Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 269 228
  • 1 954

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jännäksihän tämäkin sitten meni. Viimeisen vaihdon joukkue pelasi erittäin hyvin, ei jäänyt Rajaniemelle saumaa lähteä maalilta pois.
Ylivoimalla olisi tosin voinut ratkaista muutamaankin otteeseen mutta nyt tuli jännitystä sitten koko rahalla. Ja ei, ei siinä mitään negailua minusta ole jos ihmettelin sitä, että varusmiehille ei tarjottu seuranväreissä olevaa krääsää mitä heilutella pelintiimellyksessä.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Hyvä ja kliininen voitto tänään. Näin näitä otteluita pitää hoitaa, jossa vastustaja on ns. heikompi. Vaikka tietysti Jukurit on tällä kaudella hyvin pelannutkin. Lopun Lukko hoiti jopa tyylikkäästi.

Tästä on hyvä jatkaa.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aika aneeminen matsi, mutta voitto ratkaisee.

Keräseltä pieniä virkoamisen merkkejä ja ansaittu voittomaali. Lehtinen oli tavoilleen uskollisesti hyvä; harmi että nollapeli karisi lopussa.

Launtaina sitten odotettavissa samanlainen eeppinen klassikko, josta olisi hyvä ottaa täydet pojot. Suunta on kuitenkin ylöspäin.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Saarela on myös hyvä ja ansaitsee kyllä paikkansa pelaavassa kokoonpanossa.

Ylivoima oli mitä oli. Erikoskentät ei saaneet mitään aikaiseksi. Peksi pisti Koivistoisen, Saarelan ja Nymanin (?) kentälle niin muutaman sekunnin päästä oli hässäkkä Jukuri-maalilla. Videotarkastuksen jälkeen kentällä olikin Ilomäki & kumpp.

Voisi siellä tosiaankin muitakin kokeilla.
 

Äksönn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lugu
Eihän tuossa ollut tänään ensimmäisen erän jälkeen epäselvyyttä kumpi matsia vei.

Omaa silmää miellytti tänään Vidgrenin, Saarelan ja Aukin peli. Lassi nyt oli totutun rauhallinen. Harmi että Koivisto puolusti kavennusmaalin miten puolusti. Siihen meni nolla, vaikka hieno maali muuten olikin.

Saarelalla ja Vidgrenillä riitti tänään rohkeutta ajaa kunnolla maalille. Aaro tästä saikin palkinnon. Muut voisivat ottaa herroista oppia.

Auk pelasi jämäkän kiekollista peliä, vaikka tuon yhden maalilleajon kakkoserässä tunaroikin. Siinä siirto sivulle ja olisi saanut putata tyhjiin. Ottaa lisäksi miestä pohjoisamerikkalaiseen tapaan. Saman olen huomannut myös Danforthista, että vaikka kokoa ei juurikaan ole, ottaa miehekkäästi kontaktia. Vahvat on jalat molemmlla. Riikola saa mennä rotaatioon kun kuntoutuu. Aukissa potentiaalia ihan eri tavalla.

Kolme pistettä taulukkoon on se tärkein tästä illasta.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Hyvä ja kliininen voitto tänään. Näin näitä otteluita pitää hoitaa, jossa vastustaja on ns. heikompi.
Kyllä vaan. Tietysti joku tyylipuhdas kotivoitto lukemin 7-1 tms on komeaa katsottavaa ja moni pelaajista saisi todennäköisesti useamman tehopisteen.

Mutta kun tässä on kynnetty pitkin äijänsuota, niin silloin suora voitto vähämaalisesta tiukasta matsista on parasta lääkettä kasvattamaan itseluottamusta ja ennekaikkea joukkue on onnistunut ottamaan ne "pakolliset" kolme sarjapistettä lisää. "Möllin" sanoin; 2-1 voitto on ihan eri asia kuin 2-1 tappio.

Lauantaina on edessä uusi koitos, mutta samoilla alkuasetelmilla lähdetään kuin tänäänkin.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ai että kun olin 2-0 tilanteessa tyytyväinen että tänään Lukko klaaraa pelin kliinisesti kotiin. Siitä sitten Jukureille erän ekasta hyökkäyksestään maali, ja olin ihan varma että Lukko saatana taas antaa voiton pois. Lopussa kuitenkin tyylikästä peliä, mutta kyllä siinä katastrofin ainekset lähellä kävi, koska nähdäkseni n 25 sek ennen loppua jäi Lukon korkea maila Jukurimaalin edessä viheltämättä. Siitä aloitus omaan päähän, 4-6 alivoima ja peli tasoihin, ja täälläkin revittäisiin pelihenkseleitä aika raivokkaasti. Hyvä näin kuitenkin.
Laakson ketju vaikuttaa lupaavalta. Samoin Koivistoiset painaa hyvin ja Eetusta taitaa tulla vielä kova pelimies.
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Peluutus oli suht tasaista ainoastaan Krejck pelasi yli 20 min, hyökkääjistä Amerikan pojat pelas eniten noin 19 ja 18 min. Näin jaksetaan painaa myös kolmannessa erässä, kun kuorma ei kaadu liiaksi vain muutamalle pelaajalle.
Kokoajan noustaan kuntopuntarissa nyt viimeisen 10 pelin puntarissa ollaa kolmantena 1.8 p/o. Tuloksellisesti nyt on suunta oikea, tästä on hyvä jatkaa seuraavaan kotipeliin.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Laakson ketju vaikuttaa lupaavalta. Samoin Koivistoiset painaa hyvin ja Eetusta taitaa tulla vielä kova pelimies.

Kaksi plusmiinuslukemaa pistää Lukosta silmiin positiivisella tavalla. Puolustajista Heinola +10, kun valtaosalla on tilasto pakkasella ja hyökkäyksestä sama Koivistoisella (+5), kun muut pääosin pakkasella.
 

Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos runkosarjan loputtua halutaan pelejä jatkaa jatkopeleissä, niin nämä on juuri ne pelit jotka pitää kotikaukalossa voittaa ja vielä ilman pistemenetyksiä.

Tänään ok esitys Jukureita vastaan, josta saatiin 3 pistettä. Vain ne merkkaavat.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ensimmäinen rasti suoritettu onnistuneesti tämän viikon osalta. Sen puolesta on mukavammat lähtökohdat lauantain KalPa-peliin. Lisäksi KalPa käy väsyttämässä itsensä Turussa perjantaina, joten nyt todellakin olisi saumat ottaa pitkästä aikaa kolmas voitto putkeen.

Eli tarjolla olisi aurajuustolla kypsytettyä kalakukkoa.
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eilen tuli katsottua TPS-KalPa peli ja mikään helppo iltapuhde Lukolla ei tule olemaan edessä mikäli Kuopiolaiset pelaavat vähänkään samanlaisesti kuin eilen. Kuopiolaiset luistelivat runsaasti enemmän kuin vastustaja, saivat kiekonriistoja ja käänsivät peliä nopeasti hyökkäyssuuntaan. Silmiinpistävää oli myöskin se, että kuinka laadukkaita syöttöjä Kapasen suojatit viljelivät jatkuvasti, samaten syöttöjen vastaanotto oli silmiä hivelevän kaunista. Olihan siellä tuttua Lukkoakin sitten mukana, muutama vaihtovirhe, kikkailu sinisellä josta vastustaja pääsee yksinläpi tekemään maalin ja sen sellaista.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Toni Koiviston paikka pitäisi mielestäni olla vaakalaudalla. Johonkin ketjuun jo aiemmin kirjoitinkin miehen orjallisesta aluepuolustuksesta ja kyllä päästi Roineenkin keskiviikkona luvattoman helposti maalintekoon. Nyt vasta katsoin tilastoja ja ne tukevat näkemystäni. -12!!

Hyökkäyspäässäkin tämän hetken ratkaisut ovat kovin köykäisiä.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toni Koiviston paikka pitäisi mielestäni olla vaakalaudalla. Johonkin ketjuun jo aiemmin kirjoitinkin miehen orjallisesta aluepuolustuksesta ja kyllä päästi Roineenkin keskiviikkona luvattoman helposti maalintekoon. Nyt vasta katsoin tilastoja ja ne tukevat näkemystäni. -12!!

Hyökkäyspäässäkin tämän hetken ratkaisut ovat kovin köykäisiä.
Niinpä, mutta kun ei oikein ole ketään tilallekaan laittaa. Koivisto on ollut 25 kertaa tasakentin jäällä kun omissa on soinut. Seuraavalla hyökkääjällä Danforthilla on -18 n. neljä minuuttia isommalla keskimääräisellä peliajalla.
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
KalPa dominoi miten haluaa. Avausmaali Lukon puolustamisesta oikein malliesimerkki. Saatana, että ketuttaa tuo nippu taas kerran.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olen lähestulkoon sanaton. Kaksi läpiajoa samaan erään vastustajalle - ensimmäisestä maali. Sen lisäksi typerä jäähy hyökkäyspäässä, josta ylivoimamaali. Kruunuksi taaaaaaaaaaaaaas ylivoimahyökkäys ja Kalpa 1-3 johtoon. Ihailtavaa, ihailtavaa, ihailtavaa.

lisäys: olemme opin tiellä
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onhan tuo nyt niin paksua jöötiä mitä kotijoukkue tarjoilee kannattajilleen! Lehtiselläkään ei jumal moodi tänään.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Olen lähestulkoon sanaton. Kaksi läpiajoa samaan erään vastustajalle - ensimmäisestä maali. Sen lisäksi typerä jäähy hyökkäyspäässä, josta ylivoimamaali. Kruunuksi taaaaaaaaaaaaaas ylivoimahyökkäys ja Kalpa 1-3 johtoon. Ihailtavaa, ihailtavaa, ihailtavaa.

lisäys: olemme opin tiellä
Toisilla oppi menee päähän kesän aikana ja toisilla siihen menee 2 vuotta. No pian se 2 vuotta on mennyt ja peli alkaa olla uomissaan. Ensi vuonna nostetaan sitten Kanadamaljaa projektin päätteeksi.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tätäkö se on ollut aiemmissakin peleissä? Koko ajan saa pelätä, koska omissa soi. Ja nythän se soi. Nyt kun ilmaiseksi näkee, niin ylläri, että turpiin taitaa tulla oikein huolella. Karmeita virheitä ja avopaikkoja vastustajalle.

Eli tässä sitä taas ollaan. Tuskin tulee vieläkään sitä kolmatta voittoa putkeen. Jälleen vedetään matto kannattajan jalkojen alta ja sarjataulukossa ei todellista parannusta onnistuta tekemään.

Sen verran oli luottoa ennen peliä, etten lyönyt KalPan yli kolmen kerrointa lapulle. Voihan paska.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toisilla oppi menee päähän kesän aikana ja toisilla siihen menee 2 vuotta. No pian se 2 vuotta on mennyt ja peli alkaa olla uomissaan. Ensi vuonna nostetaan sitten Kanadamaljaa projektin päätteeksi.

Tämä on vähintään viiden vuoden projekti. Turha vielä ensi kaudella on menestystä odottaa.Mutta kyllä 2020 luku tullaan muistamaan Lukon dynastiana.
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tätäkö se on ollut aiemmissakin peleissä? Koko ajan saa pelätä, koska omissa soi. Ja nythän se soi. Nyt kun ilmaiseksi näkee, niin ylläri, että turpiin taitaa tulla oikein huolella. Karmeita virheitä ja avopaikkoja vastustajalle.
On ollut jokaisessa pelissä. Valtavia puolustusvirheitä jatkuvasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös