Täytyy sanoa, että sarja on kyllä mennyt ihan helvetin lujaa alamäkeä sarjan alkuajoista lähtien. Tuossa joulutauon aikana tuli katseltua ensimmäisen kauden jaksot ja ero nykypäivään on aivan valtava. Nykyään joka toinen repliikki pitää olla joku mukahassuttelu ja kaksimielinen repäisy, eikä kunnon ns. arkipäivän keskusteluita sarjassa enää ole lainkaan. Nykymeno on äärimmäisen tylsää ja puuduttavaa. Kaiken lisäksi henkilöistä puuttuu jotenkin kaikki särmä.
Alkuaikoina Pihlajakadulla oli myös kunnon äijämeiningiä. Jukka Salin, Markus & Aki, Toni ja vanha kunnon Ismo Laitela. Siihen kylkeen kipeästi aikuistuvat Salinin ja Laitelan lapset höystettynä vanhan ajan Karilla. Tätä sarjaa on tullut läpällä katsottua nykypäivänäkin, mutta nyt alkaa olla oikeasti se tilanne ettei jaksa oikein jaksoakaan katsella/kuunnella. Sarja on täynnä noita vinkujia (Eva, Monica, Peppi). Olihan siellä ennenkin rasittavia hahmoja tyyliin Jenni, mutta oli mukana myös paljon kiinnostavaa. Nikkinenkin seilailee kaukana vanhoista ajoista. Harmi.