Suomen kokoonpanon ongelmat tulevat NHL-miesten rooleista. Harjoitusotteluiden kokoonpano oli roolien suhteen paremmin tasapainossa ja se näkyi mm. yv-pelissä joka oli helpompaa/rennompaa. Pulkkinenkin löysi siitä nopeasti paikkansa ja pääsi pelaamaan vahvuuksillaan. Samoin Aho. Kisajoukkueessa jaettiin ensin Koivun, Granlundin, Komarovin, Jokisen ja Barkovin paikat ja sitten katsottiin mitä muille jää. Pulkkinen ja Aho joutuivat siten pelaamaan itselleen epätavanomaista yv-roolia. Pulkkisen 5-5-pelaaminen meni samalla vaikeaksi, kun hän joutui neloseen ajokoiraksi. Samoin Ahon peli tasakentällisin tuntui kokoajan "pakottamiselta". Itse luulen, että Aho otti paineita Koivun ja Miken kanssa pelaamisesta ja ei siksi pelannut itselleen ominaista peliä.
Pulkkisen tilanne on vähän vaikeampi. On täysin perusteltua, että esim. Komarov saa pelata ylemmissä ketjuissa ennen Pulkkista. Hänellä on kuitenkin hyvät näytöt seurajoukkueesta tältä kaudelta ja pitkäaikaiset näytöt myös maajoukkueesta. Ongelmalliseksi tilanteen tekee, että Komarov pystyisi pelaaman hyvin myös alemmissa ketjuissa, mutta Pulkkinen ei. Pulkkinen on yksipuolinen pelaaja. Hänen vahvuutensa ovat nopeus ja laukaus. Heikkous on kaksinkamppailut. Vahvuudet ovat niin kovat, että hänellä on mahdollisuus pelata NHL:ssä ja maajoukkueessa kärkiketjuissa. Kuitenkin myös heikkous on niin hallitseva, että jos hän joutuu pelaamaan pienen tilan peliä, niin hän häviää kuvasta.
Pulkkinen tarvitsee mahdollisuuden ampua suoraan syötöstä tai syöttöjä luisteluun isolla jäällä, jolloin hän pääsee liikkeellä haastamaan puolustajia. Neliön keskellä yv:llä hän joutuu vääntämään mailaa vapaaksi ja Pihlströmin sekä Sallisen kanssa hän lähinnä voittaa alueita ja aina on puolustava pelaaja iholla.
Suomen joukkueen pitää nyt löytää roolinsa uudelleen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkien pitäisi olla tyytyväisiä kokoajan. Ei Janne Lahtikaan ollut tyytyväinen omaan rooliinsa 2011.