Ampumahiihtokausi 2014-2015

  • 73 219
  • 490

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... hiihdon puolelta Estil, Alsgaard...

Olen jo unohtanut, mikä kisa oli kyseessä, mutta jonkun skaban jälkeen olen aina ajatellut, että Alsgaardin on/oli pakko olla doupattu. Joku sellainen yli-inhimillinen kisa se häneltä oli. Riennän kuitenkin vakuuttamaan, että muistikuvieni mukaan Alsgaard ei voittanut suomalaisten kustannuksella, joten ainakaan motiivini eivät ole spordemaiset.

Muistanko oikein, että Alsgaardin nimellä olisi ainakin spekuloitu siinä taannoisessa ruotsalaisdokkarissa, joka käsitteli veriarvoja?

Björn Dählie on nimenä myös sellainen, että häntä aika ajoin aletaan syyttää d-vitamiinista. Suuret hiihtäjät kuten Myllylä tai Dählie, niin tavallaan heidän kovimpien saavutustensa arvoa silmissäni ei edes vähennä doping-jutut, oli ne vaan kovia äijiä, lapsuuden sankareita. Toki Mikan käry oli ensiksi valtaisa järkytys, taisin olla ihan itkun partaalla, kun yksi kovimmista nuoruuden idoleista syöstiin jalustalta.
 

TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Minä en lähtisi syyllistämään pelkkää Björndalenia. Silloin hänen huippuvuosinaan ah:ssa ja Karhulaakson sivulajissa hiihdossa oli PALJON urheilijoita, joita voidaan epäillä dopingista. Poiree, Fischer, Defrasne, hiihdon puolelta Estil, Alsgaard, itävaltalaiset Botvinov ja Hoffman, näin mainitakseni. Näitähän riittää pengottavaksi.

Kaikilla meillä on omat epäilyksemme, minullakin.

Tuskin Ole-Einar ainut oli, mutta ampumahiihdossa hän oli vauhdiltaan täysin ylivoimainen, vain hiihdosta löytyi kovempia. Tämä norjalainen dopingtestaaja, joka julkaisi kirjassaan paljastuksia norjalaisesta dopingista, totesi, että osa näistä 2000-luvun alun norjalaisista douppaajista urheilee yhä. Tuo kuvaus sopinee parhaiten Ole-Einariin. Salt Lake Cityssä, jossa kisat olivat korkealla oli Ole-Einar yäysin ylivoimainen.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Nyt alkaa toden teolla huolestuttaa Mäkäräisen pikakilpailusuorittaminen. Koko ajan ammunnassa tulee sakkoja aivan liikaa, mutta jostain syystä neljän ammunnan kisoissa ampuminen on varmempaa. Toki, nyt ollaan Oslossa, jonka pikakisa on aina ollut Mäkäräiselle hankala. Kontiolahden pikakisat ovat aina onnistuneet Mäkäräiseltä loistavasti, mikä on tottakai hyvä enne, muttei viimeaikaiset pikakisat hurraahuutoja herätä. Hiihtokaan ei kulkenut normaalikisan tahtiin. Suksihuolto näyttäisi olevan suhteellisen merkittävä tekijä tänään.
 

Byvajet

Jäsen
Hiihtokaan ei kulkenut normaalikisan tahtiin. Suksihuolto näyttäisi olevan suhteellisen merkittävä tekijä tänään.

Toivottavasti hiihtovauhti selittyy suksilla eikä sairaudella. Pessimistinä arvaan sairautta, pinnan alla kalvavaa, joka jo vaikuttaa suorituskykyyn.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tuolla laskuvoittoisella lenkin keskipätkällä Kaisa otti tänään turpaan jokaisella kierroksella. Tuo ainakin antaisi osviittaa siitä, että Mäkäräisen lankku ei ole tänään ollut kilpailukykyinen. Toki ei tuo nyt varmaan fyysisestikään ole mitään parasta suorittamista ollut. Toivotaan ettei Kaisan terveys nyt prakaa. Mari Laukkanen ja Ahti Toivanenhan tuolta jo lähetettiinkin kotiin, koska olivat kipeinä.
 

TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Toivottavasti hiihtovauhti selittyy suksilla eikä sairaudella. Pessimistinä arvaan sairautta, pinnan alla kalvavaa, joka jo vaikuttaa suorituskykyyn.

Torstaina Kaisalla oli huippulankku nyt kehno, joten hyvin ero selittynee. Tshekeillä ja ranskalaisilla varmaan huippulankku. Tshekit ovat onnistuneet huollossa tällä kaudella useasti.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Toivottavasti hiihtovauhti selittyy suksilla eikä sairaudella. Pessimistinä arvaan sairautta, pinnan alla kalvavaa, joka jo vaikuttaa suorituskykyyn.
Suomen joukkueessa on ollut pientä sairastelua... MUTTA, Mäkäräinen oli kisan toiseksi nopein hiihtäjä, hävisi Vitkovalle pari sekkaa voittaen kuitenkin Dashan samaisella parilla sekunnilla.

Mitä nyt noita hiihtoaikoja tsekkasin, niin suurin osa ajoista selittynee suksista. Mm. Bondar oli seitsemänneksi nopein, 24 sekkaa perässä nopeinta hiihtäjää. Ja Soukkis oli viidenneksi nopein, 22 sekuntia kärkeä perässä, tällaista vauhtia ei ole Gabi ihan hetkeen hiihtänyt.

Torstaina Kaisalla oli huippulankku nyt kehno, joten hyvin ero selittynee. Tshekeillä ja ranskalaisilla varmaan huippulankku. Tshekit ovat onnistuneet huollossa tällä kaudella useasti.
Veikkaisinpa huonon suksen vaikuttaneen myös ampumiseen. Kaisa ei ole saanut sopivaa vauhtia alle, minkä takia ampuminen vaikeutuu. Ratakin on sellainen, jossa voitelussa hyvin onnistuneet saavat paljon hyötyä.
 

TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Suomen joukkueessa on ollut pientä sairastelua... MUTTA, Mäkäräinen oli kisan toiseksi nopein hiihtäjä, hävisi Vitkovalle pari sekkaa voittaen kuitenkin Dashan samaisella parilla sekunnilla.

Mitä nyt noita hiihtoaikoja tsekkasin, niin suurin osa ajoista selittynee suksista. Mm. Bondar oli seitsemänneksi nopein, 24 sekkaa perässä nopeinta hiihtäjää. Ja Soukkis oli viidenneksi nopein, 22 sekuntia kärkeä perässä, tällaista vauhtia ei ole Gabi ihan hetkeen hiihtänyt.

Domra tuskin veti viimeistä kierrosta täysillä, koska uskoi voittavansa helposti. Takaa ollaan kuitenkin tultu kovaa.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Domra tuskin veti viimeistä kierrosta täysillä, koska uskoi voittavansa helposti. Takaa ollaan kuitenkin tultu kovaa.
Aivan varmasti Domracheva veti viimeisen kierroksen täysillä, sillä nollat ampumalla moni kova myöhemmin lähtenyt kilpailija olisi voittanut Domrachevan, jos hän olisi himmaillut viimeisellä rundilla selvästi. Nyt niitä nollia ei vain tullut.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Domra tuskin veti viimeistä kierrosta täysillä, koska uskoi voittavansa helposti. Takaa ollaan kuitenkin tultu kovaa.
Darya hävisi vikalla kiekalla vain kuusi sekuntia kierroksen nopeimmalle eli Vitkovalle. Mäkäräinen voitti Dompan vain kahdella sekalla tuolla kierroksella eli en usko Domrachevan pahemmin hölläilleen.
 

TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Aivan varmasti Domracheva veti viimeisen kierroksen täysillä, sillä nollat ampumalla moni kova myöhemmin lähtenyt kilpailija olisi voittanut Domrachevan, jos hän olisi himmaillut viimeisellä rundilla selvästi. Nyt niitä nollia ei vain tullut.

Kukaan jäljessä lähtevistä ei ole ollut lähelläkään Darian hiihtovauhtia tällä kaudella. Kovin hänen jälkeensä lähteneistä, Dahlmeier, ampui nollat, mutta ei pärjännyt eikä pärjäisi edes puolivauhtista Dariaa vastaan. Domratsheva ei ollut erityisen väsynyt maalissa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
Toivanen 0+1 ja kolme minuuttia kärkeen. Ylivoimaisesti hitain yhden sakon nainen. Rauhamäki 3 sakkoa ja neljä minuuttia. Surullista varsinkin ladulla
 

TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Toivanen 0+1 ja kolme minuuttia kärkeen. Ylivoimaisesti hitain yhden sakon nainen. Rauhamäki 3 sakkoa ja neljä minuuttia. Surullista varsinkin ladulla

Kiitos IBU:n politiikan (=järjestäjät maksaa kaikkien urheilijoiden kulut), saamme nauttia näistä surkeista urheilijoista, eikä pelkästään Suomella. Mitä lisäarvoa Britannian joukkue antaa lajille?
 
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Saksalle Oslo on MM-karsinta, joten panokset olivat/ovat kovat. Tai no, ihan karsintakilpailuja ei kisata, mutta muutamilta vaaditaan/vaadittiin lisänäyttöjä. Gössner jätettäneen ulos joukkueesta, joten naisten jengissä varmoja urheilijoita ovat Dahlmeier, Preuss, Hildebrand sekä Hinz. Ja eiköhän Kummer päästetä MM-normaalimatkalle, jolloin Hinz jäisi poppariosastolle.

Miehistä Schempp, Peiffer sekä Lesser ovat varmoja nimiä, Birnbacher ja Böhm kilpailevat keskenään viimeisestä paikasta. Uskoisin Birnbacherin kisaavan pikakisan ja takaa-ajon, Böhm saattaisi päästä normaalimatkaan ja/tai yhteislähtöön.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
Kiitos IBU:n politiikan (=järjestäjät maksaa kaikkien urheilijoiden kulut), saamme nauttia näistä surkeista urheilijoita, eikä pelkästään Suomella. Mitä lisäarvoa Britannian joukkue antaa lajille?

Kaikille annettakoon mahdollisuus mutta jos pääsee edes lähelle nollia ammunnassa ja sijoitukset huitelevat tasaisesti 70-80 välillä mielekkyyttä voi kyseenalaistaa. Ja koska noita nyt tulee seurattua livenä ibu:n datacenterin kautta niin samat naiset sieltä löytyvät pohjilta todella monessa kisassa, miehissä sama tilanne
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Huomenna kisataan viimeiset henk.kohtaiset kisat ennen Kontiolahden MM-kisoja, joten pohdiskelu voitaneen jo aloittaa. Seuraavassa pohdiskelen hivenen eri kilpailujen tuloksia:(Mitalistit kirjoitetaan sijoitusjärjestyksen mukaan)

Sekaviesti: Saksa, Norja, Venäjä, Tshekki ja Ranska ovat suurimmat suosikit mitalisteiksi. Itse näkisin mitalikolmikkona Norjan, Saksan sekä Tshekin.

Miesten pikamatka: Mysteeri. Miesten kisoissa on suhteellisen paljon kovia kilpailijoita, minkä takia ennakointi on hivenen arpapeliä. Siitäkin huolimatta uskon mitalikolmikon olevan Fak, M.Fourcade ja J.Bö.

Naisten pikakisa: Kaikki on pedattu Kaisa Mäkäräistä varten. Ladut ja penkka tuttuja, alla loistava, lähes täysin kautta 10-11 linjaileva sesonki. Mutta Darya Domracheva on aina vaarallinen. Myöskään Vitkovaa, Dorin Habertia sekä Dahlmeieria ei kannata unohtaa. Ja onhan siellä muitakin. Kaisa juhlii, Domralle hopea ja Dorin Habertille pronssi.

Miesten takaa-ajo: Kuten jokainen tietää, pikakisa ratkaisee paljon. Kärkimiesten ampuminen on niin hyvää, että kärjelle ei parane pahemmin hävitä tai muuten jahdista tulee TODELLA vaikea. Fourcade saa haluamansa eli kultaa, Schempp nousee mitaleille ja vanha herra Karhulaakso eli Björndalen ampuu upeasti ottaen pronssit.

Naisten takaa-ajo: Mäkäräinen lähtee kärjessä matkaan, mikä osoittautuu hänen tuhokseen kultataistelussa. Sakkoja tulee ihan liikaa, jolloin DD pääsee "helppoon" voittoon, Dahlmeier "yllättää" MM-hopealla ja Kaisakin saa taistelumitalin.

Naisten normi: Domracheva ja Mäkäräinen ratkovat kullan kahdestaan ellei jotain ihmeellistä satu. Luotetaan Mäkäräisen hiihtoon ja ammuntaan kotona eli hän voittaa, Lukashenkan lemmikki Darya on taas hopealla ja pronssi menee Skardinolle.

Miesten normi: Fourcade jatkaa normikisan kinginä anastaen kullan, Shipulin ilahduttaa venäläisyleisöä hopeamitalilla ja Erik Lesser onnistuu jälleen päämatkallaan päästen alimmalle palkintokorokkeelle.

Naisten viesti: Tshekki, Saksa, Ranska, V-Venäjä, Norja sekä Italia ratkovat mitalit. Tshekki jatkaa huimaa kauttaan jyräten kultaan, V-Venäjä nousee Dompan ansiosta hopealle ja Saksa on pronssilla. Aika moni urheilija saisi uransa avausmitalin.

Miesten viesti: Norja, Saksa, Venäjä, Ranska, Tshekki sekä Itävalta käyvät mitalitaiston. Venäjä voittaa, Norja hiihtää hopealle ja Itävalta tekee pienimuotoisen yllätyksen nappaamalla "jäännösmitskun".

Naisten massalähtö: Nyt ei Kaisa juhli mitalia. Uskoisin kullan menevän joko Domralle tai Vitkovalle, Domra näistä todennäköisin. Eli hänelle kultaa, Vitkovalle hopea ja pronssit Valj Semerenkolle.

Miesten massalähtö: Kulta Schemppille, Quentin Fillon Maillet tekee jymypaukun vahvan ampumisen ansiosta, tuloksena toinen sija. Simon Eder saa vihdoinkin henk.kohtaisen arvokisamitalin eli pronssia pukkaa.

Saa kommentoida ja olla rohkeasti eri mieltä, mielipiteitähän nämä(kin) pohjimmiltaan ovat!
Mites porukka näkee ennakkoasetelmat Kontiolahtea ajatellen? Tässä on oma pohdintani. Minulla kisajännitys jo kasvaa kovaa vauhtia, koska meinaan lähteä katsomaan MM-pikakisan, josta äärimmäisen optimistisesti odotan Kaisan voittoa, vaikka edelliset pikakisat ovat olleet hivenen heikohkoja. Ladut ovat Kaisalle sopivia ja monelle muulle suhteellisen raskaita. Myös miesten kisasta tullee huippujännittävä!
 

TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Mites porukka näkee ennakkoasetelmat Kontiolahtea ajatellen? Tässä on oma pohdintani. Minulla kisajännitys jo kasvaa kovaa vauhtia, koska meinaan lähteä katsomaan MM-pikakisan, josta äärimmäisen optimistisesti odotan Kaisan voittoa, vaikka edelliset pikakisat ovat olleet hivenen heikohkoja. Ladut ovat Kaisalle sopivia ja monelle muulle suhteellisen raskaita. Myös miesten kisasta tullee huippujännittävä!

Naisissa Kaisa on suurin ennakkosuosikki jopa voittamaan kaikki henkilökohtaiset matkat. Darian hiihtokunto ei ole ollut napissa ja seinänousu sopinee huonosti hänelle. Muut voivat voittaa vain, jos Kaisa ja Daria töpeksivät. Kaisalle kotikisapaineet ovat kovempi vastus kuin kilpasisaret. Kaisan kisat ovat epäonnistuneet, jos hän ei saa edes yhtä kultaa.
Miehissä tilanne on taas aika avoin. Selkeää ykköstä ei ole.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kiitos IBU:n politiikan (=järjestäjät maksaa kaikkien urheilijoiden kulut), saamme nauttia näistä surkeista urheilijoista, eikä pelkästään Suomella. Mitä lisäarvoa Britannian joukkue antaa lajille?

Sinällään tämä IBU:n politiikka on kuitenkin onnistunut, koska se on luonut ihmisille sankoin joukoin kuvan, että ampumahiihto on talviurheilun koviten ja laajimmin kilpailtu laji. Ampumahiihdossa mc-viestiin osallistuu se reilut 20 maata, kun vaikkapa maastohiihdossa jäädään noin 12 eri maan kantturoille. Vaikka toki se lienee kaikille selvää, että nämä Korean, Britannian, Kazakstanin, Liettuan, Suomen, Bulgarian tai Romanian heikoimmat viestin viejät ovat kaukana varsinaisen huippu-urheilijan määritelmästä.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Miehissä tilanne on taas aika avoin. Selkeää ykköstä ei ole.
Miehissä Martin Fourcade on todella kovassa tikissä.

Fourcade ampui Holmenkollenilla kaikki taulut alas kaikissa kisoissa. Selostajat taisivat tänään todeta, että Fourcadella on nyt kymmenen puhdasta ammuntaa putkeen.

Lisäksi Fourcaden hiihtovauhti on Holmenkollenilla ollut käytännössä nopeinta. Kontiolahden ja Holmenkollenin maastot sopivat Fourcadelle paremmin kuin Keski-Euroopan tasaisemmat ladut.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Suomen miesten ampumahiihdossa ollaan vahvasti matkalla kohti kaikkien aikojen surkeinta mc-kautta. Eihän tuo menestys tässä viime vuosinakaan ole kaksista ole ollut, mutta sentään Suomen miesampumahiihtäjien kauden aikana saavuttamat mc-pisteet on laskettu kymmenissä, mutta nyt on kasassa vain Ahti Toivasen Östersundissa hankkimat kolme pistettä. On melko sääli, että kotikisavuonna ollaan näin pahasti pihalla. Tämänkin päivän kisan osalta suomalaiset ampuivat hyvin, kukin vain yhden sakon, mutta hiihtovauhti on niin surkeaa, että se ei riitä edes 70 parhaan joukkoon. Jarkko Kauppisen hiihto on erityisesti ihan täydellistä huumoriosastoa. Hän oli helvetti sentään tänään koko kisan hitain hiihtovauhdin osalta. Muun muassa Britannian Jackson kyykytti häntä ladulla yli 1.20.
 

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Mitäpäs tässä ollsi lisättävää jo mainittuihin. Itse huolestuin ensimmäisestä väliajasta ja ajattelin, että Kaisa on sairastumassa. Täytynee kuitenkin luottaa siihen, mitä hän itse sanoi, siis että ei ole. Hiihto oli kuitekin melko hyvä, varsinkin jos suksi ei ollut itsestään kulkeva huippuvahattu. Kaikilla lenkeillä kärkipäässä, mutta ei ylivoimaa. En tiedä makuuhutia, mutta pystyhudit oli aika lähellä, toinen roiskehuti.Tasoittuu enemmän ammuttaessa. Kollenin osumaprosentti hyvä, 90%. Kai tämä tulos laittaa enemmän Domaralle paineita, vaikka luulisin, että paineet olisi kelvanneet Kaisallekin voiton jälkeen.

Ei se köhiminen kyllä hyvältä kuulostanut...
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Miesten pikakisa sisälsi aikamoisia yllätyksiä. Voittaja oli nolla-ampuja Arnd Peiffer, jolta tällaista en missään nimessä odottanut. Kakkonen oli Peifferille niukasti hävinnyt,myöskin nollat saalistanut, Martin Fourcade. Anton Shipulin päätyi kolmanneksi ja Andreas Birnbacher oli hienosti neljäs. Mutta ehkä päivän suurin yllätys oli isäntämaan Lars Birkelandin komea vitossija ja kuten kaikki edellä olleet, Birkelandkin ampui nollat.

Birnbacher varmisti mitä luultavammin lopullisesti paikkansa MM-joukkueen ytimessä, sensijaan Daniel Böhm joutuu jännittämään kisapassinsa puolesta, koska Benedikt Doll oli tänään yhdestoista ja muutenkin esittänyt hyviä otteita tällä kaudella.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Pakko muuten antaa norjalaisten TV-ohjaukselle tunnustusta. Kaikesta näkee hiihtokulttuurin olevan vahva Vuonomaassa. Norjalaisilla on hyvää tilannetajua mm. yllättäjiä näytetään, väliaikoja on minusta enemmän saatu telkkariin, eikä oikeastaan ketään merkittävää urheilijaa ole jätetty kuvan ulkopuolelle.

Ero Saksan TV-työhön on valtaisa, sakut lähinnä kuvasivat omiaan ja hukkasivat samalla mahdollisuuden nostaa yllättäjät valokeilaan. Suomen ohjaus on ainakin edellisvuosina ollut hyvää, toivottavasti Kontiolahdella sama trendi jatkuu.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Käytännössä kotiyleisön edessä kilpaileva Venäjä on julkaissut MM-joukkueensa:

Naiset:

Olga Podchufarova
Ekaterina Glazyrina
Darya Virolainen
Ekaterina Yurlova
Ekaterina Shumilova
Yana Romanova
Olga Yakusova(varalla)

Miehet:

Anton Shipulin
Jevgeni Garanichev
Timofey Lapshin
Dimitri Malyshko
Alexei Volkov
Maksim Tshetkov
Alexey Slepov

http://biathlonrus.com/main/2015/51754/(Linkki Venäjän liiton uutiseen)

Jännä nähdä, miten Venäjä meinaa toimia matkavalintojen kanssa. Miehissä Shipulin ja Garanichev nyt urakoivat kaikki kisat, Lapshin päässee ainakin pikakisaan ja takaa-ajoon, neljäs mies on avoin. Mutta eiköhän Malyshko pääse samoihin kisoihin kuin Lapshinkin.

Venäjällä on siitä vaikea tehtävä, että pitäisi päättää kovien vaihtoehtojen väliltä. Volkovin, Tshetkovin ja Slepovin mahdollisuus lepää normikisan varassa, josta sitten Lapshin ja/tai Malyshko pudotettaisiin pois. Tosin Lapshin on ollut mukavassa kunnossa ja ennenkin Kontiolahdella hyvä, mistä johtuen hänen pudottamisensa ei vaikuta kovin järkevältä.
 
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Norja julkaisi MM-joukkueensa:

Naiset:

Tirill Eckhoff
Fanny Welle-Strand Horn
Synnöve Solemdal
Marte Olsbu
Elise Ringen

Miehet:

Ole Einar Björndalen
Emil Hegle Svendsen
Lars Helke Birkeland
Henrik L'abee-Lund
Johannes Bö
Tarjei Bö

Kuten olen jo useampaan otteeseen todennut, odotukset norjalaisittain ovat alhaisimmat pitkään aikaan. Naisista en usko Norjan saavan yhtään mitalia, sekaviestistä Norja ottaa kultaa, miehistä Björkka ja J.Bö sekä viestijoukkue ottavat mitalit, näin minä Norjan tilanteen näen.

http://www.biathlonews.com/kontiolahti-2015-norwegian-team-has-been-announced/
Linkissä Biathlon Newsin uutinen Norjan porukasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös