Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 142 927
  • 10 753

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Pienin askelin mutta suunta on oikea. Ehkä Smurffit sai tämän lahjaksi Sipilältä kun hallitus pysyi kuin pysyikin pystyssä.

Ei varmasti ole kyse lahjasta. Kyllähän siellä on Sipilä jonkun ketkuilunsa ajanut tällä läpi, tuskin lestadiolaisena lähtee tähän hyvää hyvyyttään tai ajattelee tätä positiivisena.

Nauratti nuo haihattelut, että voi äänestää omantunnon mukaan. Voi tätä jeesustelun määrää, muutaman kivikautisen lain takia, kuitenkin tuolla on suhmuroitu vähän enemmän omaatuntoa kolkuttavia asioita läpi.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
yksi pienimpiä asioita minusta tässä oli tää mitä vahvuutta ruokakaupoissa saa myydä, paljon tärkeämpää että moni muu kohta uudessa alkoholilaissa toteutuu. Jos seuraava keskustelu on sitä että saako viinit ruokakauppoihin niin eiköhän siellä edelleen esim. pienpanimoita, ravintoloita ja festareita haittaavia tekijöitä joita voisi purkaa, moni vieläpä semmoinen joka ei varmasti lisäisi kuitenkaan edes alkoholin myyntimäärää ja haittoja. Kunhan ovat yrittäjiä kiusaamassa.
 
juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Hmm.. Miten voiki niin iso into ja hyvä olo muuttua ärsytykseksi ja peloksi. Siis hallitushan tämän esityksen antoi ja suurinosa eduskunnasta antoi luottamuksen hallitukselle. Eihän se mitään takaa mutta vähän lieventää tätä mun pelkoa että mitä jos tämä hallituksen esitys kaatuu sittenkin.

Mä en paljon voi tehdä mutta sanotaanko näin että ne puolueet joiden suurinosa mahdollisesti äänestää tätä esitystä vastaan niin joutuu ikuiseen banniin sen suhteen mitä puolueita äänestän.

toisaalta ne jotka äänestää puolesta niin olen kiitollinen niille. Toivottavasti puoltaa tätä esitystä on enemmän kun heitä jotka vastustaa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Vihreät ja Vasemmistoliitto voisivat nyt esittää henkistä selkärankaa ja äänestää liberaalimman alkoholipolitiikan puolesta. Toki myös PS:n jäsenistä jotkut äänestävät tuon puolesta. Menisi nyt läpi...
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Pekka Puska uskoo esityksen 5,5 prosentista kaatuvan | Demokraatti.fi

Ahaa. Eli tämä onkin omantunnonkysymys eikä läpimeno taida olla yhtään varmaa. Saatanan tunarit. Sinistä tulevaisuutta kairataan Keskustan toimesta.
On se ihmeellistä miten suomalainen kuluttaja (alamainen) nähdään edelleen pekkapuskien silmissä sellaisena vastuunkannon suhteen lapsen tasolla olevana otuksena jota pitää aktiivisesti suojella itseltään kun eihän se nyt pysty mitenkään hallitsemaan tällaista mullistusta minkä peräti 0,7 til-% muutos ruokakaupan alkoholijuomissa (!!!11!!1!!) aiheuttaisi. Varmaan joutuisi suurin osa kaitsettavista saattohoitoon vihanneksen statuksella pelkästä lisääntyneestä vapaudesta, jota ei pysty pienissä ja hauraissa aivoissaan käsittelemään.

Ei tule törpöttelyä ihmeemmin harrastettua ja bulkkioluen juonti jäänyt erittäin vähälle. Jos pekkapuskat ja lestaosasto (sekä muut alamaisia lapsina pitävät) onnistuvat tämänkin kompromissinkompromissin kumoamaan (vaikka tämäkin taitaisi pitää Suomea edelleen eurooppalaisittain hyvin alkoholivihamielisenä maana lainsäädännön suhteen) niin toivon mahdollisimman monen alkoholinkuluttajan siirtävän hankintansa (poislukien ne jumalattomalla byrokratialla myyntiin saadut pienpanimo-oluet yms. tuotteet) ulkomaille.

Ihmeellinen kauhistus tuntuu kyllä olevan suurten ikäluokkien edustajille edelleen alkoholi, harmillisesti noiden arvomaailmaan pohjautuvasta hallinnosta joutuu kärsimään myös muut suomalaiset niin kauan kun tuollaisia on merkittävin osa äänestävästä kansanosasta. Ja jos se kerta niin hirvittävä kauhistus on, niin kai siihen voi laittaa yläikärajan jonka ylittäneet joutuvat "nauttimaan" lonkeronsa hiivanmakuisena ja oluensa bulkkikurjalana.
 
Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Vihreät ja Vasemmistoliitto voisivat nyt esittää henkistä selkärankaa ja äänestää liberaalimman alkoholipolitiikan puolesta. Toki myös PS:n jäsenistä jotkut äänestävät tuon puolesta. Menisi nyt läpi...

Juu. Tuskin tuo laki siihen kaatuu, että muutama kepu ryhmäkuria rikkoo. Oppositiossa on kuitenkin "liberaalipuolue" Vihreät, joiden tekopyhyys pitäisi kyllä virittää aivan äärimmilleen, jotta koko puolue vain hallitus-oppositio -vastakkainasettelun vuoksi äänestäisi säännöstelyn purkua vastaan.

Toki tekopyhyys ei olisi Vihreille mitään uutta.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Tässähän oli mielenkiintoista, että demareiden ryhmyri Lindtmankin epäröi uudistusta ja oli huolissaan nimen omaan limuviinoista ja enimmäisprosentin nostosta. Eikö nyt perhana duunari voi luottaa demareihin siten, että se on viinansa ansainnut? Vai onko kyse nyt siitä, että nuo on demariduunareille liian mietoja nuo ruokakaupan juomat ja siten se on se ja sama, mistä niitä saa?
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Juu. Tuskin tuo laki siihen kaatuu, että muutama kepu ryhmäkuria rikkoo. Oppositiossa on kuitenkin "liberaalipuolue" Vihreät, joiden tekopyhyys pitäisi kyllä virittää aivan äärimmilleen, jotta koko puolue vain hallitus-oppositio -vastakkainasettelun vuoksi äänestäisi säännöstelyn purkua vastaan.

Toki tekopyhyys ei olisi Vihreille mitään uutta.

Ainakin Touko Aalto on ollut tätä uudistusta vastaan käsittääkseni koko ajan. Nopealla googlauksella löytyy tämä (linkki uuteensuomeen). Tosin Vihreistä löytyy sitten esimerkiksi Vartia joka tuskin äänestää tälläistä vastaan missään olosuhteissa.
 
odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Itselleni on aika sama tuo prosenttilukemien nosto, enemmänkin toivoisin pienpanimoille ja ravintoloille kaikkia mahdolliset helpotukset. Yksi asia mikä ihmetyttää, on se tislattu vs. käymisteitse valmistettu alkoholi. Siis limuviinat ja kun ne on niin paha juttu. (Siis pahoja ne pääasiassa onkin, maultaan.) Mä en vaan ole koskaan ymmärtänyt, miksi 4,5% viinasekoitus on jotenkin oleellisesti haitallisempi kuin 4,5% viinisekoitus? Hesarissa näytti olevan tähän liittyen 6-10 Korkmanin upea kirjoitus, harvoin nykyään saa lukea samanlaisia idioottimaisia porttiteoria-pelotteluja.
Korkman kirjoitti:
Lisäksi limuviinat on luotu opettamaan nuoria alkoholin kuluttajiksi. Joillekin nuorille limuviina voi olla koukuttava, riippuvuutta aiheuttava kokemus.
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005262579.html
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Itselleni on aika sama tuo prosenttilukemien nosto, enemmänkin toivoisin pienpanimoille ja ravintoloille kaikkia mahdolliset helpotukset. Yksi asia mikä ihmetyttää, on se tislattu vs. käymisteitse valmistettu alkoholi. Siis limuviinat ja kun ne on niin paha juttu. (Siis pahoja ne pääasiassa onkin, maultaan.) Mä en vaan ole koskaan ymmärtänyt, miksi 4,5% viinasekoitus on jotenkin oleellisesti haitallisempi kuin 4,5% viinisekoitus? Hesarissa näytti olevan tähän liittyen 6-10 Korkmanin upea kirjoitus, harvoin nykyään saa lukea samanlaisia idioottimaisia porttiteoria-pelotteluja.
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005262579.html
On kyllä upeaa retoriikkaa sekä Sixteniltä että häntä komppaavilta kommentoijilta. Tuntuu siltä ettei Sixten (tai ne komppaajansa) tiedä että ns. limuviinoja on nykyiselläänkin kauppojen hyllyt täynnä ja ainoa ero mahdolliseen post-alkoholilainpäivityksen tulevaisuuteen on ettei niissä maistu enää taustalla hiiva. Tai ilmeisesti sekä Sixten että muut limuviinakauhistelijat eivät ole kuulleet esim. makeista siidereistä (mitä muuta kuin alkoholipitoista limsaa?) tai nykyisistä kiljupohjaisista makulonkeroista (onko kansanterveys turvattu jos alkoholipitoisessa mangomehussa maistuu hiiva taustalla?).

Koko valmistustapavaatimus on ollut silkkaa vittuilua, joskin hankala nähdä mikä taho on kokenut tarpeelliseksi alkujaankaan tuollaista sääntöä saada alkoholilakiin ja kenelle ovat vittuilunsa tarkoittaneet. Etenkin kun vaatimus ei ole edes kaikenkattava, vaan ykköslonkeroa saa myydä ja myydäänkin ginipohjaisena.
 
Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT

Kaikesta alkoholin kulutuksesta limuviinojen osuus on huikeat 0.2% (lähde Kesko). Melkoista näpertelyä sama miten päin tuo on.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Hesarissa näytti olevan tähän liittyen 6-10 Korkmanin upea kirjoitus, harvoin nykyään saa lukea samanlaisia idioottimaisia porttiteoria-pelotteluja.
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005262579.html
Vaikka itselleni tämä uudistus ei niin iso asia olekaan, niin pakko ihailla vankkaa argumentaatio. Ehkä jollekin saattaa. Siinäpä vasta tieteellinen lähestymistapa. Tuollaisen kirjoittaja saattaa olla idiootti.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
harvoin nykyään saa lukea samanlaisia idioottimaisia porttiteoria-pelotteluja.
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005262579.html

Mä en pidä porttiteoriaa sinänsä idioottimaisena. Idioottimaiseksi se muuttuu vasta, jos sen nähdään tarkoittavan jotain vääjäämätöntä polkua miedoista aineista vahvempiin. Mutta en pidä älyttömänä ajatusta, että hasis- tötsyjä pölläyttelevä nuori, joka harrastuksensa johdosta jo on astunut lain väärälle puolelle ja viettää aikaansa piireissä, jossa liikkuu kaikenlaisia muitakin aineita ja usein vielä sosiaalinen paine yllyttää niitäkin kokeilemaan, että todennäköisemmin tällainen ihminen todennäköisemmin erehtyy kokeilemaan kuin kokonaan piirien ulkopuolelle jäänyt. Mutta numeropeliähän tämä on, eikä yksilöiden kohdalla voida mitään sanoa.

Sen sijaan alkoholin kohdalla ymmärrän kyllä kritiikin. Alkoholi ei todellakaan ole samalla tavalla addiktoiva aine kuin useimmat huumeet. Alkoholi- riippuvuudenhan on osoitettu lähtevän hyvin pitkälti jo ihmisen geeniperimästä, enkä itsekään usko juomien panttaamisen Alkon hyllyillä olevan se viime kädessä oikea ratkaisu tähän. Toisaalta, en ole ihan varma, onko Suomessa juomakulttuuri vielä ihan valmis liian suureen vapauttamiseenkaan. Vahvojen oluiden tulo ruokakauppaan ja minun puolesta viinienkin, voisi olla hyvä avaus, ja eikös tästä nyt osa toteudukin?Limuviinat saisi kieltää vaikka kokonaan, en oikein tuollaisista lapsille suunnatuista litkuista innostu missään muodossa. Eihän karkkitupakkaakaan saa myydä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Limuviinat saisi kieltää vaikka kokonaan, en oikein tuollaisista lapsille suunnatuista litkuista innostu missään muodossa. Eihän karkkitupakkaakaan saa myydä.
Siis hetkinen. Ovatko esimerkiksi rommikola ja gintonicci suunnattu lapsille? Kaikkea sitä oppii.
 
julle-jr

Jäsen
Sen sijaan alkoholin kohdalla ymmärrän kyllä kritiikin. Alkoholi ei todellakaan ole samalla tavalla addiktoiva aine kuin useimmat huumeet.
Onkos tälle väitteelle jotain lähdettä?

Toki esimerkiksi heroiini on omaa luokkaansa koukuttajana, mutta kyllä alkoholikin kovaa kamaa on. Olen tehnyt sekä omakohtaista vertailua että tutustunut aiheeseen liittyviin artikkeleihin.

Alla linkki yhteen tyypilliseen kaavioon haitta- ja riippuvuuspotentiaaleista.

File:Rational scale to assess the harm of drugs (mean physical harm and mean dependence).svg - Wikimedia Commons
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Onkos tälle väitteelle jotain lähdettä?

Toki esimerkiksi heroiini on omaa luokkaansa koukuttajana, mutta kyllä alkoholikin kovaa kamaa on. Olen tehnyt sekä omakohtaista vertailua että tutustunut aiheeseen liittyviin artikkeleihin.

Alla linkki yhteen tyypilliseen kaavioon haitta- ja riippuvuuspotentiaaleista.

File:Rational scale to assess the harm of drugs (mean physical harm and mean dependence).svg - Wikimedia Commons
Oma mutu. Mutta tuosta, että tietyn geenin omaavat ovat valtaväestöä alttiimpia vahvaan alkoholiriippuvuuteen, on kyllä ihan tutkimustietoakin. Ja en siis väittänytkään, etteikö olisi kuitenkin addiktoiva aine.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kokoomus on hokenut, että jos ei tule valinnanvapautta niin ei tule maakuntauudistustakaan. Maakuntahimmeliä vastustavat myös suuret kaupungit, joissa Kokoomuksella on paljon valtaa. Kun nyt Kokoomuksen ajama valinnanvapaus näyttää olevan kaatumassa niin on mielenkiintoista nähdä pitääkö puolue lupauksensa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Siis hetkinen. Ovatko esimerkiksi rommikola ja gintonicci suunnattu lapsille? Kaikkea sitä oppii.
No joo, olisin toki voinut rajata limuviinojen genreä vähän tarkemmin. Ehkä sinäkin olisit voinut vähän lukea rivien välistä?
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kokoomus on hokenut, että jos ei tule valinnanvapautta niin ei tule maakuntauudistustakaan. Maakuntahimmeliä vastustavat myös suuret kaupungit, joissa Kokoomuksella on paljon valtaa. Kun nyt Kokoomuksen ajama valinnanvapaus näyttää olevan kaatumassa niin on mielenkiintoista nähdä pitääkö puolue lupauksensa.
No toivottavasti, mutta tuo taitaisi tarkoittaa taas yhtä hallituskriisiä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kokoomus on hokenut, että jos ei tule valinnanvapautta niin ei tule maakuntauudistustakaan. Maakuntahimmeliä vastustavat myös suuret kaupungit, joissa Kokoomuksella on paljon valtaa. Kun nyt Kokoomuksen ajama valinnanvapaus näyttää olevan kaatumassa niin on mielenkiintoista nähdä pitääkö puolue lupauksensa.
Tuskinpa pitää vaan hyväksyy mukisematta. Keskusta vei valitettavasti tässä asiassa Kokoomusta 100 - 0.
No joo, olisin toki voinut rajata limuviinojen genreä vähän tarkemmin. Ehkä sinäkin olisit voinut vähän lukea rivien välistä?
En ymmärrä mitä genreä oikein tarkoitat jos et viinan sekä mixerin yhdistelmiä.
 
Tuamas

Jäsen
Itse tuota limuviinojen kauhistelua vähän ihmettelen, kun kuitenkin nykyäänkin kauppojen hyllyt pullistelevat käytännössä vastaavia tuotteita.
Ts. nämä Kurkot ja makeat makusiiderit, joissa ainoa ero on se valmistustapa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös