalossa. Pisteidenkin valossa tämä on ollut huomattavissa jo pidemmän aikaa.
 

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olen odottanut koko päivän KooKoon ilmoitusta Tuokkolan kenkimisestä, mutta ei ole ilmeisesti tapahtumassa. Kuka idiootti voi 1-6 murskakotitappion jälkeen sanoa, ettei ole pettynyt esitykseen? Varsinkin kun samaa paskaa on tarjoiltu jo varmaan 15 peliä.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
@Eipou Huom en sanonut, että Pitkänen on menossa johonkin kunhan spekuloin. Mutta hallihuhu oli, että kiinnostusta on ja se on vain huhu se.

@Funky Duck Täsmälleen noin! Mutta 1-6 kotona on ihan ok näköjään.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
@Eipou Huom en sanonut, että Pitkänen on menossa johonkin kunhan spekuloin. Mutta hallihuhu oli, että kiinnostusta on ja se on vain huhu se.

Joo, ja ei siellä nyt ihan kamalasti ole muitakaan mahdollisia myytäviä / muita kiinnostavia pelaajia. Sellaiset pelaajat, joilla on sopimus myös ensi kaudesta (Haataja, Hakulinen...) voidaan ainakin jättää laskuista pois. Samaten sellaiset pelaajat, jotka ovat KooKoossakin lähinnä rotaatio-roolissa. Muutkin ulkomaalaiset (jos ovat terveenä) kuin Malte toki voisivat jotain kiinnostaa ja olisivat varmasti niitä, keistä KooKookin mieluiten haluaisi eroon, jos siihen päädytään.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onkohan sitä veskaria tulossa vai junnullako meinataan Oulusta hakea miracle on ice vai onko tämä nyt tässä. Kansi kiinni, ruumis on nähty vaikka vähän henki vielä pihiseen.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onkohan sitä veskaria tulossa vai junnullako meinataan Oulusta hakea miracle on ice vai onko tämä nyt tässä. Kansi kiinni, ruumis on nähty vaikka vähän henki vielä pihiseen.

En ole kuullut mitään, mutta oma veikkaukseni on, että Perhonen pelaa Oulussa keskiviikkona.
Henki pihisee enää todella heikosti, joten kyllä mustaoranssi joukkue on suoraan sanoen aivan henkitoreissaan.
KooKoolla joulu- ja tammikuun peleistä yhdeksän tappiota ja kolme voittoa.
Jos halutaan roikkua vielä mukana niin nyt on vihoviimeinen tilaisuus kääntää kelkka. Toki tämä on sanottu jo ties kuinka monta kertaa aikaisemmin. Mitkään seikat eivät kylläkään puolla, että kelkka olisi enää kääntymässä. Ykkösveskari Järvenpää loukkaantuneena. Käynyt tänään jatkotutkimuksissa, mutta diagnoosista ei ole tihkunut mitään tietoa. Mitään pois varsinkaan Salmiselta, mutta maalivahtikaksikolla Salminen-Perhonen ei näitä pelejä juurikaan tulla voittamaan. Tietenkään maalivahteja ei voi yksin syyttää tappioputkesta vaan kyllä siinä saa koko joukkue mennä peilin eteen ja ottaa viimeistään nyt itseään niskasta kiinni.

Tammikuussa KooKoolla jäljellä pelit:

Ke 9.1. Kärpät-KooKoo
La 12.1. KooKoo-Pelicans
Pe 18.1. KooKoo-Sport
La 19.1 KooKoo- Sport
Pe 25.1. KooKoo-HIFK
La 26.1. HIFK-KooKoo
Ke 30.1. KooKoo-TPS

Sanoisin, että KooKoon pitäisi pystyä keräämään tammikuun lopuista peleistä 14-15 pistettä 21 jaossa olevasta pisteestä, jos halutaan vielä haaveilla säälipleijareista. Jokainen voi itse miettiä kuinka realistinen tavoite tuo voi olla. KooKoolla on tammikuussa viisi kotiottelua, jonka pitäisi hieman parantaa Kookoon mahdollisuuksia. Vielä kun muistetaan, että KooKoo on hävinnyt kaksi viimeisä kotiottelua maalein 2-10 niin kotiedusta lienee turha puhua.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
KooKoo lainaa Ville Järvisen Ketterään alustavasti 27.1.2019. Miksi lainaisi Järvisen, jos pelaajia oltaisiin myymässä? Eikös Järvinen kannattaisi siinä tapauksessa pitää KooKossa vai kuuluuko Järvinen tähän porukkaan ketä on kyselty?

Tässä lienee osasyynä se, että Järvinen on pelannut edellisen jääkiekko-ottelun kymmenen kuukautta sitten ja ei edes näiden puolustuksen loukkaantumisten kanssa mahtuisi kokoonpanoon. Pelejä alle ja paikkaamaan sitten, kun Pyett ja Bonsaksen (kyllä sen joku juntti ottaa) on myyty. Kyllä KooKoo varmaan mielellään jannun luiskaan laittaisi, mutta ehkä tässä on vähän se, kuten kai SaiPan Riku Kallioniemeltä kyseltiin aikanaan eli miksi myitte parhaat pelaajanne?

Huonoimmat eivät kelvanneet kenellekään.

Mitään pois varsinkaan Salmiselta, mutta maalivahtikaksikolla Salminen-Perhonen ei näitä pelejä juurikaan tulla voittamaan.

Tässä realisoituu nyt myös karusti tämä yhden maalivahdin taktiikka, varsinkin kun Järkkäri, olkoon miten mukava mies muutoin, on Liigaan kuitenkin vain(?) ihan ok-tason torjuja. Ei mikään sateentekijä ja ei ole koskaan pelannut sitä yli 40 matsin kautta. No ok, Perhonen veti sitten todella komeasti vihkoon tämän kauden mahdollisuutensa, joka oli viime sesongin jälkeen, ja se sekoitti pakkaa.

Ollaan jo kohtuullisen kaukana pudotuspeliviivasta, paineita on enemmin myydä ukkoja kuin ostaa ja Järkkärin paluuaikataulusta voi olla epäselvyyttä. Miettiäpä siinä Kultasen kengissä mitä tehdään häkkärien kanssa. Se on valitettavasti selvä, että Perhosella ja Salmisella, jos loppukausi mennään, niin kenttäpelaajille voi jo laittaa Ouluun pelinumeroiden tilalle hintapyynnön. Ensi vuodeksi maalivahtipaletti on pistettävä täysin uusiksi, ei ole oikein mitään muuta vaihtoehtoa. Salmisesta en osaa suoralta sanoa voiko vielä pelata A:ssa koko kautta, mutta ei kyllä pitäisi (vielä) olla mitään asiaa täyspäiväiseksi kakkoseksi Liigaan.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
@cottonmouth hieno viesti, tämä kiteyttää paljon. Siltikin noista vaihtehdoista mieluummin melkein Salminen maalille tai...no liki tasoissa on se, että kumpaan on suurempi luotto. En muista esimerkiksi KooKoon lähihistoriassa, että kellekään olisi päästetyistä maaleista ollut suhteessa noin paljon suoria maskittomia vetoja kuin Perhoselle tällä kaudella; jokainen veto pelottaa, vaikka yksi hyvä pelikin tälle kaudelle siunaantui.

Mutta ei tässä muuta, odotellaan Tuokkolan seuraavia kommentteja. Hän tuskin on pettynyt sijaan 14, jos se kairataan, koska moni pelaaja meni eteenpäin ja moni media veikkasi sijaa 15. Mikähän on Tuokkolan ambitio tehdä edes tuota hommaa, aliarvostettu/väärinymmärretty liigatason koutsi on korttina jo venytetty loppuun; maajoukkueen apukoutsaukset tms voisi kutsua todennäköisemmin.
 

Eipou

Jäsen
Hyvää pohdintaa @cottonmouth ilta. Kuten jo monesti ja monena kautena todettu, niin suljetun sarjan pimeänä puolena on tämä tietynlainen paineettomuus pelaajien myynnissä kevättä kohti mentäessä. Mikäli Perhosta tasokkaampaa lainaveskaria ei oikeastaan jo Ouluun kuulu, niin on se seuran puolesta aika suora viesti loppukauden suunnitelmista. Toki jos ei vaan yksinkertaisesti riittävän tasokasta lainamiestä löydy, niin ymmärtäähän sen eikä sille minkään voi. Suurin osa on nyt asenteista kiinni, ja siksi joukkueen mentaalipuoleen pitäisi panostaa nyt kun viivan yläpuolelle on vielä teoreettinen mahdollisuus.

Jotta toisin tähän keskusteluun uutta sisältöä, niin minun lisäni tähän pohdintaan on se, että haluaako Kultanen ja muu seurajohto antaa yleisölle kuvan jokakautisesta tyhjennysmyyntiin 'turvautuvasta' (luovuttavasta) joukkueesta? Yleisömäärät ovat olleet ensimmäisen liigakauden jälkeen laskusuhdanteessa, mutta tämän kauden osalta ollaan vielä ihan pinnalla ja realistisesti kiinni tavoitteen saavuttamisessa (3500, muistaakseni).

Kausi 2015-2016 Yleisö ka. 3712
Kausi 2016-2017 Yleisö ka. 3421
Kausi 2017-2018 Yleisö ka. 3236
Kausi 2018-2019 tämänhetkinen ka. 3451

Lieköhän talous budjetoitu niin, että kulut katetaan siihen +-0:n tienoille, mikäli tuohon tavoitteeseen päästään? Onkohan kesken kauden tulleiden pelaajien palkkakulut nostattaneet kuluja, vai liekö laskettu jo ennen kautta budjettiin mukaan? Jos vaihtoehto on tuo jälkimmäinen, niin ennemmin kannattaisi vaan tsempata täysillä ja pelata kausi ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen kunnolla loppuun ja säilyttää joukkueen uskottavuus siltä osin katsojien silmissä. Olihan se ihanaa, kun kaudella 15-16 kaikki oli mahdollista vielä muistaakseni toiseksi tai kolmanneksi viimeiseen peliin asti. Tämä joukkueen 'säilyttäminen' puoltaisi osaltaan myös kausikortin ostaneita, kun ei olisi enää ns. kustu kannattajaa silmään ja pistetty kausarin ostajaa maksamaan turhista/panoksettomista loppukauden otteluista. Toki mikäli budjetissa on jo menty reippaasti yli, niin pakkohan se on myyntihinnat pelaajille asettaa, ettei homma käänny duurista Bluesvoittoiseksi.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tässä realisoituu nyt myös karusti tämä yhden maalivahdin taktiikka, varsinkin kun Järkkäri, olkoon miten mukava mies muutoin, on Liigaan kuitenkin vain(?) ihan ok-tason torjuja. Ei mikään sateentekijä ja ei ole koskaan pelannut sitä yli 40 matsin kautta. No ok, Perhonen veti sitten todella komeasti vihkoon tämän kauden mahdollisuutensa, joka oli viime sesongin jälkeen, ja se sekoitti pakkaa.

Totta, mutta täytyy muistaa, että KooKoo ei liigaan lähtenyt varsinaisesti yhden maalivahdin taktiikalla. Samu Perhosellehan ainakin täällä jatkoajassa soviteltiin harjoituspelien jälkeen ykkösveskarin viittaa. Varmasti myös KooKoossa Perhoselle kaavailtiin suurempaa roolia ja KooKoohan lähti liigaan kahden ensimmäisen kierroksen SaiPa-peleihin Perhonen maalilla. No kuten muistetaan, niin Perhonenhan veti tosiaan nuo pelit täysin vihkoon ja sen jälkeen Järvenpää otti itselleen ykkösveskarin viitan. Tässä vaiheessa toki olisi pitänyt reagoida ja alkaa etsimään uutta veskaria. Sarja-avauksen jälkeen Perhosta peluutettiin vain yhden kerran lokakuussa ja kaksi kertaa marraskuussa. Luottamus Perhoseen samoin kuin hänen oma itseluottamus oli täysin nollassa. Kuten mainitsit, niin tämä vääjäämättä sekoitti pakkaa pahasti. Ehdottomasti KooKoon pitäisi löytää paremmat maalivahdit ensi kaudeksi. Kyllähän tietysti Järvenpää menisi toisena maalivahtina, jos hänen lisäkseen hankittaisiin selkeä ykkösvahti. En tiedä onko tämä realistista, että Järvenpää pelaisi noin 1/3 ja uusi ykkösveskari 2/3 otteluista. Tuskinpa Järkkäri tähän olisi lähdössä mukaan mutta entä fifty-fifty, mutta onko siinä tapauksessakin liian kallis veskarikaksikko? Järkkäri täyttää toukokuussa 30-vuotta ja hänellä alkaa olla viimeinen tilaisuus lähteä pelaamaan pariksi vuodeksi ulkomaille, mistä hän ainakin jossain vaiheessa haaveili.
 

Sirkkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo LFC
tVarmasti myös KooKoossa Perhoselle kaavailtiin suurempaa roolia ja KooKoohan lähti liigaan kahden ensimmäisen kierroksen SaiPa-peleihin Perhonen maalilla. No kuten muistetaan, niin Perhonenhan veti tosiaan nuo pelit täysin vihkoon ja sen jälkeen Järvenpää otti itselleen ykkösveskarin viitan. Tässä vaiheessa toki olisi pitänyt reagoida ja alkaa etsimään uutta veskaria.

Järvenpää oli molemmat SaiPa ottelut pelikiellossa joten eipä siinä paljon tainnut vaihtoehtoja olla kuka aloittaa. Mutta mikään joukkue ei kahden ottelun jälkeen lähde etsimään uutta kakkosvahtia. Ei mikään. Perhonen luultavasti tehnyt tai jättänyt tekemättä jotain (kuten myös Sami Tamminen) kun vastuuta ei ole meinannut millään tulla. Tai sitten kiekko ei ole edes reeneissä tarttunut, mistä näitä tietää.

Salmisesta en osaa suoralta sanoa voiko vielä pelata A:ssa koko kautta, mutta ei kyllä pitäisi (vielä) olla mitään asiaa täyspäiväiseksi kakkoseksi Liigaan.

Cottonmouthilta hyvää spekulointia kyllä. Salminen ikänsä puolesta saisi vielä pelata junioreissa, mutta vaikea sanoa miten siellä ottaisi isoja kehitysaskelia kohti liigaa. Mestikseen hyvään organisaatioon (esim. Sapko tai Jokipojat) koko kaudeksi lainalle. Ammattimaista harjoittelua ja ammattilaiseksi opettelua ja peliaikaa. Pitää muistaa että tämä on vasta toinen kausi Oskarille Kouvolassa. Kotkan Titaaneissa C- ja B-junnujen toimintakulttuuri ja vaatimustaso ei välttämättä ihan ole Liiga-juniori seurojen tasolla. Salminen on timantti jota pitää hioa kovalla kädellä. Salmisen aika tulee, mutta ei ihan vielä.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Järvenpää oli molemmat SaiPa ottelut pelikiellossa joten eipä siinä paljon tainnut vaihtoehtoja olla kuka aloittaa. Mutta mikään joukkue ei kahden ottelun jälkeen lähde etsimään uutta kakkosvahtia. Ei mikään. Perhonen luultavasti tehnyt tai jättänyt tekemättä jotain (kuten myös Sami Tamminen) kun vastuuta ei ole meinannut millään tulla. Tai sitten kiekko ei ole edes reeneissä tarttunut, mistä näitä tietää.

Hyvä huomio tätä en muistanutkaan, mutta korjataan kuitenkin sen verran, että Järvenpää oli pelikiellossa ainoastaan sarja-avauksesta eli olisi voinut pelata jo Lappeenrannassa, jossa olikin pukenut jo kakkosvahdiksi. Lappeenrannan pelissähän Perhonen ei saanut kiinni edes siipiään.

KooKoon Juha Järvenpäälle pelikielto – katso video

Joo olet oikeassa, että ei mikään joukkue ala etsimään uutta maalivahtia kahden pelin jälkeen ja tätä en oikeastaan tarkoittanutkaan, mutta ehkä kuitenkin marras- joulukuussa olisi ollut aiheellista, kun kaikki näkivät, että Perhosen touhusta ei kertakaikkiaan tule yhtikäs mitään. Myönnän, että mikään ei ole yhtä helppoa kuin jälkiviisaus.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mutta mikään joukkue ei kahden ottelun jälkeen lähde etsimään uutta kakkosvahtia. Ei mikään. Perhonen luultavasti tehnyt tai jättänyt tekemättä jotain (kuten myös Sami Tamminen) kun vastuuta ei ole meinannut millään tulla. Tai sitten kiekko ei ole edes reeneissä tarttunut, mistä näitä tietää.
Mutta jos tilanne on ollut se mitä väitetään ("sä et pelaa mun joukkueessa enää minuuttiakaan" jne) niin miksei? Jos Tuokkola on sitä mieltä, että Perhonen ei pelaa muuta kuin pakon edessä (ks. Järvenpään flunssa Lukko-ottelun, jonka Perhonen sai pelata, aikaan) niin miksi sitten Samua pidetään väkisin kakkosena eikä tilalle etsitä ketään. Tammisesta puolestaan olen kuullut sen suuntaista, että Samista riippumatonta takapakkia kesällä. En tiedä tosiaan mikä on tosi. Voihan se olla ettei ole urheilijan elämä niin napannut kesällä ja tehnyt muuta. Painotan, puhdasta spekulaatiota, en tiedä täyttä totuutta kummastakaan keissistä.

Cottonmouthilta hyvää spekulointia kyllä. Salminen ikänsä puolesta saisi vielä pelata junioreissa, mutta vaikea sanoa miten siellä ottaisi isoja kehitysaskelia kohti liigaa. Mestikseen hyvään organisaatioon (esim. Sapko tai Jokipojat) koko kaudeksi lainalle. Ammattimaista harjoittelua ja ammattilaiseksi opettelua ja peliaikaa. Pitää muistaa että tämä on vasta toinen kausi Oskarille Kouvolassa. Kotkan Titaaneissa C- ja B-junnujen toimintakulttuuri ja vaatimustaso ei välttämättä ihan ole Liiga-juniori seurojen tasolla. Salminen on timantti jota pitää hioa kovalla kädellä. Salmisen aika tulee, mutta ei ihan vielä.
Tässä olen todella paljon samoilla linjoilla. Jokipojat ei mielellään. Eiköhän siellä ole myös ensi kaudella joku HIFK-maalivahti maalilla. Savonlinnaan voisi kylläkin matkata. Itse olin sitä mieltä, että Salminen olisi voinut jo tämän kauden olla Mestiksessä lainalla, tai vaihtoehtoisesti A:n selkeä ykkönen(ei ole ollut selkeä) ja pari peliä edustuksessa. Nyt on Oskarilla tiedossa minkälainen on Liiga-kiekko ja tietää mitä pitää tehdä omassa työskentelyssä siellä pärjätäkseen.

Tuskinpa Järkkäri tähän olisi lähdössä mukaan mutta entä fifty-fifty, mutta onko siinä tapauksessakin liian kallis veskarikaksikko? Järkkäri täyttää toukokuussa 30-vuotta ja hänellä alkaa olla viimeinen tilaisuus lähteä pelaamaan pariksi vuodeksi ulkomaille, mistä hän ainakin jossain vaiheessa haaveili.
Järvenpään on nyt lähdettävä ulkomaille, jos siellä vielä haluaa pelata. Ja nauttia siitä. Täällä vain rikkoo itsensä kausi toisensa jälkeen ja pian ollaan tilanteessa, jossa ei paljon enää kestä. Ensi kauden maalivahdit sitten määrittää miten edetään Salmisen kanssa. Jos sieltä kaksi kahden vuoden pahveilla tulee, on Salmisella kaikki rauha pelata sitten ainakin kaksi vuotta Mestistä. Ei ehkä ihan huono juttu, mutta mitä tuumaa Oskari itse siitä? Antaako minkälaista motivaatiota ensi kaudelle, jos siellä on jo seuraavankin maalivahdit valmiina, eikä oikeastaan mahdollisuutta nousta KooKoon paitaan kahteen vuoteen.

Noista tyhjennysmyynneistä: Mikäli Malte pysyy Suomessa, olisi hienoa nähdä hänet pelaamassa Turusen kanssa samassa vitjassa. Ei varmaan käypää hintaa pysty HPK enää maksamaan, mutta olisi ollut hienoa. Oikeat väritkin olisivat olleet miehellä. Toivon kuitenkin pelaavan loppukauden joko KooKoossa tai sitten Ruotsissa tai Sveitsissä.
 

Sirkkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo LFC
Mutta jos tilanne on ollut se mitä väitetään ("sä et pelaa mun joukkueessa enää minuuttiakaan" jne) niin miksei? Jos Tuokkola on sitä mieltä, että Perhonen ei pelaa muuta kuin pakon edessä (ks. Järvenpään flunssa Lukko-ottelun, jonka Perhonen sai pelata, aikaan) niin miksi sitten Samua pidetään väkisin kakkosena eikä tilalle etsitä ketään
Jaa-a. Tähän on kyllä vaikea ulkopuolisena antaa mitään vastausta. Harvoin asiat ovat kuitenkaan ihan noin musta valkoisia. Että et pelaa muuta kuin pakon edessä, onko näin sanottu ja mitä on sanottu vaikka puolituntia sen jälkeen tai seuraavana päivänä. Eihän näitä tiedä kuin asianomaiset, mutta kiva näillä on täällä spekuloida :D Samulle katastrofaalinen kausi. Vaikea Liigasta ensi kaudelle paikkaa löytää.

Tammisesta myös ihan täyttä omaa spekulointia. Valitettavan rikkoinaien kausi Samille. Tekisi myös hyvää etsiä vakaa pelipaikka Mestiksestä jos vielä kiinnostaa Liiga-uraa tavoitella. Keski-Euroopasta saa varmasti enemmän palkkaa mutta vaikea sieltä on nousta takaisin Liigaan ilman aikaisempia näyttöjä.
 

ilevan

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Saipa, Titaanit, Newcastle, Barcelona
Nyt vaan myydään kaikki pelaajat jotka kelpaa, ja jotka eivät kuulu tulevaisuuden suunnitelmiin. Malte ja kumppanit vaan myyntiin hyvään kilohintaan. Mennään sitten vaikka A-junnuilla, kerran voidaan. Tämä kausi on kuitenkin taputeltu, katse eteenpäin. Ensi kaudellakin pitää pelata ja saada kunnon pelimiehiä joilla voisi oikeasti joskus taistella 10. sijasta.
 
Kyllä sarjajärjestelmillä on iso osansa. Iso osa pelaajista on kasvanut ajassa, jossa voitoilla tai tappioilla ei välttämättä ole kovin suurta merkitystä. Liigasta tai A-junnujen liigasta ei voi pudota, vaikka häviäisi kuinka paljon. Ja toisinpäin: pelkillä voitoillakaan ei nousta mihinkään.
Tästä syystä kiinnostus koko lajiin on mennyt siltä osin, kun tulokulmana on ollut tämä seurakannattaminen. Tästä tuotteesta tulee mieleen lähinnä joku showpaini. Ihmiset hallissa seuraamassa arvotonta näytelmää. Toisaalta jonkun Oulun tai Tampereen seuran kannattajana ei varmaan omaisi tai edes ymmärtäisi tällaista näkemystä.

Joku toi aneemisuutta ilmi vertaamalla pesikseen. Minä olen huomannut jalkapallon sarjajärjestelmien myötä, että urheilun seuraaminen on mielekkäämpää jos häviämisellä on jotain merkitystä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tästä syystä kiinnostus koko lajiin on mennyt siltä osin, kun tulokulmana on ollut tämä seurakannattaminen. Tästä tuotteesta tulee mieleen lähinnä joku showpaini. Ihmiset hallissa seuraamassa arvotonta näytelmää. Toisaalta jonkun Oulun tai Tampereen seuran kannattajana ei varmaan omaisi tai edes ymmärtäisi tällaista näkemystä.

Mulla sama, tosin lähtökohtana on monesti ollut seurakannattamisen ohella myös "sarjajännittäminen". Liigaa tuli seurattua peräpään osalta mielenkiinnolla silloin joskus aikoinaan, kun oli avoimet sarjat. Suomi-sarjan pelejä ja Mestis-karsintoja tuli käytyä katsomassa vuosittain paikan päällä silloin, kun niissäkin karsinnoissa parhaiten sijoittuneet saivat paikat - eikä niitä jaettu jälkikäteen kabineteissa. Mestiksen seuraamiseen ei kanssa oikein masokismi riitä.

Tosin: huomattavasti on vähentynyt myös muun penkkiurheilun seuraaminen. Esimerkiksi Valioliigassa - vaikka sarjajärjestelmässä ei moitittavaa olekaan - on muodostunut niin selvät kastit suurseurojen ja muiden välille, että vie mielenkiintoa. Hirveästi ei jaksa jännittää onko Everton kauden päätteeksi sijalla 7 vai 15.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös