Oulun Kärpät 2016–2017

  • 1 254 883
  • 6 355

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Huomionarvoista sitlti että heistä jokainen oli Marjamäelle tuttu jo Blues-ajoilta, joten nämä eivät ole täysin Kärppien scouttitaitojen ansiota. Korkeintaan siinä mielessä kärppätoimiston onnistumisia että uskoivat Marjamäen näkemykseen heistä pelaajina.

Ikosen lähtö harmittaa, sillä puheiden mukaanhan Kärpillä olisi ollut optio häneen. Takana kuitenkin 39 pisteen kausi eikä tuollaisen kaverin korvaaminen samalla summalla ole varmasti helppoa, kuten olemme tälläkin kaudella nähneet.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olen itse tottunut yritysmaailmassa siihen, että hyvässä yrityksessä kaikilla on selkeä toimenkuva ja vastuualue. En usko, että Kärppien malli on paras mahdollinen mikäli Aho ja Junno tekevät tosiaan yhdessä vähän kaikkea. Jos asia on noin pitäisi Kärppien ehdottomasti tiedottaa asiasta ja kertoa, ettei selkeitä rooleja tai vastuualueita ole.
Ei yhteistyö tarkoita sitä, etteikö vastuualueita olisi. Noita vastuualueita pikkaisen edellisessä viestissäni avasin. Toki Junnon kohdalla taitaa aika hyvin pitää paikkansa väite, että Junno tekee vähän kaikkea. Sekään ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö asioita tehtäisi suunnitelmallisesti ja yhteistyössä. On myös tärkeää, että pystyy näkemään tämän yhteistyökäsitteen laajemmin kuin pelkästään Ahon ja Junnon välisenä asiana. Merkityksellistä on koko Kärppien organisaation yhteistyö kansainvälisen jääkiekkobisneksen temmellyskentässä.

Jos kerran kokonaisuus on hallussa noiden mainitsemiesi mitalien myötä oletko valmis myöntämään, että ennen Marjamäen aikaa kokonaisuus ei ollut hallussa? Sama juttu tällä kaudella ellei menestystä tule?
Edelleen pyydän laajakatseisuutta. Yksi tai kaksi kautta on aivan liian lyhyt aika määritellä menestyksekästä urheilujohtamista. Pitää katsoa laajempaa aikajännettä. Enkä todellakaan kiellä, etteikö virheitä olisi kärppäjohdossa tehty. Tottakai on. En kiistä, etteivätkö palapelin palaset olisi olleet Ahon ja Junnon valtakaudella välillä hukassa. Mielestäni on kuitenkin melko koomista, että pääosin menestyksekästä työtä tehneet Aho ja Junno leimataan keskustelupalstalla amatööreiksi. Miehet, jotka ovat olleet viimeiset vuodet kovin merkityksellisessä roolissa kateutta aiheuttavan hyvässä organisaatiossa. No, keskustelupalstalta löytyy aina uusia Kalifeja Kalifin paikalle.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mielestäni on kuitenkin melko koomista, että pääosin menestyksekästä työtä tehneet Aho ja Junno leimataan keskustelupalstalla amatööreiksi. Miehet, jotka ovat olleet viimeiset vuodet kovin merkityksellisessä roolissa kateutta aiheuttavan hyvässä organisaatiossa. No, keskustelupalstalta löytyy aina uusia Kalifeja Kalifin paikalle.

Pikaista kommentointia. Vähän turhaan menee asiallinen keskustelu kanssasi siihen, että joko pidät toisen kommentointia naurettavana tai heität ilmaan, että vastakirjoittaja kuvittelisi osaavansa kaiken täydellisesti. Teet vaan itsestäsi Kalifia tuollaisilla heitoilla.

Junno on tehnyt menestyksekästä työtä pitkän aikaa, mutta Aho ei ole tehnyt "pääosin menestyksellistä" työtä. Tässä meillä on näkemysero ja olkoon niin. En viitsi jatkaa enempää kun alkaa menemään taas ikäväntyyliseksi keskusteluksi.
 

JPL

Jäsen
Aholle menee pisteet Marjamäen palkkaamisesta (tosin koutsin palkkaamisesta päättää hallitus, tj:n esityksestä). Ahon aikana ainoastaan Marjamäen aika on ollut tuloksellisesti onnistunutta. Kaikki muut kaudet on ollut totaalista paskaa. Junnon aikana on ollut enemmän hyviä aikoja kuin huonoja aikoja ja mielestäni aina kun Junnolla on ollut päävastuu joukkueen kokoamisesta, joukkue on ollut vähontään mielenkiintoinen - yleensä myös menestyvä.

Varmasti Aholla on hyvät osaamisalueensa, enkä missään nimessä arvostele henkilöä. Arvostelen vain tuloksia ja niiden takana tiedossa olevia asioita ja tehtyjä valintoja. Suurinta johtajuutta on myöntää omat heikkoutensa ja paikata ne palkkaamalla osaavia henkilöitä ympärille.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pikaista kommentointia. Vähän turhaan menee asiallinen keskustelu kanssasi siihen, että joko pidät toisen kommentointia naurettavana tai heität ilmaan, että vastakirjoittaja kuvittelisi osaavansa kaiken täydellisesti. Teet vaan itsestäsi Kalifia tuollaisilla heitoilla.
Ei minulla ole kompetenssia tehdä ohjelistaa Kärppien urheilutoimenjohtajlle. Sinulla on ja hyvä niin. Uskon kuitenkin, ettei Aho listaasi tarvitse, koska hän on tietoinen mainitsemistasi asioista. Toimiminen reaalimaailmassa on usein kovin monisyisempää kuin keskustelupalstalla. Yhtäkaikki, hyviä mietteitä sinulta.
Junno on tehnyt menestyksekästä työtä pitkän aikaa, mutta Aho ei ole tehnyt "pääosin menestyksellistä" työtä. Tässä meillä on näkemysero ja olkoon niin. En viitsi jatkaa enempää kun alkaa menemään taas ikäväntyyliseksi keskusteluksi.
Minusta Junnon ja Ahon laittaminen täysin eri koreihin vailla parempaa tietoa tehtyjen päätösten taustoista on pikkaisen arveluttavaa. Jos Aho ei ole tehtäviensä tasalla, miksi hän saa vuodesta toiseen jatkaa tehtävässään? Ei kai ainakaan tätä päätöstä voi Ahon harteille asettaa?
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Ei minulla ole kompetenssia tehdä ohjelistaa Kärppien urheilutoimenjohtajlle. Sinulla on ja hyvä niin. Uskon kuitenkin, ettei Aho listaasi tarvitse, koska hän on tietoinen mainitsemistasi asioista.
Ei sillä ole yhtään mitään merkitystä jos tietää olevansa surkea utj. kun tulokset ovat Marjamäen kautta lukuun ottamatta reursseihin nähden paskaa. Pitäisinkö minä firmassani henkilöä, joka tietää, että hän on huononlainen työnjohtaja, mutta mitään muutosta parempaan ei ole tapahtunut esim. viiteen vuoteen. No en pitäisi. En varsinkaan, jos se työnjohtaja vaikuttaisi jopa satojentuhansien ihmisten elämään enemmän tai vähemmän.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei sillä ole yhtään mitään merkitystä jos tietää olevansa surkea utj. kun tulokset ovat Marjamäen kautta lukuun ottamatta reursseihin nähden paskaa.
No joo, ihan tuota en tarkoittanut. Ilmaisin itseni sen verran huonosti, että asian voi kyllä helposti ymmärtää, miten yllä esität.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eli mielestäsi Harri Aho on onnistunut työssään ja/tai on hyvä utj?
Kyllä. Hän on onnistunut työssään osana kokonaisuutta niin, että seura on menestynyt. Ei ole pelkästään Harri Ahon syytä, ettei mestaruus ole tullut Ouluun joka vuosi. Ei ole myöskään pelkästään Harri Ahon ansiota, että Kärpät on kolmen mitalin putkessa.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä. Hän on onnistunut työssään osana kokonaisuutta niin, että seura on menestynyt. Ei ole pelkästään Harri Ahon syytä, ettei mestaruus ole tullut Ouluun joka vuosi. Ei ole myöskään pelkästään Harri Ahon ansiota, että Kärpät on kolmen mitalin putkessa.
Edelleen: UTJ:n roolissa olisi voinut olla viimeisellä kolmella kaudella Juhani Tamminen, menestystä olisi Laten ansiosta tullut. Tamin kanssa tosin viimeinen pronssikin olisi varmaan kirkastunut kullaksi. Aho on epäonnistunut täysin roolissaan, osa tästä fiaskosta menee toki myös Junnon laskuun.
 

Zinetula

Jäsen
Voisittekos mennä kirjoittelemaan Ahon edesottamuksista tuonne vartavasten perustettuun ketjuun. Helpompi jättää kys. aihe huomioitta kun siitä ei ole vähän joka ketjussa. Jos Junnolla ei ole vielä omaa ketjua, semmoisen voi perustaa.

Toki aihe voi sivuta useampaakin ketjua, mutta täällä soisi olla enemmän joukkuetta koskevia asioita. Siitä tulikin mieleen, että taas on lisävaloa tunnelin päässä. Sentterikolmikon paluu lähestyy ja Albertkin pelasi oikeastaan ekan hyvän pelin liigassa. Kakosketju kantaa tällä hetkellä! Vielä kun se pakki ja huipputason rightin oikea laita snaipperin kaavussa, niin näyttää vielä paremmalta.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
[QUOTE="Zinetula, post: 6810601, member: 108547"Vielä kun se pakki ja huipputason rightin oikea laita snaipperin kaavussa, niin näyttää vielä paremmalta.[/QUOTE]

Tämän on sitten tapahduttava melkoisen ripeästi. Yritys on kova tälläkin hetkellä ollut, muttei se tule riittämään ja jos nuo "tulevat"hankitaan liian myöhään on se ja sama tuleeko sitten ollenkaan. Rahaa palaa vaan hukkaan. Kyllä muutaman pelin jälkeen pitää olla jo nähtävissä pelaajalaatu, kun saikkuosastolta ne vahvistukset pitäisi kerta nyt tulla.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tapparaan meni Linglet, tiiä oisko nyt ollu meille käyttöä, mutta maaleja tehny joskus mukavasti ja eikös se oo tämän kauden trendi treidauksessamme. Eliteprospects.com - Charles Linglet

Kirjoitellaanpa nyt hieman jouluaaton kunniaksi. Käyttöähän tuon tasoiselle miehelle olisi kyllä ollut Kärpissäkin, joskaan en tiedä vammapuolesta eli minkä vuoksi viime kaudella oli niin vähän pelejä. Hienoja tehoja KHL:n puolella, mutta jo AHL-tehot kertovat, että kyseessä on lähtökohtaisesti eri tason kaveri vaikkapa Albertiin verrattuna. Maajoukkueessakin on näköjään tehnyt lähes pistettä per peli. Tapparalla on myös sikäli hyvä tilanne, ettei pakottavaa tarvetta sateentekijälle ole.

Hyvät joulut kaikille palstaveljille ja -siskoille!
 
Hyökkääjistön hankinta olisi lähes pakko olla rightin laituri, siitäkin huolimatta että kaksi leftiä lähti taannoin. Edelleenkin puuttuu pisteidentekijät oikeasta laidasta.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vinhaa joulua kaikille! Elekää ylensyökö. Ja antakaa vessarauha mässäilyn jälkeen sitä tarvitseville. Sillä autuaita ovat pöntöllä istuvat. Ja elekääkä saattako muita kiusaukseen, vaan syökää ite ne omat suklaanne. Sillä siinä on voima, energia ja jumalaton kalorimäärä. Ja olkoon myös pukki teille armollinen. Jättäköön risut naapuriperheille. Notta vielä kerran, Jouluja vaan kaikille!!!
 

Maaginen 56

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kajaanin hokki
Onko tietoa palaako vemppaosastolta ketään kehiin keskiviikoksi? Ruohomaa ja Humaloja kaiketi piti olla ne herrat, jotka ovat lähimpänä pelikuntoa.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mikäli Ruohomaa palaa huomenna laatikkoon, niin onpa mukava nähdä Ruohomaa taas tositoimissa. Mielenkiintoista nähdä, mitä Ruohomaa tuo tullessaan Kärppien "piristyneeseen" (?) pelaamiseen? Ruohomaa oli pois 1,5 kuukautta, 14 peliä - tuo on tässä vaiheessa kautta pieni iäisyys. Ruohomaa aloitti elokuussa Kärpissä hyvin, mutta kauden edetessä yhä kroonisempi Kärppä-sekoilu vei terän miehen pelaamisesta. 18 peliä 1+5=6 pistettä -4 eivät ole kaksinen tilasto (sisäisen pistepörssin 11.) Kärppien viime kevään huippuvärväykseltä ja potentiaaliselta maajoukkuepalaajalta. Itse kuitenkin odotan, että huomenna, kevätvarsan lailla kaukalossa kirmaava Ruohomaa on osaltaan sitä, mitä "piristynyt" Kärpät kovasti tarvitsee.

* * * * *
Seuraavan kolmen viikon otteluohjelma:

Ke 28.12.2016 Kärpät - KooKoo
Pe 30.12.2016 Tappara - Kärpät
- - -
Ti 3.1.2017 Lukko - Kärpät
To 5.1.2017 Ässät - Kärpät
La 7.1.2017 Kärpät - SaiPa
- - -
Ke 11.1.2017 HIFK - Kärpät
To 12.1.2017 Kärpät - HPK
La 14.1.2017 Kärpät - TPS

"Latemarjamäen" Kärpille tuo ohjelma ei olisi ollut mitenkään ylivoimainen, mutta saapa nähdä miten on nyky-Kärpille? Tappara-, HIFK- ja TPS-pelit ovat melkoisia herkkupaloja, joissa Kärpiltä mitataan muutakin kuin henkisen jänteen pituus. KooKoo-, Lukko-, Ässät-, SaiPa- ja HPK-peleistä Kärppien täytyy ottaa jo pakkovoittoja, jotta Kärppien playoff-unelma säilyy uskottavana. Kärpät on valitettavasti ajanut itsensä siihen jamaan, että jo kauden tässä vaiheessa Kärpät ajaa takaa playoffs-viivaa. Yhtään pinnaa ei kärsi menettää eikä ohipelejä kärsi tulla. Seuraava kolme viikkoa näyttää hyvin, miten Kärppien peli on kehittynyt suhteessa eri tasoisiin vastustajiin. Tappara on tällä hetkellä täysin ylivoimainen, Tepsi erinomainen jääkiekkojoukkue. Hifkissä on kovasti potentiaalia ja Kerho haluaa yllättää.
 
Viimeksi muokattu:

Micol

Jäsen
Tässä ennen U20 Tanska - Suomi -pelin alkua odotellessa ajattelin kirjoittaa ensimmäisen viestini tälle palstalle.

Kärppien kausi on ollut kyllä paha pettymys tähän mennessä ja nyt onkin korkea aika tehdä todellinen ryhtiliike ja alettava kaivamaan niitä voittoja tasaisemmin. Huomisessa KooKoo-pelissä on taas kerran suuret panokset kyseessä ja kolme pistettä olisi kairattava keinolla millä hyvänsä.

Kokoonpanoon on siis palaamassa ainakin Ruohomaa, mutta myös Humaloja lienee jo pelikunnossa huomenna? Pienoinen kysymysmerkki on se, että millaiset kentälliset Suikkanen huomiselle taikoo. Hruska ei ole kyllä oikein vakuuttanut hyökkäyssuuntaan, joten olisiko aika laittaa mies sille tontille, missä on ominmillaan eli kolmosen keskelle hieman puolustavampaan rooliin. Ruohomaan hyökkäyspään potentiaali on Hruskaa korkeampi, joten lähtisin huomiseen "El Clásicoon" seuraavalla hyökkäysrosterilla:

Pyörälä - Ruohomaa - Albert
Mäenalanen - Kalapudas - Leskinen
Saarinen - Hruska - Lehtonen
Kestilä - Humaloja - Anttila

Koskenkorva ja Hermonen voisi käydä tässä vaiheessa hakemassa A:sta isoja minuutteja. Kossu saa varmasti vielä näytönpaikkoja tälle kaudelle edustuksessa, sillä ainahan sieltä on joku vakisentteri vuorollaan pois peleistä.

Puolustukseen tarvittaisiin tosiaan se yksi varma pakki, joka osaa ainakin syöttää, ehkä myös laukoakin. Koodinimelle Ville Pokka olisi nyt käyttöä.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tervetuloa @Micol joukkoomme. Mukavaa, kun tulee uutta jengiä mukaan.

Tänään on tosiaan iso päivä jälleen pisteiden valossa. Samoilla sijoilla vääntävä KooKoo vastassa, tosin se on pelannut matsin enemmän. Mielenkiintoista tosiaan seurata missä kondiksessa saikulta palaavat ovat ja kuinka paljon kinkut vielä hidastavat menoa. Nyt on mun silmissä uusi jakso alkanut ja sivu numero 1 vielä kirjoittamatta/tahrimatta. Saas nähdä millainen dekkari tästä tulee!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös