Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 577 177
  • 4 000

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Puolustus ja maalivahtipeli saadaan kyllä kuntoon myös. siitä ei ole epäilystä. Voin helposti ennustaa, että kotilaatikossa vierailijoilla on tukalat oltavat tänä kautena, kun jo nyt nähtyä hyökkäysprässiä saadaan vielä kiristetttyä kotikentän, kotiyleisön, luistelevoiman lisäänttymisen ja viisikkopelaamisen parantumisen myötä.
Samaa mieltä puolustuksesta. Meillä on oikeasti nyt sen verran kova rosteri alakerrassa, että palat loksahtaa kyllä kohdilleen. Aina on puolustuksen osalta myös mahdollista yksinkertaistaa pelaamista ja tukkia keskusta(kuten kauden 16-17 keväällä), joskin tämä syö sitten jo vähän hyökkäyspeliä, jos puolustus mennään kilpparitaktiikalla. Mutta en itse usko, että tuohon edes tarvitsee mennä, hommat alkanee luistaa paremmin jo ennen Marraskuun pimeitä.

Maalivahtipelissä parannus ei ole niin kirkossa kuulutettu. Luottoa löytyy mulla edelleen Engreniin, mutta kun kaikki on yhdestä pelaajasta kiinni, niin mikään ei ole varmaa. Heikot otteet voi jatkuessaan syödä itseluottamusta ja kierre on valmis. Engrenillä on kuitenkin eväät olla se mestarijoukkueen maalivahti, eli vielä en minäkään pelihousujani repisi. Lankisesta on kuitenkin menty askel taaksepäin, se on selvä. Lankinen oli rauhallinen peittävä maalivahti, mutta liikkui myös hyvin. Rauhallisuus loi uskoa ja luottamusta myös viisikolle. Engren on tällainen "pomppija" enemmän, tulee vähän Endras mieleen...
 
wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse en tykkää vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä mihinkään suuntaan ennen kuin se kymmenen peliä on edes pelattu. Sekavaa hakemista on ollut, mutta kyllä monesta pelaajasta selvästi näkee että taitoa riittää, kunhan saadaan askelmerkit kuntoon.

4 pistettä kahdesta back-to-back-vieraspelistä on myös oikein hyvä saldo ihan millä hyvänsä mittarilla, ja antaa ainakin itselle hyvin kärsivällisyyttä odotella ja katsella kaikessa rauhassa, mitä tästä nyt tulee. Näillä esityksillä taskussa voisi yhtä hyvin olla 0-1 pojoa, jolloin fiilikset olisivat varmasti monella paljon paskemmat.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
. Lankinen oli rauhallinen peittävä maalivahti, mutta liikkui myös hyvin. Rauhallisuus loi uskoa ja luottamusta myös viisikolle.

Ai oli? Vai oliko? Kyllähän Keke on agressiivinen haastaja suuressa osassa tilanteita ja monesti ns distance travelled oli aika iso per ottelu.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ai oli? Vai oliko? Kyllähän Keke on agressiivinen haastaja suuressa osassa tilanteita ja monesti ns distance travelled oli aika iso per ottelu.
Oli, peittävyyteen kuuluu toki myös tuo vastaantulo ja tilanteiden oikea lukeminen. Vastustajalla oli aina aika vähän verkkoa näkyvissään Kekeä vastaan, Engrenillä paljon enemmän.
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
@Jymäkkä + @obi-wan

Kyllä, vastaan meno on tottakai osa peittämistä. Vastaan et voi mennä, jos et osaa lukea peliä. Isoa osaa toki näyttelee myös puolustus, pakkien pitää pelata tilanteita "veskan sapluunan" mukaisesti.

Jengi on kyllä suht herkkänä vuodattamassa, jos kaikki ei mee täydellisesti. Atte pelasi surkean pelin, mutta voitettiin. Moni pelaaja pelasi heikosti, mutta otettiin kuitenkin pisteitä molemmista peleistä. Mitäs sitten kun koko porukan peli hitsaantuu vähän paremmin kasaan, jengi löytää omat roolinsa ja vaikka muutamalla pelaajalla menee jo odotetun mukaisesti? Siihen vielä sitten se keskustaan saapuva taikaukko, niin ollaan kyllä kannun reunassa aika kovalla gripillä kiinni...

YV:kin pyörii jotenkin ja siellä on aidosti ovelia pelaajia joista yhdellä on suorastaan samettiset hanskat! Kangasniemi on ollut parempi kuin ikinä olisin osannut toivoa.

Tekemistä riittää molemmissa päissä, joten en mä ihan puhtaita papereita tästä viikonlopusta anna, mutta suunta on hyvä.
 
Juuri näin. Maalivahtipeli vaan niin herkkä alue, että fania hermostuttaa;) Ja helpottaahan se Engrenin pelaamista myös sitten, kun puolustuspeli on uomissaan. Vähän epistä verrata nyt viime kevääseen, kun kone ja pelaajat oli hyvässä rasvassa.
 
KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Aika vähissä on hyvin pelanneet maalivahdit muissakaan jengeissä ku joka matsissa melkein ollaan tehty 6-10 maalia..
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Oli, peittävyyteen kuuluu toki myös tuo vastaantulo ja tilanteiden oikea lukeminen. Vastustajalla oli aina aika vähän verkkoa näkyvissään Kekeä vastaan, Engrenillä paljon enemmän.

Peittävä maalivahti on mallia Roberto Luongo ja kumppanit. Prosenttipeliä perusblokin kautta. Keke pelaa nopeudella ja reaktioilla. Ei todellakaan lähde peli siitä mitä peittävällä maalivahdilla tarkoitetaan
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Juuri näin. Maalivahtipeli vaan niin herkkä alue, että fania hermostuttaa;) Ja helpottaahan se Engrenin pelaamista myös sitten, kun puolustuspeli on uomissaan. Vähän epistä verrata nyt viime kevääseen, kun kone ja pelaajat oli hyvässä rasvassa.

Viime syksyyn sen sijaan ei liene epistä verrata. Engren ei ole (näkemieni CHL-pelien ja liigan osalta maalikoosteiden perusteella) näissä muutamassa pelissä ollut läheskään samassa moodissa kuin viime syksynä, mutta otanta on yhä todella pieni joten parasta antaa Atelle vielä monta peliä näyttää tasonsa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Peittävä maalivahti on mallia Roberto Luongo ja kumppanit. Prosenttipeliä perusblokin kautta. Keke pelaa nopeudella ja reaktioilla. Ei todellakaan lähde peli siitä mitä peittävällä maalivahdilla tarkoitetaan
Okei, en ole maalivahtipelin erikoismies, enkä lähde kinastelemaan. Sanotaan sitten näin, että syystä tai toisesta Kekelle tulee harvemmin kiire ja ehtii peittämään vedot paremmin ;)
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä avauduin Aten esityksistä siksi, että odotukseni hänestä ovat varsin korkealla. HIFK:ssa on viime vuosina ollut erinomaiset maalivahdit ja meillä on erinomainen mv-koutsi, eikä alle keskinkertainen maalivahti tyydytä. Varsinkaan, kun kysymyksessä ei ole mikään nuori prospekti, vaan parhaassa peli-iässä oleva varsin nimekäs maalivahti. Olinko kohtuuton? Mahdollisesti. Mutta totean myös, että otantani hänen ”keskinkertaisuudestaan” on melko pitkä ja ko. tarkastelujakso alkoi jo viime kaudella. Kun on osoittanut aiemmin olevansa erinomainen maalivahti, vaatimustasokin on korkealla. Odotanko puolustukselta parempaa? Ehdottomasti. Odotanko Atelta parempaa? Ehdottomasti.

Toivon vain ja ainoastaan Engrenille onnistumisia. Toivotaan, että koppi tarttuu jatkossa paremmin. Aika näyttää.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Kävin mielenkiinnosta läpi nuo 7 maalia. JYP teki maalinsa ihan tekemällä ilman apuja. Perrinin vedossa täydellinen maski joka pakottaa veskarin kurkkaamaan jommalta kummalta puolelta. Ja Perrinin tasoinen jannu vetää juuri sillä hetkellä siihen toiseen kulmaan joka silloin aukeaa. Eli ei noista ripitystä.

Eilisen pelin toinen maali vaatisi osaavan ohjaajan ja toimivan koosteen. Jos pakin maila oli kiekon edessä, vaikuttaa se paljon. Jos ei niin sitten upposi helpohkosti. Se neljäs oli Flinckilla kamala munkki. Veto piti lähteä aiemmin ja niin siinä vaikutti Engren pelaavankin. Liikkeessä sinne minne itse oletan Flinckin hakeneen eli eteen ylös. Epäonnistunut kuti -> puikot auki.

En itse ainakaan vielä katastrofia saa onneksi rakennettua näistä. Kattellaan kun eka tauko iskee että miltä kokonaisuus siihen mennessä on näyttänyt.

Puolustuksessa on kyllä ollut avoimet ovet. Perrinin maalissa kellekään ei tullut mieleen siivota maskimiestä ja ripareilla tuntuu kaveri olevan aika usein ekana.
 
Lasse#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten se tuntuu että Sarah O´Connor on joka helvetin vastustajan maalin aikana kentällä huitelemassa..?

Toki näinkin, mutta melkeen tuossa maalissa kyselisin missä oli toinen pakki, eli vito varakas. Hän höntyili b-pisteen yläkaarella, kun oman maalin edessä oli 2-1 tilanne.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Miten se tuntuu että Sarah O´Connor on joka helvetin vastustajan maalin aikana kentällä huitelemassa..?

Jees, mutta kyllä siellä valtaosalla pelaajista on itsetutkiskelun paikka, vaikka +/- vaihteleekin. Niin karmeita harhasyöttöjä ja kiekon hukkaamisia näkee, että vaikka onkin askelmerkkejä hukassa vielä, niin laittaisin monen tilanteen ihan huolimattomuuden/hutiloimisen piikkiin.
 
cauna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nätti viimeistely Santalalta. Ei pitäis antaa vastustajalle näin paljoa ylivoimaa, puolustus on kuralla ilman sitäkin.
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Jees, mutta kyllä siellä valtaosalla pelaajista on itsetutkiskelun paikka, vaikka +/- vaihteleekin. Niin karmeita harhasyöttöjä ja kiekon hukkaamisia näkee, että vaikka onkin askelmerkkejä hukassa vielä, niin laittaisin monen tilanteen ihan huolimattomuuden/hutiloimisen piikkiin.

No ei tässä vaiheessa pitäisi olla mitään huolimattomuutta tai muutakaan hutiloimista. Porukan pitäisi olla valmis,ja vahvistua vaan loppuun mennessä. Sillä niitä pystejä otetaan.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
On toi pakisto niin yössä ollu alkukaudesta. Omassa päässä ei oo ketään vakuuttanut.

On se jännä, miten viime kaudella nimellisesti heikolla pakistolla pärjättiin odotuksiin nähden todella hyvin - erittäin hyvin toimivan ja tiiviin viisikkopuolustuksen sekä maalivahtien huippuvireen ansiosta - mutta tällä kaudella on vaikeuksia, vaikka pakistossa on paljon kovempia nimiä juuri puolustussuuntaan. Niinkö paljon se vaikuttaa, että nyt ilmeisesti pyritään pelitavallisesti hyökkäävämpään tyyliin, jolloin vastustajalle jää enemmän tilaa operoida?

Miten se tuntuu että Sarah O´Connor on joka helvetin vastustajan maalin aikana kentällä huitelemassa..?

Sarah Connor on aivan vitun kova jätkä. Kovempi kuin kukaan teistä tai jäällä olevista. Siinä mielessä vertaus ontuu, jos tarkoitus oli viestittää Ryanin neitimäisyyttä tms? Muistaakseni O'Connorilla oli paljon puolustuspään lapsuksia myös viime kauden alussa, mutta paransi talvea kohden ja hilasi tehotilastonsa kohtuullisesti plussan puolelle.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Eikös sieltä joku tullut jo keväällä kertomaan kuinka Kangasniemi vetää edari asenteella. Siltähän tuo näyttää :)
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Sen luokan paskaa taas IFKlta, että heikompaa hirvittää. Kaikella kunnioituksella Jukureita ja Sportia kohtaan, mutta kyllä tollainen määrä päästettyjä maaleja kertoo IFKn viisikkopuolustuksesta, ja sen ala-arvoisuudesta.

Onneksi Iikka on pelipäällä!
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Siellä on puolustuksessa monta kaveria jotka antaa huonoja avauksia. ROC, Motin ja Varakas tänään kunnostautuneet taas kerran. 3-3 tuli Motinin huonosta avauksesta. Quincey pelaa ok yksinkertaista peliä. Parantaa koko ajan.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Iikka on kyllä liekeissä, noin pitää hommat hoitaa. Mutta tosiaan tämä omissa soimisen määrä on hieman hämmentävää.
 
tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Eikös sieltä joku tullut jo keväällä kertomaan kuinka Kangasniemi vetää edari asenteella. Siltähän tuo näyttää :)
On kyl surkeeta kun edari-asenteella nyt 3+3. Toivottavasti ei nyt innostu tosissaan pelaamaan kun menis kaikki ennätykset uusiksi Liigassa.

Quincey pelaa varmaa hyvää peliä. Harmi että on pilannut tunnelman pukukopissa ja siksi muut pakit on surkeita.

Huolissaan pitää kuitenkin eniten olla siitä että meillä sentteripuutteen lisäksi näyttää olevan maalivahtiongelma.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös