MM 2017: Suomi

Tila
Viestiketju on suljettu.

BlackWolf

Jäsen
Todella toivon että peliin tulee jotain tunnetta MM-kisoissa. Ollut outoa katsoa Suomi - Ruotsi-pelejä ilman sitä tunneskaalaa. Edes voitto Ei tuntunut miltään. Ei jännittänyt loppuhetkillä.

Peli ei ole edes ihan paskaa. Tulostakin on tullut. Mutta aivan yhdentekevää tekemistä. Ihan sama. Vähän niin kuin Juha Tapio.
Ettei vain olisi vika siellä sohvalla, eikä siellä kentällä? Kyllä tuolla on minusta painittu, hierottu hanskalla naamaa yms. Sitten yksi Jortikka siellä studiossa vähän önisee jostain tunteesta ja saman tien tulee 20 ihmistä jatkoaikaan haukkumaan että paskaa on ja ei tunnetta. Ihmeen paljon ne jätkät siellä kiekkoja syö, jos ovat vaan höntsäämässä ja ei ole yhtään tunnetta.
 

Zodiac

Jäsen
Eipä tuossa joukkueessa mitään suuria ihmeitä ole niinkuin monesti jo täällä todettu. Tuon Puljujärven valinnan nyt tiesi jo aikalailla etukäteen kun Late sitä niin jossain haastattelussa etukäteen hehkutti. Silmät kuulemma kiiltää ja kiimaa pitäisi löytyä jne paskaa.

Eiköhän kumminkin nuo Aho, Filppula, Rantanen ja kumppanit ala pelaamaan kunhan kisat pyörähtää käyntiin. Siihen luotetaan.

Lisätään vielä että onkos minkälaisia yyvee sommitelmia tulossa? Tuli vähän sivusilmällä vain nuita edeltäviä pelejä katseltua ja puuttuihan sieltä Aho ja Fippe Ruotsi matsista. Onko palstaveljillä mitään hajua miten mennään?
 
Viimeksi muokattu:

Götze

Jäsen
Viimeisimpien harkkamatsien perusteella sekä Palolan että Puljujärven tehot kisoissa olisivat olleet semmoista nollaplusnollaa, joten ihan sama kumpi heistä otettiin. Jos Pulju jollain taikaiskulla saisi pelinsä kuosiin, niin onhan kaverin potentiaali hillittömästi suurempi mitä Palolalla. Se on kyllä jo senverran iso jos, että tuskin tapahtuu ainakaan näiden karkeloiden aikana.
 

WigWam

Jäsen
Palolan jättäminen rannalle ainoa outo valinta. Ehkäpä Aaltosen valintaa puoltaa että tuttu pelaaja Marjamäelle, jos Aaltonen nyt Palolan paikan ylipäätänsä vei. Kaikenkaikkiaan harmaa ja melkoisen hmv-joukkue. Ymmärrettävistä syistä paljon Kärppätaustaisia pelaajia, he tuntevat Laten systeemit parhaiten.

Marjamäki lienee ottanut Aaltosen Kemppaisen ja Pyörälän jatkeeksi joukkueeseen. Pyrkinee rakentamaan tuon ketjun yhteisen historian varaan kaverit tuntevat toisensa riittävän hyvin ja osaavat pelata yhdessä nimenomaan sellaista kiekkoa jota Marjamäki haluaa joukkueen pelaavan. Turnaus ja harjoitteluaika on kuitenkin aika lyhyt, joten pelaavien kokonaisuuksien tuleekin mennä yksittäisten pelaajien vertailun edelle.

Puljujärven mukana pitäminen luultavasti perustuu aikalailla samaan, eli tässä tapauksessa yhteiseen historiaan Ahon kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Jengi jaksaa itkee Puljujärven valinnasta vaikka hän voi onnistuessaan olla yksi ratkaisevista tekijöistä suomen menestykselle.

Hassu perustelu. Eikö kuka tahansa pelaajista onnistuessaan ole yksi ratkaisevista tekijöistä? Vai onko Puljujärvi tuossa joku poikkeus?

Puljujärvihän valittiin joukkueeseen, koska mitään parempaakaan ei ollut tarjolla. Tämä ei siis ole mikään kohteliaisuus Puljulle, kun muut vapaat pelaajat ovat jopa vielä heikompia. Toisaalta, onko valinnoilla mitään kriittisten perustelujen rajoja ylipäätään, jos MM-joukkueesta löytyy esimerkiksi Aaltonen, joka on ollut viimeiset 3kk ihan pelkkää poron ripuliskeidaa. Jaakola ja Kukkonen ei ole nekään kovin paljoa Aaltosta edellä. Mutta kun vapautuneet NHL pelaajat tykkäävät vaan rusinoista pullassa, niin näillä mennään noin niinkuin Virmasen sanoin.
 

Hirvonen

Jäsen
Jengi jaksaa itkee Puljujärven valinnasta vaikka hän voi onnistuessaan olla yksi ratkaisevista tekijöistä suomen menestykselle.
Jokainen pelaaja voi onnistuessaan olla yksi ratkaisevista tekijöistä Suomen menestykselle, kuten myös jokainen valitsematta jäänyt pelaaja olisi voinut olla. Itse arvostan enemmän annettuja näyttöjä tällaisten ympäripyöreiden lauseiden sijaan, ja niiden perusteella Puljun paikan joukkueessa saa kyseenalaistaa ilman että syytetään itkemisestä.
 
Jengi jaksaa itkee Puljujärven valinnasta vaikka hän voi onnistuessaan olla yksi ratkaisevista tekijöistä suomen menestykselle.

Aika hyvin varmistettu. Kuka tahansa voi olla tuota...onnistuessaan. Hyvä maalivahtipeli ei tule tuossa valmennuksessa riittämään, sen pitää olla 0/1 päästettyä illasta toiseen. Marjamäen sekava pelitapa ei vain tuota tarpeeksi maaleja.
 

rpeez

Jäsen
MM-joukkue on valittu. Puljujärven lisäksi ei valinta sisältänyt suuria yllätyksiä. Toki Lehtosen valinta oli vain Marjamäen tiedossa. Puljun valinnasta on onniteltava Marjamäkeä. Hän on ilmeisesti oivaltanut sen, mitä hardcore MM-fanit eivät koskaan: jääkiekko on showbisnestä. Paino ensimmäisessä sanassa. Jääkiekossa eivät numerot ja faktat ole kaikki kaikessa: yleisö ei tule katsomaan faktoja, vaan mielenkiintoisia pelaajia.

Bingo. Ainakin minä juuri tämän takia pidän hyvänä että Pulju on tuolla.

Lisäksi, ei parin harjoitusmatsin perusteella oikein voi jetlagisten uuteen ympäristöön hypänneiden pelaajien suorituksista vetää lopullisia johtopäätöksi. Hyvä esimerkki Rantanen kakskymppisten kisoissa taannoin.
 
Tappara vs Maajoukkue - kumpi voittaisi? Olisi ainakin todella tasainen playoffs sarja.

Kai siihen aika paljon vaikuttaisi sekin, millä säännöillä pelattaisiin. Jos taklaaminen olisi sallittua toisin kuin SM-finaaleissa, voisivat Oskar Osalan, Antti Pihlströmin ja Joonas Järvisen kaltaiset röyhijät tuottaa Tapparalle aika suuria vaikeuksia.
 
Lisäksi, ei parin harjoitusmatsin perusteella oikein voi jetlagisten uuteen ympäristöön hypänneiden pelaajien suorituksista vetää lopullisia johtopäätöksi. Hyvä esimerkki Rantanen kakskymppisten kisoissa taannoin.

Tästä Rantasen jet lagista kun jaksetaan jauhaa viestistä toiseen, niin ilmeisesti Rantasta ei kannata esimerkiksi koskaan valita olympialaisiin? Kisathan ovat ohi ennen kuin Rantanen alkaa olla elävien kirjoissa. Ellei sitten kisat satu olemaan P-Amerikassa. Toki sillä oletuksella, että änäripelaajat yleensäkään noihin karkeloihin osallistuvat. Eikä Rantasta varmaan kannata ottaa MM-kisoihinkaan, ellei tipu suoraan runkosarjan jälkeen.
 
Hassu perustelu. Eikö kuka tahansa pelaajista onnistuessaan ole yksi ratkaisevista tekijöistä? Vai onko Puljujärvi tuossa joku poikkeus?

Puljujärvihän valittiin joukkueeseen, koska mitään parempaakaan ei ollut tarjolla. Tämä ei siis ole mikään kohteliaisuus Puljulle, kun muut vapaat pelaajat ovat jopa vielä heikompia. Toisaalta, onko valinnoilla mitään kriittisten perustelujen rajoja ylipäätään, jos MM-joukkueesta löytyy esimerkiksi Aaltonen, joka on ollut viimeiset 3kk ihan pelkkää poron ripuliskeidaa. Jaakola ja Kukkonen ei ole nekään kovin paljoa Aaltosta edellä. Mutta kun vapautuneet NHL pelaajat tykkäävät vaan rusinoista pullassa, niin näillä mennään noin niinkuin Virmasen sanoin.

Nään Puljujärvellä olevan suuremmat mahdollisuudet olla avain menestykseen kun jollai muulla joukkueesta. Itse oon ainakin sitä mieltä että Puljujärvi on parhaimmillaan joukkueen ratkaisukykyisempiä pelaajia. Ei toki viellä ole päässyt sille levelille, mutta eikö meidän kuitenkin kannata kokeilla paljon saamme hänestä irti kun hän painii tämän hetkisellä tasollaankin seuraavan vaihtoehdon kanssa samassa sarjassa. Ei kuitenkaan tule unohtaa sitä mihin Jesse pystyy parhaimmillaan ja jos me saadaan se Jessestä irti niin lopputulokset saattavat olla hyvinkin palkitsevia.
 

Esteri

Jäsen
Varmaankin siten, että jos kisat menevät penkin alle, niin valmennusjohto maksaa siitä työpaikallaan. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi puolivälieristä ulos jäämistä.

Niin, jos olisi jostain muusta, kuin tästä maajoukkuueen veljes -kerhosta kysymys, vastuu tarkoittaisi juuri tuota mitä sanot. Nythän vaan on niin, että... Noh, kaikki tietää miten on. Loistavasti penkin alle mennyt WC ei taitanut aiheuttaa yhtään edes sisäistä kritiikkiä.
 

Viltsu

Jäsen
Varmaankin siten, että jos kisat menevät penkin alle, niin valmennusjohto maksaa siitä työpaikallaan. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi puolivälieristä ulos jäämistä.

Mikä käytännössä lienee aika mahdotonta Suomelle näissä karkeloissa. Niin huono Suomi ei sentään ole etteikö puolivälieriin pääsisi.

Marjamäen tilalle en kyllä keksi tällä hetkellä parempaakaan valmentajaa. Tosin eipä tarvi liitonkaan keksiä, eiköhän Marjamäki jatka ja saa homman raiteilleen. Muuhun valmennusiimiin ehkä kuitenkin tarvitaan muutosta, jo senkin takia, että Kaskinen on jatkossa TPS:n päävalmentaja ja Immonen taitaa myös olla aika turisti tuossa tehtävässä.
 
Aika yllätyksettömät valinnat olivat. Mikko Lehtonen toki jonkinasteinen yllätys, mutta huhut Ruotsista kertovat, että on ollut hyvässä kunnossa. Ja on EHT:llakin pelaillut, aika näkymättömästi tosin. Ja kyllähän Puljun valinta ennen Palolaa perustuu vain Puljun potentiaaliin. Vaikka eipä Palolakaan rehellisyyden nimessä mitenkään vakuuttanut harjoituspeleissä.

Mites nuo hyökkäysketjut...

"Kaikki munat samaan koriin":

Aho-Filppula-M.Aaltonen
Rantanen-Pihlström-Savinainen
Pyörälä-Kemppainen-JMA
Osala-Sallinen-Hännikäinen
Pulju, J.Lajunen

Olisi tuo kakkosketju hieman arveluttava omaan päähän, mutta ykkösketju näyttäisi jo aika kivalta. Miro Aaltonen oli paljon pirteämpi harjoituspeleissä, joissa sai pelata laidalla. Hyökkäys näyttäisi oikein hyvältä, kun kaksi kolmikosta Barkov-Laine-Granlund olisi mukana. Nyt kärkikentissä on väkisin pelaajia, jotka sinne eivät kuulu.

Paljon oli Pillua jätetty viesteissä ylimääräiseksi hyökkääjäksi, mutta eihän siinä olisi mitään järkeä. Ollut hyvä harjoituspeleissä ja laittanut kiekkoa pussiinkin aika mukavasti.
 
Ei kuitenkaan tule unohtaa sitä mihin Jesse pystyy parhaimmillaan ja jos me saadaan se Jessestä irti niin lopputulokset saattavat olla hyvinkin palkitsevia.

Kysymys kuuluukin, että mihin se Jesse tosiaan pystyy parhaimmillaan ylipäätään ja kuinka realistista on sen parhaan saaminen irti näissä kisoissa, kun näytöt on mitä on. Pitkälti sama kuin JMA eli toivotaantoivotaan sen syväjään sulamista. Ja mitä erikoista se Jesse on ylipäätään tehnyt miesten tasolla, että ansaitsisi sen puolesta kiintiöpaikan kisoihin? Tosiasiassa Jesse on tähänastisella urallaan loistanut vain nuorten sarjoissa. Miesten tasolla jopa Palolalla on kovemmat meriitit pöydällä. Tulevaisuudessa asian pitäisi tietenkin muuttua, mutta kun ne hyvät esitykset pitäisi kaivaa esiin tässä ja nyt.
 

WigWam

Jäsen
Niin, jos olisi jostain muusta, kuin tästä maajoukkuueen veljes -kerhosta kysymys, vastuu tarkoittaisi juuri tuota mitä sanot. Nythän vaan on niin, että... Noh, kaikki tietää miten on. Loistavasti penkin alle mennyt WC ei taitanut aiheuttaa yhtään edes sisäistä kritiikkiä.

World Cup oli mitä oli, mahdoton paikka. Leijonien pelitapa oli ajettu pois jatkumosta ottamalla täysin eri filosofian valmentaja siirtymävaiheeseen ja joukkueen ympärillä pyöri jos jonkin näköistä neuvonantajaa, oli ainoastaan loogista antaa Marjamäelle aikaa kelata pelitapaa taas lähemmäs Jukka Jalosen aikana toteutettua "meidän peliä" ja antaa kaverille aikaa. Wold Cup joukkueelta oli käytännössä kaiken lisäksi kielletty harjoittelu ennen turnausta ja kaverit tulivat suoraan lomilta pelaamaan. Oli käsittämätön perseennäyttö Kari Jaloselta suomen maajoukkueelle jättää päävalmentajan paikka ennen kyseistä turnausta ja kaverilta pitäisi oikeastaan ottaa suomen kansalaisuus pois moisen johdosta.

Olisi ollut käsittämättöman lyhytnäköistä ryhtyä toimenpiteisiin siinä vaiheessa. Jääkiekkoliitossa on kyllä pokkaa ryhtyä toimenpiteisiin jos kurssi ei lähde oikenemaan, sen osoittivat jo Rautakorven aivan liian hätäiset potkutkin U20 joukkueen perasimestä.
 
Montakos peliä Suomi on jo hävinnyt näissä kisoissa tähän mennessä? Vai pelattaisko vaikka edes alkusarja ensin ennen kuin tiputaan B-sarjaan?

Niin jäätävää ryöpytystä kyllä jokaista mediaa, palstaa ja kansalaista myöten jengille joka ei ensimmäistäkään peliä vielä kisoissa ole pelannut, että oikein vituttaa. Toivottavasti jätkät ei lue näitä tai jos lukevatkin, niin saavat sellaisen "vittu me näytetään noille" moodin päälle.

Alla kuitenkin hienot voitot sekä Ruotsista, että Venäjästä. Ei kai kukaan kuvitellutkaan, että näitä vastaan alunalkujaankaan lähdettäisiin suosikkeina pelaamaan yhtään missään kisoissa? Lähes ainahan se Suomen peli on ollut hirveetä puolustustaistelua "parempia" vastaan. Isolla prosentilla näitä ollaan kuitenkin kairattu kakkoseen tästä huolimatta, vaikka peli näyttäis miten "hirveältä" tahansa. Se on se ja sama millä ne voitot tulee, tulostaulu 60 minuutin jälkeen ratkaisee ja kertoo lopputuleman.

Joukkue on nyt tässä ja sillä mennään. Tsemii äijät!
 

Viltsu

Jäsen
Oli käsittämätön perseennäyttö Kari Jaloselta suomen maajoukkueelle jättää päävalmentajan paikka ennen kyseistä turnausta ja kaverilta pitäisi oikeastaan ottaa suomen kansalaisuus pois moisen johdosta.

Ei se noin mennyt vaan Kari Jalonen olisi halunnut hoitaa vielä World Cupin ja jättää sitten päävalmentajan paikka, mutta liitolle tämä ei käynyt.
 
Niin, jos olisi jostain muusta, kuin tästä maajoukkuueen veljes -kerhosta kysymys, vastuu tarkoittaisi juuri tuota mitä sanot. Nythän vaan on niin, että... Noh, kaikki tietää miten on. Loistavasti penkin alle mennyt WC ei taitanut aiheuttaa yhtään edes sisäistä kritiikkiä.

Täh? Et ole ilmeisesti seurannut ollenkaan liiton touhuja. Mitä tapahtuikaan vuodenvaihteessa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa? Viimeistään sillä ratkaisulla osoittivat, että ovat valmiita tekemään kipeitäkin päätöksiä ja aivan varmasti myös World Cupia on tarkasteltu kriittisesti. Jos olet sitä mieltä, että valmennusjohto olisi pitänyt erottaa World Cupin jälkeen, niin siinä tapuksessa olen pelkästään tyytyväinen, että ihan noin lyhytnäköistä ei touhu liitossaan sentään ole.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös