TV-sarja: Salatut elämät

  • 7 897 628
  • 24 763

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tämä Karin keissi on toki hyvä ja jatkaa myös Taalasmaiden tuskaa. Vuosia sitten Sepolla oli myös samoja ongelmia ja VHS-pornolla homma ratkaistiin tai ainakin yritettiin. Oliko jopa samoja aikoja, kun Elina yllätti faijansa housut nilkoissa kellarista?
Minä muistelen Sepon alakerran kyllä toimineen, mutta Ulla vietti selibaattia, minkä takia Sepi joutui turvautumaan VHS-kasetteihin ja lopulta kärähti Elinalle siellä kellarissa housut nilkoissa.

Edelleen kaipaisin myös sitä Katariinan salakliniikkaa.
Niin kaipaan minäkin, koska haluaisin tietää niiden Katariinalle lähetettyjen lääkkeiden alkuperän, jota ei koskaan saatu selville. Tämä on yksi niistä harvoista(liekö jopa ainut?) juonikuvioista, jotka jätettiin auki.
 

Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Onko Ismo poistunut sarjasta vai eikö ole tällä hetkellä mitään roolia tarjolla? Ei ole saanut ruutuaikaa vielä tämän vuoden puolella. Eliaksen pikkutakki on kohta kyllä jo legenda, ei sentään saunassa sitä käyttänyt. Lopun raivokohtaus, ko. hahmolta jolla ei ole tällä yhtään mitään tekemistä, oli huikea.
 
Viimeksi muokattu:

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Tämä on yksi niistä harvoista(liekö jopa ainut?) juonikuvioista, jotka jätettiin auki.

Mä edelleen mietin ja pohdin niin maan perkkeleesti ja tasaseen, että missä on Joonatan ja miksi Iida oli pöllinyt fyrkkaa Alissalta ja miksi Alissaa ei enää fyrkat kiinnostakaan, vaikka alussa niin hurjana uhkaili Pihlajakadun neiti Pontevaa Plondia.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aikani kuluksi suoritin pientä googlettelua joka osoitti "epäilykseni" oikeiksi.

Muistaakseni Eerikäisen hahmo viittaasi jossain repliikissä ikäänsä, josta sai käsityksen että pariskunta olisi about samaa ikäluokkaa.

Todellisuudessa Taurula voisi olla ikänsä puolesta vastanäyttelijänsä isä. Ikäeroa on 18 vuotta.

Toisaalta Viitamäellä ja Alissalla on in real life ikäeroa vain neljä vuotta. Luulin että olisi ollut lähempänä kymmentä.
 
Viimeksi muokattu:

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Onkohan sairaalassa joutoaikaa vai mikähän oli, kun Aki painoi kutsunappia, niin Kristiina tuli katsomaan kahdessa sekunnissa. Olispa muuallakin yhtä tehokasta. Saattaa oll, että Aki palkannut oman henkilökohtaisen avustajan odottamaan oven nurkalle.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Aikani kuluksi suoritin pientä googlettelua joka osoitti "epäilykseni" oikeiksi.

Muistaakseni Eerikäisen hahmo viittaasi jossain repliikissä ikäänsä, josta sai käsityksen että pariskunta olisi about samaa ikäluokkaa.

Todellisuudessa Taurula voisi olla ikänsä puolesta vastanäyttelijänsä isä. Ikäeroa on 18 vuotta.

Toisaalta Viitamäellä ja Alissalla on in real life ikäeroa vain neljä vuotta. Luulin että olisi ollut lähempänä kymmentä.

Nimenomaan saippuasarjoissa on äärimmäisen tyypillistä, että ihminen näyttelee selvästi nuorempaa hahmoa, kuin mitä hän itse oikeasti on (helpoimpana esimerkkinä tulee mieleen 90-lukuinen tyttöjen suosikkisarja Beverly Hills 90210, jossa osa "lukiolaisten" näyttelijöistä oli jo sarjan alkaessa vähintään 25-vuotiaita). Salkkareissa karkein esimerkki lienee 2000-luvun alkupuolella sarjassa on ollut lukioikäinen Inka, jonka näyttelijä oli jo likemmäs kolmekymppinen, mutta erittäin lapsenkasvoinen..

Taurulastakin näkee, että kyllä hänellä ikää on (tosin ehkä silti pieni yllätys, että tosiaan on jo lähes viisikymppinen), Karin hahmo on sitten kuitenkin vajaa kymmenen vuotta nuorempi. Lindan näyttelijä taas on kolmekymppiseksi kuitenkin "iäkkään" näköinen, joten kaipa heistä nyt sellainen kompromissin omainen karkeasti samanikäinen pariskunta on mahdollista tehdä.. Kari 40v ja Linda 35v logiikalla
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Mä edelleen mietin ja pohdin niin maan perkkeleesti ja tasaseen, että missä on Joonatan ja miksi Iida oli pöllinyt fyrkkaa Alissalta ja miksi Alissaa ei enää fyrkat kiinnostakaan, vaikka alussa niin hurjana uhkaili Pihlajakadun neiti Pontevaa Plondia.
Ai niin tämäkin on jätetty auki. Oli kieltämättä huvittavaa, kun Alissa heti salkkaritaipaleensa alussa vaati rahoja, mutta nyt asia on unohtunut. Toki Alissalla on ollut isommat kuviot meneillään, mutta silti.

Joonatan olisi kova lisä sarjaan. Alkuvuosinaan ärsyttävä, mutta Pala Productions -aikoina Joonatanille alkoi tulla sopivasti pilkettä silmäkulmaan.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Liisa-Kristiina Pohjonen-Laitelan suorittaminen jakson loppukohtauksessa hipoo jo taiteen rajoja. Vähemmälläkin on Oscareita voiteltu. Näyttelemisen taso ylitti omissa papereissani jopa viime tuotantokauden viimeisen kohtauksen kiljaisun.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Olipahan eilen jäätävä jakso! Sebastianin sanailut ja Liisa-Kristiinan ulosmarssi ehdotonta klassikokamaa.

Näinköhän Eva ja Monica saavat puhuttua itsensä kuiville lesboseikkailuistaan? Kaiken järjen mukaan eivät, mutta Salkkareissa kaikki on tunnetusti mahdollista.

Liisa-Kristiina osoitti tyhmyytensä. Kuka helvetti menee möläyttämään sovintohetkellä, että vakoili sovittelemaansa ihmistä? Toivottavasti käveli Laitelan ovesta ulos viimeisen kerran, sillä kyseessä on ehkä ärsyttävin hahmo koko Salattujen elämien historiassa. Koodari ja Sampo toki pääsevät erittäin lähelle.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toivottavasti käveli Laitelan ovesta ulos viimeisen kerran, sillä kyseessä on ehkä ärsyttävin hahmo koko Salattujen elämien historiassa. Koodari ja Sampo toki pääsevät erittäin lähelle.
Omissa papereissani kukaan ei taida päästä lähellekään, vaikka todennäköistä onkin, että sarjan mittavan historian ansiosta vain unohdan jonkun superärsyttävän hahmon. Turbohuuli-Sampo oli toki vittumaisen näköinen ja kuuloinen kaveri. Koodarikin ylimielisyydessään ja lipevyydessään on suhteellisen ärsyttävä jätkä, mutta kyllä Liisakristiinalaitelapohjonen räjäyttää pankin. Täysin turha hahmo koko sarjassa, jonka ainoa tarkoitus vaikuttaa olevan toisten kyttääminen ja arvosteleminen, sekä toki näiden asioihin itsensä aina jollain haistapaskatekosyyllä sekoittaminen. Lisäksi kun kyseessä on jo aikuinen nainen, eikä mikään näyttelykykyjensä suhteen kehittyvä prospekti, niin ei voi kuin sanoa, että painu Liisakristiina vittuun mun salkkareista!
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
- Matleena
- Uimari-Niko
- Se Liisan tyttö

Tähän voisi lisätä vielä lentäjän entisen lepakkonaisen ellei ole jo mainittu. Salkkarit on ravistellut ennakkoluuloja, mutta vahvistanut myös stereotypioita. Taidelesbo oli Helin kanssa sellainen duo ettei pahemmasta väliä.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Tähän voisi lisätä vielä lentäjän entisen lepakkonaisen ellei ole jo mainittu. Salkkarit on ravistellut ennakkoluuloja, mutta vahvistanut myös stereotypioita. Taidelesbo oli Helin kanssa sellainen duo ettei pahemmasta väliä.
Oli kyllä onneton! Heli sentään oli vaan rasittavahko hahmo, mutta tuo Iris(?) Oli myös paska näyttelijä...
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Ulla, Kris-Liisa, Iiris, Irma, turbohuuli-Sampo, persleuka-Heli, Jaana, Veera, Matleena, vale-Liisa, Elsa, se Aaron äiti, vesipää-Niko, uimari-Niko, Oliver, Mariannan äiti, Marianna, pallukka-Iida, vinkuja-Sanni, päiväkirja-Peppi&Heidi ja Koodari ainakin. Nykyinen lässyttäjä-Ismokin alkaa olla kohta joukon jatkeena. Lisäksi Annika, Silja ja Juulia olivat myös ajoittain ärsyttäviä, mutta ei niin pahoja kuin yllämainitut.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Kyllä sanon, että Sampo ja Sampon suu olivat vastenmielisintä silmille ja korville mitä tämä sarja on historiansa aikana tarjonnut.

Parhaita hahmoja on ollut Karin lisäksi selkeästi nämä sarjan pahikset, eli Aaro ja Heiskanen
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Koska tämä via dolorosa saadaan päätökseen? Ei pysty enää oikeasti kuin kerran viikossa katsomaan jonkun jakson ja senkin jälkeen on ahdistus taattu.

Nää samat kierrätykset kierrättyy joka.... helvetin... jaksossa. Esimerkkinä vaikka nämä "ihan vahingossa" paikalle sattumiset kun joku halaa, tai pussaa tai kertoo salaisuuden. Ei siinä muuten mitään, mutta ne tapahtuu aina puistossa, rappukäytävässä tai Amandassa ja kohtauksen alussa jo teidät, että voi käydä jääkaapilla vaikka hakemassa juotavaa ja kun tulet takaisin, niin joku on nähnyt jotain mitä hänen ei pitäisi.

Kaikkein eniten vituttaa, että silloin kun hahmo töppää ja vastapuoli näkee sen piilosta, niin "EI OO MITÄÄN HAJUA MISTÄ SÄ PUHUT" mutta jos kukaan ei edes kyseenalaista asiaa, niin johan se kerrotaan ihan vapaaehtoisesti kun "kyl se nyt varmasti tietää, tästä se puhuu, okei mä kerron". Saatana, eikö tähän saa mitään ennalta-arvaamattomuutta enää sisällytettyä? Edes jotain?
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Vakavasti te otatte tän sarjan :D

Hyvistä hahmoista pakko mainita Maarit. Todella hyvä näyttelijä kyseessä. Nyt ei ole montaa vituttavan huonoa näyttelijää sarjassa, mutta eiköhän Liisakristiina ookki tarpeeksi :) Peppi myös alusta asti ollut rasittavahko hahmo.


Hiukan on tylsä Salkkarit tällä hetkellä. Eihän tuolla oikein mitään tapahdu.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Otetaanpa kiinni mielenkiintoisiin löytöihin:

Puhetyyli oli toki ärsyttävä ja ennen kaikkea kuolettavan tylsä, mutta kyllä tuotakin kesti katsoa.

Uimari-Niko
Uimari oli itse asiassa jo niin huono että se olikin varsinainen legenda. Treenit kiloisilla punteilla ja Amin piinkova valmentaminen kuuluvat Salkkareiden ikimuistoisimpiin hetkiin.

E: Poistettu tekstiä muistivirheiden takia.
 
Viimeksi muokattu:

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minä muistelen Sepon alakerran kyllä toimineen, mutta Ulla vietti selibaattia, minkä takia Sepi joutui turvautumaan VHS-kasetteihin ja lopulta kärähti Elinalle siellä kellarissa housut nilkoissa.

Näin se taisi ollakin. Sepon sonnimaisuus ei ollut pelkkää legendaa.

Evan ja Monican setti oli kyllä taas oikein peruskamaa. Nuolevat toistensa majavia, ovat rikki ja paskana toisistaan ja sitten hilpeänä unohdetaan koko juttu ja jutellaan perinteisiä "miks mun mies suutelee toisen kanssa"-juttuja. Pakko tuossa on yhä elää tukahdutettuja tunteita, muuten menee taas liian suorilla mutkilla.

Eikö Liisan tytär ollut Venla? Siru oli Talen ensimmäinen hengauskaveri. Johon yhteydet ovat katkenneet kuten siihen skeittariurpoonkin. Faija kävi hakemassa ja that's it.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Eikö Liisan tytär ollut Venla?
Niin oli joo. Sekotin Siruun, kun Liisa väitti olleensa Sirulle jotain sukua. Venla oli ärsyttävä, tai pikemminkin Venlan yksi ainoa ilme ärsytti.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Oishan se kamalaa, jos Kristiina oliskin kuolla kupsahtanut tuonne hotellihuoneeseen...

Ja mitä helvettiä Evan lesboilut kuuluu Jirille? Saa kait Eva jyystää vaikka Ullaa jos haluaa.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Parhaita hahmoja on ollut Karin lisäksi selkeästi nämä sarjan pahikset, eli Aaro ja Heiskanen
Pekka unohtui tuosta listasta. Itse ainakin arvostan suuresti sitä psykoottista rauhallisuutta, kun jutteli joutsenelleen.

Oishan se kamalaa, jos Kristiina oliskin kuolla kupsahtanut tuonne hotellihuoneeseen
Täytyy kyllä onnitella, että sairaanhoitaja ei tajunnut mennä lääkäriin tuollaisen päähänkohdistuneen tällin jälkeen. Toivon, että LiisaKristiinan viimeinen näyttelijäsuoritus nähdään piakkoin ruumiinvalvojaisissa Amandassa, kun yrittää olla hiljaa liikkumatta arkussa puuttumatta toisten asioihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös