Conan O'Brien

  • 444 945
  • 1 789
Annetaas sitten Conanille positiivista palautetta täällä, kun olen kritisoinut häntä aika paljon. Italian remotet olivat kaikki todella hyviä ja Jordan jopa nauroi muutamassa niistä. Lisäksi Conan on tehnyt remoteja mm. Magic Johnsonin ja The Rockin kanssa viime kuukausina ja nuo olivat molemmat hyviä. Fan Corrections tuotiin myös takaisin ja Andylle on annettu enemmän sketsejä. Lisäksi Jim Carrey vieraili Conanin luona Jim Carrey Crashes Jeff Daniels' CONAN Interview - CONAN on TBS - YouTube oli muuten kiva nähdä vähän normaalimpi Jim julkisuudessa.
 
Conanin talk show'sta tulee ensimmäinen "suurista", johon tehdään isoja muutoksia 2019 alkaen: Conan O’Brien’s TBS Show Will Move To Half-Hour Format in 2019 – Variety linkki vie Varietyn juttuun aiheesta. Conan sanoo, että haluaa enemmän vapauksia ja enemmän komediaa ja samalla vieraita olisi vain yksi per ilta. Ehkä rahat ovat vähissä tms., mutta ei minua ainakaan haittaa pätkääkään, jos lässytykset vähenevät ja komedia sekä reissut lisääntyvät. Varsinkin, kun vieraiden taso ei todellakaan ole enää pitkään aikaan ollut riittävä useampaan vieraaseen per jakso.
 

Buster

Jäsen
Hollywood Reporterista luin, että maksukanava TBS:n ohjelman katsojaluvut ovat melko olemattomat, kun taas Conanin digitaalinen preesens on ihan eri tasolla muihin vastaaviin ohjelmiin verrattuna selkeästi nuoremman kohdeyleisön vuoksi. Digitaalisesta sisällöstä luonnollisesti nämä remotet, Conan Without Borders, Clueless Gamer ja muu spesiaalisisältö ylivoimaisesti suosituinta. Kyseessä myös pitkäaikaisin Late show -isäntä, joten varmaan oikeasti houkutteleekin pirusti tuo uuden formaatin tuoma joustavuus (omissa projekteissa suunnitteluissa taitaa olla joku standup kiertuekin) ja vanhoista kaavoista irti pääseminen. Sitten tietysti jos onnistuu jotain uudenlaista segmenttiäkin kehittämään, niin varmaan massiakin on enemmän luvassa Conanille ja TBS:lle. Ei varmaan tää vanha ohjelma järin tuottava ole ollut ainakaan tv-yhtiölle.

Jostain muistaisin lukeneeni, että esimerkiksi Clueless Gamerista olisi kaavailtu myös aivan omanlaistaan ohjelmaa. Eli varmaan jotain Cordenin iTunesille myymän Carpool Karaoken kaltaista settiä, en tiedä.

Itsehän olen juurikin katsonut näistä late night -ohjelmista vain näitä remoteja ja muita erikoisempia segmenttejä viime vuosina. Ellei sitten ole ollut jotain ihan ylivoimaisen kiinnostavaa vierasta kauppaamassa kiintoisaa projektia. En tosiaan late night -formaatin liukuhihnahaastatteluista juurikaan pidä, joten siltäkin kantilta mielenkiintoista jos tulisi aidompia haastatteluja ensimmäistä kertaa sitten Craig Fergusonin poistumisen.
 
Viimeksi muokattu:

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Hyvä muutos. Vieraista suurin osa on kuitenkin puisevia nobodyja. Conanistakin on huomannut jo vuosia, että noiden nobodyen haastattelu ei kiinnosta pätkääkään, varsinkin nykyään kun on niin poliittisen korrektia porukkaa, että persoonia ei ole. Lisäksi TBS on viimeisiä jotka saavat isompia nykyajan nimiä showhun, mutta kuitenkin Conan varmasti saa jonkun Tom Hanksin jos mies PR-kiertueella olisi.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Eipä ole Conania tullut nähtyä pitkään aikaan. Muistan kyllä miten tuli päivittäin hänen ohjelmaansa katsottua, kun Subilta Late night with Conan O'Brien tuli muistaakseni aina arkisin.

Ainoa late night ohjelma josta olen oikeasti pitänyt ihan hulluna, melkein pakkomielteisenä.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eipä ole Conania tullut nähtyä pitkään aikaan. Muistan kyllä miten tuli päivittäin hänen ohjelmaansa katsottua, kun Subilta Late night with Conan O'Brien tuli muistaakseni aina arkisin.

Ainoa late night ohjelma josta olen oikeasti pitänyt ihan hulluna, melkein pakkomielteisenä.
Sama homma. Taisi tulla vielä joka arkipäivä, juuri siihen aikaan kun olet sängyssä makaamassa televisiota katselemassa. Perusvarmaa kuin mummon muussi ja jotenkin kuvitteli, että ohjelman näkyminen ei lopu koskaan.
Hyvän ystäväni kanssa piti aina seuraavana päivänä koulussa spekuloida, mitä Conanissa tapahtui masturboivine karhuineen ja hilloviiva-Annieineen. Hienoja aikoja.
 
No voi perkele nyt ne tunnin jaksot on loppu ja samalla Conan joutuu luopumaan Jimmy Vivino and the Basic Cable Bandistä. Nyt alkaa 3 kk tauko lukuun ottamatta Japani-jaksoa, joka julkaistaan tämän kuun lopussa. Ensi vuoden alussa julkaistaan sivusto, josta näkee kaikki Conanin Late Night videot yms ja samalla Conanin talk show muuttuu 30 minuutin ohjelmaksi, jossa vieraita on vähemmän ja komediaa enemmän. Jotenkin tuntuu siltä, että tämä on viimeinen sopimus, jonka Conan saa ja parin vuoden päästä hän joutuu etsimään jotain muuta. Muutenkin outoa, että tulee 3 kk tauko juuri 25 juhlavuoden aikana. Katsojaluvut taitavat olla niin huonot, että kaikki säästöt otetaan vastaan :(.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
No voi perkele nyt ne tunnin jaksot on loppu ja samalla Conan joutuu luopumaan Jimmy Vivino and the Basic Cable Bandistä. Nyt alkaa 3 kk tauko lukuun ottamatta Japani-jaksoa, joka julkaistaan tämän kuun lopussa. Ensi vuoden alussa julkaistaan sivusto, josta näkee kaikki Conanin Late Night videot yms ja samalla Conanin talk show muuttuu 30 minuutin ohjelmaksi, jossa vieraita on vähemmän ja komediaa enemmän. Jotenkin tuntuu siltä, että tämä on viimeinen sopimus, jonka Conan saa ja parin vuoden päästä hän joutuu etsimään jotain muuta. Muutenkin outoa, että tulee 3 kk tauko juuri 25 juhlavuoden aikana. Katsojaluvut taitavat olla niin huonot, että kaikki säästöt otetaan vastaan :(.

Conanin katsojat nuorimmat kaikista late-show ohjelmista ja hänellähän on aika hyvä menestys verkossa - esim. videoita on katsottu 3.4 miljardia kertaa. Odotettavissa taitaa olla enemmän sähläämistä studion ulkopuolella - näistä Conan onkin saanut hyviä arvosteluja - jota sitten yritetään kiinnittää studiossa sekä verkossa tapahtuvaan toimintaan.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Conanin katsojat nuorimmat kaikista late-show ohjelmista ja hänellähän on aika hyvä menestys verkossa - esim. videoita on katsottu 3.4 miljardia kertaa. Odotettavissa taitaa olla enemmän sähläämistä studion ulkopuolella - näistä Conan onkin saanut hyviä arvosteluja - jota sitten yritetään kiinnittää studiossa sekä verkossa tapahtuvaan toimintaan.

Onko se nähtävissä jossain, kun Conan oli Vantaalla. Olin paikalla ja hän tuli myöhässä ja pakkasessa odotettiin.

Aivan turha show ja sitä muistaa miettineensä pitikö tätäkin nyt tulla katsomaan.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Conan palasi tiistaina ruutuun. Mitäs mielipiteitä porukalla tästä uusitusta showsta? Stream-palveluista löysin toistaiseksi katsottavaksi vasta tämän avausjakson.

Bändi on tosiaan saanut lähteä, juonnetaan jossain nahkatakissa ja Andyltä on puhujanpönttökin viety - mies itse saa kuitenkin jatkaa. Conanin oma pöytä on poistunut ja haastattelu(t) hoidetaan tuon normipöydän ympärillä. Onko jo vähän liiankin kasuaalia?
En nyt oikein tiedä mikä tämän lite-version pohjimmainen ajatus on. Bändi oli varmasti kallis, mutta mitä muuta? Lähinnä ajatukseksi jäi lopulta, että tämä on joku riiisuttu versio ja jos edellinen ei enää menestynyt, niin ei kyllä tule valitettavasti tämäkään.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Conan palasi tiistaina ruutuun. Mitäs mielipiteitä porukalla tästä uusitusta showsta? Stream-palveluista löysin toistaiseksi katsottavaksi vasta tämän avausjakson.

Conania diganneena niin kauan kun se subilta joskus 2000-luvun alussa alkoi näkymään joten minä pidin tästä uudestakin showsta.

Tosiaan mitään uusia katsojia tämä tuskin tuo mutta jos säästökuuri tehtiin sen takia että showta voidaan jatkaa nykyiselle katsojakunnalle voittoisasti niin aplodit. Toivottavasti Conan ei eläköidy koskaan.
 
Heti toisena iltana vieraiksi oli tuotu koko The Good Place- sarjan näyttelijäkaarti. Tuollaiset jaksot olivat todella sekavia jo tunnin ohjelma-ajalla ja nyt se vasta sekavaaa onkin, kun aika ei riitä yhtään mihinkään. Yksi Jordan Schlansky pätkäkin on jo tullut, mutta sekin oli vain 5 minuutin pituinen pätkä. Toivottavasti edes tulevat matkaspessut ovat vielä tunnin jaksoja. Osa Conanin matkoista muuten löytyy nyt Netflixistä, mikä on tietysti hyvä juttu, sillä nyt voi katsoa koko jakson putkeen ilman klikkailuja.

Kuinka kauan ihmiset jaksavat 30 minuutin takia mennä paikan päälle studioon? En usko, että tuolla säästelyllä ja sisällön vähentämisellä Conanin ohjelma kestää kovin pitkään tv:n puolella. Matkaspesiaalit sun muut ovat asia erikseen, mutta riittäävätkö rahat niihinkään, jos tv:n puoli menettää paljon katsojia..
 
Viimeksi muokattu:
Onhan tämä uusi formaatti suoraan sanottuna täysi paska. Vieraat ovat entisten b-luokan julkkisten sijaan d-luokkaa ja kaikki haastattelut ovat todella hätäisiä. Sketsit ovat myös todella huonoja ja väkisin väännettyjä. Remote-pätkiä on tainnut tulla huimat kaksi. Eli oikeasti kaikesta on leikattu, vaikka komedian määrän piti lisääntyä. Myös bändin puuttuminen on ainakin minulle iso juttu, sillä niitä samoja naamoja oli tullut seurattua jo useita vuosia.

Täytyy toivoa Without Bordersin olevan niin suosittu Netflixissä, että sarjaan ostetaan useita kausia lisää Netflixin toimesta, sillä kyllä tämä talkshow'n puoli alkaa jo elellä viimeisiään.
 
Viimeksi muokattu:

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Uusi show on kyllä ollut pettymys. Ennen tuli katsottua kaikki jaksot, ihan sama kuka oli vieraana. Nyt en ole ainakaan viikkoon, ehkä kahteen katsonut jaksoakaan. Nimekkäämpiä vieraita ja se pienikin monologi pois vieraan haastattelulta aikaa viemästä. Tai vaihtoehtoisesti just enemmän noita remoteja.

Sen sijaan Conanin podcast on ns. kovaa paskaa. Etenkin viimeiset kolme jaksoa (Timothy Olyphant, Jeff Goldblum, Lisa Kudrow) on ollut hyvää tykitystä. Jos tuo talk show ei tuosta enää lähde, niin toivottavasti Conan keskittyy sen jälkeen podcastiinsa ja johonkin reissu- ja/tai remotesarjaan.
 
Nyt on julkaistu Conanin koko uran ajalta kaikki remote-pätkät teamcocon sivuilla täällä: Conan25

Alunperinhän sinne piti julkaista kaikki sketsit, monologit yms, mutta monista pätkistä joudutaan vissiin ensin poistamaan musiikkia tekijänoikeuksien takia..

Edit. taisi kaatua heti kättelyssä :D

edit 2. Toimii Suomessakin. Aivan uskomattoman hieno kulttuuriteko Conanilta ja myöskin NBC:ltä, joka vihdoinkin antaa Conanin käyttää noita NBC-ajan pätkiä!
 
Viimeksi muokattu:
Clueless Gamerin viimeisimmästä jaksosta on kohta jo vuosi, onkohan se kuopattu lopullisesti? Mielestäni on jotekin outoa, että Conan on hylännyt noin suositun osion ohjelmastaan. Noiden videoiden tekemisen ei luulisi olevan kovin kallistakaan, sillä fanit haluavat oikesti katsoa vain Aaronin ja Conanin välistä pelailua, eivätkä mitään maksettuja julkkiksia.

No jotain hyvää tässä keväässä oli, sillä Conanin Australian seikkailut olivat hauskaa katsottavaa. Myös Conanin podcast on edelleen huippuluokkaa.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Uusin Clueless Gamer Youtubessa: Clueless Gamer: "Crash Team Racing Nitro-Fueled" With Billy Eichner - CONAN on TBS

Uskomatonta paskaa verrattuna Clueless Gamerin alkuperäiseen ideaan eli pelin pelaamiseen. Nyt alle 6 minuutin videosta pelaamista on reilusti alle minuutti ja loput sitten turhaa paskanjauhantaa. Vuosi tätä odotettiin ja nyt toivon, että tuo jää viimeiseksi, jos formaatin alkuperäisestä ideasta on luovuttu.
Fanit ovat kovaan ääneen toivoneet paluuta alkuperäiseen formaattiin, joten luulen että se vielä toteutetaan. Conan on vastannut ennenkin (toki ajan kanssa) fanien kritiikkiin.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
No joo, eihän toi ihan täyttä tuubaa ollut, mutta parasta olisi vaan palata siihen yksinkertaiseen kaavaan. Uskomaton potentiaalin missaus tässä, kun ajattelee miten helpolla pääsisi ja nyt roudaa kaikenmaailman julkkiksia mukaan säätämään. Huvittavinta tossa oli, että tämä vieras pelasi d-padilla ajopeliä ja vieläpä voitti Conanin.

Katselin tuolta ylempänä mainitusta linkistä Jordan Schlanskyn pätkiä ja ne eivät kyllä petä.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
En tiedä onko vika uudessa youtube-tuottajassa mutta tuben kautta Conania youtuben synnystä lähtien ja sitä ennen subilta siitä lähtien kun sitä suomessa alettiin 2000-alussa näyttää niin nyt vaikuttaa ensimmäisen kerran siltä että shown taso on laskenut jyristen tämän formaattiuudistuksen jälkeen.

Tubeen tulee minuutin clippejä yksittäisistä vitseistä ja kokonaisia sketsejä ei ole ollenkaan. Ei scrapsejä ei mitään.

Olen huolissani....
 
En tiedä onko vika uudessa youtube-tuottajassa mutta tuben kautta Conania youtuben synnystä lähtien ja sitä ennen subilta siitä lähtien kun sitä suomessa alettiin 2000-alussa näyttää niin nyt vaikuttaa ensimmäisen kerran siltä että shown taso on laskenut jyristen tämän formaattiuudistuksen jälkeen.

Tubeen tulee minuutin clippejä yksittäisistä vitseistä ja kokonaisia sketsejä ei ole ollenkaan. Ei scrapsejä ei mitään.

Olen huolissani....
Conan oli viime viikolla Ghanassa Conan Without Bordersin merkeissä, joten varmaan alkusyksystä on tulossa jotain, mitä odottaa. Lisäksi kohta on taas Comic Con, johon Conan tiimeineen osallistuu. Comic Con jaksotkin ovat vähän hölmöjä vieraiden osalta, kun vieraita on parhaimmillaan 10 yhtä aikaa, joten haastatteluista tulee todella kiireiset ja miinutin pituiset per vieras.

Remote-pätkät ovat taitaneet jäädä lähes kokonaan unholaan erityistapauksia (Comic Con, Conan without borders yms.) lukuun ottamatta. 30 minuutin ohjelma-aika ei taida vaan millään riittää, kun aina pitää saada jotain surkeita sketsejä sekaan.

Parasta olisikin, jos Netflix alkaisi tuottaa Conan Without Borders-sarjaa, jolloin Conan voisi matkustaa useammin ja jättää nykyisin surkean talk show-puolen vähemmälle.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Tänään avasin youtuben ja uusimpien videoiden feedissä peräti kaksi noin 8 minuutin videota ja "vieraana" Conanin assistentti Sona. Ajattelin että tähän on tultu ettei Conan saa enää vieraitakaan mutta sitten kävi ilmi että alkuperäiseksi tarkoitettu vieras Kumail Nanjiani oli kiinni kuvauspaikalla joten Sona otettiin hätä-avuksi.

Ilokseni nämä kaksi videota oli parasta Conania pitkään aikaan.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Aika nostaa tätä ketjua ylös, nimittäin Conan on päättänyt lopettaa talk show ohjelmansa ja viimeinen jakso nähdään ensi kesäkuussa. Päätös tuli hieman puskista, mutta näin Conan pääsee päättämään(?) talk show -uransa omilla ehdoillaan. Joskin onhan se selvää, että TBS:llä homma ei ole viime aikoina mennyt niin hyvin ja shown pituudesta leikattiin puolet pois ja bändikin lähti. Eikä show ole Late Night -vuosien jälkeen ollut keskimäärin yhtä hyvää, vaikka paljon hyviä ja hauskoja hetkiä on ollut.

Conan ei suinkaan lopeta vaan matkaohjelmia on tarkoitus jatkaa TBS:llä ja Conan alkaa tekemään viikottaista variety -ohjelmaa HBO MAX:lla. En tuosta uudesta ohjelmasta löytänyt nopeasti mitään tarkempaa tietoa, se kuulostaa vähän oudolta näin alustavasti, mutta odotetaan ja katsotaan. Matkaohjelmia varten pitää varmasti koronasta päästä ensiksi eroon, joten sitäkään ei tulla ihan heti näkemään. Podcastiin tämä liike tuskin vaikuttaa, uskon että Sonakin jatkaa Conan avustajana jatkossakin ja Gorley toimii podcastrintamalla muutenkin.

Hieman haikea fiilis näin alustavasti, vaikka show ei ole ollut varsinkaan viime aikoina sitä mitä joskus ennen, mutta Conan on itselle se suurin ja samaistuttavin näistä talk show -naamoista. Monesti tulee uppouduttua katsomaan klippejä herran ohjelmista kautta aikojen ja monet Conanin haastattelutkin olen katsonut läpi monta kertaa. En tiedä yhtään, minkälainen homma MAX:lla on luvassa ja miten Conan sopii siihen. Conan on parhaimmillaan, kun saa tykittää menemään ilman kahleita, mitä etenkin podcastissa nähdään (kuullaan) joka jaksossa. Hieman kanssa mietityttää, että nähdäänkö jatkossa enää Conan persoonallisia alaisia. Onko HBO:lla enää paikkaa Jordanille? Voi tietenkin olla, että Conanin tuotantoyhtiö Conaco hoitaa tuon uuden ohjelman tuottamisen, niin käytännössä taustajengi tuskin muuttuisi dramaattisesti. Kun ei tiedä, minkälainen ohjelma on tulossa, niin mahdoton sanoa, onko näille sivuhahmoille paikkaa.

Suomalainen media on muuten hieman epäonnistunut tulkitsemaan Conanin lausuntoa HBO MAX:lle siirtymisestä. Alkuperäinen lainaus oli:

"In 1993 Johnny Carson gave me the best advice of my career: 'As soon as possible, get to a streaming platform,'" O'Brien joked in a statement. "I’m thrilled that I get to continue doing whatever the hell it is I do on HBO Max, and I look forward to a free subscription."

Iltasanomat eivät osanneet kääntää hommaa oikein...

"Vuonna 1993 Johnny Carson antoi minulle parhaan neuvon, jonka olen saanut koko urani aikana: hanki itsellesi julkaisukanava niin nopeasti kuin pystyt. Olen todella innoissani, että saan jatkaa sitä, mitä ikinä jatkankin HBO Maxilla. Odotan myös innolla ilmaista kanavapakettiani, O’Brien vitsailee."

... Eihän tuossa ole mitään järkeä. Lisäksi Seiska kertoi Conan uusista aikeista otsikolla "
Conan O’Brienilta yllättävä päätös: Lopettaa suositun keskusteluohjelmansa - legendaarinen kollega neuvoi niin jo lähes 30 vuotta sitten!". Jäin miettimään, että ymmärsivätkö he tuon heiton olleen vitsi, koska 1993 ei suoratoistosta tiedetty vielä mitään.

Mites ajatuksia ja tunteita Conan O'Brien on herättänyt viimeisen vuoden aikana muissa palstalaisissa?
 

smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ainakin kaveri on maininnut Suomen ohjelmassaan monta kertaa vuosien varrella ja tehnyt kokonaisen jaksonkin, minkä on omistanut Suomelle. Pelkästään jo tuosta syystä täytyy antaa propsit Conanille ja toivottaa hyvää jatkoa tulevaisuudelle.
 
Harmillinen uutinen, mutta ei yllättä. Conanin parhaat palat ovat jo useamman vuoden olleet matkailupätkät ja remotet studion ulkopuolella. Podcast on myös ollut mahtava ja siihen on saatu paljon a-luokan vieraita, kun taas tv-puolen vieraat ovat jo vuosia olleet suurimmaksi osaksi sellaisia, joita varmaan edes Conan ei ole tuntenut nimeltä ennen vierailua.

Vieläkin ihmettelen, miksi Conan lopetti Clueless Gamerin teon. Se oli yksi Conanin suosituimmista osioista. Uusia mielenkiintoisia pelejä on tullut vaikka kuinka paljon sitten edellisen Clueless Gamer-jakson. Sehän pilattiin harmillisesti vieraiden mukahauskoilla jutuilla, joita oli enemmän kuin itse pelaamista.

Onneksi vanhoja pätkiä on Youtube täynnä ja myös Teamcocon sivuilta löytyy vaikka mitä. Silti toivon, että Conan pysyy relevanttina vielä pitkään. Matkustusspesiaaleja voi tosin olla hankala kuvata vielä pitkään aikaan, joten toivottavasti Conan keksii jotain muuta tilalle. Clueless Gamer ilman vieraita olisi parasta mitä Conan voisi tällä hetkellä tehdä. Youtube-katsojamäärätkin lähtisivät nousuuun, sillä noilla surkeilla vierailla ei montaa tuhatta katsojakertaa tubessa kerätä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös