Archie Bunker
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- JYP
Pikaisella kuukelilla löytyi tieto että vuonna 2006 on 5-tiellä Petosen liittymän kohdilla ollut noin 30000 ajoneuvoa/vrk.
Ei varmasti, sillä tuohan tekisi lähes 200 000 autoa vuorokaudessa, mikä ei pidä millään muotoa paikkaansa.
En ole ihan varma mitä Seppo on ajanut takaa, mutta uskon hänen väitteensä olevan joka tapauksessa hieman tyhmähkö. Valtatie viidellä Kuopion kohdalla mennee hyvin todennäköisesti enemmän autoja vuorokaudessa kuin Nelostiellä Vehniän kohdalla. Toki Vehniän kylän kohdalle on saatava nelikaistainen tie, koska siellä sattuu onnettomuuksia.
En usko että Suomessa yhdelläkään tiellä on tasainen liikennevirta koko vuorokauden ajan. Tuossa Kuopion lähistöllä KVL on vähän yli 30 000 (eli autoa päivässä)Ei varmasti, sillä tuohan tekisi lähes 200 000 autoa vuorokaudessa, mikä ei pidä millään muotoa paikkaansa.
En Kuopion liikenteestä mitään tiedä mutta ei tuo nyt aivan hullulta kuulosta, vähän saattaa savonlisää olla.
Jonkun Ässä-fanin tekemä laulu YouTubessa.
ps. onko sulla Ralph salainen ihastuminen Ässiin menossa, muistaakseni olet aiemminkin palstalle bongaillut näitä Ässien faneja youtuben syövereistä?
Juuri myyntialalla työskentelevä kaverini sanoi, että toisen hetulla hän pystyisi samantien tilaamaan kymmenien tuhansien edestä tavaraa jäämättä kiinni. Käytännössä toisen luottotiedot voi samantien kärventää, jos omistaa jonkun vihamiehensä hetun.Kuinka tyhmiä ja hyväuskoisia osa ihmisistä on, tähän päälle vielä täysin onneton sometaitojen osaaminen niin voi saada hyvinkin helposti elämänsä pilalle.
Ai hitto onko oikeasti noin. Mistä tuollaista juttua voi tietää? No näille nykyajan teineille se varmaan on selvää kun vissiin koulussa opetetaan tai jotain, en tiedä. Mä en ole koskaan mitään sotujuttuja miettinyt. Ennenhän se ei ollut mitenkään vaarallinen.Juuri myyntialalla työskentelevä kaverini sanoi, että toisen hetulla hän pystyisi samantien tilaamaan kymmenien tuhansien edestä tavaraa jäämättä kiinni. Käytännössä toisen luottotiedot voi samantien kärventää, jos omistaa jonkun vihamiehensä hetun.
Eli jos on tarvetta uudelle telkkarille, niin laita hetu ylös ja curve-TV pötköttää kohta olohuoneessa.
Tämänpäiväinen väittely Ihmettelyketjussa kuuluu ehdottomasti tänne. Mikäli nimimerkki Motamoro oli kirjoituksissaan tosissaan niin itken, mutta kieli poskella kirjoitettuna hymähtelen. En vaan tiedä kumpaa ajattelisin.
Yleistä ihmettelyä, en tiedä miten tämä tagaus toimii ja jos olisin lainannut sinua olisi pitänyt lainailla useampaa viestiä. Se siitä.Olisi reilua, että edes tagaisit minut tai lainaisit viestiäni niin saisin ilmoituksen tästä nimimerkkini maininnasta toisessa ketjussa, mutta ei siitä sen enempää.
Jatketaan nyt täälläkin: @Bacon tapauksessa olin kyllä tosissani, sen sijaan @JYP#44 tapauksessa, ehkä hieman kärjistäen ja kieliposkella, mutta kuitenkin perusajatuksena oli, että miksi on olemassa lakeja/tulkintoja joita ei tarvitsi noudattaa. Varsinkin kun kyseessä on merkittävä tulonlähde yritykselle ja sääntöjä rikkomalla menettää nämä pelikoneluvat pois? Voidaan jatkaa keskustelua aiheesta täällä, jossain (uudessa?) asianmukaisessa ketjussa tai yksityisviestein jos tarvetta ilmenee.
.... Jos näkisin kassahenkilön SULKEVAN pelikoneen sen vuoksi että pappa antaa lapsenlapsensa valita kenonumerot, niin voin luvata että ei pysyisi meikäläisellä suu supussa tuossa kohtaa. Niin tyrmistyttävältä tuntuu jo lukea että tuollaista oikeasti tapahtuu.
Osa asiakaspalvelijoista kuuluu ehdottomasti tämän ketjun alle.
Vähän sama kuin käyttäisi "pelisilmää" paperien kysymisessä, kun 16-19 vuotiaat ostavat alkoholia.
Niin, siinä tapauksessa jos se 6-vuotias pelaisi itse sitä pelikonetta. Pelaamiseksi ei lasketa koneeseen koskemista, tai sitten saisi luvat lähteä aika monesta kaupasta, kun näkee vanhempien olevan kassalla pakkaamassa ostoksia ja junnujen rämpyttävän tyhjää konetta jossa ei ole latin latia sisällä.
.
Paitsi että viimeisimpien muutosten myötä "pelialue" on jo itsessään K-18 alue, pelasi henkilö tai ei.
Paitsi että viimeisimpien muutosten myötä "pelialue" on jo itsessään K-18 alue, pelasi henkilö tai ei.
Sinällään vertauksesi ontuu, kuin myös sen takia että pappa pelasi rahalla ja poika osallistui pelaamiseen.
Säännöt ovat nykyään yksiselitteiset ja itse en ainakaan kassahenkilönä uskaltaisi koetella onneani.