MM 2017: Suomi

Tila
Viestiketju on suljettu.

Barney

Jäsen
Ristolainen jättää tulematta Skoda Cupiin ja täällä ollaan melkein jo karkottamassa miestä Siperiaan. Huikea meno. En minä ainakaan tiedä syytä Ristolaisen kieltäytymiselle, eikä se minua edes kiinnosta. Ihan sama oliko hän väsynyt, oliko jotain pientä vammaa vai eikö vain yksinkertaisesti kiinnostanut. Miksi Ristolaisen pitäisi lähteä turnaukseen mukaan, jos hän jostain syystä tuntee ettei voi antaa ihan kaikkeansa joukkueelle? Tamikin sen tiesi: 95% keskittyminen on 50% suoritus. Nyt Ristolaisen tilalla on joku pelaaja, joka painaa menemään 110% lasissa joka pelissä. Tuntunut muutenkin, että Suomi on lähivuosina pelannut sitä paremmin, mitä vaatimattomampi joukkue on ollut.

Jos tälle trendille ei tule täyskäännöstä ja hyvin pian, Suomi ei tule enää koskaan pelaamaan A-tasolla MM-kisoissa.
No siinä tapauksessa on asiat huonosti, jos ei Suomen EHT-jannut saa joukkuetta pidettyä A-tasolla. Ainakin näitä Suomen maajoukkueen ketjuja kun on lukenut, niin on syntynyt sellainen käsitys, että nämä Suomen EHT-jannut ovat aivan saatanan kovia pelaajia.

Petri Kontiolakin saattaa jättää kisat väliin. Konnan perheeseen syntyi äskettäin nimittäin poikalapsi.
Jotain positiivisia uutisia tähänkin päivään.

Harmi, ettei Connor McDavid pitänyt viime vuonna järkeä päässä, vaan lähti Skoda-cupiin höntsäilemään elintärkeän toukokuun alun kesäharjoittelun sijasta. Olisi voinut jälkikin olla vähän erilaista tällä kaudella NHL:ssä.
McDavid on kyllä erinomainen verrokki, kun oli yhtä paljon pelejä kahden vuoden sisällä kuin Laineella. Eikun. Jos Laineen pelejä katsoi loppukaudella, niin näki aika selvästi että nuo ihan järjettömät pelimäärät 18-vuotiaalle pelaajalle parin vuoden aikana painoivat pohkeissa. Nyt ensin vähän lepoa, sitten saatanan kovat fysiikkatreenit kesällä ja ensi kaudella rikkoutuu 50 maalia änärissä

Filppula, Rantanen, Aho ja Honka lähtökohtaisesti mukana? Näillä mennään:

Aho - Filppula - Rantanen
Pyörälä - Aaltonen - Palola
Haapala - Koskiranta - Hartikainen
Pihlström - Kemppainen - Savinainen

Lepistö - Hietanen
Salmela - Honka
Jaakola - Kukkonen

Koskinen
Metsola
 

Silkkeri

Jäsen
Ahon tuleminen on helvetin hieno juttu. Nämä poisjäännit kyllä kismittää ja saa haikailemaan menneitä aikoja, jolloin maajoukkuepaidan päälle vetäminen oli kunnia-asia ja joukkueen etu meni aina yksilön omien mieltymysten edelle. Toki jos ei kiinnosta eikä koe pystyvänsä antamaan sataa prosenttia itsestään, on varmasti parempi jäädä himaan, mutta hieman kyllä ihmetyttää miksi näin on. Kunnian ja menestyksen tuominen omalle maalle on aika siisti juttu, sen on mm. Laineen suuresti ihailema Ovechkin ymmärtänyt. Tuskin kovin moni uransa päättänyt pelaaja jälkikäteen katuu, että vittu kun tuli pelattua liikaa MM-kisoja. Onneksi nuoremmistakin vielä löytyy näitä Granlundin tapaisia pelaajia, jotka ovat käytännössä aina maajoukkueen käytettävissä. Olen suhteellisen vakuuttunut, että mikäli Wild räpeltää itsensä ulos pudotuspeleistä ensimmäisellä kierroksella, on MG jälleen MM-kisoissa vaikka kuinka on sopimus katkolla. Toisille se maajoukkue vaan merkkaa enemmän kuin toisille.
 
Viimeksi muokattu:

FASlapsi

Jäsen
Muiden poissaolot ymmärrän ihan hyvin mutta mikäs vitun Kiprusoff-syndrooma tällä Ristolaisella on? Vitun turkulaiset, perustakaa oma maajoukkueenne sitten saatana perkele, sanoinko jo että perkele saatana. Homo.

Ahon poisjäännin olisin muuten myös sulattanut, sama pelirumba takana ku Laineella, tosin on saanu tän kauden olla enemmän rauhassa ja ilman loukkaantumista. Mahtava homma että professori tulee kisoihin, on jo yksinään syy seurata kisoja! Rantanen ois kanssa kiva nähdä peleissä, tällä kertaa ois varmaan isompaa rooliakin tarjolla heti alkuun.
 

Myrvold

Jäsen
Ristolainen jättää tulematta Skoda Cupiin ja täällä ollaan melkein jo karkottamassa miestä Siperiaan. Huikea meno. En minä ainakaan tiedä syytä Ristolaisen kieltäytymiselle, eikä se minua edes kiinnosta. Ihan sama oliko hän väsynyt, oliko jotain pientä vammaa vai eikö vain yksinkertaisesti kiinnostanut. Miksi Ristolaisen pitäisi lähteä turnaukseen mukaan, jos hän jostain syystä tuntee ettei voi antaa ihan kaikkeansa joukkueelle? Tamikin sen tiesi: 95% keskittyminen on 50% suoritus. Nyt Ristolaisen tilalla on joku pelaaja, joka painaa menemään 110% lasissa joka pelissä. Tuntunut muutenkin, että Suomi on lähivuosina pelannut sitä paremmin, mitä vaatimattomampi joukkue on ollut.


No siinä tapauksessa on asiat huonosti, jos ei Suomen EHT-jannut saa joukkuetta pidettyä A-tasolla. Ainakin näitä Suomen maajoukkueen ketjuja kun on lukenut, niin on syntynyt sellainen käsitys, että nämä Suomen EHT-jannut ovat aivan saatanan kovia pelaajia.


Jotain positiivisia uutisia tähänkin päivään.


McDavid on kyllä erinomainen verrokki, kun oli yhtä paljon pelejä kahden vuoden sisällä kuin Laineella. Eikun. Jos Laineen pelejä katsoi loppukaudella, niin näki aika selvästi että nuo ihan järjettömät pelimäärät 18-vuotiaalle pelaajalle parin vuoden aikana painoivat pohkeissa. Nyt ensin vähän lepoa, sitten saatanan kovat fysiikkatreenit kesällä ja ensi kaudella rikkoutuu 50 maalia änärissä

Filppula, Rantanen, Aho ja Honka lähtökohtaisesti mukana? Näillä mennään:

Aho - Filppula - Rantanen
Pyörälä - Aaltonen - Palola
Haapala - Koskiranta - Hartikainen
Pihlström - Kemppainen - Savinainen

Lepistö - Hietanen
Salmela - Honka
Jaakola - Kukkonen

Koskinen
Metsola

Hartikainen OUT ja mikä lienee Lepistön tilanne, kun ei mukana leirityksessä ole? Veikkaan OUT.
 

Barney

Jäsen
Ei se nuorella jätkällä paljon pohkeessa tunnu! Siinä esimerkkiä muille velliperseille.
Niinpä. Hienoa, että Aho lähtee mukaan vaikka kärsi kauden aikana aivotärähdyksestä ja loppukaudella näki, että väsymys painaa. Hyvä Seppe!
 
On näitä primadonnia ollut ennenkin. Äkkiä tulee mieleen Kiprusoff, Lehtonen, Lydman, Pitkänen ja Rask.

Rask on ollut loukkaantuneena joka kerta kauden jälkeen yhtä kevättä lukuun ottamatta, jolloin taas tuli perheenlisäystä. Silmissäni ihan hyviä syitä molemmat jättää MM-kisat väliin. Useinhan Raskin kausi on jatkunut runkosarjan jälkeen. Myös tuo Lehtonen on aika mielenkiintoinen nimi, avaatko hiukan?
 

Barney

Jäsen
Hartikainen OUT ja mikä lienee Lepistön tilanne, kun ei mukana leirityksessä ole? Veikkaan OUT.
Hartikaisen tilalle sitten vaikka Osala. Lepistö olisi aika paha menetys, jos jää kisoista ulos. Lähtökohtaisesti Suomen ykköspakki.
 
On näitä primadonnia ollut ennenkin. Äkkiä tulee mieleen Kiprusoff, Lehtonen, Lydman, Pitkänen ja Rask. Vanhojen päivien Selänne, Koivu ja Timonenkin voidaan laskea tähän mukaan. Ja mitä katselen näitä nuorimpia sukupolvia ja heidän suhtautumistaan maajoukkueeseen, ei tilanne ainakaan parane.

Onko yhtäkään suomalaista useamman kauden NHL-pelaajaa, joka ei olisi koskaan kieltäytynyt MM-kisoista? Itselleni ei tule mieleen. Pelkkiä vitun primadonnia koko kansakunta täynnä siis.
 

Blackie

Jäsen
Ristolaisen kohdalla ei voi olla ajattelematta, että mies yksinkertaisesti paskoi housuihinsa, kun alkoi miettimään sitä painetta, mikä olisi seurannut Suomen ykköspakkina pelaamisesta. Kaveri kun on aikuistasolla pelannut ainoastaan World Cupissa ns. suurennulasin alla. NHL- ja liigatasolla pelannut surkeissa Buffalossa ja Tepsissä, jotka ovat olleet sarjoissaan ainoastaan osallistumassa. Onko miehellä kaksi säälipleijaripeliä peräti takana? Laineeltahan löytyy tältä osin enemmän kokemusta jo nyt kuin Ristolaiselta.
 
Rask on ollut loukkaantuneena joka kerta kauden jälkeen yhtä kevättä lukuun ottamatta, jolloin taas tuli perheenlisäystä. Silmissäni ihan hyviä syitä molemmat jättää MM-kisat väliin. Useinhan Raskin kausi on jatkunut runkosarjan jälkeen. Myös tuo Lehtonen on aika mielenkiintoinen nimi, avaatko hiukan?

Onhan Kari Lehtosella vuodesta toiseen omat tekosyynsä löytyneet. Se, että on joskus ollut mukana, ei ole miehelle, joka ei koskaan pääse poffeissa pitkälle, mitään.
 
Onko yhtäkään suomalaista useamman kauden NHL-pelaajaa, joka ei olisi koskaan kieltäytynyt MM-kisoista? Itselleni ei tule mieleen. Pelkkiä vitun primadonnia koko kansakunta täynnä siis.

On eri asia, osallistuuko joskus vai säännöllisesti. Tai kieltäytyykö joskus vai säännönmukaisesti.
 

Dynastia

Jäsen
Pakko ihailla Venäjän supertähtiä jotka tulevat vuodesta toiseen kisoihin aina kun mahdollista ja oman maan edustaminen on kunnia asia heille. Toista maata nämä suomen Laineet ja Ristolaiset joita ei tunnu maajoukkuepaita aidosti kiinnostavan. Aho näyttää loistavaa esimerkkiä tässäkin asiassa, hieno mies kertakaikkiaan.
 
Niinpä. Hienoa, että Aho lähtee mukaan vaikka kärsi kauden aikana aivotärähdyksestä ja loppukaudella näki, että väsymys painaa. Hyvä Seppe!

Aika lailla yhtä paljon on pelannut kuin Laine. Tosin Laineeseen ei oma kritiikkini liity, kuten viestihistoriastani voi lukea. Ristolaisen rassukkaa tässä lähinnä höykytän.
 

adolf

Jäsen
Oli noista ottelumääristä puhetta niin huvikseni laskin että Aholla on syksystä 2015 lähtien vyöllään yhteensä 180 kilpailullista ottelua. Ottaa kesän tuosta pois niin se suunnilleen tarkoittaa että 16 kuukauteen on nuo kaikki matsit vedetty.
 
Onhan Kari Lehtosella vuodesta toiseen omat tekosyynsä löytyneet. Se, että on joskus ollut mukana, ei ole miehelle, joka ei koskaan pääse poffeissa pitkälle, mitään.

Onko sitten joskus ollut tarjolla vain kakkosvahdin paikka. Aika harva NHL-molari jaksaa lähteä vielä pitkän kauden ja kuukauden venailun jälkeen kakkoseksi. Tietenkin poikkeuksiakin on saattanut olla, mutta silloin yleensä kakkosen status on ollut ykköstä selvästi alempi.
 
Ristolaisen kohdalla ei voi olla ajattelematta, että mies yksinkertaisesti paskoi housuihinsa, kun alkoi miettimään sitä painetta, mikä olisi seurannut Suomen ykköspakkina pelaamisesta. Kaveri kun on aikuistasolla pelannut ainoastaan World Cupissa ns. suurennulasin alla. NHL- ja liigatasolla pelannut surkeissa Buffalossa ja Tepsissä, jotka ovat olleet sarjoissaan ainoastaan osallistumassa. Onko miehellä kaksi säälipleijaripeliä peräti takana? Laineeltahan löytyy tältä osin enemmän kokemusta jo nyt kuin Ristolaiselta.

Ihan hyvä teoria, mutta onhan Ristolaisella yksi varsin mieleenpainuva kokemus myös voittamisesta ja vieläpä joukkueen ykköspakkina. Mutta on sinulla tuossa kyllä ihan pointtia.
 
Onhan Kari Lehtosella vuodesta toiseen omat tekosyynsä löytyneet. Se, että on joskus ollut mukana, ei ole miehelle, joka ei koskaan pääse poffeissa pitkälle, mitään.

Toki Lehtonen on ollut harvoin mukana, mutta toisaalta on koko uransa aikana kärsinyt niin paljon loukkaantumisista, että olen aina ajatellut kieltäytymisten johtuvan loukkaantumisista. Siksi kysyinkin, että onko ihan puhtaita kieltäytymisiä.
 

Kiekura

Jäsen
Hävettää kyllä nää kommentit missä haukutaan pelaajia jotka eivät ole kisoihin lähteneet... Tai noiden kommentoijien puolesta
 
Teuvo Teräväisen kieltäytymisen kohdalla ei muuten voida käyttää sitäkään tekosyytä, että keskittyisi harjoitteluun. Kun eihän Teuvo edes kesäisin treenaa. No onneksi takataskusta löytyi sentään toinen varma eli "sopimus katkolla"-kortti. Se toimii kanssa aina.
 

Dynastia

Jäsen
Onko yhtäkään suomalaista useamman kauden NHL-pelaajaa, joka ei olisi koskaan kieltäytynyt MM-kisoista? Itselleni ei tule mieleen. Pelkkiä vitun primadonnia koko kansakunta täynnä siis.

Jarkko Ruutu nyt tulee nopeasti mieleen joka ei ole kertaakaan kieltäytynyt maajoukkukutsusta pitkistä ja raskaista änärikausista huolimatta. Surullista kyllä nykyään tämä meininki kun kieltäytymiset alkavat olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös